lauantai 22. lokakuuta 2016

Todistusvalinta Turun AMK:hon, ongelmia tulossa?




Turun ammattikorkeakoulu aikoo ottaa käyttöön todistusvalinnan vuonna 2018

Onko päätös hyvä vai huono, jää nähtäväksi? 

Minusta päätös on huono! Minusta hyvin pieni osa voidaan valita suoraan, eli jos pitkästä matematiikasta on ylioppilaskirjoituksessa laudatur tai eximia, voidaan minusta valita suoraan "tekulle". Tradenomiksi opiskelemaan voidaan minusta valita ylioppilas, joka on saanut pakollisista aineista vähintään 26 puoltoääntä eli kaksi laudaturia ja kaksi eximiaa. 

Yllä on kuva AMK:n Ruiskadun kampuksesta. Minusta terveydenhuoltoallalla pitää olla haastavat pääsykokeet, jotka testaavat motivaatiota sekä soveltuvuuskokeet. Ketään ei minusta kannata valita terveydenhuoltoalalle ilman kahdenlaista seulaa pääsykokeita ja soveltuvuuskokeita.

Ammattikorkeakoulut ovat minusta ammatillinen väylä, ja siinä pitäisi suosia ammattikoululaisia. Lukio-opinnot valmentavat hyvin yliopisto-opintoihin. Minusta reilu jako AMK:n sisäänpääsyyn olisi puolet amislaisia ja puolet lukiolaisia. Vaikka AMK on ammatillinen, toisaalta lukion käyneet jatkavat enemmän korkea-asteelle kuin amislaiset.

Todistusvalinta tulee olemaan minusta suuri ongelma juuri ammatillisella puolella, jossa koulutus on muuttunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ensinnäkin arvosanaskaala on yhdestä kolmeen, eli arvosanat ovat 1, 2 tai 3 miltei kaikilla on arvosana 2.  Ennen ammatillisen koulutuksen arvosanaskaala oli 1:stä 5:teen, jonka muuttaminen kolmiportaiseksi oli asia, jota opiskelijat ja opettajat eivät ole koskaan ymmärtäneet ja skaala pitäisi muuttaa viisiportaiseksi.

Arvosanoja on uuden uuden opetussuunnitelman mukaan yhteisistä aineista vain 4, ja ammatillisista aineista ehkä 5 - 10. Lisäksi on yhden osaamispisteen eli noin 16 tunnin opetusta vastaavat vapaasti valittavat aineet, joista  voi olla 10 arvosanaa. Lisäksi on ongelma on siinä, jos kokki pyrkii insinööriksi opiskelemaan tai metallialan taitaja haluaa opiskella restonomiksi. Ongelma muodostuu siis minusta siitä, että henkilöllä ei ole lukiolaisen vahvaa teoriaosaamista, eikä juuri sen alan ammatillista osaamista. Toisaalta oikealla asenteella kaikki sujuu, mutta vaatii työtä.

Todistusvalinta lukiolaisille voi olla minusta epäoikeudenmukainen, sillä kurssiarvosanat riippuvat aineesta ja lukiosta. Ylioppilaskirjoituksissa vain äidinkieli on kaikille pakollinen.

Ylioppilaille voisi ottaa takaisin minusta ennakkoharjoittelu ennen opintojen alkamista (siitä voi ainakin saada lisäpisteitä). Sama pätee amislaisille, jotka vaihtavat alaa. Tekniikan aloilla olisi hyvä osata jo opiskeluiden alussa sorvata ja hitsata, restonomiksi haluavan olisi hyvä osata keittää ja paistaa ammattikeittiössä, lisäksi pitäisi osata tarjoilla.



Turun AMK:n tekniikan alan koulutusta on ollut Sepänkadulla. Minusta insinööriksi opiskelevan on pakko osata myös fysiikkaa ja matematiikkaa. Varsinkin ammatillisen koulun käyneille ja lukion lyhyen matematiikan huonosti suorittaneille insinöörimatematiikka on haastavaa. Voi tuntua tylyltä, mutta matematiikka Tekulla on vaikeaa ja matemaattinen ajattelu on tärkeää myös työelämässä. Lujuuslaskelmat eivät saa mennä väärin. 

Hakusysteemin muutos pelkästään todistusvalintaan on onnetonta, sillä ammatilliseen koulutukseen tulee reformi vuonna 2018, jonka seurauksena amislaisten osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan erilaisin tavoin ja yhä enemmän eli ovatko arvosanat vertailtavia. Toinen ongelma on se, että ammatillinen tutkinto on mahdollista suorittaa osittain tai kokonaan mukautetuin arvosanoin. Luultavasti AMK:ssa ei voine opiskella kaikkea mukautetusti. 

Minusta pääsykoekirjojen lukeminen on yksi osoitus oppimiskyvystä ja motivaatiosta. Minusta koulutukseen pitää valita ne, joilla on motivaatiota ja kykyjä alalle, ei pelkän todistusvalinnan perusteella.

Jos kyse on vaivasta korjata pääsykokeita, kannattaa käyttää sähköisiä aineistoja ja sähköisiä kokeita. Nykyisin on ollut joillakin aloilla esivalintaa netissä. Minusta esitehtävään on voinut hakea kaikenlaista apua, jos näin on, on sekin epäoikeudenmukaista.

PS. Kuluvana syksynä Turun ammattikorkeakoulun sairaanhoito-opiskelijat ovat kirjoitelleet Turun Sanomiin opetuksen järjestelyistä, Linkkaan yhden mielipiteen tähän. Tämäkin juttu osoittaa ainakin sen, että opiskelijalta vaaditaan paljon ja sen, että opiskelujen suunnittelu on vaikeaa. Kannattaa amk:ssa miettiä myös pääsykokeiden säilyttämistä. 23.11.2016 Turkulaisessa Turun AMK:n rehtori sanoo heidän mittaavan sisäänpääsyssä osaamista ja motivaatiota, mutta ilman ennakkovalmistautumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)