Juliet Macur: Valheiden ketju

Juliet Macur: Valheiden ketju, Lance Armstrongin tarina, alkuteos: Cycle of Lies. The Fall of Lance Armstrong, suomentanut Sami Heino, sivumäärä 368.

Kirja kertoo lyhykäisesti: valheiden ketjusta, jonka toimittaja Juliet Macur on nähnyt ja tonkinut seitsemän kertaa Tour de Francen voittaneen Lance Armstrongin voittojen takaa. Macur on löytänyt paljon lokaa. Lokaa Armstrongin päälle ovat heittäneet monet hänen entisistä tallikavereistaan. Lance Armstrongilla on elinikäinen kilpailukielto ja hänen voittonsa on pyyhitty historian lehdiltä.

Juliet Macur on hiostanut Armstrongia dopingista jo ennen kuin korttitalo kaatui, ja toiminut New York Timesin toimittajana. Lance Armstrong tunnusti käyttäneensä dopingia (vasta)  tammikuussa 2013 Oprahin showssa, vaikka Tourin voitot olivat vuosilta 1999 - 2005. Tätä ennen muut amerikkalaiset pyöräilijät, osa valan velvoittamina olivat todistaneet Armstrongin olleen sangen aloitteellinen dopingin käytössä, ja edesauttaneen doping-kulttuurin syntymistä. Tyler Hamiltonin teos Voittoja ja valheita oli julkaistu 2012. Tyler Hamilton jäi dopingista kiinni kahdesti vuonna 2004, joista toinen käry mitätöitiin. Kirjassaan Tyler Hamilton Lancen entinen apuajaja tunnustaa oman doping-käyttönsä, ja "tunnustaa myös Lance Armstrongin käyttäneen dopingia". Lainausmerkit ovat omiani, eivät lainausta teoksesta. Jäljempänä on muutama lainaus itse kirjastakin.

Juliet Macur aloittaa valheiden ketjun kuitenkin kauempaa, alkuun hän romuttaa Lancen äidin yksinhuoltajamyyttiä. Macurin mukaan Linda-äiti on ollut varsin vähän aikaa ilman aviomiestä. Lisäksi hän väittää, että oppikoulukavereiden mukaan Lance olisi ollut koulukiusaaja ja ylimielinen öykkäri.

Seuraavaksi hän puhuu pyöräilyn doping-ongelmasta ja kytkee Armstrongin dopingin käyttöön ennen syöpädiagnoosia.   Tässä luvussa alkoi "hieman" tökkiä. Macur kirjoittaa, että Ben Johnson oli jäänyt kiinni dopingista voitettuaan Calgaryn olympiakisojen 100 metrin pyrähdyksen!  ("fakta" sivulla 79). Ben Johnson jäi kiinni Soulin kesäolympiakisoissa 100 metriä juoksun jälkeen ei suinkaan Clgaryn talviolympialaisten jälkeen!!!
---
Sivuhuomio
Olen seurannut doping-keskustelua jo 1970-luvulta asti 1974 kärysi MM-kisoissa suomalainen jääkiekkomaalivahti, 1977 kärysi kolme suomalaista yleisurheilijaa Europpan Cupissa. En kirjaa kärynneiden nimiä, he ovat rangaistuksensa kärsineet. Muistan myös Kouheroisten Kovan käryn Los Angelesin olympiakisoista 1984 ja siihen liittyneet selitykset talonmiehistä, ja vielä kovemman käryn Soulista eli Ben Johnsonin kiinnijäännin. Myöhemmin Ben Johnsonin asioita pöyhittiin todenteolla, ja hänen Rooman MM-kisojen voitto ja 100 metrin maailmanennätys mitätöitiin, vaikka hän ei jäänyt kiinni Rooman MM-kisoissa. Tässä kirjassa viitataan Marion Jonesin "käryyn", joka sekään ei tapahtunut laboratoriossa. Samoin Suomessa STT:n dopinguutista käsiteltiin käräjillä ja Lahden 2001 kisojen jälkeen  oikeudenkäyntejä oli lisää. Ihmetyttää, että miksi dopingin tunnustanut kärynnyt urheilija kaiken lisäksi pantiin viraltakin. Tunnustaminen minusta on lopulta puhdistavaa ja suoraselkäistä. Viraltapano luultavasti tuli tuomiosta, mutta minusta käry ei olisi oman oikeustajuni mukaan este toimia vaikkapa rajavartijana.
---
Macurin kirjassa on henkilöhakemisto ja "kirjallisuutta aiheesta" tässä osiossa on esitelty myös Tyler Hamiltoltonin ja Daniel Coylen teos Voittoja ja Valheita sekä Lance Armstrongin teos Ei ainoastaan pyöräilystä, jotka olen blogannut siis täällä.

Juliet Macur on hyvin järjestelmällinen ja varovainen. Hän on kerännyt kirjansa erilaisista lausunnoista ja asiakirjoista. Minusta pyöräilyn ja isojen ympäriajojen logiikkaa Macur ei ole täysin sisäistänyt. Joukkueessa on (oltava) kapteeni, jota muut auttavat, voi toki olla joku tasamaan kirimies, mutta jos tavoitteena on kokonaiskilpailun voitto, kaikkien pitää ajaa joukkueena kapteenin suojaamiseksi, sooloja ei sallita. Kun tallipäällikkö käskee on vedettävä on uhrattava itsensä. Kaikki eivät voi olla kapteeneja. Joukkueurheilissa on aina joku joka määrää, miten joukkue toimii ja mitkä ovat kunkin yksilön roolit. Tämä on selvä jo sopimusta tehdessä. Kaikille ei myöskään makseta samaa palkkaa. Kirjassa puhutaan paljon rahasta. Tähdet tienaavat enemmän kuin rivimiehet.

Macur käy asiaa läpi suhteellisen kronologisesti. Tarkasteltuaan Lancen lapsuutta ja uran alkuaikoja puhutaan myös syöpädiagnoosista ja "tunnustuksesta", eli Lance syöpähoidoissa viruessaan olisi sairaalassa tunnustanut dopingin käytön. Myöhemmin useat muut ajajat etupäässä Floyd Landis nimesivät Lance Armstrongin dopingin pyörittäjäksi. Minusta väite on ainakin osin vailla pohjaa, sillä dopingin käyttöä oli ennen Lancen aikaa ja varmaankin sen jälkeen, aineet kuitenkin hankittiin jostain. Koska Lance on nyt tunnustanut käyttäneensä, niin doping-asia on totta, mutta ilmenee minusta aivan väärässä mittasuhteessa. "Tunnustaneita" ja kärynneitä pyöräilijöitä on kymmeniä ellei satoja  ja kuten kirjakin mainitsee, niin kaikki eivät ole koskaan jääneet kiinni. George Hincapiella on aina ollut "puhdas" näyte. Tämä antaa masentavan kuvan dopingtestien tehosta. Suurimmat dopingratsiat olivat Tourilla vuonna 1998, jolloin Lance ei ollut mukana, hänen voittonsa olivat vuosina 1999 - 2005. Monet tunnustaneet jatkoivat dopingin käyttöä vaihdettuaan tallia, joten Armstrong ei dopingin käytön jatkamiseen ainakaan vaikuttanut. Lisäksi on paljon pyöräilijöitä, jotka ovat kärynneet ja kilpailukiellon jälkeen jatkaneet ilman että lauma tutkijoita olisi ollut kintereillä.

Parannuttuaan levinneestä kivessyövästään Lance perusti säätiön Livestrongin, joka taistelee syöpää vastaan ja Lance profiloitui pyöräilijänä, joka voitti syövän. Juliet Macur kuvaa kuitenkin Lance Armstrongin varsin epämiellyttävksi ihmiseksi. Jälkisanoissa sivulla 326 lukee:
Tässä tiivistetysti yhteen virkkeeseen kokoelma siitä, mitä hänellä oli sanottavanaan vanhoista ystävistä, perheenjäsenistä, joukkuetovereista, toimittajista ja pyöräilyviranomaisista:
"Selkärangattomiin nynnyihin kuului kerskailevia, kusipäisiä, hölmöjä, vitun näätämäisiä, paskahousuisia ja heikkoja omaa persettään varjelevia vittupäitä, jotka olivat hulluja, seinähulluja, pähkähulluja, kajahtaneita, myrkyllisiä, psykoottisia ihmisiä - ....", virke jatkuu, mutta ei jatku tässä blogissa. Kovia sanoja sanottuna ja kirjoitettuna. Myös viranomaisten toiminta hipoi ajojahtia, joka kuten kirjassa mainitaan kohdistui ajouran lopettaneeseen pyöräilijään. Kuitenkin joka kausi jää uusia pyöräilijöitä kiinni dopingtesteissä. Minusta Macur antaa ymmärtää, että Lancella ei ollut "ystäviä", tässä hän kuitenkin puhuu ystävistä. Näissä kirjoissa sankarit ja konnat tulevat liian mustavalkoisiksi. Lance on paha, niin paha, tuskin paljoakaan pahempi kuin muut jotka ovat käyttäneet. Eräistä muista käyttäjistä Macurin teksti antaa "jopa psykoottisen kuvan".

Kirjassa hyvin ilmenee koko doping-ajojahti tai -prosessi. Jo aktiiviaikana Armstrongia epäiltiin dopingista, ja Armstrong hyökkäsi vastaan. Hän lopetti pyöräilyn vuonna 2005, mutta palasi. Poissa ollessa Floyd Landis, joka oli riitautunut Armstrongin kanssa jo aiemmin, voitti Tourin, mutta jäi testosteronista kiinni. Hän käytti rahaa puolustautumiseen käryä vastaan, ja kiisti kaiken. Kuitenkin lopulta tunnusti, että on käyttänyt ja uhkaili tunnustavansa kaikkien muidenkin dopingin käytön ja tunnustikin. Lance Armstrong sen sijaan ei ole muita loannut.

En missään oloissa hyväksy kiellettyjä keinoja, mutta tämä on hyvin amerikkalainen kirja. Halutaan puhdistaa pyöräily, mutta luultavasti käryjen ja tunnustusten perusteella ongelma on paljon yleisempi ja syvempi. Kannatan ns. totuuskomissiota, eli voitaisiin tunnustaa ilman pelkoa elinikäisistä kilpailukielloista. Macurin kirjassa ilmeni, että käyttäjien rangaistukset vaihtelivat riippuen, kuinka yhteistyökykyisiä he ovat. En tiedä tarkoittaako tämä sitä, kuinka paljon tunnustaa muiden käyttäneen? Saattaa olla, että eräät sponsorit haastavat Lancen oikeuteen ja vaativat sponsorirahojaan takaisin, minkä kirjassa mainittu bridge-mestari Bob Hamman on tehnytkin. Monet sponsorit ovat saaneet hyödyn, ihmisen muisti on kovin lyhyt, harva muistaa, mitä jonkun kisapaidassa on lukenut vuonna 1999.

Tästä kirjasta  ei kannata kirjoittaa sitä, mitä käytettiin ja miten, sen voi lukea itse kirjasta. Minusta rivien välistä selviää, että loppujen lopuksi oli kyse rahasta ja kateudesta, että tähdet saivat isoja rahoja, ja muut eivät. Minusta tämä on kaiken ammattiurheilun luonne huiput saavat mielettömiä rahasummia, ne jotka ovat rivimiehiä saavat hyvin pieniä summia, osa selittyy urheilijasopimuksista, osa palkintorahoista, mutta sponsorirahalla on myös suuri merkitys. Myös kärynneet urheilijat jätetään liian yksin. Urheilijat yleensäkin jätetään liian yksin. Monet Lance Armstongin dopingin paljastaneet urheilijat olivat jättäneet koulunsa kesken, uransa  he olivat aloittaneet aivan liian nuorina.

Koko tutkintaan ja prosesseihin on mennyt luultavasti jokaiselta instanssilta hyvin suuria summia rahaa, mikä tässä on niin tärkeää? Luultavasti myös veronmaksajien rahaa on palanut varsin runsaasti.  Kysymys on minusta  "vain" urheilusta. En ole voittanut elämässäni juuri mitään enkä varmaan voitakaan, mutta  voittaminen on urheilijasta huikeaa, Voiton tunne voi olla isoa myös juniorikilpailussa. Tehdyn maalin pihapeleissä voi muistaa loppuelämän. Isoihin voittoihin tarvitaan rutkasti enemmän työtä ja monia tuskan vuosia. Minusta urheilun reilun pelin ideaa ei voi liiaksi korostaa. Voitto kuuluisi itsen ja toisten takia saavuttaa puhtain keinoin. Mutta miten pitää toimia tilanteessa, jossa tietää, että osa kilpakumppaneista käyttää epoa tai verensiirtoja tai kasvuhormonia, tai testosteronilaastareit?. Itse ainakin lopettaisin. Minusta osallistuminen ja parhaansa tekeminen pitäisi riittää, voittajia palvotaan liikaa, mikä ilmenee myös liian isoissa palkkioissa.

*****
Lance Armstrong (s. 1971) saavutti seitsemän peräkkäistä Ranskan ympäriajon voittoa vuosina 1999 - 2005. Doping-jahdin tuloksena Lance myönsi kielletyt keinot vuonna tv-ohjelmassa 2013, jonka jälkeen historia on uudelleen kirjoitettu, eikä voittosarakkeessa enää lue Lance Armstrong.

Tyler Hamilton, Daniel Coyle: Voittoja ja valheita sekä Lance Armstrong: Ei ainoastaan pyöräilystä

Tyler Hamilton, Daniel Coyle: Voittoja ja valheita, Salattu elämäni pyöräilyn huipulla Otava Seven-pokkari 2014, alkuteoksen nimi The Secret Race - Inside the Hidden World of the Tour de France: Doping, Cover-ups and Winning at all Costs, suomentanut Pekka Tuomisto.

Kirja kertoo Tyler Hamiltonin näkökulmasta pyöräilyyn pesiytyneestä doping-ongelmasta. Pääpaino on Tylerin omassa tarinassa, mutta tarina sivuaa läheltä Lance Armstrongin tuhkimotarinaa: Lance voitti kivessyövän ja voitti Tour de Francen seitsemän kertaa. Lance lopetti uransa, mutta palasi todistaakseen olevansa puhdas. Eri organisaatiot yrittävät todistaa hänen käyttäneen systemaattisesti dopingia.

Lopulta Lance Armstrong on vastannut myöntävästi dopingin käyttöön Oprahin tv-showssa, hänen voittonsa on mitätöity.

Tyler Hamiltonin (s.1971) parhaat saavutukset ovat Ateenan 2004 olympiakisojen aika-ajon kultamitali, jonka on nyttemmin palauttanut. Hamilton kärysi vuonna 2004 veridopingista, oman ilmoituksensa mukaan verenvaihdosta. Sen sijaan Lance Armstrong ei ole koskaan virallisesti kärynnyt.

Tyler Hamilton oli vuonna 2002 Giro d'Italiassa toinen, isompi saavutus oli tulla ylipäätään maaliin. Hamilton kaatui kilpailun alussa ja pyöräili olkapää murtuneena. Hamiltonin kivun sietokyky oli suuri. Toisaalta Hamilton on altis kliiniselle masennukselle. Hamiltonilla on myös yksittäisten etappien voittoja, lisäksi hän oli Lance Armstrongin apuajaja.

Tämä kirja oli erinomainen. Luultavasti  Daniel Coyle on kirjannut Hamiltonin kertomat asiat. Tuloksena on kertomus siitä, miten entinen laskettelija vaihtaa pyöräilyyn ja haaveilee ammattilaisuudesta. Hamilton ajaa joitain kisoja ja etappeja hyvin. Hän saa sopimuksen US-Postaliin. Talli oli amerikkalainen. Huipputallit ovat kuitenkin Euroopassa. Tylerin mukaan hän aloitti kolmantena vuotena dopingin käytön. Ensin dopingia oli yksittäinen punainen muna eli testosteronia ja sitten valinta Touriin ja kuuri epoa päälle. Tylerin mukaan hän ajoi aiemmin paniagualla (pan y agua eli vedellä ja leivällä). Tyler kertoo avoimesti urastaan ja kertaa kilpailuja ja Tourin yksittäisiä etappeja. Muistan monta etappia, esimerkiksi tilanteen, jossa käsilaukku juuttui Lancen ohjaustankoon, ja Jan Ullrich herrasmiehenä odotti. Tässä tarina kerrotaan niin, että Tyler Hamilton olisi ajanut Ullrichin kiinni ja pyytänyt tätä odottamaan. Näin varmasti sitten tapahtui.

Minua on ihmetyttänyt USA:n liittovaltion useat laajamittaiset tutkimukset dopingia vastaan. Toisaalta on hyvä, että urheilua siivotaan puhtaaksi. Luultavasti tämä onnistuisi yhteisillä pelisäännöillä. Eikä niin, että vuosikymmenten ajan tutkitaan ja pöyhitään vanhoja tapahtumia ja vain joidenkin maiden urheilijoita tai vain yhtä urheilijaa. Olisiko syytä tutkia enemmän nykyisiä kilpailijoita. Kuten kirjassa ehdotetaan. pitäisi olla "totuuskomissio", kaikki saisivat tunnustaa ilman rangaistuksen pelkoa tietyn ajan kuluessa. Tanskalaiset pyöräilijät ovat tunnustaneetkin. Bjarne Riis voitti Tourin 1996, hän on myöhemmin tunnustanut kiellettyjen aineiden käytön. TV-ohjelma niin ikään tanskalaisesta Jesper Skibbystä on myös karmeaa katsottavaa. Kaveri myöntää käyttäneensä aineita miltei vuosikymmenen. Samassa ohjelmassa on klippi tanskalaisen Michael Rasmunssenin tunnustuksesta. Tämän sivun mukaan käytössä on ollut ainakin epoa ja veritankkausta.

Voittoja ja valheita -kirja kertoo minusta asiallisesti syyt dopingin käyttöön, rutiinit, salailut, syyllisyyden ja sen hautaamisen, käryjen minimoinnin ja selitykset. Tyler Hamilton aloitti dopingin käytön ennen kuin Lance Armstrong oli US Postal tallissa. Armstrong sairasti kivessyövän ja liittyi talliin vasta 1998 ja ensimmäinen Tourin voitto tuli vuonna 1999. Ihmetyttää Armstrongin sotkemiseen asiaan. Tyler oli ensin US-Postalissa, ja lähti tallista, omien sanojensa mukaan jouduttuaan ulkopuolelle.

Vuonna 1998 Tourin aikan löydettiin erään tallin huoltoautosta monia annoksia epoa ja testosteronia ja muita doping-aineita. Armstrong ei osallistunut Tourille vuonna 1998. Tyler oli muutamia vuosia Lancen apuajaja ja senkin jälkeen asui samassa talossa. Tyler luonnehtii paljon Lancea. Se ei ole mukavaa luettavaa. Lance on Tylerin mukaan varsin itsekeskeinen ja vaati muilta (ja itseltään) paljon. Hän myöskin asettaa itsensä ja bisneksensä etusijalle. Itse asiassa minusta varsin tyypillinen ihminen. Useimmat urheilijat ja voittajat ovat tällaisia. Pidän henkilökohtaisesti enemmän kirjoista, joissa luodataan itseä ja kerrotaan vain omasta dopingin käytöstä. Hamilton vaihtoi tallia oman kertomansa mukaan syystä, että ajautui törmäyskurssille Lancen kanssa. Aineiden käyttö ei kuitenkaan loppunut. Tyler kärysi verenvaihdosta kahdesti vuonna 2004. Toinen käry oli olympiakullan jälkeen. B-näytettä ei pystytty tutkimaan, joten Hamilton sai pitää kultansa, mutta tunnustusten jälkeen hän on palauttanut mitalinsa.

Tylerin teksti epon käytöstä ja verenvaihdosta on silmiä avaavaa. Ennen epo-testiä oli käytössä hematokriittitestit. Veren hematokriittiarvo piti olla alle 50. Epolla sitä saa kohotettua. Hamiltonilla (ja Skibbyllä) oli oma mittari, joten ennen testiä oli mahdollista laskea arvoa suolaliuoksella tai juomalla nestettä alentaa arvoa. Epoa pitää säilyttää kylmässä, kuten myöhemmin veripusseja, joita Tyler kävi ensin luovuttamassa, tankkaukset oli sovittu tiettyihin päiviin. Epoa Tyler nimittää Edgariksi. Se tulee Edgar Allan Poesta, Edgar alkoi olla lähes jokapäiväinen tuttava, sillä jos epoa annostelee mikropiikkeinä testit eivät havaitse sitä (tai silloiset testit). Verenvaihtotouhua Hamilton kutsuu BB:ksi.

En referoi systeemiä, salailua ja mahdollisia tekijöitä enemmän, mutta kiinnitän huomiota huippu-urheilijoiden masennukseen. Hamiltonin mukaan hän sairasti masennusta, kuten Skibbykin tv-ohjelman mukaan. Onko niin, että masennukseen taipuvaiset etsivät urheilusta hyvää oloa, he "rääkkäävät" itseään äärirajoille, vai altistaako raaka "tulos tai ulos" -elämä masennukselle, vai aiheuttaako dopingin kaksinaismoraali masennukseen. Minusta nimeenomaan tätä kuuluisi tutkia eikä ruoskia kiinnijääneitä urheilijoita ja epäillä niitä, jotka eivät ole jääneet kiinni. Floyd Landiksen syytökset Lancea vastaan alkoivat vasta oman testosteronikäryn jälkeen. Lance oli silloin jo lopettanut uransa.

Itse kannatan puhdasta urheilua. En kuitenkaan kannata jatkuvaa menneiden asioiden pöyhimistä ja jatkuvia uusia syytöksiä. Itse en ole ollut huippu-urheilija vain penkkiurheilija. Olen kuitenkin huomannut, että jo harrastelijatasolla voitontahto voi johtaa käyttämään kaikkia laillisia keinoja, mutta myös "huijaamaan".

Lance Armstrong: Ei ainoastaan pyöräilystä, Tammi 2002, alkuteos It's Not About the Bike, My Journey Back to life, kirjoittamiseen on osallistunut Sally Jenkins,  suomentaneet Paula Herranen ja Veli-Pekka Ketola.

Lancen kirja on tunteikas, se kertoo Lancen tarinan ensimmäiseen Tourin voittoon asti eli vuoteen 1999. Lance syntyi Texasissa, isä erosi Lancen Linda-äidistä. Isäpuoli adoptoi Lancen ja Lance sai häneltä sukunimen ja kuritusta. Lance alkoi harrastaa uintia, juoksua, pyöräilyä ja sitten triathlonia, josta siirtyi pyöräilijäksi. Lancen ensimmäinen meriitti oli Oslon MM-kisojen voitto vuonna 1993. Vuonna 1996 hän oli murtautumassa läpi ammattilaisena, mutta kivessyöpä oli viedä hengen. Tämä kirja kertoo karusti mutta kauniisti tästä taistelusta. Kuvat ovat todistamassa kovaa taistelua.

Se miksi luin kirjan uudestaan on Tyler Hamiltonin kirja. Tylerilla oli sopimus U.S Postal tallin kanssa, kun Lance sai sopimuksen sinne.

Tyler Hamilton kuvaa Postalin rahoittajan Thomas Weiselin ja Lance Armstrongin suhteen seuraavasti:  "He eivät tulleet toimeen keskenään, useimpien mielestä he olivat liian samanlaisia" s.37

Lance Armstrong taas toteaa vain. Sen (U.S Postal Service -tallin)  pääsijoittaja oli Thomas Weisel, rahamies San Franciscosta, vanha ystäväni ... s.209

Lance kuvaa paljon enemmän epävarmuuttaan paluussaan. Vuoden 1998 doping-skandaalin Lance kuittaa hyvin lyhyesti:
"Ranskan poliisi tutki joukkueiden autoja ja löysi kasoittain EPO:a ja anabolisia steroideja, Joukkueiden jäseniä heitettiin ranskalaisiin vankiloihin". s. 234

Tyler Hamilton sen sijaan kertoo kyse olleen Festinan huoltoautosta ja luettelee takavarikon ..."234 annosta EPO:a, 82 ampullia kasvuhormonia, 160 kapselia testosteronia ja niin edespöin (luultavasti ei kovin erilainen lasti kuin Postal tai muut talleista ottivat kisaan)" s.87

Armstorngin jatko sen sijaan on: "Doping on ikävä tosiasia pyöräilyssä... suhtautuvat .. kuin ydinaseisiin -jos mielii pysyä mukana niin niitä on oltava"

Kun Hamilton tunnustaa piikittävänsä EPO:a ja Armstrong toteaa "kemoterapiani jälkeen ajatus vieraan aineen ruiskuttamisesta kehooni oli erityisen vastenmielinen"

***
Tämä riittää vertailusta. Muistan monia doping-tapauksia ensimmäinen oli jääkiekon MM-kisoista 1974, jolloin suomalaisen maalivahdin näytteessä oli piristettä, minkä selitettiin olevan lähtöisin banaanin kuoriosista, käry oli tosiasia ja mitalitta jäätiin. Käänteen tekevä käry oli Kouheroisten kovan käry vuonna 1984 Los Angelesin olympiakisojen 10 000 metrin jälkeen. Hopea muuttui ihmettelyksi ja selvittämiseksi ja myöhemmin häpeäksi. Minä uskoin, että mies oli puhdas, kunnes puhuttiin Rotterdamin maratonin näytteestä, joka oli ollut positiiviinen.

Vuonna 1988 en enää puhtauteen uskonut, kun 100 metrin Soulin kultajuoksija jäi kiinni. Sen jälkeen käryjä ja selityksiä on tullut tasaiseen tahtiin. Uusi ilmiö on ollut laboratorioiden, lääkäreiden tutkimisten ja tunnusten kautta tulleet käryt esim. Balco-tapaus.

Suhtaudun ehkä eri tavalla käryihin kuin muut. En viitsinyt kirjata kärynneiden nimiä, en pyöräilijöitä enkä muita. Se on minusta väärin roikottaa näitä vuositolkulla. Pahiten tietenkin kärsivät puhtaat kilpakumppanit. Puhtaat urheilijat ovat menettäneet mahdollisuuden kilvoitella puhtaita urheilijoita vastaan. Pahempaa on, että kaikkia huippuja kuitenkin epäillään. Tyler Hamilton jäi kahdesti kiinni vuonna 2004 ja vielä kerran palattuaan yrttilääkkeestä. Floyd Landis, joka on myös todistanut, että Lance on käyttänyt dopingia jäi kiinni voittaessaan Tour de Francea.

Onko niin, että kun käryää, tunnustaa mielellään että muutkin käyttävät?

Ne, jotka ovat kokeneet urheilun kiihkon ja voiton nälän ja nähneet vippaskonsteja, he ymmärtävät, että urheilu on kisan aikana elämää suurempi asia, joidenkin psyyke muuttuu, on pakko voittaa millä lailla hyvänsä: ON PAKKO VOITTAA.

Minusta penkkiurheilijan ei kuulu tukea tätä voitto on pakko -mentaliteettia. Se, joka voittaa on siinä kilpailussa paras. Myös reilu peli on tärkeää, tärkeämpää kuin väärä voittaminen.Mutta nykyisin vain voitto on oikein, kaikki muu on väärin, myös käryäminen.

Minusta voittajien ylenpalttinen suitsuttaminenkin on väärin. Lopulta hekin ovat vain ihmisiä. Samoin häviämisestä ja käryämisestä on tehty hävettävää. Häviämisessä ei ole mitään hävettävää. Useimmat kilpailijat ottavat osaa, vain yksi voittaa kerrallaan. Viime kädessä jokaisen pitää urheilla omasta halustaan ei voittamisen pakosta.

Kirjat ovat molemmat äärimmäisen hyviä. Etapit ja edgarit on kuvattu kuten olisi itse vieressä katsomassa.