Juliet Macur: Valheiden ketju

Juliet Macur: Valheiden ketju, Lance Armstrongin tarina, alkuteos: Cycle of Lies. The Fall of Lance Armstrong, suomentanut Sami Heino, sivumäärä 368.

Kirja kertoo lyhykäisesti: valheiden ketjusta, jonka toimittaja Juliet Macur on nähnyt ja tonkinut seitsemän kertaa Tour de Francen voittaneen Lance Armstrongin voittojen takaa. Macur on löytänyt paljon lokaa. Lokaa Armstrongin päälle ovat heittäneet monet hänen entisistä tallikavereistaan. Lance Armstrongilla on elinikäinen kilpailukielto ja hänen voittonsa on pyyhitty historian lehdiltä.

Juliet Macur on hiostanut Armstrongia dopingista jo ennen kuin korttitalo kaatui, ja toiminut New York Timesin toimittajana. Lance Armstrong tunnusti käyttäneensä dopingia (vasta)  tammikuussa 2013 Oprahin showssa, vaikka Tourin voitot olivat vuosilta 1999 - 2005. Tätä ennen muut amerikkalaiset pyöräilijät, osa valan velvoittamina olivat todistaneet Armstrongin olleen sangen aloitteellinen dopingin käytössä, ja edesauttaneen doping-kulttuurin syntymistä. Tyler Hamiltonin teos Voittoja ja valheita oli julkaistu 2012. Tyler Hamilton jäi dopingista kiinni kahdesti vuonna 2004, joista toinen käry mitätöitiin. Kirjassaan Tyler Hamilton Lancen entinen apuajaja tunnustaa oman doping-käyttönsä, ja "tunnustaa myös Lance Armstrongin käyttäneen dopingia". Lainausmerkit ovat omiani, eivät lainausta teoksesta. Jäljempänä on muutama lainaus itse kirjastakin.

Juliet Macur aloittaa valheiden ketjun kuitenkin kauempaa, alkuun hän romuttaa Lancen äidin yksinhuoltajamyyttiä. Macurin mukaan Linda-äiti on ollut varsin vähän aikaa ilman aviomiestä. Lisäksi hän väittää, että oppikoulukavereiden mukaan Lance olisi ollut koulukiusaaja ja ylimielinen öykkäri.

Seuraavaksi hän puhuu pyöräilyn doping-ongelmasta ja kytkee Armstrongin dopingin käyttöön ennen syöpädiagnoosia.   Tässä luvussa alkoi "hieman" tökkiä. Macur kirjoittaa, että Ben Johnson oli jäänyt kiinni dopingista voitettuaan Calgaryn olympiakisojen 100 metrin pyrähdyksen!  ("fakta" sivulla 79). Ben Johnson jäi kiinni Soulin kesäolympiakisoissa 100 metriä juoksun jälkeen ei suinkaan Clgaryn talviolympialaisten jälkeen!!!
---
Sivuhuomio
Olen seurannut doping-keskustelua jo 1970-luvulta asti 1974 kärysi MM-kisoissa suomalainen jääkiekkomaalivahti, 1977 kärysi kolme suomalaista yleisurheilijaa Europpan Cupissa. En kirjaa kärynneiden nimiä, he ovat rangaistuksensa kärsineet. Muistan myös Kouheroisten Kovan käryn Los Angelesin olympiakisoista 1984 ja siihen liittyneet selitykset talonmiehistä, ja vielä kovemman käryn Soulista eli Ben Johnsonin kiinnijäännin. Myöhemmin Ben Johnsonin asioita pöyhittiin todenteolla, ja hänen Rooman MM-kisojen voitto ja 100 metrin maailmanennätys mitätöitiin, vaikka hän ei jäänyt kiinni Rooman MM-kisoissa. Tässä kirjassa viitataan Marion Jonesin "käryyn", joka sekään ei tapahtunut laboratoriossa. Samoin Suomessa STT:n dopinguutista käsiteltiin käräjillä ja Lahden 2001 kisojen jälkeen  oikeudenkäyntejä oli lisää. Ihmetyttää, että miksi dopingin tunnustanut kärynnyt urheilija kaiken lisäksi pantiin viraltakin. Tunnustaminen minusta on lopulta puhdistavaa ja suoraselkäistä. Viraltapano luultavasti tuli tuomiosta, mutta minusta käry ei olisi oman oikeustajuni mukaan este toimia vaikkapa rajavartijana.
---
Macurin kirjassa on henkilöhakemisto ja "kirjallisuutta aiheesta" tässä osiossa on esitelty myös Tyler Hamiltoltonin ja Daniel Coylen teos Voittoja ja Valheita sekä Lance Armstrongin teos Ei ainoastaan pyöräilystä, jotka olen blogannut siis täällä.

Juliet Macur on hyvin järjestelmällinen ja varovainen. Hän on kerännyt kirjansa erilaisista lausunnoista ja asiakirjoista. Minusta pyöräilyn ja isojen ympäriajojen logiikkaa Macur ei ole täysin sisäistänyt. Joukkueessa on (oltava) kapteeni, jota muut auttavat, voi toki olla joku tasamaan kirimies, mutta jos tavoitteena on kokonaiskilpailun voitto, kaikkien pitää ajaa joukkueena kapteenin suojaamiseksi, sooloja ei sallita. Kun tallipäällikkö käskee on vedettävä on uhrattava itsensä. Kaikki eivät voi olla kapteeneja. Joukkueurheilissa on aina joku joka määrää, miten joukkue toimii ja mitkä ovat kunkin yksilön roolit. Tämä on selvä jo sopimusta tehdessä. Kaikille ei myöskään makseta samaa palkkaa. Kirjassa puhutaan paljon rahasta. Tähdet tienaavat enemmän kuin rivimiehet.

Macur käy asiaa läpi suhteellisen kronologisesti. Tarkasteltuaan Lancen lapsuutta ja uran alkuaikoja puhutaan myös syöpädiagnoosista ja "tunnustuksesta", eli Lance syöpähoidoissa viruessaan olisi sairaalassa tunnustanut dopingin käytön. Myöhemmin useat muut ajajat etupäässä Floyd Landis nimesivät Lance Armstrongin dopingin pyörittäjäksi. Minusta väite on ainakin osin vailla pohjaa, sillä dopingin käyttöä oli ennen Lancen aikaa ja varmaankin sen jälkeen, aineet kuitenkin hankittiin jostain. Koska Lance on nyt tunnustanut käyttäneensä, niin doping-asia on totta, mutta ilmenee minusta aivan väärässä mittasuhteessa. "Tunnustaneita" ja kärynneitä pyöräilijöitä on kymmeniä ellei satoja  ja kuten kirjakin mainitsee, niin kaikki eivät ole koskaan jääneet kiinni. George Hincapiella on aina ollut "puhdas" näyte. Tämä antaa masentavan kuvan dopingtestien tehosta. Suurimmat dopingratsiat olivat Tourilla vuonna 1998, jolloin Lance ei ollut mukana, hänen voittonsa olivat vuosina 1999 - 2005. Monet tunnustaneet jatkoivat dopingin käyttöä vaihdettuaan tallia, joten Armstrong ei dopingin käytön jatkamiseen ainakaan vaikuttanut. Lisäksi on paljon pyöräilijöitä, jotka ovat kärynneet ja kilpailukiellon jälkeen jatkaneet ilman että lauma tutkijoita olisi ollut kintereillä.

Parannuttuaan levinneestä kivessyövästään Lance perusti säätiön Livestrongin, joka taistelee syöpää vastaan ja Lance profiloitui pyöräilijänä, joka voitti syövän. Juliet Macur kuvaa kuitenkin Lance Armstrongin varsin epämiellyttävksi ihmiseksi. Jälkisanoissa sivulla 326 lukee:
Tässä tiivistetysti yhteen virkkeeseen kokoelma siitä, mitä hänellä oli sanottavanaan vanhoista ystävistä, perheenjäsenistä, joukkuetovereista, toimittajista ja pyöräilyviranomaisista:
"Selkärangattomiin nynnyihin kuului kerskailevia, kusipäisiä, hölmöjä, vitun näätämäisiä, paskahousuisia ja heikkoja omaa persettään varjelevia vittupäitä, jotka olivat hulluja, seinähulluja, pähkähulluja, kajahtaneita, myrkyllisiä, psykoottisia ihmisiä - ....", virke jatkuu, mutta ei jatku tässä blogissa. Kovia sanoja sanottuna ja kirjoitettuna. Myös viranomaisten toiminta hipoi ajojahtia, joka kuten kirjassa mainitaan kohdistui ajouran lopettaneeseen pyöräilijään. Kuitenkin joka kausi jää uusia pyöräilijöitä kiinni dopingtesteissä. Minusta Macur antaa ymmärtää, että Lancella ei ollut "ystäviä", tässä hän kuitenkin puhuu ystävistä. Näissä kirjoissa sankarit ja konnat tulevat liian mustavalkoisiksi. Lance on paha, niin paha, tuskin paljoakaan pahempi kuin muut jotka ovat käyttäneet. Eräistä muista käyttäjistä Macurin teksti antaa "jopa psykoottisen kuvan".

Kirjassa hyvin ilmenee koko doping-ajojahti tai -prosessi. Jo aktiiviaikana Armstrongia epäiltiin dopingista, ja Armstrong hyökkäsi vastaan. Hän lopetti pyöräilyn vuonna 2005, mutta palasi. Poissa ollessa Floyd Landis, joka oli riitautunut Armstrongin kanssa jo aiemmin, voitti Tourin, mutta jäi testosteronista kiinni. Hän käytti rahaa puolustautumiseen käryä vastaan, ja kiisti kaiken. Kuitenkin lopulta tunnusti, että on käyttänyt ja uhkaili tunnustavansa kaikkien muidenkin dopingin käytön ja tunnustikin. Lance Armstrong sen sijaan ei ole muita loannut.

En missään oloissa hyväksy kiellettyjä keinoja, mutta tämä on hyvin amerikkalainen kirja. Halutaan puhdistaa pyöräily, mutta luultavasti käryjen ja tunnustusten perusteella ongelma on paljon yleisempi ja syvempi. Kannatan ns. totuuskomissiota, eli voitaisiin tunnustaa ilman pelkoa elinikäisistä kilpailukielloista. Macurin kirjassa ilmeni, että käyttäjien rangaistukset vaihtelivat riippuen, kuinka yhteistyökykyisiä he ovat. En tiedä tarkoittaako tämä sitä, kuinka paljon tunnustaa muiden käyttäneen? Saattaa olla, että eräät sponsorit haastavat Lancen oikeuteen ja vaativat sponsorirahojaan takaisin, minkä kirjassa mainittu bridge-mestari Bob Hamman on tehnytkin. Monet sponsorit ovat saaneet hyödyn, ihmisen muisti on kovin lyhyt, harva muistaa, mitä jonkun kisapaidassa on lukenut vuonna 1999.

Tästä kirjasta  ei kannata kirjoittaa sitä, mitä käytettiin ja miten, sen voi lukea itse kirjasta. Minusta rivien välistä selviää, että loppujen lopuksi oli kyse rahasta ja kateudesta, että tähdet saivat isoja rahoja, ja muut eivät. Minusta tämä on kaiken ammattiurheilun luonne huiput saavat mielettömiä rahasummia, ne jotka ovat rivimiehiä saavat hyvin pieniä summia, osa selittyy urheilijasopimuksista, osa palkintorahoista, mutta sponsorirahalla on myös suuri merkitys. Myös kärynneet urheilijat jätetään liian yksin. Urheilijat yleensäkin jätetään liian yksin. Monet Lance Armstongin dopingin paljastaneet urheilijat olivat jättäneet koulunsa kesken, uransa  he olivat aloittaneet aivan liian nuorina.

Koko tutkintaan ja prosesseihin on mennyt luultavasti jokaiselta instanssilta hyvin suuria summia rahaa, mikä tässä on niin tärkeää? Luultavasti myös veronmaksajien rahaa on palanut varsin runsaasti.  Kysymys on minusta  "vain" urheilusta. En ole voittanut elämässäni juuri mitään enkä varmaan voitakaan, mutta  voittaminen on urheilijasta huikeaa, Voiton tunne voi olla isoa myös juniorikilpailussa. Tehdyn maalin pihapeleissä voi muistaa loppuelämän. Isoihin voittoihin tarvitaan rutkasti enemmän työtä ja monia tuskan vuosia. Minusta urheilun reilun pelin ideaa ei voi liiaksi korostaa. Voitto kuuluisi itsen ja toisten takia saavuttaa puhtain keinoin. Mutta miten pitää toimia tilanteessa, jossa tietää, että osa kilpakumppaneista käyttää epoa tai verensiirtoja tai kasvuhormonia, tai testosteronilaastareit?. Itse ainakin lopettaisin. Minusta osallistuminen ja parhaansa tekeminen pitäisi riittää, voittajia palvotaan liikaa, mikä ilmenee myös liian isoissa palkkioissa.

*****
Lance Armstrong (s. 1971) saavutti seitsemän peräkkäistä Ranskan ympäriajon voittoa vuosina 1999 - 2005. Doping-jahdin tuloksena Lance myönsi kielletyt keinot vuonna tv-ohjelmassa 2013, jonka jälkeen historia on uudelleen kirjoitettu, eikä voittosarakkeessa enää lue Lance Armstrong.