keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Jämsä on mukava kaupunki



Piipahdin Jämsässä Linkin Parkin konsertissa, oleilin kaupungissa runsaan vuorokauden.

Jämsä on mukava keskisuomalainen kaupunki Tampereen ja Jyväskylän välissä. Jämsässä asuu noin 22 000 asukasta. Jämsä on pinta-alaltaan laaja kunta eli 1 824 neliökilometriä, 

Lainaus kunnan www-sivulta ” Jämsä on pinta-alaltaan huomattavan laaja. Sen  alueeseen mahtuu paljon mahdollisuuksia. Maa-aluetta Jämsän pinta-alasta on noin 86 % ja loppuosa eli 14 % sisävettä. Asukkaita Jämsässä oli vuoden 2014 lopussa 21 808 (huhtikuu 2015; 21 727).

Tästä voi päätellä, että kunnan väkiluku on vuonna 2015 alentunut.

Kunta.net palvelusta löytyy kaikkien kuntien väestöpyramidit



Jämsän on siis ikärakenne kuvan mukainen (lähde Kunnat.net sivuilta graafi, jonka lähde tilastokeskus).

Tämä tuo varsin paljon haasteita kunnalle. Väestö ikääntyy, mikä tosin on koko Suomen haaste, Ikäluokat pienenevät, mikä vaikuttaa kouluihin ja päiväkoteihin. Jämsästä luultavasti lähtee paljon nuoria naapurikaupunkeihin opiskelemaan, mikä vähentää 20-30 -vuotiaitten määrää.



Jämsässä on rautatieasema



Rautatieaseman vieressä on Gast-house



Jämsän säästöpankin talo on hieno, se on miltei keskustassa



Jämsässä on paljon pikkukauppoja, joiden tarjonta on mukavaa. Nämä Nokiat eivät olleet myynnissä, mutta kaupassa oli paljon tavaraa akkuja ja lisävarusteita, mitä Turussa ei ole aikoihin myyty. Sama päti muihin kauppoihin, myynnissä oli Playstation2 pelejä, ja perusdigiboxeja, joita en ole enää Turussa nähnyt myytävän.


Keskustassa käy kato, niin kuin koko Suomessa. Tyhjiä liiketiloja on paljon, Yläkuvan Forumkin oli aika tyhjä.

Minusta kaupoissa, Hotelli-Jämsässä ja Hesburgerissa oli asiallinen ja ystävällinen palvelu. Etelässä kaupungissa on paljon mopoautoja ja koiria, Jämsässä niitä en juurikaan nähnyt.

Jämsä on laaja kaupunki, joten näin varsin pienen raapaisun sain tästä mukavasta kaupungista.

Toivotaan, että Jämsä kehittyy suotuisasti. Se on ainakin hyvien liikenneyhteyksien päässä, ja Himoksen alue tuo matkailijoita. Jämsä on tunnettu suunnistajistaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)