lauantai 27. kesäkuuta 2015

2015 Tour de France, pyöräilyn Ranskan ympäriajo 4.7 - 26.7.2015


Tourin 2015 voitti SKY-tallin britti Christopher Froome ennen Movistarin kolumbialaista Nairo Quintanaa, joka voitti nuorten kilpailun. Kirikilpailun voitti Tinkoff-Saxon slovakialainen Peter Sagan. Mäkikirikilpailussa paras oli Froome ennen Quintanaa. Neljään etappivoittoon ylsi Lotto-Soudalin saksalainen Andre Greipel.

Tähän postaukseen keräsin pyöräilyn Ranskan ympäriajon 2015 etappeja ja tunnelmia, lopputulokset alimpana.

(last edit 27.7.2015)
Yläkuva on Letour.fr -sivuilta täällä, liitin yläkuvan  kahdesta kuvakaappauksesta, joten kannattaa katsoa oikea kuva täältä. Le tourin webbisivut ovat muutenkin hyvät. Kisat seurasin Eurosportilta.

Viime vuonna 2014 seurasin ja kirjasin näin Nibalin Tourin voittovuoden.

Tämä vuoden kilpailu alkoi lauantaina  4.7.2015  Utrechtistä,  poliisien lakko ei sotkenut suunnitelmia. Maalissa Pariisin Champs Elyseellä kilpailijat ovat sunnuntaina 26.7. Normaaliin tapaan on kaksi lepopäivää, ja kaksi aika-ajoa, henkilökohtainen ja joukkueaika-ajo. Muista etapeista 9 on tasamaa etappia, 3 mäkistä, vuorietappeja 7, joista 5:ssä on maali huipulla.

Jos Tinkoff Saxon Alberto Contador olisi voittanut, olisi hän ollut ympäriajojen valtias, sillä hän voitti Vueltan 2014 ja Giron 2015.

Muita suosikkeja olivat Chris Froome, toissa vuoden mestari, ja Nairo Guintana osallistuu, hän voitti Giron 2014, ja jätti kuten Froome Giron 2015 ajamatta. Astana tallina on varmasti vahva ja etenkin viime vuoden vuoden voittaja Vincenzo Nibali.

Etapit

1. lauantai 4.7: Henkilökohtainen aika-ajo 13,8 km Utrechtissä
Etappi on käynnistynut ja johdossa on Jos van Emden ajalla 15:11, uusiseelantilainen 24:n Jack Bauerin kaima Jack Bauer on viidentenä ajalla 16:07. Kärkipaikka on vaihtunut Rohan Dennis alitti 15 minuuttia 4 sekunnilla ja 69 ajajan jälkeen kärjessä. Nairo on jäänyt hänestäkin jo minuutin.
Kuumuus vaivasi ja lopputuloksissa BMC:n australialainen Rohan Dennis voitti ja pukeutuu keltaiseen. Tähdet jäivät noin minuutin ja ovat nipussa. Tony Martin jäi Dennisistä 5 ja Cancellara 6 sekuntia. Rata oli minusta varsin "tekninen", joskaan koko matkalta sitä ei näytetty.

2. sunnuntai 5.7 Utrecht - Zelande 166 km, tasamaaetappi
Etappi on käynnissä ja neljä ajajaa (Barta, Fonseca, Clement ja Quemeneur) ovat irti eroa 2.38, tilanne elää ja joukko on jonkin verran hajallaan,
Lopussa parisenkymmentä ajajaa selvittivät välinsä, ja kirissä saksalainen Andre Greipel Lotto-Soudalista oli nopein ennen Sagania, Cancellaraa ja liian aikaisin avannutta Cavendishiä.
Keltainen paita Fabian Cancellaralle, ennen Tony Martinia.
Tuuli hajotti ajajat ja kärkijoukon mukana ennakkosuosikeista Contador, Froome ja Uran. Nibali ja Nairo Quintana jäivät yli minuutin kaksikymmentä sekuntia.
Yllättävä etappi, jossa tuuli ja satoi, lopussa nähtiin voimalaitos ja hieno silta.


3. maanantai 6.7 Anvers - Huy 159.5 km, hieman mäkinen etappi
Etapilla oli karmea joukkokolari, ja kilpailu keskeytettiin hetkeksi, varmasti järkevä ratkaisu. Yhden pyöräilijän kaatumisesta seurasi muiden nurin meno, ja "kasa" muodostui jonkinnäköisen valaisinpylvään kohdalle. Fabian Cancellara, jolla oli eilen keltainen paita kaatui myös pahasti, ajoi etapin maaliin, mutta selkävamman takia keskeytti. Ainakin 4 muuta keskeytti. Katsoin uusintalähetyksessä tilanteen. Valokuvaajat ottivat loukkaantuneista lähikuvia, eli niitä lehdistä varmasti löytyy ja netistäkin kuvahaulla William Bonnet crash, ikävän näköistä jälkeä, toivottavasti kaikki tulevat kuntoon.

Joaquim Rodriquez voitti etapin, Froome oli toinen samalla ajalla. Loppunyppylä oli tosi jyrkkä, siinä tuli isoja eroja. Nibali jäi 11 sekuntia ja Contador jäi 18 sekuntia. Christopher Froome sai keltaisen paidan sekunnin erolla Tony Martiniin, jota keltapaita tuntuu "hylkivän". Uran on seitsemäs, ja Contador kahdeksas, Nibali on sijalla 13, jäänyt Froomelle 1:38  ja minuutin verran Contadorista. Kuvassa on Froome aika-ajossa.

4. tiistai 7.7 Seraing - Cambrai 223,5 km, tasainen, mutta  välillä mukulakiveä.
Etappi päättyi Tony Martinin tuplajuhliin. Hän voitti lopun irtiotolla etapin ja sai vihdoin keltaisen johtajan paidan. SKY:n Froome yritti irtiottoa noin 8 km ennen maalia, mutta ei saanut ratkaisua. Froomen kakkostaktiikkana oli päästä paidasta, jää resursseja vuorille.  Mukulakiviosuudet ovat aina pahoja. Kärkimiehille ei sattunut haavereita. Etixx-Quick Stepin Martin johtaa Froomea 12 sekunnilla ja kolmantena on BMC:n Tejay van Garderen.  Etixx-Quick Stepin ajajakaarti on kovaa Martinin lisäksi Marc Cavendish, ja Michal Kwiatkovski ja Rigoberto Uran. Tämä oli pisin etappi tämänvuotisessa kilpailussa.

5. keskiviikko 8.7 Arras - Amiens 189,5 km, tasamaaetappi
Tony Martinilla ensimmäisen kerran keltapaita päällä kilpailussa. Ensimmäisen välikirin voitti irtiotossa ollut Pierre-Luc Périchon (BSE) ennen Loton Andre Greipelia, TGA:n John Degenkolbia ja Mark Cavendishia ja Peter Sagania. Irtiotto ajettiin kiinni. Jack Bauer joutui keskeyttämään kolarin vuoksi. Maali lähestyy ja kisailijat kolaroivat, huipuista Thibault Pinot kaatui, hän jäi eilenkin kärkiporukasta.
Andre Greipel voitti etapin, ja keltaisessa johtajan paidassa jatkaa Tony Martin.

6. torstai 9.7 Abbeville - Le Havre 191,5 km, tasamaaetappi, on kuitenkin mäkinen etappi.
Etappi on alkanut. Tony Martinilla oli rengasrikko, mutta päässyt pääjoukkoon, joka on 4 minuuttia jäljessä kolmea irtiottajaa. Irtiotossa eritrealainen Daniel Teklehaimanot MTN-tallista on saalistanut molempien mäkien mäkipisteen niin, että on virtuaalisesti tasoissa Rodriquesin kanssa kahdella pisteellä. Luvassa on välikiri, ja vielä yksi neloskategorian mäki ennen maalia. Välikirin kolme parasta pistemäärää meni hatkaporukalle, mutta eroa on enää minuutin verran ja mäkikiriin on 16 km. Eritrean pyöräilijä Teklehaimanot ottaa mäkipaidan, sillä hän voitti kolmannenkin mäen ja siirtyi kolmeen pisteeseen. Eroa on minuutin verran ja 20 km jäljellä. Irtiotto ajettiin kiinni, lopulta vain Cofidiksen Kenneth van Bilsen oli irti. Runsaat 3 km maalista. Pari kilometriä ennen maalia tuli kolari, jossa Tony Martin meni nurin ja kaatuessaan minusta kaatoi pyöräilijän, joka kaatoi Astanan puolustavan mestarin Vincenzo Nibalin. Martin pääsi joukkuetoverien avulla maaliin, mutta varmasti keskeyttää, solisluu teki kipeää, toivottavasti Nibali on kunnossa.
Tsekkiläinen Zdenek Stybar voitti ja Sagan oli toinen ja Coquard oli kolmas. Stybar on samasta tallista kuin Tony Martin ja Marc Cavendish, jolla on Man-saarten lippu monilla sivuilla. Eurosportilla on Britannian lippu.

7.  perjantai 10.7 Livarot Fougeres 190,5 km, luokiteltu tasamaaetapiksi.
Tony Martin ei starttaa, päivä ajetaan ilman keltapaitaa. Teklehaimanot nappasi päivän ainoan mäkipisteen, ja jatkaa pallopaidassa. Irtiotto ajettiin kiinni, loppukirissä Greipel voitti Saganin, mutta päivän ykkönen on Tony Martinin tallikaveri Eixx Quick Stepistä Man-saaren kiritykki  Mark Cavendish, joka oli liikuttunut voitostaan. Cavendish himmasi ensin ja jäi Greipellin taakse ja valitsi sisälinjan ja spurttasi ja oli ensin maalissa.

Welcome back Mark. (Valokuva Eurosportin lähestyksestä)

8. lauantai 11.7 Rennes - Mûr-de-Bretagne 181.5 km mäkinen
Etappi on käynnissä 100 km maaliin, muutaman ajajan irtiotto. Välikirin vei neljä iritiottajaa eli Pierre-Luc Périchon, Bartosz Huzarski, Sylvain Chavanel, ja neljäntenä Romain Sicard, pääjoukon kirin vei Greipel saaden 11 pistettä, Degenkolb sai 10, de Kort 9, Cavendish 8 ja Sagan 7 sekä Coquard 5 pistettä. Etappi päättyi parin kilometrin jyrkkään mäkeen ja etappivoittajaksi runttasi ranskalainen Alexis Vuillemoz, ennen Dan Martinia ja Alejandro Valverdeä. Sagan, joka oli neljäs siirtyi kirikilpailun kärkeen. Yhteiskilpailussa Sagan on 11 sekuntia jäljessä Froomea kakkosena. Nibali putosi loppumäessä ja jäi kymmenisen sekuntia lisää.


9. sunnuntai 12.7 joukkueaika-ajo Vannes - Plumelec 28 km, mäkiä, aika otetaan viidennestä joukkueen ajajasta. Ei ratkaise kisaa, mutta tässä voi tulla suuriakin eroja kärkiajajien kesken.

Lampre- talli johti aluksi loppuaika 33:03. Lopulta voitto oli kolmen kauppa. BMC voitti ajalla 32:15, ja SKY hävisi vain sekunnin. Häviö saattoi johtua siitä, että viides mies oli putoamassa liian kovan vedon seurauksena. Movistar tuli kolmanneksi ja Saxo neljänneksi.
Chris Froome jatkaa keltaisessa, T.J van Garderen nousi toiseksi ja van Avermaet kolmanneksi, sitten on Sagan, Contador, Uran, Valverde, Thomas, Quintana ja kymmenes on etapinkin voittanut Stybar.

Maanantaina 13.7 on lepopäivä
Äärimmäisen ikävä uutinen oli että Ivan Bassolla on todettu kivessyöpä. Tärkeintä on nyt pyöräilijän paraneminen.


10. tiistai 14.7  Tarbes - La Pierre-Saint-Martin 167 km, vuorietappi lopussa jyrkkä seinärinne Col de Soudet
Pyrenein ensimmäinen etappi päättyy rankkaan nousuun aina 1610 metrin korkeuteen Col de Soudetille. (Kuva Letourin sivuilta täältä, pienensin ja rajasin).
Etappi on käynnissä ja van Bilsen ja Fedrigo ovat irti, ensimmäinen neloskategorian kirimaali vasta lähestyy. Irtiottajat ottivat parhaat pisteet, mutta koska Greipel sai 6 pistettä Sagania enemmän siirtyy hän kirikilvan kärkeen.
Välikiri
1. Pierrick Fédrigo, 20 p
2. Kenneth van Bilsen, 17 p
3. André Greipel, 15 p
4. Mark Cavendish, 13 p
5. John Degenkolb, 11 p
6. Jens Debusschere, 10 p
7. Peter Sagan, 9 p.
Viimeistä mäkeä mennään, irtiotto on ajettu kiinni, ja kärjessä on Robert Gesink, ja häntä jahtaavat Froome, Quintana, Rolland, Gallopin ja Richie Porte (on myös SKY:sta, kuten Froomekin). Kuutisen kilometria maaliin. Froome johtoon, Quintanakin jää, ja varsinkin Contador. Alle 2 km jäljellä Froome on yksin, sitten seuraavat Quintana ja Port (Porte siis Froomen tallista) Gesink seuraavana, sitten ryhmä, jopssa SKY:sta Thomas, Valverde, Rolland ja Contador. Nibali on sipannut (taas).
Froome maalissa voittajana, Richie Porte hienosti toisena, saa pilkkupaidan, Nairo Quintana kolmas. seuraavina Gesink, ja Valverde, joka jäi 2:10, Froome voitti Portea 59 sekunnilla. Froome jatkaa keltaisessa.
Tilanne 10/21
1. Chris Froome SKY,
2. Tejay van Garderen BMC, jäljessä 2.52
3. Nairo Quintana Movistar, jäljessä  3.09
4. Alejandro Valverde Movistar, jäljessä  4.01
5. Geraint Thomas, SKY, jäljessä  4.03
6. Alberto Contador Tinkoff-Saxo, jäljessä 4.04
Viimevuotinen mestari italialainen Vincenzo Nibali Astanasta on jäljessä jo 6.57


11. keskiviikko 15.7 Pau Cauterets - Vallée de Saint-Savin 188 km, vuorietappi, jossa käydään Tourmaletin päällä (2115 km) sitten alas, ja lopussa vielä nousu.

Froomen  ylivoima eilen on noteerattu, mutta tänään on uusi päivä. Kuva aika-ajon SKY:n joukkueesta Eurosportin lähetyksestä.
Päivän välikiri oli heti alussa sen ja 20 pistettä sai Matteo Trentin, Sagan sai kakkossijasta 17 p, Greipel sai vain 7 pistettä, joten Greipelin vihreä paita meni taas Saganille.
Etapilla on  viiden ajajan irtiotto, sitten on kaksi ajajaa ja sitten pääjoukko, Ensimmäinen kolmesta mäestä lähestyy. Mäen päällä ensimmäinen on yllättäen takaa tullut Dan Martin ennen Thomas Vöckleriä. Seuraavaksi HC-kategoria, pääjoukko noin 8 minuuttia takana. Tourmaletin kuningas oli Rafal Majka, hän sai palkinnoksi ilmeisesti rahaa ja 25 mäkipistettä, hän on yhteiskilpailussa 51 minuuttia kärjestä, eli ei siten uhka Froomelle. Pauwels oli toinen, sitten Buchmann ja Dan Martin, Froome sai 6 pistettä ja oli yli 5 minuuttia myöhemmin huipulla.. Kun viimeinen mäki alkaa Rafal Majka on yksin kärjessä ja eroa on seuraavaan Serge Pauwelsiin runsas minuutti ja pääjoukkoon yli 6 minuuttia.
Rafal Majka voittaa, Dan Martin nousee etapin kakkoseksi ja Buchmann kolmoseksi, pääjoukko, jossa tähdet, on runsaan kuuden minuutin päässä. Pääjoukko on tullut maaliin ja Froome on yhdeksäs 5:21 kärjestä yhdessä Tejay Garderenin, Contadorin ja Quintanan kanssa.



12. torstai 16.7 Lannemezan - Plateau de Beille 195 km, vuorietappi, neljä vuorta, mutta ei "turmaleen" veroista        
Ensimmäisen välikirin vei Greipel, Sagan oli kolmas.

Ensimmäisenä Col de la Corella (1-kategoria) oli Kristjian Durasek, kun toista 1-kategorian nousua mennään on kolmikko Kwiatkowski, Preidler ja Vanmarcke irti, pääjoukko on yli 12 minuutin päässä, mutta minuutin päässä on iso ryhmä, josta paras on Astanan Fuglsang.
Viimeinen raateleva HC-nousu, Joaquim Rodriquez on menossa voittoon ja Astanan tanskalainen Fuglsang kakkoseksi. Tähdet spurttailevat vuorollaan noin seitsemän minuuttia Rodriquezille jääneenä. Välissä on pyöräilijöitä, joten tähdet eivät saa bonussekunteja eivätkä taistele etappivoitosta, jonka vie siis Rodriquez, ennen Fuglsagia ja kolmanneksi ajaa Bardet, tähdistä Valverde on yhdeksäs, Froome kymmenes, Quintana ja Contador saivat saman ajan kuin Froome. Froomella 60 mäkipistettä, ja Rodriquezilla 52, Fuglsagilla 41.

Pyreneit ovat takana, ja myös nämä aika vaarallisen näköiset laskut

13. Perjantai 17.7 Muret  - Rodez 198.5 km, mäkinen etappi, ensin kiripiostemaali, sitten mäkimaalit 3,4 ja 3  
Etappi käynnistynyt, lämpötila 31 astetta, nousee vielä tästä. Kolmen minuutin ja kuuden ajajan irtiotto, Gautierilla, Geniezillä ja Haasilla ei ole kiripisteitä ja niitä voi tulla, jos irtiotto pitää, Gelderman on kirikilpailussa 80:s, De Gendt 52:s ja Berichon 20:s, välikiriin matkaa 18 km ja eroa siis kolme ja puoli minuuttia. Välikirin vei Thomas De Gendt ennen Pierre-Luc Périchonia ja  Nathan Haas oli kolmas, pääjoukon nopein oli Lotto-Soudalin Andre Greipel (sai 9 pistettä), Sagan sai 6 pistettä, joten Greipel saa taas virtuaalisen vihreän paidan.
Irtiotto ajettiin kiinni vasta aivan viimeisessä mäessä ja Belgian BMC-tallin Greg van Avermaet voitti ylämäkikirissä Saganin, Froomen vetämä tähtiporukka jäi seitsemän sekuntia. Sagan on edelleen vihreän paidan haltija, pisteet 285 vastaan Greipelin 261.

14. lauantai 18.7 Rodez - Mende 178.5 km, mäkinen tai jopa vuorietappi mäkikirimaali 4, kirimaali, mäkimaali 2, mäkimaali 4, mäkimaali 2 ja loppukin on ylämäkeen. 

Eurospot-live nettiversiosta näkee tilanteen jo ennen tv-lähetystä, eli kun 20 minuuttia on ajettu, on kahden ajajan 12 sekunnin irtiotto, olen rajannut kuvaa ja siirtänyt irtiottajat pienennettynä kuvaan. Kuvakaappauksen jälkeen irtiottajat Gautier ja Plaza ajettiin kiinni. Luultavasti välikiriin, merkitty S -kirjaimella satsataan.
Nyt on noin minuutin irti, miehiä on prtäti 24 ja yksi heistä on vihreäpaitainen Sagan. Koska Greipel ei ole mukana, Lotto-Soudal joutunee vetohommiin. Tosin irtiottajista Barguil on 9:53 perässä ja kaveri on yhdestoista kokonaistilanteessa.
Välikirissä nopein oli Peter Sagan, joka oli etapin maalissa viides, eli vihreä paita on hänellä tukevasti.
Irtiotto selvitti etappivoiton. Bardet oli aktiivinen loppunousussa, ja sai Thibaut Pinotin vanaveteen, he kyttäilivät toisiaan. Takaa tuli Cummings ja vetäisi tasaisella lentokentällä molempien ohi. Tähdet tulivat irtioton jälkeen. Froome oli nopein, sitten aktiivinen Quintana, joka nousi yhteistilanteessa toiseksi, Valverde oli tähdistä kolmas. Contador ja van Gardenen jäi lisää ja putosi yhteistilanteessa kolmanneksi, samoin liian aikaisin avannut Nibali jäi taas lisää.
Froome jatkaa keltaisessa. Eilen sattui ikävämpi tapaus, kun yksi katsoja oli heittänyt keltaista nestettä Froomen päälle ja huutanut dopingista. Tässä linkki the Telegraphin www-sivulle. Ikävä tapaus.

15. sunnuntai 19.7 Mende - Valence 183 km, mäkinen etappi, enemmän ala kuin ylämäkeä    
Välikirissä isoimmat pisteet sai Peter Sagan, ja Greipel ei yhtään, joten vihreä pysyy Saganin paidan värinä. Etapin ylämäet ovat jo takana ja Matteo Trentin yrittää karkuun, matkaa on jäljellä liikaa eli yli 40 km. Ei kestänyt eikä Stybarin viime hetken yritys, vaan massakirin voimakkaisn oli Andre Greipel. Sagan jäi neljänneksi. Paitatilanne ennallaan.

16. maanantai 20.7 Bourg-de-Péage- Gap 201 km, vuorietappi tämäkin   
Nousuvoittoinen etappi on käynnistynyt, ja irtiotossa on mm. Peter Sagan ja Pauwels, de Gendt   pääjoukkoon on eroa parisen minuuttia. Välikirissä Sagan sai 20 pistettä lisää ja Thomas De Gendt, Lotto Soudalista 17 pistettä, eikä yrittänyt haastaa Sagania (Greipelin tallitoveri). Pääjoukko 5 minuutin päässä, loppu etappi on raskas, kaksi 2-kategorian mäkeä, ja loppu laskua.
Irtiottoon pitänyt, mutta irtiottajien ryhmä on hajonnut, pääjoukko 20 minuuttia jäljessä, Ruben Plaza on iskenyt. Isku piti loppuun asti, vaikka Peter Sagan yritti vimmatusti saada eroa kiinni. Lampren Ruben Plaza Molina siis voitti ja Sagan toinen, ja hän napsi paljon kiripisteitä.
Tähtien ryhmässä Nibali irtosi ylämäen lopussa. Alamäki oli jyrkkä ja mutkainen. Ilmeisesti Barquil ajoi SKY:n Geraint Thomaksen pyörään ja Thomas lensi pylvästä päin ja penkalle. Olin näkevinäni, että Thomas ajoi kuitenkin maaliin, joten toivotaan, että kaikki on kunnossa.

Tiistai 21.7 lepopäivä                                  
Välipäivä keskustelua dopingista täällä.

17. Keskiviikko 22.7  Digne-les-Bains - Pra Loup 161 km, vuorietappi minusta tämäkin, käydään Col d'Allosilla 2250 m merenpinnasta        
Aiemmilla etapeilla on lämpöä ollut 30 astetta. Välipäivänä Nairo Quintana ja Alberto Contador ovat uhkuneet optimismia saavuttaa Froomen etumatka.
Etapilla on kivuttu kaksi 3-kategorian mäkeä ja jäljellä ovat 2-, 1- ja 2-kategoriat. Peter Sagan on taas irtiotossa, välikiri on seuraavan 2-kategorian mäen ja alamäen jälkeen. Teklehaimanotkin on irtiotossa oli mäkikirissä toinen. Tejay Garderen on sen sijaan sairas, mutta sinnittelee pääjoukosta seuraavassa ryhmässä, Tejay kuitenkin keskyttää. Kun 50 km on jäljellä irtiotto on 4 minuutin päässä. Välikirissä Sagan oli kolmas Degengolb oli toinen, nopein oli Vaugrenard. Irtiotto on päästetty liian isoksi Iam cyclingin Matthias  Frank on nousussa, on virtuaalisesti jopa toinen etapilla pari minuutia kärjestä. Loppulaskussa Contador ilmeisesti kaatui ja jäi tähdistä ennen loppunousua  ja tippui yhteistilanteessa viidenneksi. Quintana ei onnistunut karistamaan Froomea. Froome jatkaa keltaisessa ennen Quintanaa ja Valverdeä, Mathias  Frank nousi kahdeksanneksi. Etapin kuningas oli kuitenkin saksalainen Simon Geschke ennen yhdysvaltalaista Talanskia.


18. torstai 23.7  Gap - Saint-Jean-de-Maurienne 186.5 km, HC-kategoria tässäkin, tässä viitataan Napoleonin 100 päivään ja 200 vuotta. Minusta Napoleonin valtakausi oli Euroopan kannalta vahingollinen.
Joaquim Rodriquez on napsinut mäkipisteitä, haluaa voittaa mäkipaidan. HC-mäessä de Gendt yritti yksin irti, ei onnistunut. Päivän välikirissä ei ollut huippukirimiehiä sen vei sitten Thomas de Gendt.
HC-mäen päällä oli ensimmäinen Romain Bardet, toinen oli Winner Anacona, joka ei vielä ole tänä vuonna nimestään huolimatta voittanut mitään. Rodriquez ei saanut enää pisteitä. Vimeinen 2-mäki Bardet johtaa. Tähdet  ajavat noin 3 minuutin päässä. Contador polki pesäeron edellisessä mäessä.
Bardet voittaa, Rolland kakkonen, Anacona kolmas, tähdet, jotka ovat yhdessä myös Contador jäävät noin kolme minuuttia. Yhteistilanne siis muuttumaton.

19. perjantai 24.7. Saint-Jean-de-Maurienne - La Toussuire - Les Sybelles 138 km rankka vuorietappi tämäkin mäet 1, 2 HC ja maaliin 1, välissä alamäet.
Pilkkupaitakilpailu on nyt tasainen, paita on Joaquim Rodriguezilla, hänellä on 68 pistettä, tasoissa on Romain Bardet, Jakob Fuglsangilla on 64, Froomella 61 ja Pauwelsillakin 55 pistettä, Porte ei enää kisaa paidasta 40 pisteellä ja tuskin Froomekaan. Ensimmäisessä päivän mäessä Rodriguez saalisti 10 pistettä, muut kärkimiehet eivät saaneer pisteitä. Tänään on vielä 1-kategoria, 2-kategoria ja HC. Välikiri on seuraavaksi, siinä ei ollut kirimiehiä Cyril Gautier vei sen. HC-mäen päällä oli ensin Pierre Roland ennen Nibalia, Bardet sai mäestä 16 p ja Froome 14 p, Bardet taistelee (ja johtaa) kilpailua mäkiherruudesta, sillä Rodriguez ei saanut pisteitä

Jäljellä on enää 2-mäki ja 1-mäki, tämän kuvan saa aina leourin viralliselta sivulta.
Nibali oli tämän päivän paras. Nairo Quintana tanssi eroon Froomesta, joka tuli maaliin kolmanneksi.

Yhteistilanne on seuraava:
1. Froome 78 h 37 min 34 sek
2. Nairo Quintana -2 min 38 sek
3. Alejandro Valverde -5 min 25 min

Mäkikirikilpailu
1. Romain Bardet Ranska, AG2R La Mondiale 90 p
2. Christopher Froome Iso-Britannia, SKY 87 p
3.Joaquim Rodriquez, Espanja, Team Katusha, 78 p

Pistekilpailu
1. Peter Sagan Slovakia, Tinkoff-Saxo 420 p
2. Andre Greipel, Saksa, Lotto-Soudal 316 p

20. lauantai 25.7  Modane Valfréjus - Alpe d’Huez 110.5 km,

Lyhyt etappi, jossa kuitenkin kaksi HC-kategorian nousua toinen maaliin.    

Ensimmäinen HC-mäki ja pääjoukko, jossa kaikki tähdet ovat, on yhdessä, noin 7 minuuttia irtiottajista, joita on useassa eri paikassa. Barquil on yhteistilanteessa jäänyt 27 minuuttia, hän on parhaiten sijoittunut irtiottaja. Loppunousu on se ratkaiseva ja Nairo varmasti yrittää tehdä oman ratkaisun. Valverde ja Quintana nykäisivät jo ensimmäisessä mäessä. Froome joutui ajamaan kiinni ilman apuajajia. Nibali on myös mukana. Tämä kvartetti on noin pari minuuttia kärjestä. Contador on seuraavassa porukassa noin puolen minuutin päässä. Laskussa tilanne muuttuu, mutta viimeinen nousu kaiken ratkaisee.
Viimeinen mäki ja Quintana ja Valverde ovat karistaneet Froomen, joka ei jaksa, 8 km nousua jäljellä. Tässä on nyt Tourin ratkaisu. Geniez, Pinot ja Hesjedal ovat johdossa, seuraavana ovat Quintana ja Valverde. Winner Anacona vetää Quintanale, muuta nyt Quintana on yksin. Froomeen jo minuutti ja yli 3 km jäljellä, koska Quintana saa hyvityssekunteja... Pinot voittaa etapin, Quintana on toinen, sitten Hesjedal, Frome jää yli minuutin Quintanalle, mutta Froome on menossa voittoon.

Yhteistilanne on seuraava:
1. Froome 81 h 56 min 33 sek
2. Nairo Quintana -1 min 12 sek
3. Alejandro Valverde -5 min 25 min
4. Vincenzo Nibali - 8 min 36
5. Alberto Contador -9 min 48 sek
6. Robert Gesink -10 min 47 sek

Mäkikirikilpailu
1. Cristopher Froome 119 p
2. Nairo Quintana 108 p
3.  Romain Bardet 90 p
4. Thibaut Pinot 82 p
5. Joaquim Rodriquez,78 p


21. Sunnuntai  26.7  Sèvres - Grand Paris Seine Ouest - Paris Champs-Élysées 109.5 km, Champs Elyseen loppukiri on aina huikea.
Alkuun on neloskategorian mäki, ja on välikiri ja sitten lopuksi loppukiri. Nyt ollaan jo Pariisissa matkaa maaliin 25 km, pieni kolmen ajajan 18 sekunnin irtiotto, tuskin pitää loppuun asti, eikä pidä.

Massakirin voittaa Andre Greipel, neljäs etappivoitto hänelle Coquard toinen ja Kristoff kolmas.

(Viimeisellä kilomeytrillä oli myös kolari).

Lopputulokset 
Yhteistilanne :
1. Christopher Froome 84 h 46 min 14 sek
2. Nairo Quintana -1 min 12 sek
3. Alejandro Valverde -5 min 25 min
4. Vincenzo Nibali - 8 min 36
5. Alberto Contador -9 min 48 sek
6. Robert Gesink -10 min 47 sek

Pistekilpailu
1. Peter Sagan Slovakia, Tinkoff-Saxo 432 p
2. Andre Greipel, Saksa, Lotto-Soudal 366 p
3. John Degengolb, Saksa, Giant - Alpecin 298 p

Mäkikirikilpailu
1. Cristopher Froome 119 p
2. Nairo Quintana 108 p
3.  Romain Bardet 90 p
4. Thibaut Pinot 82 p
5. Joaquim Rodriquez,78 p

Nuoret
1. Nairo Quintana 84 h 47 min 26 sek
2.  Romain Bardet  - 14 min 48 sek
3.  Barguil - 30 min 3 sek


Tallit
1. Movistar (Quintana, Valverde, Anacona, Izagirre Insausti, Castroviejo, Malori, Erviti)
2. SKY -57 min 23 sek
3.  Tinkoff-Saxo - 1 h

Blogissani seurataan suuria ympäriajoja
Ranskan ympäriajoa
2022 Le Tour näin
2021 Le Tour näin
2020 Le Tour näin
2019 Le Tour näin 
2018 Le Tour näin
2017 Le Tour näin
2016 Le Tour näin
2015 Le Tour näin
2014 Le Tour näin

Espanjan ympäriajoa
2022 Vuelta näin
2021 Vuelta näin
2020 Vuelta näin
2019 Vuelta näin
2018 Vuelta näin
2017 Vuelta näin
2016 Vuelta näin
2015 Vuelta näin
2014 Vuelta näin

Italian ympäriajoa
2023 Giro näin
2022 Giro näin
2021 Giro näin
2020 Giro näin
2019 Giro näin
2018 Giro näin
2017 Giro näin
2016 Giro näin
2015 Giro näin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)