maanantai 25. kesäkuuta 2018

Asioita jarrutetaan tahallaan

Turun Toriparkissa on ollut monia vaiheita. Itse ajan pyörällä keskustassa tai kävelen, ja vastustan toriparkkia.

MUTTA minä hyväksyn, että se rakennetaan, kun se on monen monituista kertaa hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa.

Nykydemokratiassa, ja oikeusjärjestelmässä kuluu  vuosia, joskus kymmeniä vuosia, että asiat toteutuvat, tai eivät toteudu.

Sote-ratkaisua on yritetty jo koko uusi vuosituhat, ja aina aloitetaan uudestaan. Nykyjärjeslmä on minusta huono, koska hoitoonpääsy perusterveydenhuoltoon on hidasta. Hammaslääkärille pitää jonottaa pitkään. Kun kaikki mallit kaatuvat, ei kehitystä vanhassa tapahdu, kun aina on joku uusi suunnitelma, joka viimeistään kaatuu perustuslakiongelmiin.

Ilmeisesti sosiaalipuolella on myös ongelmia. Energiaa käytetään etupäässä siihen, että eduskunnassa jarrutetaan asiaa, ja yritetään kaataa sitä.

Itse asiassa vastustan Sotessa maakuntavetoista markkinamallia, mutta kansa on sitä halunnut äänestäessään tällaiset kansanedustajat Arkadianmäelle.

Asia varmasti seisoo tai kaatuu perustuslain 19§:n kanssa, joka takaa jokaiselle välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon. Perustoimeentulo turvataan esim. työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden, lapsen saamisen aikana.
Soteen liittyy enemmän myöhempi osa 19§:stä:
"Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. 
Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden perheen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

(editoin tätä vielä)
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä

torstai 14. kesäkuuta 2018

Metsä

Metsä näytti tältä, otin kuvan keväällä rinteessä ylärinteeseen.

Jos metsälle ei tehdä mitään, osa kuusista kuolee pystyy, ovat kelottumassa.

Pienensin kuvaa, mutta se suurenee, jos sitä klikkaa. Laitoin tämän lähinnä siksi, että kaikki, jotka vastustavat hakkuita ja avohakkuista, eiv't ehkä ole itse käynyt metsässä. Osa asuu taloissa, joiden alta on metsää kaadettu.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Fölläri-asemat kierretty

Turkuun tuli kaupunkipyörät eli Föllärit, joita olen kehunut aiemmin täällä. Fölläriasemia on pääosin keskustassa, yhteensä kolmisenkymmentä. Tähän bloggaukseen kerään olen kerännyt Fölipyöräasemista kuvat, ja tunnelmat.

1. Satama
Sataman Fölläriasema on paikassa, mistä lähtee juna ja linja-autoja

2. Turun Linna
Turun Linnan "sisäänkäynti" näkyy tähän, mukava kisoki on vieressä.

3. Forum Marinum, on mukava asema, sen vieressä on Suomen Joutsen Forum Marinum, sekä Koululaiva Bore, jossa on mukava kesäkahvila, myös Göran-ravintola on Form-Marinumin yhteydessä.

4. Varvintori
Varvintorin asema on puiden katveessa, en huomannut sitä ensin.

5. Föri, on turkulaisten oma lossi aurajoen yli, sen asemalla olen käynyt

6. Vaakahuone,
Vaakahuone on kuvan oikeassa laidassa, Vaakahuoneen edestä lähtee Ukko-Pekka

7. Mikaelin kirkko
Mikaelin kirkkoa näkyy tästä hieman, eli on punatiilinen rakennus

8. Ursininkatu
Asema on Marinan vieressä rannassa, ylempänä Ursininkadulla on laatta, missä on teksti, että SDP perustettiin paikalla 1899 Suomen työväenpuolue nimellä.

9. Postikulma, jossa ennen oli Pääposti, ja nyt on Telia.

10. Humalistonkatu näyttää tältä

11. Rautatieasema parkkipaikkojen atakana on asema

12. Yliopistonkatu on Stockmannin kulmassa Kristiinankadun puolella.

13. Kristiinankatu  on joen rannassa

14. Kaupungintalo, Aurakadun varrella

15. Vähätori, eli Vanhan kirjastotalon portaiden vieressä.

16. Kauppatori, en löytänyt Fölläriasemaa, toria kaivetaan "auki"

17. Puutori, asema näkyy Hesen ikkunasta, taustalla Aninkaisten ammattioppilaitos

18. Linja-autoasema, hyvä asema

19. Tuomiokirkko on asema Tuomiokirkon joenpuoleisella mukulakivipaikalla

20. Piispankatu, on lähellä Åbo Akademiin

21. Ikituurin asema on Ylioppilaskylässä, suosittu asema.

22. Arcanuminkujalla on asema, taakse jää itse Arcanumin yliopistorakennus, jossa on biokemian laitos
23. Kauppakorkeakoulun asema on Tyksin ja Iskerin välillä.

24. T-sairaalan vieressä on asema

25. Kurjenkaivonkenttä on hyvä asema, olen käynyt siellä

26. Kupittaan asema on suosittu asema.

27. Data-Cityn vieressä on asema, joka on pesiskentän vieressä lähellä Urheiluhallia

28. Kupittaanpuiston ulkolaidalla on asema

29. Kirjastosilta-asema on Hämeenkadun puolella lähellä Aboa vetus et novaa

30. Kaupunginteatterilla on tietenkin asema

31. Kaskenkadun asemaa käytän silloin täällöin, jos menen City Marketiin

32. Kunnallissairaalantien asema on Puropellon koulun vieressä, ja lähellä sairaalaa

33. Martti -asema on entisen kukkakioskin vieressä
34. Vesibussi-asema on Sotalaistenkadun päässä

Mukava Föli-vesibussi lähtee siitä

35. Ylipistonkadulta Brahenkadun kulmasta löysin Föllärit -aseman.

36. Skanssi, Skanssissa on asema. Linja-autopysäkin ja XXL:n välissä.

37. Pop up -asemia on. Tätä asemaa Forum-Marinumia vastapäätä en löytänyt asemaluettelosta.

Kupittaan CityMarketilla on Fölläri popup-asema

Fölläriä eli föli-pyörää voi käyttää linja-autokortilla eli Fölikortilla, joka rekisteröidään, tai puhelinnumerolla.

(Edit 20.12.2021 Fölläreiden taival Turun kaupunkipyörinä loppui 30.9.2021, ensi keväällä jatketaan uuden toimittajan kanssa, onko nimi #Fölläri jää nähtäväksi).

torstai 7. kesäkuuta 2018

Syvälahteen liikennesuma?

Tarkkailen lähiympäristöä, kun ehdin.

Tähän kirjaan, miten Syvälahden koulun tulo vaikuttaa liikennemääriin. Nyt on aamuruuhkat Hirvensalossa todella pahoja, ja pahenevat, jos Syvälahden koululle tulee paljon liikennettä. Osa liikenteestähän loppuu Luostarivuoren koululle, eli vasta aika näyttää, miten käy.

Oma veikkaukseni on, että autot kääntyvät Kakskerrantieltä Vanhalle Kakskerrantielle, ja sumppu on valmis.

Hirvensalon sillalle on ylämäki ja sieltä alamäki, aamuisin tämä paikka varmasti ruuhkautuu

Olen mielelläni väärässä, joskin Turun Sanomien milipideosastolla ollaan samaa mieltä.

Vanhemmat tuovat lapsiaan päivähoitoon, ja kouluun.

Lisäksi talossa on kirjasto ja monitoimitila,jotka sumputtavat liikennettä

K-Kauppa ja laskettelumäki ovat myös T-risteyksessä, joka on alun alkaen huonosti suunniteltu.

Syvälahden koulun "jälkeen" on liikenneympyrä, joka varmasti auttaa niitä vanhempia, jotka tekevät muuten U-käännöksen.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Alepa-pyörät ahkerassa käytössä

Helsingissä on kaupunkipyörät otettu käyttöön pari vuotta sitten. Turussa kaupunkipyörät eli Föllärit otettiin käyttöön vappuna 2018. Homma toimii hienosti (postaus täällä).

Helsingissä pyörät ovat myös keltaisia ja Alepan mainoksien väreissä.

Paneeli, josta lainaus tehdään on ohjaustangossa. Asemilla on käyttöohjeet, ja asemaverkoston kuva.

Jotta pyöriä voi käyttää pitää rekisteröityä osoitteessa hsl.fi/kaupunkipyörät. Käyttöoikeus maksaa 5 euroa 24 tuntia, viikko on 10 euroa, ja kausi on 30 euroa, tällä voi ajaa pyörää puolituntia kerrallaan, mutta pyörän voi palauttaa asemalle ja ottaa toisen tai saman uudestaan.

Pyöriä näkee liikkeessä, ja osa asemista on tyhjiä. Kuvan varjo on aurinkopaneelin varjo, josta saadaan sähköä.