torstai 27. helmikuuta 2014

Pasila 2.5 The Spin-Off jaksot



Ylen TV2:lta alkoi 27.2.2014 Pasilan 2.5 The Spin Off ja mukana ovat Pasilan vanhat poliisit ja uusi poliisihahmo Darja, jonka ääninäyttelijä on Tiina Lymi. Pöystin ja Kontiovaaran ääninäyttelijänä on Teppo Koponen, ennen oli Jani Volanen. Darjan mukaantulo on muuttanut sarjaa. Darjaan on ihastunut miltei kaikki poliisit, myös Helka. Jaksoilla on eri käsikirjoittajia, joten taso vaihtelee minusta liiaksi.

Tähän alan kerätä jaksolyhennelmiä, joita on yhteensä 40

1. Kossu-bunga-bunga
Uusi alkunäyttö, uusi auto, ja Pöysti tulee helikopterilla.
Jakso alkaa Repomiehen ollessa yksin Pasilan vanhalla poliisiasemalla ja laulaessa kappaletta "Katson autiota juoppoputkaa" oikeasti hiekkarantaa. Hän puhuu komiario Nikanderista, kaverista jonka hautajaiset olivat Pasilan ensimmäisessä osassa. Poliisitalo räjäytetään. Räjäyttäjä on Appe Lärvinen, lienee väännös Atte Järvisestä, joka on Pasila sarjan isä.
Pasilan poliisiasema tilalla on Miclas Särkelän Kossu-bunga-bunga -juottola, jonka vartija Pöysti on. Repomies on eläkkeellä ja pohtii talipallojen maailmaa. "Petri", joka on Pöysti, soittaa Repomiehelle ja vihjaa korruptiosta (itte) Särkelän tapauksessa. Repomies kokoaa vanhan tiimin, Neposen soluttautumistehtävästä, on moottoripyöräjengissä, Routalemmen, joka kuulustelee sekä Helkan, joka voimailee. Pöystiä ei pyydetä, eikä ensin tule mukaan. Kontiovaara kehuu aamu-tv:ssä Särkelää, joka Pöystin antamien todisteiden ansiosta tuomitaan. Pasilan poliisitalo rakennetaan uudestaan. Pöysti tulee mukaan tiimiin, ja tulee lisäksi nätti jooganainen Darja, jolla on tiinalymimäinen ääni, Tero Koponen on uusi ääninäyttelijä Tiina Lymin lisäksi. Koponen korvaa Volasen lienee siis Pöystin ja Kontiovaaran äänet. Käsikirjoittajaksi oli merkitty Leo Viirret. Kohtuuullinen jakso.

2. Repomies, leskimies
Esa on "valiopartnerin kihlattu", vanha herra on menettänyt omakotitalon Espoosta, Mersun ja paljon muuta. Esa on Kontiovaaran haastattelemana. Kontiovaara käy niin kuumana, että lähetys katkaistaan. Esa lienee Kontiovaaran isä.  Huijarilla on valiopartneriwebbisivut ja hän käyttää kasvien nimeä Orvokki, Kielo, Helmililja ja kun Repomiestä huijataan niin nimi on Ulpukka. Repomies ei suostu ottamaan lääkkeitä, sillä Darja uusi poliisi lukee muiden auraa ja meditoi. Lääkkeetön Repomies luulee olevansa leskimies. Pöysti ja Neponen ovat tyrkyllä ja Liekki-baarissa etsivät tätä kukkanaista. Pödellä ei käy flaksi, ja Tommi löytää "Kielon" paksusormisen kaksoissiskon. Repomies ei edelleenkään muista missä on vaimonsa, ja väittää hänen kuolleen, vaimo on kuitenkin Play de Inglesissä Kanariansaarilla. Häät peruuntuvat, ja suurin osa Repomiehen rahoista säästyi. Lopussa Repomies höpisee natseista ja aikatauluista ja vaimon singeristä. Käsikirjoittaja oli Outi Keskevaari. Kohtuuullinen jakso.

3. Ääriateistit
Pasilian ääriateistit ry:n johtaja Arhiippa Rimpelä putoaa kirkontornista, ja kuolee, ja asiaa epäillään murhaksi. Jaksossa nähdään, että Repomiehen työhuoneessa on piirretty liidulla kuolleen kalan ääriviivat, ihmisen lisäksi. Darja opettaa Repomiehen meditoimaan. Repomies tunnustaa ihastuneensa Darjaan. Minusta huono jakso.

4. Hyvä sisko
Jaksossa ollut huumoria ei puhutellut lainkaan minua. Vappu Ilmarinta paljasti Huomenta ihmiset lähetyksessä Hyvä sisko -järjestön, joka saa pystyyn taitoluisteluhalli Kukkasen. Verkostossa lienee ollut Kirsi Vuoto-Paakkunen, Anna Myyryläinen ja taisi olla Nita Aristo. Minusta väkisin revittyä ilkeää huumoria, kuten Repomiehen mänkkipyyhe ja pefletti.
Pöystikin alkaa pehmetä, hänen seinällään oli Casablanca -juliste. Minusta huono jakso.

5. Paraloirinen ilmiö
Repomiehellä on henkilökunnalleen kaikkien aikojen keissi. Vantaalla on talo, jossa kukaan ei suostu tai uskalla asua. Darja, Helka ja Pöysti jäävät taloon. Darja tutkii Helkan käsiä.
Pöystillä on luurissaan kaikenlaisia applikaatioita. Repomies haluaa myydä talon.
Vintiltä paljastuu imitaattori, joka imitoi Jean Pierre Kuselaa, Tyyneä, Nasse-setää ja muita Vesa-Matti Loirin sketsihahmoja. Repomies sekoittaa Veskun Pojat -elokuvan Jaken hahmoon, jonka äiti lähti Saksaan natsiupseerin mukana. Repomies oli vuokrannut imitaattorille asunnon, ja jonka oli häätänyt maksamattomien vuokrien vuoksi. Pasilan poliisit ovat talossa yöllä jännän äärellä. Pöysti puhuu loirihahmojen äänin, jotka lähtevät kanavalla rajan taa. Helka haluaa kovin olla Darjan kanssa talossa kynttilän valossa. Työtön imitaattori saa oman tv-aikansa, mutta Speden jälkeen imitoi Kontiovaaraa, joka raivostuu.

6. Pärästä kuuluu
Kuulu stand up -koomikko Simo "Pärä" Perälä on kadonnut. Repomies määrää keissiin tutkijoiksi Routalemmen ja Pöystin kerrottuaan ensin vanhoista koomikoista kuten "Peevelistä" ja "Pekka Pääpäästä". Routalempi ja Pöysti puhuvat kolmen tutun oloisen koomikon kanssa mm. Isto Leimolan ja Madbergin.
Routalempi löytää Pärän, joka kirjoittaa häkissä uutta politiikasta vapaata settiä. Janne Viisto niminen tyyppi on laittanut Pärän häkkiin. Lopussa Pöystillä on stand up -keikka, joka ei ota ilmaa siipien alla, vaikka Pöde yrittää, on kerännyt materiaalia mikä ärsyttää. Routalemmessä on sen sijaan ainesta koomikoksi jännähöpinöineen.
*****
Jakso saattaa olla hyvä stand up -koomikko -ilmiön kannalta. Sääli, että MTV3-komedia -kanava loppui, sieltä tuli USA:sta stand up -koomikoiden keikkoja. Taso oli kirjavaa, mutta minusta setit olivat koskettavia, naurattavia tai vain ärsyttäviä, mutta koomikot laittoivat itsensä likoon.
Mitä tulee mahdollisiin Peevelin ja Pekka Pääpään esikuviin, minusta ollaan hakoteillä. Eemeli elokuvia tehtiin vasta 1959-1962, Eemeli oli taiteilija-nimi, koomikko kuoli 67-vuotiaana, ja motto oli Molskis sanoi Eemeli. Pekka Puupäätä esittänyt Esa Pakarinen syntyi 1911 ja kuoli  1989. Pakarinen esiintyi elokuvassa Rovaniemen markkinoilla vuonna 1951, ja ensimmäinen Pekka Puupää -elokuva tehtiin vuonna 1953. Pakarinen sr oli kyllä hauska mies ja ura oli muutakin ja alkoi ennen 1950-lukua ja jatkui pitkälle yli. Viens savvoo, ja oli Rääkkylässä syntynyt.

7. Possu
Suomessa on lätkäkultajuhlat. Pokaalia kutsutaan possuksi ja slogan on "possu kotiin",  toisaalla on oikea possu viety, karju jolla on peräti 47 000 jälkeläistä. Helka ja Neponen hoitavat keissin. Pöystille pidetään interventio. Routalempi puhuu viinattomuuden puolesta.
Lätkäjoukkueen General manager on umpikännissä ja nimeltä  Tero Juntila ja Karjukin on syöty. Jaksossa kiekkoleskiä irvitään. Lätkän MM-kisoja pidetään vasta neljänneksi tärkeimpinä olympiakisojen, Stanley cupin ja nuorten MM-kisojen jälkeen. Repomies antaa keissin ratkaisemisesta kunnian Pöystille ja Darjalle ja unohtaa Neposen ja Helkan. Keissi ratkeaa lätkämiesten sulkemisella putkaan. Minusta ilkeä jakso.

8. Wolfgang Kekki
Jakso pureutuu lapsinerouteen ja musiikin maailmaan ja autismista irvaillaan. Jakso on minusta tekohauska. Wolfgang Kekki ja Giuseppe Hänninen ovat nelitoistavuotiaita kapellimestarineroja, joiden äidit pakottavat poikia harjoittelemaan. Wolfgang Kekki höyryhengittää kasvonsa ruvelle, josta äiti Sandra Kekki syyttää Giuseppe Hännistä. Repomies haluaa molempien lapsinerojen esiintyvän EU-huippukokouksen päätöskonsertissa. Kekki ei esiinny, sillä hän kasvaa ulos musiikista, ja Sandra hakkaa Neposta. Neponen on saanut yhteyden Wolfgang Kekkiin ja opettaa kaveria ajamaan pyörällä. Neron mutsi talloo Neposen käden soosiksi. Jaksossa ilmenee, että Darja on ihastunut Neposeen, Helka on ihastunut Darjaan. Neponen vihjailee aviokriisistä, jota ei ole. Neponen on soittanut lapsena viulua. Jakso on hyvin pitkälti Repomiehen hahmon varassa sekä Kari Hietalahden luultavasti improvisaation.

9. Luonnonsuojelukriittiset
Jakso alkaa tahallisella metsäpalolla, josta epäillään luonnonsuojelukriittisiä. Kontiovaaran vieraana ovat Toivo Palo, pyrofiili, Kalle Hyks, luonnonsuojelukriittinen sekä Zädde tuottaja. Zädde on tuottanut Jukka "Voltti" Sainion uusimman ja lopullisen kokoelman, jonka Repomies ostaa 790 euron hintaan. Voltti viittaa tietenkin Wattiin ja biisien sanoja minusta väännellään ilkeästi kuten "käyn kadun reunaa/ minä ilman seuraa" (Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa), "Aapo-sonni, joka lepäämättä siittää" (Albatrossi joka lepäämättä liidät)....
Repomies puhuu natsien polttaneen metsää, lisäksi puhuttiin Koivusalon ja Hallikaisen oletetuista riidoista, ja Repomies käski sopimaan riidat.
Darjan ja Helkan välejä vietiin taas pidemmälle. Loppukahakka tapahtuu Saimaalla, jossa kohteena on Saimaan norppa. Syyllisenä jonkun sivupersoona. Vinkki tekopaikasta tuli Jukkis Sainion biisistä.
Tämä formaatti ei avaudu minulle, minusta tämä on väkinäistä, osoittelevaa ja ilkeätäkin. Helka hakkaa pehmonorpan rikki, ja Repomies nakkaa VolttiSainion DVD-boxin katolta alas,

10. Rakkauden Nangijala
Jaksossa Pöysti pelaa pelikonettaan, jonka Repomies takavarikoi. Repomies addiktoituu pelaamaan ensin Pöden pelikonetta ja sitten kannettavaa ja juo paljon energiajuomaa. Pääsee lopulta irti heittämällä tietokoneensa katolta, jossa hokee lopussa natsijuttujaan.
Itse jutussa Rakkauden Nangijala -järjestön nokkanainen Selja Kirppis on kadonnut. Katoamisesta raportoi Sepi Temmes, omituinen kaveri joka kiikaroi hippilahkoa, jonka jäsen Darja on ollut Durum -nimellä. Pöysti ja Darja ovat ainoita lapsia ja tutkivat keissiä. Lahkolla on lehmä ja rajaton rakkaus. Kuitenkin kuolemantapauksen jälkeen nörtin näköinen Lasse rupeaa presidentiksi, ja hän juuri on syyllinen veritekoon mustasukkaisuuden vuoksi. Lähtee karkuun, mutta liukastuu paskaan.
Alussa puhutaan Nangijalasta, joka on Astrid Lindgrenin teoksessa Veljeni Leijonamieli, jonka postaus on esimerkiksi täällä. Siinähän lapset kuolevat ja kuolevat vielä Nangijalassakin, outo lastenkirja minusta.
Jakson musiikki on osin samanlaista kuin Pasilan Algamisjaksossa. Minusta huono jakso.

11. Juxugate 
Kontiovaaran aamushow'ssa on suosittu politikko Juha "Juxu" Taka-Sohjo, joka on Lappiin muuttanut mies, jolla on saksalainen vaimo Katrin Luschen-Buschen " Ah so schön Frau", joka on taas entinen lentoemo.
Pöysti kouluttaa Neposta, jonka on harjoitteltava kurkipotkua Karatekidin hengessä.Neposen on kannettava Pöystiä reppuselässä, kuten Luke Skywalker kantoi episode 5:ssa Yodaa. Pöysti ääntelee kuin Yoda.
Rikoksessa pankkiryöstäjä haluaa kebabbia, keskiolutta ja karaokelaitteet. Neponen lamauttaa pankkiryöstäjän, joka onkin Juha Juxu Taka-sohjo, nykyinen politikko ja entinen tangoprinssi. Repomies kehuu Neposta, jolla on hienot diat ja diakelkka. Neponen saa kuitenkin kansan raivot päälleen ja Repomies haluaa diakelkan. Lopulta Taka-Sohjo sössii asiansa. Neponen puhuu hänet alas Pitkältäsillalta  ja laulavat yhdessä lopputekstien aikanakin tulevaa biisiä "Don't give up  'on' Juxu", minusta hyvä biisi. Nimi on vain sinne päin. Jakson on käsikirjoittanut Leo Viirret.



12. Guugelheim
Jakso alkaa Kontiovaaran aamuohjelmalla. Guugelheim Foundationin edustaja Julius Lönnroth-Kalevala lobbaa museotaan läpi. Vasta 48:s yritys onnistuu, kun lupaavat kunniapaikalle Juhani Kookoksen "Latotaulun". Kontoivaaran mukaan museo maksaa 200 miljoonaa ja kaupungilla on velkaa 2 miljardia. Kookos-ateljeesta varastetaan kyseinen "Latotaulu", ja muut vastaavat Kookoksen latotaulut eivät käy, joten Guugelheimiin ei Kookosta tule. Rikoksesta epäillään nykytaiteilija Mika Kolmetonnia. Todellisuudessa varkaaksi oli palkattu juoppo Pertsa Jännäri, Julius Lönnroth-Kalevalan aloitteesta.
Jakson alkupuolella ilmenee, että Helka on räjäytellyt lapsena muumi- ja myyräleluja, muut ovat pitäneet muumeista tai Myyrästä. Mika Kolmetonnia on tehnyt kuvottavan teoksen Muumipappa ja veri, hän on myös piirtänyt Lemminkäisen äidille viikset. Lopussa Mika 3000:a kippaa lavallisen Mozart guugeleita, johon Julius kaatuu.
Pöystillä on uusi tyttöystävä Peppi, jonka kanssa pitää mennä tanssimaan argentiinalaista tangoa. Darja yrittää opettaa kankeaa Pöystiä. Peppi jättää kuitenkin onnettoman tanssijan. Repomies tarjoaa lohtukahvit Pöystille Väyrysmukeista, joita kerää, kuten muumimukejakin.
Jakson ydin on kuitenkin pohtia taidetta, nykytaiteen tilaa, ja museoiden määrää Helsingissä, siellähän on jo Kiasma ja Ateneum, muiden museoiden ja nähtävyyksien lisäksi. Routalempi on taiteen asiantuntija, ja hänen mielipiteensä olivat asiantuntevia. Routalempi puhuu myös runouden ikuisesta preesensistä ja Guugelheim-mies futurista. (eli tulevaisuudesta, jossa heillä mukava museo). Minusta hyvä jakso.

13. Pop-up bordelli
Jakso oli bordellien maailmassa. Anni Onnila haluaa perustaa pop up bordellin. Darja on mennyt kihloihin Retun kanssa. Myöhemmin ilmenee, että Retu on Reetta. Repomies ahdistuu kaksmielisyyksistä kuin itsekin. Ikärajaa hieman ihmettelen, alla olevasta päättelen on sallittu yli 7-vuotiaille

Minusta tällaisia jaksoja ei ole syytä esittää tv:ssä tähän aikaan (klo 20.30). Darjan ja Helkan välit lämpenivät edelleen. Minusta huono jakso.

14. Punajäkälä
Jaksossa vieraillaan sekä hiuspohjaklinikalla että kansanparantajan luona. Hiuspohjan ongelmia diagnostisoidaan sekä Kontiovaaralta että Pöystillä. Kontiovaaralla on osatupee ja Kyöstillä on punajäkälää hiuspohjassa, Pasi Fölker tutkii kaikkien kuontalot. Iskuja tehdään näihin klinikoihin, syyllinen on kaveri, joka on syönyt liikaa lääkkeitä, hemmo on nimeltään Pasi Kinttu.
Repomiehellä on pelkoja parantoloita kohtaan, koska pienenä murtui jalka, hän joutui hoitovirheen johdosta olemaan sairaalassa pitkään, inhoaa ainakin sairaalan kiisseliä. Lopussa murtuvat molemmat jalat. Repomies on kiinnostunut myös mukavasta, mutta kadonneesta Topi-koirasta, koira oli vähän aikaa sairaalassa Repomiehen kanssa, mutta omistajat tulivat noutamaan koiran. Repomiehelle jää ikävä ja Topi-muki.

15. Valkoinen lammas
Jakso alkaa vanhalla klipillä Kontiovaaran stallariajoista. Kaveri räksyttää nuorelle Pekka Ökille ja pääomalle, pulisongit ovat muhkeat.
Jakson keissi on kaivosmies Pekka Ökin pojan renttumaisen Jeren kidnappaus. Ök toivoi riparikaveri Routalemmen tutkimaan asiaa, avukseen hän saa Darjan. Jerelle tämä on jo viides kidnappaus.
Jaksossa on dekkarimeininki. Pekka pukeutuu harmaaseen takkiin ja on alkuun kuin Columbo, mutta lopussa pistää piipuksi ja on kuin Maigret. Darja on tuskastunut Pekan hitauteen. Pekka kuitenkin on tutkinut tausta, vessan ja roskiksen. Pekka kerää lopussa asianosaiset koolle ja pitää loppupuheenvuoron. Syyllinen ei ole Pekka Ök, eikä hänen veljensä, eikä rapajuoppo vaimo eikä edes vihamies vaan Jere itse. Isä kuulee, että poika on lahjoittanut kaikki kidnappausrahat 15 miljoonaa ympäristöjärjestö Green dreamille, Jere seurustelee vihamiehen tyttären kanssa ja ovat saamassa lapsen. Routalempi päätteli tämän sillä, että suvussa ei ole keliakiaa, mutta Jeren jääkaapissa oli gluteiinitonta vanukasta, ja vihamiehen tytär söi samaa vanukasta baarissaan, vessassa oli positivvinen raskaustesti. Green Dream oli saanut kidnappausten aikana aina isoja nimettömiä lahjoituksia. Isukki heittää pojan vankilaan. Jakson keskivaiheilla Repomies laulaa biisiä  R-A-U-N-O. Poliisiasemalla on kaavio rikoksesta "who done it" -tyyliin. Darjan epäilty oli Ridge Pänninen, joka oli varastanut Jeren asunnosta vain persialaisen maton.

16. Shitti hitti
Jaksossa  Conrad "Konna" Väätäinen pitää asunnottomille vaalitilaisuutta, kehottaa säästämään 3 kuukauden palkan ja muutenkin asumaan omassa asunnossa, tilaisuus päättyy hulinaan. Jaksossa pureudutaan Konnan kampanjaan. Sarja on minusta ilkeä, pikkutuhmuuksia vilisevä kuriositeetti entiseen verrattuna. Herra hakataan, mutta syyllinen on oma kampanjapäällikkö Mirva Viiva.
Pöystillä on ilmavaivoja ja hemaiseva tyttöystävä. Erään suositun ja hyvän räppärin nimeä on väännelty törkeään muotoon. Hänen levyn kanttaan on mukailtu. Törkeää räppibiisiä renkutetaan tusinan kertaa. (olen 18 tai 26, beibi koittaa aikaa uus, avaa suus, tartu käteen ..) Oikea räppi on oikeasti hyvää.  Tämä oli tosiaan Shitti hitti. Lisäksi ärsyttää henkilöt, jotka yrittävät puhua stadin slangia, ja ovat muualta kotoisin Se onnistuu vain niiltä, jotka ovat siellä lapsuutensa kasvaneet.

Areenan pääotsikointikin on hyvä "Mahalaskusta toiseen", ei voisi paremmin tiiivistää, ikäraja 7 on edelleen liian alhainen minusta, ottaen huomioon, mitä biisissä lauletaan . Yläosakuvasta on yle-areenan pääsivulta, alaosa itse ohjelman ruudusta.

17. Chez Cuisiniére Gras
Jaksossa inhokkikokki Jami Fläskin ravintola räjäytetään. Kaveri on kokkitv-ohjelmassa Kusipää keittiössä vinoilee. Ravintola  Chez Cuisinere Gras räjähtää ja sisältä löytyy Römppä kuolleena. Kaveri ei ole kuollut räjähdykseen vaan  työntekoon Jakso on varsin huono, Darja hypnotisoi Helkan kissaksi, Repomies syöttää Pöystin perinneruuilla sairaalaan. Jami Fläsk haukkuu ihmisiä lempinimillä ja sanoo Pöystiä Katto Kassiseksi. Repomies haikailee Patakakkosta, joka olikin hyvä sarja. Routalempi ja Neponen olivat työpareina. Pasi Kulleroa sanotaaan kusipalleroksi, eli tämä kuvatkoon huumorin heikkoa tasoa.

18. Järki ja Tunteet
Jakson keissi on Torstenssonien jalokivien ryöstö. Jaksossa puhutaan ennakoluuloista vähemmistöjä kohtaan. Poliisiasemalle tulee  profiloija ja komisario Juhana Alakärsä. Lopulta Darja ratkaisee keissin, syyllinen oli blondiksi tekeytynyt älykkönainen, joka loi illuusion peilillä. Pitää sanoa, että en ole hullaantunut tähän spin-off formaattiin. Pitkälti hahmot ja ääninäyttelijät pitävät sarjaa edes siedettävänä, mutta kaipaan Jani Volasta ja varsinkin Atte Järvistä takaisin, joskin Areenassa on paljon alkuperäisen Pasilan jaksoja.
Nimi viittaa Jane Austenin klassikkoromaaniin, netistä löytyi bloggaus täällä. Eli yleensä ajatellaan, että miehet ovat järki-ihmisiä naiset tunne-ihmisiä, mitä tuskin voi yleistää. Darja ratkaisi kuitenkin keissin.

19. Kodinlynkkausjoukot
Jakson alussa rutikuivatohtori Mauno M Hörkkö puhuu kirjastaan In privacy death Kontiovaaran aamushowssa. Siellä  ovat myös Jelena ja Välbe Korhonen, beach volley -kaksoset.
Pasilapoliisiasemalla Repomies messuaa, että poliisiylijohtaja on huomannut, että Pasilan rikosten selvittämisprosentti on likimain nolla. Repomies on nykyisin nettiaddikti.Rauno Repomies päivittelee Facebookia.
Sami Följy on pahoinpidelty  Lintukoto lähiössä. Poliisit menevät lähiöön, jossa teinit leikkivät kiltisti hiekkalaatikolla ja jossa on tiukat säännöt. Sääntöjä valvovat kodinturvajoukot, joiden pomona on Kauko Lirkki. Säännöt ja valvonta ovat hyvä asia, mutta Lirkillä ja muilla asia on lipsahtanut pakkomielteen puolelle. Lirkki on tyytymätön poliisiin ja varsinkin Pöystiin, joka on hänen mielestään tehoton ja katsoo rikkomuksia sormien läpi.
Rauno Repomies tunnustaa syntejään aamushowssa ja niitä riittää rattijuopumus mukaanlukien.
Kauko Lirkki puuttuu siis vähäpätöisiin rikkeisiin ja ihmiset ovat varustaneet itsensä pesäpallomailoilla. Levottoman Lirkin taltuttaa vaimo, hänestä miehellä keulii, vaikka miestä nyppii vain saunavuoron osuminen lempiohjelman kanssa päällekkäin.

20. Suomen paras pikku orpomiljonääri
Kontiovaaran aamushow'ssa on Lasten kykykilpailuista puhumassa kisojen takana oleva Fylli Kuuskajaskari sekä hänen kilpailunsa voittanut  tuttimies Adolf Hakkapeliitta, sekä Anna lapsen olla lapsi -järjestöstä Kaisa ja Vilpertti-poika. Adolf voitti Pikku kyttä -kilpailun ja pääsee viikoksi ihka oikealle poliisiasemalle, eli Pasilaan. Ryöstötilanteessa Neponen pohtii, että Pöysti ei ole nero. Adolf tulee ryöstötilanteeseen ja tuo konnat autolle. Neposella on uusi "idoli", Adolf, jonka hän hakee töihin ja ottaa pelkääjän paikalle. Pöysti on out.
Repomies näyttää Fylli Kuuskajaskarin kuvaa, haluaa naimisiin Fyllin kanssa. Repomiehen mukaan Fylli Kuuskajaskari on miss Suomen kolmansista perintöprinsessoista kaikkein kaunein (valitaan tosin vain kaksi perintöprinsessaa :).
Fylli järjestää miehensä Herkon kanssa seuraavaksi Suomen  paras orpomiljonääri -kilpailua jota uhataan. Fylli ja Herkko ovat huijareita, kuten Adolfkin.

Tutin imijä oli oikeasti näyttelijä Aaro 35 vuotta. Repomies puhuu nunnista ja natseista katolla, mutta jakso päättyy kännisen Pöystin megafonitilitykseen Neposen pihalla. Hän tietää, että Neposen etunimet ovat Tommi Samuel. Tommi Samuel Neponen.

Jakso esitettiiin to 5.2. klo 20.30 vain Areenassa, sillä kakkoselta tuli Super-G:tä, jossa vielä Bode Miller kaatui pahasti, käsi jäi porttiin kiinni, myös Suomen Andreas Romar keskeytti. Rankka laji. Minusta perjantaiaamuna ei ollut enää jaksoa, sille varmasti laitetaan uusi ilmestymisajankohta, ilmeisesti 12.2. klo 20:30

21. Repomiehen lusikkalista
Kontiovaaran aamutv:ssä lifecoach Smörö, jolla on teos Herätkää elämään. Toisaalla näytetään teerenmetsästäjää Startacus Marmeladsonia, joka maistelee papanoita ja ampuu oksalla olevaa hahmoa, joka on muumioitunut veljensä Hessu eli Heikki Marmeladson nelikymppinen kirjanpitäjä, uusavuton. Routalempi on reisiään myöten jännässä, mies ampui muumiota, jota luuli teereksi, joka oli hänen veljensä.
Elämäntapavalmentaja Hannu Smörö konsultoi Pasilan poliisiasemaa. TYHY-päivänä, jokaisen pitää tehdä oma "lusikkalista" (to do -lista), kaikenlaisia "kivoja" tehtäviä tehdään, tai Pöysti ei tee, eikä syty Smörön oppeihin. Routalemmellä ykkösenä on Päätalon Iijoki-sarjan lukeminen Iijoella.
Repomies on hyppäämässä alas Stadionin tornista. Pöysti yrittää estää, Routalempi hyppää, Pöysti menee mukaan, onneksi on laskuvarjo. Smöröllä on muitakin älyttömiä ideoita. Muumion arvoitusta selvitetään. Pöysti epäilee Smörötä. Hessu oli kuollut metsään Smörön ohjelmaa noudattaessaan. Myös Repomies on ollut kolme viikkoa metsässä. Pöysti saa Raunon metsästä pois soittamalla helikopterista biisiä Juokse sinä humma. Routalempikin on ollut nuoruudessaan talvisessa metsässä, amputoinut varpaansa ja syönyt sen. Lopussa Smörö jätetään metsään yksin, kaveri on täysin avuton, vaikka on kirjoittanut kirjan "Löysin itseni metsästä", ehkä sitten löytääkin, kun on poistunut mukavuusalueeltaan, mikä on ollut valmentajan mottona.

22. Persona non grata
Persona non grata eli ei-toivottu henkilö on roketevastainen Jani Kaakinen, johon hänen lääkärinsä tartuttaa kurkkumädän vesipyssyllä, ja joka tulee sairastamaan verisenä Kontiovaaran aamushow'hun. Kaakinen paljastuu Pöystin koulukiusaajaksi, ja jolle Pöysti antaa jakosssa kostoksi mopopesun, Darja antaa Kaakiselle muuta, joka aikaansaa Helkassa reaktioita. Jaksossa irvistellään Kakkosen teemailloille, jaksossa Rokoteilta päättyy joukkotappeluun. Repomies yllyttää vanhaa Mikro-Mikko -miestä Pertti Linssiä murtautumaan sairaalan potilastietoihin omalla DOS-koneellaan. Ihmettelin taas, miksi tätä sarjaa oikein enää jatketaan, ei ole minusta hauskaa, eikä millään lailla mukavaa. Kulkutaudit ovat vakava asia, myös rokotehaitoilla ei ole syytä tehdä "viihdettä" eikä potilastietoihin murtautumisella. Episoda non grata.

23. Salaliitto
Jaksossa Seppo Vacker etsii kadonnutta tukikohtaa. Seppo on salaliittoteoreettikko, joka etsii metsässä tukikohtaa tyttöystävänsä ja parin muun hyypiön kanssa, jotka kuuluvat SaPoon eli Salaliittopoppooseen. Pian katoaa Seppo Vackerin tyttöystävä Silvia Juntunen.
Löytyy tukikohta, joka vaikuttaa aivan normaalilta armeijan tukkarilta, ja peruskapiainen.
Repomies ottaa homman liian vakavasti, näyttää 1960-luvun lomadioja ja puhuu korkeammasta tahosta (se oli Repomiehen leikkiä). Talonmies Herkko on kuullut Repomiehen höpinät "putkien kautta" (Ennakkotietojen mukaan  katsojien piirtämä hahmo talonmies Herkko Heikkinen).
Seppo Vacker turhautuu, sillä tyttöystävä on jättänyt hänet. Seppo Vacker kidnappaa juoma-automaatilla notkuvan Routalemmen, joka jakson alussa joutui jäämään asemalle antamaan jalkakylpyjä Repomiehelle. Vacker hyppää katolta alas ja jakso päättyy hautajaisiin ja Kontiovaaran aamushow'hun. Minusta kumma jakso.

24. Suomibrändi.
Repomies unohtaa kännissä Darjan nimen. Repomies antaa darrassaan Darjalle puukotustapauksen selvittämisen. Teko näyttää pultsarien välienselvittelyltä, mutta paljastuu selkäänpuukotukseksi. On palkattu Suomi-Brändin selvittäjäksi Michael, joka pitää suomalaisia hulluina. Minusta omituinen lähtökohta jaksolle. Suomalaiset ovat minusta ok-jengiä.  Tutkinta otetaan supolle, koska selkäänpuukotus on brändikamppanjaa. Todella ala-arvoinen jakson idea. Taustalla soi monesti Andy Suonsilmän Karrelle palaneen enkelin RAI-RAI -kohta.
Jakson lopussa Repomies kutsuu Darjaa Helka kakkoseksi, mutta vääntää sen lopuksi Helka 2.5:ksi.
Toisessa juonilangassa Hjerppe Stolten-Stolten rakentaa Pöystille uuden imagon. Keltatakkinen Pöysti käyttää nimeä Max Smörrebröd, ja väittää naisille kalastavansa ja telttailevansa. Loppujaksossa hän tunnustaa, että ei ole aiemmin telttaillut. Hän lähtee naisensa kanssa marjaan, kun on vakuuttanut, että ei ole Kyösti Pöysti.

25. Tankki.
Reservin korpraali Kontiovaara on tekemässä Puolustusvoimien uudesta tankista tv-ohjelmaa, mukana ovat puolustusvaliokunnan puheenjohtaja vänrikki Joose Nitoja sekä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Anne Pinnipää. Tankki varastetaan, ja Pasilan poliisit selvittävät keissiä, paitsi Pöysti, jonka asuntoon muuttaa naapurista Igor, joka omii asunnon. Lopulta turhautunut Helka ajaa vesselin pois. Helka turhautuu, sillä ei saanut ampua tankkia, jonka oli varastanut kolme teekkaria. Teekkarit opiskelevat siis Teknillisisessä korkeakoulussa. Stereotypiana teekkarit ovat usein miehiä ja käyneet armeijan ja tekevät jäyniä ja ovat humalassa. Tässä oli minusta ilkeästi käytetty stereotypiaa. Teekkarit lukivat Äpyä, vappulehteä, jolle Helkakin hörähteli. Routalempi ihmettelee betoniporsaan kaunista nimeä. Anne Pinnipää puhuu kansanvälisestä betoniporsaiden kieltosopimuksesta.

26.  Medialemmikki.
Kontiovaaran show:n katsojaluvut ovat romahtaneet. City-kuukkeli on uusi medialemmikki. City-kuukkelin webbikamerakuva keskeyttää Kontiovaaran loppusyvennyksen, jossa haastatellaan mediatutkija Timo Housua. Kontiovaara joutuu syrjään. Joku kaappaa Kalle city-kuukkelin. Kaapparilla on kädessään sormus. Pesään jää muna. Kontiovaara hommaa variksen katolle, missä oli kuukkelin pesä, ja näyttää vanhaa varista show'ssaan. Pesässä on kolme munaa, yhdessä munassa on leima. Kontiovaara pidätetään. Toisaalla  mediatutkija Timo Housu rötöstelee, ja on oikea syyllinen kuukkelivarkauteen. City-kuukkeli löytyy ja sitä näytetään tv:ssä 24/7. Jakson kuluessa Darja paljastaa Pöystille, että hänellä on lapsi. Loppulauluna kuullaan Repomiehen väännös Noitalinna huraan Pikkuveljestä, kuukkelin sanoin, myös  PMMP on levyttänyt kappaleen.

27. Lotto
Lotossa on arvonnassa 26 miljoonan jätti-potti. Kaikki puhuvat lotosta, kolme randöm-tyyppiä (Simo Koiranen, Eila Kaunispää, Jaakko Omena) ja Kontiovaara aamu-show'ssa sekä Pasilan poliisiaseman henkilökunta. Repomies laittaa 100 riviä, ja 0 oikein, Neposella on kaksi oikein. Rivissä olivat ainakin numerot arvontajärjestyksessä 3,20,17,4, 15 ja 7 sekä lisänumerot 5 ja 13. Lotossa valitaan 39 numerosta 7, ja eri rivien lukumäärä lasketaan "39 yli 7" ja vaihtoehtoja on 15,380937 miljoonaa.

Loto-teoria -teoksen (kaverille sattunut kirjoitusvirhe) kirjoittanut Eikka Pasanen näyttäisi voittaneen pääpotin. Eikka uskoo kovaan työhön. Hänen veljensä Santeri on kadonnut.
Lotto-kuume jatkuu asemalla. Darja pohtii asetelmaa "kova työ vai kaikki on sattumaa". Routalempi ratkaisee sattumalta keissin. Hän tajuaa valvontakamerasta, että Santeri on voittanut lotossa, Eikka on kateellinen veljelleen, joka voitti ensimmäisellä kerralla pääpotin. Hän on tehnyt voittaakseen kovaa työtä. Eikka on teljennyt Santerin mökkinsä maakellariin ja Eikka lähtee Maseratilla pakoon, ja sitten lentokoneella, joka räjähtää, negatiivinen lottopotti.
Loppukuvassa kuunnellaan uutta lottoarvontaa, numeroina ainakin 3.9, ja 7. Routalempi pohtii lottopaperin muutosta karheasta sileäksi. Jännän äärellä ollaan.

28. Sex#object now
Pöysti tapaa Liekki-baarissa naisen Reija Witikan, joka on näyttelijä. Pöysti pihkaantuu ja pääsee saatille. Aamulla sänkyyn on tuppautunut keski-ikäinen ohjaaja Jevgeni Privilenko, jolla on avaimet kaikkien naisnäyttelijöidensä asuntoihin.
Kriitikko Viivi Mandarinia ammutaan musketilla. Jäljet johtavat Kansanteatteriin, jossa Jevgeni ohjaa "Tsehovin kolmea systeria" teatteriproduktissa nimeltä  Sex#object now.
Viivi Mandarin on haukkunut vuosikymmeniä esityksiä ja syylliseksi ampumiseen paljastuu varttunut näyttelijätär Benita Hjertte, jonka roolisuoritusta Routalempi arvostaa.
Jaksossa on ilkeän ironinen ote. Repomies valittaa saaneensa Oulussa scheissea naamaan, ja viittaa jumalanteatteriin, joka syyti scheissea mainitussa kaupungissa yleisön päälle performanssissaan. Termiä "näyttelijä on auki" käytetään halventavassa merkityksessä.  Lempinäyttelijääni Lasse Pöystiin viitataan, alkuun Lasse Pöysti muistetaan Suomisen Ollina, sitten armeijan monnina ja sitten muissa osissa ja hän luki satuja 1970-luvun lasten ohjelmissa ja poika Tom on Katto Kassisen ääni.
Jevgeni Privilenkoa irvitään, edellinen näytelmä oli HIV OMG, ei minusta lainkaan hauskaa, lisäksi Repomies kummastelee muotoa suomenkien muotoa kusta, joka on hänen mukaansa Aleksis Kivellä, minusta "kustas" -muoto on ainakin Velisurmaaja -runossa "  Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen", olisikohan peräti Kantelettaren runo.
Itsekin arvostelen teatteria, mutta paisuneena instituutiona en ilmiönä enkä taiteena enkä näyttelijöitä enkä ohjaajia. Minusta teatterin kuuluu elättää itse itsensä pääsylipputuloilla maksimissaan voidaan ohjata veikkausvoittovaroja "taiteelle", joka teatterissa edustaa Shakespeare, Ibsen ja Tsehov, joitain mainitakseni.

29. Operaatio hana
Muotitietoisesti pukeutunut isä ja kaupunkiosa-aktivi Antti Toffee kimmastuu juopolle, jonka virtsaan hänen tyttärensä koskee ja juo Toffeen käsidesin. Muotitietoiset houkuttelevat kaikki juopot Kalliosta muualle Helsinkiin eli Töölöön, kaljahanan avulla. Osa juopoista valtaa Sibelius-monumentin, osa vääntää Kontiovaaran sanoin torttua Runeberginkadulla.
Repomiehen deitti Synnove vuodelta 1953 tekee vastaoperaation (Suihku). Pultsarit ovat pelinappuloina mutta myös toiminnan keskiössä, he kaappavat raitiovaunun, joka on täynnä viinaa.
Pöystillä on darra. Routalempi tuo työpaikalle kakun, hän on ollut kymmenen vuotta raittiina ja kaikki on ollut "jännää". Routalempi yrittää rauhoittaa megafoniin puhuen  juoppoja, turhaan. Raitiovaunu, täynnä juoppoja,  laitetaan ympyrälinjalle, sisällä olevat viinakset loppuvat aikanaan.

30. Käsikirjoittaja Kämäsen tapaus.
Pöysti saa liput elokuvan kutsuvierasnäytökseen, mukaan tuppautuu Darja, joka riitelee Pöystin kanssa. Neposen mukaan he ovat kuin elokuvan rakkauspari, jaksossa he riitelevät, mutta jakson lopussa pusuttelevat katolla.
Jaksossa ilmenee poliisien lempileffat: Helkalla Rambo, Darjalla Pretty woman, Neposella Poliisiopisto 1.
Ville Kämänen tekee uuden version Aleksis Kiven klassikosta, 7 broidia kertoo pääkaupungissa asuvista kaveruksista. Tarinaa  katsotaan Eeron silmin. Juhani on rikollinen, Timo on Timpe. Repomies on raivoissaan. Näytöksen jatkoilla Kämänen hakataan sairaalakuntoon. Rikollinen löytyy elokuvapiiristä.
Repomieheen on mennyt täydestä Pöden aprillipilat, hän vaatii kaikkien sanovan radiopuhelimeen "Kuuntelen Tomppaa".

Loput jaksot eli 31-40 esitetetään alkaen maaliskuu 2016, ovat auki Areenassa ja ovat minusta oikein hyviä

31. Tie Raksilaan
Rikollinen Tumba Miettunen pidätetään  Raksilassa, Repomies haluaa hakea "makkara-rikollisen" Helsinkiin, Routalempi lähtee mukaan. Repomies on kotoisin Oulusta ja kyse on nostalgiamatkasta. Pöysti on Darjan kanssa sängyssä, Darja jää aseman päälliköksi ja visioi "pehmeämpää" poliisia.
Repomies kadottaa vangin muistellessaan Pojat -elokuvaa (kuvattu ja tapahtuu Oulussa, pääosissa mm. Jakena Vesa-Matti Loiri, Jaken äitinä Liisa Nevalainen ja Fritz-setänä (saksalainen, Jaken äidin "ystävä") Kauko Helovirta, loistava elokuva, jonka traagisin kohtaus on Vesa- Matti Loirin "juoksu" junan perässä, kun se lähtee äiti ja Fritz mukanaan....,

32. Valkosaissehanhi 
Helsingin valkoposkihanhia karsitaan laittomasti, ensin löytyy hanhen yläosa ja broilerin alaosa sillalta (Silta-sarjan hengessä), myöhemmin vain tapettuja valkoposkihanhia.
Neposen lasten hamsteri pitäisi lopettaa, eläinlääkäri maksaa liikaa, eikä Neposen raaski sitä lopettaa, mutta hamsteri paranee rohdoilla.
Routalempi pohtii miljöö sanaa, lopussa tupla öö
Repomies pohtii vanhoja "sketsejä" mm. Kola-Ollin hapokasta juttua.
Hanhien tappamisesta pidätetään pimeä apurahatutkija, ja jaksossa hanuilee myös valediploomaatti.

33. Karhuntappoase
Huomenta-ihmiset ohjelma aloittaa jakson. Kontiovaaralla on vieraana professori Erkko Saksala ja amiksen keskenjättänyt metsästäjä Jorma Ukkohalla. Aselakia ollaan kiristämässä.
Pasilan poliisi alkaa tutkia tapausta, jossa  Sysmässä Keijo Lounas on saanut luodin rintaansa. Lounas on kuulunut samaan metsästysseuraan kuin Ukkohalla. Metsästystä on ollut vähemmän ja miesten yhdessäoloa enemmän. Pöystin ja Darjan suhde syvenee, nyt katsotaan TV:tä yhdessä. Repomies pitää HUST-testiä Routalemmelle, joka muistelee lapsuuttaan ja laulaa Kalle Koiviston säveltämän Routalemmen laulun. Syyllinen selviää ja karhu yllättää seurueen pidätystilanteessa, Helka ampuu karhun, joka on Neposen vieressä. Karhusta tehdään paistia, jota syödään.


34. Kekri - spesiaali 30.3.2016
Nuorta mustameikkistä naista Miina Harkkiota "puree vampyyri" tai niin hän selittää. Naisella on kaksi reikää kaulassa. Repomies käskee tutkia, ja Repomies on sekaisin vampyyreista. Darja ja Pöysti tutkivat yhdessä keissiä. Pöysti ja Darja kinastelevat jo kuin vakipari. Lopulta Darja tutkii keissiä Routalemmin ja Helkan kanssa, Pöysti tajuaa, että Harkkiolla on ollut trippejä.
Repomies haluaa, että Halloween juhlien sijasta järjestetään Kekri-juhlat. Repomies näyttää vainajia Neposen Aila-vauvalle, Miina imee kännisen Pöystin kaulaa. Muille poliiseille paljastuu Darjan ja Pöystin suhde, joka on nyt katkolla. Miinalla on kaapissa joku kumma mies, joka pitää kaulan imemisestä.

35. Koirakuiskaaja
Susi-Erno keskustelee Kontiovaaran Aamun ihmiset ohjelmassa Susista, lisäksi studiossa on Virpi Sinkkola sekä Fanny, ja Seppo ja Musti, jossa Seppo on koira.. Pöysti joutuu Pasilan asemassa selittämään Marsalkka-koiran kuolemaa Darjalle (Jakso Orvot koirat Pasilan kakkoskauden ykkösjakso). Eläintenkouluttaja Virpi Sinkkola on tapettu ja hänen Fanny-koiransa joutuu Pöystin hoitoon ja lopuksi Pöysti joutuu hoitoon

Fanny osoittautui sudeksi.

36. Extreme sipoolaiset
Pöysti ja Darja ovat taas sängyssä. Repomies keppostelee Pöystin kustannuksella, joka saa laskiämpärin niskaansa ja Routalempeä kiusataan lompakkoleikillä. Pöysti joutuu hoitamaan Darjan Amos-poikaa (isokokoinen 12-vuotias), joka fanittaa sipoolaista extreme-porukkaa. Darja on yksisarvishoidossa.
Extreme sipoolaiset ovat kuin "Duudsonit", eli tekevät tempauksia esim. kiusaamiseta vastaan. Extreme sipoolaisten benji-köyttä sabotoidaan ja yksi tippuu Stadionin tornista...
Pöysti opettelee "isäpuolen" roolia. Lopulta Pöysti pelastaa Amoksen ja yhden extreme-sipoolaisen, konna on Kimmo "Dumbo" Saastamoinen, jota kiusataan isoista korvista, vaikka esiintyi Extreme sipoolaisten kanssa.

37. Z-ryhmä
Kontiovaaran aamushowssa haastatellaan Kalle Tarpakkaa Z-ryhmän johtajaa. Z-ryhmä valloittaa Suomen vähittäiskauppamarkkinoita. Darjan ja Pöden suhde jatkuu, kun Repomies tulee repimään Darjan tutkimuksiin. Zidlin kulmalla on räjäytetty. Räjäyttäjäksi paljastuu lopulta Kyllikki Nieminen, joka on joutunut aggressiivisen puhelinmainonnan uhriksi. Myös Repomies joutuu puhelinmyynnin kohteeksi, lopulta häntä kiristetään 20-luvun kuumien kissojen webbisivujen katselusta.
Jaksossa ajetaan Jarmo Nuutisen päälle, ja syylliseksi osoittautuu Z-mies Kalle Tarpakka.
Jakso on minusta varsin huono, sillä siinä on näitä natsi viittauksia saksalaisiin, ei korrektia nykyaikana.

Darjan oikea nimi on Tarja ja Repomies suuntaa Leppävaaran Zidliin katsomaan Hansua ja Pirreä.

38. Läski
Alkukohtaus on outo, mies pudotetaan laatikossa viljapellolle. Mies menee Pasilan poliisiasemalle, mies eli Mara Jäntti tekee rikosilmoituksen. Kidnappauksen aikana mies oli läski, nyt lihaskimppu, hänelle juotetaan smothieta ja joutuu kuntoilemaan. Miehen intohimo on syöminen.
Darja ja Pöysti tulevat Meksikosta. Pöysti on läski, jota kaikki irvivät.
Kontiovaaran showssa vaahtoaa läskiä vastaan Janina Långbacka, joka on myös kidnappauksen takana, hän suunnitteli uutta laihdutusbisnestä. Fitnessroiston ottaa kiinni läskiytynyt Pöysti.

39. Bemaripelle


Alkukohtauksessa Darja ajaa, ja Pöysti on kyydissä.... Darjalla on rattiraivoa, ja Bemareihin kohdistuu ryöstösarja, viisi bemaria viidestoista on Kontiovaaran ...
Bemarit on ajettu romuksi. Kontiovaara järjestää TV:ssä Bemari-illan. Darja ja Pöysti käyvät terapiassa. Routalempi keksii teorian, ja etsitty nimetään Bemari-pelleksi.
Jakson loppu on yllättävä, konna on Kontovaaran poika, joka jäi kakkoseksi isän Bemareille. Pöysti tapaa Darjan isä, joka on piippumies. Jakson lopussa on hyvä biisi Crab walk Experience, sävellys ja esitys Jan Kanerva ja  Mikko Laine.

40. Loppu
Suomen kulttuurisäätiö on joutunut ryöstön kohteeksi, Ahtisaari tulee tulee ulos, Kontiovaara menee tankilla sisään, yllättäen sisällä on Pöysti. Alkunäytön jälkeen Pöysti selittää, miksi hän oli sisällä.
Pöystillä oli yhdeksän kuukauden ryyppyputki, jonka aikana hän oli ollut Tiibetissä, kokenut Phil Collins -darran ja jorissut pettyneiden taiteilijoiden kanssa, jotka eivät olleet saaneet apurahoja. Pöystin ahdistuksen syy on perheellistyminen ja Darjan raskaus, joka päättyy synnytykseen ja vauvaan, joka on Pöystin sylissä.
Pasilan väki hoilaa loppulauluja. Spin-Off on päättynyt.

Darjan ja Pöystin suhde sai siis huipennuksensa :)
Routalempi on luopunut sanasta jännä ja kehittänyt tilalle vinkeä ja lollers.

Pasila-tv-sarjan postaus täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)