tiistai 16. lokakuuta 2012

AMK Campus hanke, minusta ylimitoitettu


16.10.2012
Turussa kurkotetaan aina kuuseen, ettei vaan sitten kapsahdettaisi katajaan.

Turku joka rypee talousvaikeuksissa puuhaa Kupittaalle campus-hanketta.

Asiasta on AMK:n tiedote täällä
Päiväys on 8.9.2012 ja siinä lukee, että Kupittaan kampus-hanke etenee. Siinä mainitaan, että Kupittaan alueelle nousee kampus vuonna 2016.

Neliöitä on hulppeat 35000 - 40000 neliötä ja kustannusarvo peräti ja minusta iso 100 miljoonaa euroa.

***


Siis sata miljoonaa upouusiin tiloihin. Mutta mitä vanhoilla tiloilla tehdään siis tekniikan tiloilla Sepänkadulla ja terveyden tiloilla Ruiskadulla. Vuonna 2012 laadittu suiunnitelma, jota tehtiin kaatui  ... mutta on uudestaan henkiin herätetty, eli jollekin pitää "kaupata" Sepänkadun tilat sekä Ruiskadun tilat.

Ruiskadun AMK:n tilat ovat isot ja varsin iäkkäät, ja niitä ollaan tunkemassa Turun ammatti-instituutille, terveyspuolihan on jo rakennuksessa, sen toisessa päässä. Amislaisten matkat kasvaisivat, jos Aninkaisista ja Kellonsoittajankadulta opiskelijat ja opettajat siirretään Ruiskadulle tai Uudenmaankadulle, mikä osoite talon toisella päällä on. Talo kuten Sepänkadun tilat ovat tasakattomallia

Tekniikan AMK:n tilat Sepänkatu menisi ehkä lukiolaisille, eli siis lukiot keskitettäisiin Turussa Sepänkadulle vanhoihin tiloihin, jotka ehkä saneerattaisiin. Ainakin Luostarinvuoren lukiota ollaan sijoittamassa tiloihin, ja on lähellekin, mutta Turun Lyseon lukio olisi Runosmäestä muuttamassa myös, joskun ja jos Syvälahden koulu valmistuu. Nyt aika on ajanut lukiokeskityksen ohi, koska ensi hanke kaatui.

Turun Lyseohan siirrttiin Maariankadun ja Aurakadun kulmalta Runosmäkeen noin vuonna 1994 tai 1995, ja nyt siis lukion osalta taas keskustan. Turun Lyseohan oli ammoin poikakoulu "Ressu" ja Luostarivuori oli tyttökoulu "Tipula", pian siis lukioiden osalta samassa kiinteistössä.

En nähnyt tässä juurikaan hyötyä, lukiolaisten matkat lisääntyisivät, en usko kurssivalikoiman lisääntyvän, kurssit ovat varsin täysiä, lukiokursseillahan on nyt jo yli 30 henkeä opetusryhmässä, ja lienee joskus ollut 40 tai enemmänkin. Suuressa massassa voi olla enemmän yksin, kuin pienemmässä lukiossa, jonka on voinut itse valita. Onko vain Turussa vain yksi peruslukio, ja sitten muutama erikoislukio esim. urheilu ja IT.
Ennemmin pitäisi miettiä
*Olisiko oikeasti annettava lukiolaisille reilu mahdollisuus suorittaa kursseja itsenäisesti tai verkon kautta, nyt tehty anomuksen varaiseksi, vaikka lukioasetus antaa siihen mahdollisuuden.
*Olisiko oikeasti kampushankkeesta luovuttava, tai rakennettava amk:lle hieman pienemmät tilat, ikäluokat pienenevät ja aloituspaikkoja karsitaan Turussakin. Kaikkeen ei ole varaa, eikä pidäkään olla
*AMK:n ylläpitäjä ei ole enää kunta eikä Turku, vaan osakeyhtiö, mutta osa raha tulee valtiolta, ja OKM määrää paikoista viime kädessä. En vastusta tilojen keskittämistä, mutta vanhojen tilojen käyttö minua arveluttaa.

Suomen valtion rahat ovat myöskin lopullisesti kulutettu ja koulutusleikkaukset ovat alkaneet

***

Jos joku ei tiedä AMK:n historiaa se on seuraava lyhyt kansanomainen esitys.
Tekniset opistot, kauppaopistot, hotelli- ja ravintolakoulut, sairaanhoito-oppilaitokset ja eräät muut oppilaitokset järjestivät opistokoulutusta. Tekulta valmistui insinöörejä, kauppaopistosta silloisia merkonomeja. 1990-luvulla opistoaste muuttui asteettain ammattikorkeakouluiksi.

Turussa Sepänkadun "Teku" muuttui AMK:ksi, Ruiskadulla ollut sairaanhoitaajakoulutus muuttui AMK:ksi ja Turun ammatti-instituutin hotelli- ja ravintolaesimies, sekä suurtalousesimes, sekä vaatetus ja myöhemmin kauneudenhoitoa alan opistot siirrettiin AMK:hon tietenkin opetussuunnitelma muuttui, ja opiskelijat suorittivat sen tutkinnon, johon heidät oli hyväksytty.

AMK alkoi siis Turussa Sepänkadulla, Ruiskadulla, Kellonsoittajankadulla, Lemminkäisenkadulla ja Aninkaistenkadulla (ainakin). Turun ammatti-instittuuti perustettiin 1998, jolloin toisen asteen tutkinnot kerätiin yhteen. AMK kerätiin yhteen. AMK:n rehtorin paikka oli haussa ja valittiin Kaj Malm, ja nykyisin se on Juha Kettunen. "Ammatti-instituutista ja Kauppiksesta" siirtyvät opiskelijat opiskelivat ensin vanhoissa koulutaloissa, mutta heille saneerattiin Untamonkadulta tilat. Sitten tuli tilaa lisää Lemminkäisenkadulle. Untamonkadusta on ehkä luovuttu, ja nyt siis suunnitellaan uutta campusta.

Tutkintonimikkeet olivat aluksi esim. restonomi AMK, insinööri AMK... sittemmin tuli Y-AMK-tutkinnot.

20.3.2014
Luultavasti Kampus on nyt haudattu, AMK:ssa luultavasti YT:t ja myös Turun kaupungilla. AMK on osakeyhtiö, mutta Kampusta ei tule. Ylimitoitettu se oli minusta parempinakin aikoina.

4.6.2015
AMK-Kampus nostaa taas päätä, ja noussee, jos suunnitelmat pitävät, Kupittaalle käyttäen osin olemassa olevia tiloja, mm. Lemminkäisenkadun Koneteknologiakeskuksen kiinteistöä.

Sepänkatu jää tyhjäksi ja luultavasti Ruiskatu, josta tulee tiloja Turun kasvatus- ja opetustoimelle.

20.1.2016
AMK suunnittelee nyt kampustaan valmistuvaksi 2019. Rahaa palaa noin 40 miljoonaa euroa. Rakennus palvelee 2000 opiskelijaa ja ja 200 opiskelijaa, eli varsin kalliista hankkesta on kyse, sillä Kupittaan seudulla opiskelee jo 5000 opiskelijaa.
Rahaa siis tähänkin turhaan hankkeeseen löytyy, Turussa kaikkeen turhaan aina panostetaan. Luultavasti vanhat epäkäytännölliseet tilat tungetaan jollekin onnettomalle uudelle käyttäjälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)