Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa

Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa, Kirjapaja, 1992 8:s painos, 164 tekstisivua.

Virtahepo olohuoneessa oli ensimmäinen lukemani Tommy Hellstenin kirja. Alaotsikkoina kirjassa ovat läheisriippuvuus ja sisäisen lapsen kohtaaminen. Luin sen 1990-luvulla ja nyt nopeasti uudestaan.

Teos on hyvä, joskin rankka. Kirjoitustyyli on kuitenkin pohdiskeleva, ja osin teologinen. Rankkuus tulee siitä, että tavalla toisella virtahepo on jokaisessa olohuoneessa, toimistossa, koululuokassa ja yhteisössä. Tommy Hellsten on tällöin ollut töissä Myllyhoitoyhdistyksessä, joka oli tuolloin lähinnä alkoholistien riippuvuuksien parissa työskennellyt yhdistys. Tässä on siis paljon alkoholistinäkökulmaa, vaikka tätä ongelmaa voi yleistää monenlaisiin ongelmiin, minkä Hellsten kirjan loppupuolella ja muissa kirjoissaan tekeekin.

Hellstenin teoksissa on myös hyvin "teologinen ote", mutta niitä voi lukea aivan kaikki aikuiset, lapsille en kirjoja suosittelisi, ehkä teini-ikäisille. Kirja on joka tapauksessa kirjoitettu lapselle, ja ensin puhutaan lapsiominaisuuksista. Lapsi on hauras, haavoittuvainen, lapsen pitäisi luottaaja  olla riippuvainen. Lapsella on iloa, elämänhalua, luovuutta ja intuitiota. Yhteiskunnassa on jo tuolloin ollut arvoina kilpailu, järki, hallinta ja näiden lisäksi kateus. Vanhemman sukupolven velvollisuus on kasvattaa lapset. Lapset oppivat peileistä. Kirjassa tarkastellaan tämän peilaustapahtuman monia häiriöitä ja häiriöiden seurauksia.

Kirjan nimi tulee isosta ongelmasta, esimerkiksi alkoholismista. Koko perhe tietää sen, ja se on virtahepona olohuoneessa, mutta kukaan ei halua nahdä sitä, mutta se alkaa vaikuttaa kaikkeen ja koko ajan. Vaikka lapset muuttavat kotoa pois, he ovat alkoholistin lapsia, mutta eivät ole voineet olla aitoja lapsia, ja heidän sisäinen lapsensa on syväjäätynyt.

Kirjan mukaan olisi ollut hyvä, jos alkoholismi suoraan nimettäisiin sairaudeksi ja hoidetaan sairautena. Alkoholisti on menettänyt elämänhallintansa. 

Kirjassa on paljon oivalluksia tunteista. Viha ja häpeä ovat myönteisiä tunteita. Vihan kieltäminen kääntyy sisäänpäin, ja vaatii energiaa. Häpeä voi olla suoja suuruuden tavoittelua vastaan, mutta jatkuvan häpeän kanssa eläminen on sietämätöntä, kuten riippuvuusperheessä varmasti on.

Kirjassa pohditaan paljon läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuus tulee kirjan mukaan termistä co-dependency (google löysi termille yli kymmenen miljoonaa hakutulosta, läheisriippuvuudellekin 24 600). Läheisriippuvuuspersoonaa on tässä määritelty pitkästikin, hän ei esimerkiksi pysty käsittelemään virtahepoa siellä olohuoneessa vaan sopeutuu siihen. Hän ohjautuu ulkopuolelta, osaa lepytellä virtahepoa, kontrolloi tunteitaan, hakeutuu heikkojen joukkoon, sairastuu vahvuuteen, on kyvytön luottamaan muihin. LR-persoonalla on heikko oman minuuden kokemus ja hän on ylivakava jopa seuraleikeissä.

Minusta läheisriippuvuusluvussa oleva riippuvuuksien laajennus alkoholismista on hyvä, sillä on paljon muita riippuvuuksia, työnarkomaniaa ja syömishäiriöitä, jotka aiheuttavat ongelmia. Kuten alussa totesin kaikilla on ongelmansa, ja kaikkialla on ongelmia. Minusta totuudellisuus ja ymmärätäminen ovat parempia avaimia kuin hiljaisuus ja tuomitseminen.

Kirjan loppuosa käsittelee ongelman tunnistamista ja läpielämistä. Kuten kirjassa todetaan, kukaan ei muutu ennen kuin muuttumisesta kieltäytyminen alkaa olla liian tuskallista.