sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pyöräilyn Espanjan ympäriajo La Vuelta ajetttiin 22.8 - 13.9.2015: Aru voitti




Pyöräilyn Espanjan ympäriajo La Vuelta 2015 ajettiin 22.8 -13.9.2015. Matkaa kertyi 3357,1 km ja kisassa oli 21 etappia. Vuelta  alkoi 80 vuotta sitten 1935, kisa oli kuitenkin järjestyksessään 70:s, alkuun ei ajettu joka vuosi (Espanjan sisällissota oli 1936 - 1939 ja sitten oli toinen maailmansota, johon Espanja ei suoraan kylläkään "osallistunut"). Postauksen lopussa historiaa.

Päivittyvä bloggaus LAST EDIT 14.9.2015, etappitiedot tulee bloggauksen loppuun kunkin etapin kohdalla, tänään Eurosportin lähetys tulee myöhemmin. Kiitos Eurosportille näyttämisestä ja Selineille selostuksesta, olen seurannut kilpailua virallisella Vueltan applikaatiolla. (ei sponsoroitu bloggaus, maksan Eurosportin katselusta, applikaatio ilmainen kaikkien ladattavissa oleva)

Lopputulokset 13.9 etapin 21/21 lopussa 
Punainen paita  Astanan italialainen Fabio Aru, toisena Joaquin Rodriguez +0:57 ja kolmas Rafal Majka +1:09 ja neljäs Nairo Quintana +1:42 , Chaves jäi 3:10, Dumoulin 3:46, Valverde +6:47 ja paras SKY-tallista Nieve jäi lopulta +7:06. Punaisesta paidasta kamppaailtiin toiseksi viimeisenä päivänä lauantaina raivoisasti

Vihreä paita  Movistarin espanjalainen Valverde voitti 118 pisteellä ennen Katushan espanjalainen Joaquin Rodriguezia 116 p, Chaves 108 p, Dumoulin 105 p. Valverde ohitti Rodriguezin vasta päätösetapin välikirissä.

Mäkipaita Caja Ruralin espanjalainen Omar Freile 82 pistettä, toisena Ruben Plaza 63 pistettä, mäkikilpailu ratkesi ensiksi.

Valkoinen yhdistelmäpaita Katushan Joaquin Rodriguez.

Joukkue  Movistar voitti  ennen SKY:tä. SKY johti alkuun, mutta Froomen kaatumisen jälkeen "talli suli", mutta yksittäiset pyöräilijät saivat enemmän "vapauksia".


Viime vuonna Vueltan 2014 voitti Alberto Contador, joka ei osallistunut tänän vuonna.

Talleja on 22, Tinkoff-Saxon ykkösajaja on Rafal MajkaPeter Sagan on myös mukana, BMC;n ykkösajaja on Samuel Sanchez, myös Tejay van Gardenen on mukana,  Movistar ykkösajajana Alejandro Valverde, mutta Nairo Quintana oli parempi, Team SKY:lla ajoi Vueltan viime vuoden kakkonen ja tämän vuoden Tourin voittaja Chris Froome. Astanassa ajavat sekä Vincenzo Nibali että Fabio Aru. FDJ. fr:ssa ajaa Suomen Jussi Veikkanen. Alempaa näkyy, että Nibali hylättiin, Sagan, Froome ja Veikkanen keskeyttivät.

Talleja osallistuio siis 22, tuttuja kuten; Lampre, AG2R, Astana, BMC, Cannondale, Cofidis, Europcar, FDJ.fr, Garmin Sharp, Giant-Shimano, Iam Cycling, Katusha, Lotto Belisol, Movistar, Omega Pharma Quickstep, Orica Greenedge, Sky, Tinkoff-Saxo,  MTN Qhubeka ja Caja Rural Seguros RGA sekä Colombia.


Tulokset
Etappi 1, la 22.8.15:Puerto Banus-  Marbella, joukkueaika-ajo 7,4 km 
Nopein oli BMC, johtajan punaisen paidan pukee ylleen tallin Peter Velits.

Etappi 2 su 23.8.15: Alhaurín de la Torre - Caminito del Rey, 158,7 km
Peter Velitsillä on johtajan punainen paita. Kuuden miehen irtiotto porukka, joka ajettiin kiinni. Etappi päättyy mäkeen, joka olikin jännittävä. Esteban Chavez Orica Greenedgestä voitti etapin ennen Tom Dumoulinia ja SKY:n Nicolas Rochea, Rodriguez oli viides yhdessä Nairo Quintanan kanssa, Froome jäi Nairosta 4 sekuntia, sitten seurasivat Valverde ja Aru oli kymmenes, Nibali jäi Arustakin. Jussi Veikkanen oli sijalla 121 jäätyään 11:40 kärjestä, yhteistilanteessa hän on samalla sijalla.
Punaisen paidan saa Orican Johan Esteban Chaves, Dumoulin on 5 sekunnin päässä ja  Roche 15 sekuntia jäljessä. Chaves johtaa myös pistekilpailua.
Ainakin kolme kilpailijaa keskeytti joukkokolarin takia, joka tapahtui 129 km:n kohdalla, Nibali putosi, mutta pystyi pääsemään pääjoukkoon, joskin lopussa hyytyi, ja YLE:n mukaan hylättiin, koska piti autosta liian kauan kiinni. IAM Cyclingin Matteo Pelucchi ainakin keskeytti.

Etappi 3 ma 24.8.15:  Mijas - Malaga, 158,4 km.
Ensin kolmoskategorian nousu ja sitten ykkösen, loppu tasaista. Ykköskategorian nousussa 8 ajajan irtiotto mm. Sylvain Chavanel ja Martin Velits, mutta Berhane on kärjestä 3:02 hän on parhaiten sijoittunut. Aurinko paistaa ja luultavasti on kuumaa yli 30 astetta, sillä ollaan menossa Malagaan. Ison mäen yllä oli ensin  Omar Fraile Caja Rural-Seguros RGA -tallista ennen Natnael Berhane, joka polkee MTN-Qhubeka -tallissa, alamäeesä kuusi on vielä irti, mutta vain minuutin etumatkalla, eli hatka saadaan kiinni.
Loppukirissä suhteellisen pitkällä kirillä ykkönen oli Slovakian ja Tinkoff-Saxon Peter Sagan (vihdoinkin :) ennen Cofidiksen Bouhannia ja Giant-Alpecinin Degenkolbia. Sagan on ollut usein kirissä juuri kakkonen tai kolmonen, mutta nyt hienosti voitti.
Kärkipää kokonaistilanteessa on ennallaan eli kolumbialainen Johan Esteban  Chaves Rubio  Orica Greenedgestä jatkaa punaisessa. Jussi Veikkanen on kokonaistilanteessa sijalla 114, ja jäänyt kärjestä 13:55. Etapilla hän oli 158:s jääden 2:15  Maaliin polki 191 pyöräilijää. Veikkasen FDJ-tallista Kenny Elissonde on 30:s ja Olivier Le Gac on 31:s, he ovat jääneet 2:01 ja 2:07, tallilla on vielä mukana 9 ajajaa, Murilo Fischer Brasiliasta on sijalla 188 ja jäänyt miltei 37 minuuttia. Tämä voi olla myös huonoa tuuria, sillä kolareita oli tänäänkin. Cancellara keskeytti ja myös Astanan Tiralongo, Astanan Nibalihan hylättiin jo aiemmin

Etappi 4 ti 25.8: Estebone - Vejer de la Frontera, 209,8 km, 
Tasamaa etappi, josta nyt ajettu kaksi tuntia, kuuden miehen irtiotto yhdeksän minuutin karkumatkalla, Irtiotossa on mukana Veikkasen tallista FDJ:stä Mickael Delagé, muita ovat Bert Jan Lindeman, Nikolas Maes, Jimmy Engoulvent, Kristijan Durasek sekä Markel Irizar Trekin ajaja, joka on joukosta parhaiten sijoittunut noin 7 minuuttia kärjestä. Ei sanottavasti mäki, mutta lopussa on rankkaa nousua ennen maalia. 39 km ajettu Tinkoff-Saxo on vetänyt  välimatkan irtiottoon melkein kiinni välikiriin 23 km ja eroa 3:52. Kuitenkin Delage oli nopein ennen Duracekia välikirissä.
Loppunousussa nopein ja oikea-aikaisin oli Movistarin kapteeni Alejandro Valverde, joka voitti, Peter Sagan oli kakkonen, Dani Moreno oli kolmas ja SKY:n Nicolas Roche oli neljäs. Quintana, Chaves ja Froome jäivät kolme sekuntia. Chaves jatkaa punaisessa johtajan paidassa. Sagan johtaa kirikilpailua. Jussi Veikkasen sijoitus oli etapilla 169 ja yhteistilantessa 128 on jäänyt 20:22.

Etappi 5 ke 26.8. Rota - Alcalá de Guadaíra, 167,3 km
Tasamaa etappi, ennen maalia hienoinen nousu. Startissa Lampren Grmay kirmaa minuutin karkumatkalle, ajettu on vasta 10 km. Noin puolet on ajettu ja Grmay on saanut irtioottoon mukaan Duchesnen ja Keissen, etumatkaa on viitisen minuuttia. Keise vei välikirin, mutta irtiotto ajettiin kiinni. Loppukirin vei Australian ja Orica Greenedgen  Caleb Ewan, toisena John Degengolb ja kolmas Peter Sagan, joka johtaa kirikisaa 61 pisteellään, Degengolb on toisena pisteitä 36.
Punaisen paidan sai yhdellä sekunnilla Tom Dumoulin Giant Alpecinista. Chavez on kakkosena ja Roche kolmantena,  Dumoulin oli etapilla 15:stoista ja Chaves 21:nen, mutta välissä oli "reikä". Jussi Veikkanen on 138:s 23 minuuttia ja 22 perässä, tänään hän oli 174:s runsaat kolme minuuttia kärjestä.

Etappi 6 to 27.8. Córdoba - Sierra de Cazorla, 200,3 km
Etappi päättyy kolmoskategorian nousuun ja tulee olemaan paljon rankempi kuin alkuetapit.
Etapista on  jäljellä 80 km ja irtiotossa on kuusi ajajaa parhaana Europcarin ranskalainen Cyril Gautier, joka on 3 minuuttia kärjestä, kolmoskategorian mäet on vielä kipuamatta, ja eroa pääjoukkoon on vain 4 minuuttia, ensimmäinen mäki on ajettu ja ero on kutistunut puoleen. Cyril Gautier oli ensimmäinen mäkikirimaalissa. Irtiotto ja sen rippeet ajettiin kiinni.
Punaisen paidan menettänyt Chaves ampaisi irti ja voitti, Dumoulin yritti vastata, mutta jäi kolmanneksi. Dan Martin oli toinen. Tähdet jäivät 11 sekuntia. Jussi Veikkanen oli  etapilla 179:s jäätyään 12:20 ja yhteistilanteessa 151:s jäätyään 35:51. Eurosportilla selostaneen Selinin mukaan oli erityisen kuuma ilmeisesti liki 40 astetta.
Chaves on siis päivän tauon jälkeen punaisessa.

Etappi 7 pe 28.8.  Jódar - La Alpujarra, 191,1 km
Etappi päättyy ykköskategorian  nousuun, etappi on juuri käynnistynyt, viisi  ajajaa otti  irti, eli Txurruka, Quintero, Koshevov, Cousin ja Lindeman, kun 64 km/191 on ajettu on eroa 9 minuuttia. Paljon hikeä valutetaan ennen kuin ollaan maalissa. Txurruka oli nopein ensimmäisessä nousussa, eroa on nyt 9 minuuttia, joka voidaan vielä ajaa kiinni, sillä loppu on rankkaa. Irtiotosta tuli kovan kamppailun jälkeen kaksi nopeinta hollantilainen Bert Jan Lindeman voitti Lotto Jumbo tallista ja Ilja Koshevoy Lampresta taipui toiseksi, tähtien ryhmästä Astanan italialainen Fabio Aru rynnisti kolmanneksi. Froome simahti lopussa ja jäi muista tähdistä, oli maalissa runsaat minuutin kärjestä sijalla 17, eikä ole enää kymmenen parhaan joukossa on kahdestoista. Chavez jatkaa punaisessa ja hänellä on pisteitäkin eniten Sagan on kakkosena. Talleista SKY on ykkönen. Fraile johtaa pallopaitaa, tosin nyt oli vasta ensimmäinen raskas etappi.
Veikkanen oli maalissa 159:s 23:05 kärjestä, silloin tuli varsin paljon pyöräilijöitä. Yhteistilanteessa hän on 155:s kärjestä 58:20.

Etappi 8 la 29.8 Puebla de Don Fadrique -  Murcia 182,5 km,
Laskuvoittoinen etappi, alkuu irtiotto jossa mukava taas Ivo Keisse, joka muuten oli eilen Veikkasen jälkeen yhteistuloksissa. Edelleen Iljo Keisse Etixx Quick Stepistä ja viisi muuta ovat irtiotossa ero pääjoukkoon on minuutin, punapaita on jäänyt 33 sekuntia (syytä en tiedä esim. kaatuminen tai rengasrikko). Lopussa ajettiin kapeaa tietä jyrkkää rinnettä ylös ja alas kahdesti. Laskussa oli pyöräilijöitä nurin ja näytettiin kuvaa, jossa Carlos Sastre oli nurin 2001 ainakin kaksi kertaa. Joka tapauksessa nyt kaikki ovat yhdessä mutta ei joukkuejonoissa ja ruutulipulle matkaa 17 km. Tämänkin jälkeen sattui ja tapahtui, mutta liki viisikymmentä sai maalissa saman ajan. Jasper Stuyven Trekin belgialainen voitti. Yhteistilanne ei muuttunut. Veikkanen on sijalle 153, oli etapilla sijalla 169 jääden 13:43, hän on kokonaistilanteessa tunnin ja kaksitoista minuuttia perässä, mutta Iljo Keisse on muutaman sekunnin Veikkasen takana. Katsoin koostelähetyksen. Sagan oli hyvin aktiivinen, mutta meni nurin ja kävi todella kuumana. Selostaja Christian Selin epäili, että olisiko tullut moottoripyörän tai auton töytäisemäksi, tilannetta ei näytetty, mutta Sagan heitti pyöränsä, kieltäytyi hoidosta ja alkoi ajaa porukkaa kiinni. Vaatteet olivat riekaileina. Veikkasen tallikaveri Elissonde oli lopussa irti kahden muun pyöräilijän kanssa. Myös Adam Hansen spurttaili. Lähtö kiriin oli outo, sillä joukkueiden ajajat olivat sikin sokin. Stuyven oli kaatunut etapilla, veneluu murtui.

Etappi 9 su 30.8  Torrevieja - Cumbre del Sol. Benitatxell 168,3 km

Etappi päättyy ykköskategorian nousuun, myös kakkoskategorian nousu on reitin loppuosassa.
Vueltan sivujen mukaan Sagan ei starttaa, eilisellä kaatumisella lienee osuutta asiaan, myös Jasper Stuyven ei ehkä starttaa. Omar Freile ja kymmenkunta muuta ajajaa ovat irti. Saganilla "puuttuu ihoa", tiedotteesta päättelin että moottoripyörä joko suoraan tai välillisesti aiheutti kolarin. Sagan kävi tv-kuvan mukaan tosi kuumana. Ilmeisesti moottoripyörät vedetään pois tai vähennetään. Sagan siis keskeytti.
Irtiotto, jossa siis Freile ja myös SKY:n Gerraint Thomas, on viiden minuutin karkumatkalla. Ratkaisut ovat vasta edessä, irtiotto ajettiinkin  kiinni. Tom Dumoulin voitti etapin ja lunasti itselleen punaisen paidan, Christopher Froome oli toinen Joaquin Rodriguez oli kolmas, Aru jäi 16 sekuntia,  Quintana jäi 20 sekuntia  ja samoin Valverde. Yhteistilannetta johtaa Dumoulin,  Rodriguez on toinen, Chavez putosi kolmanneksi.  Froome nousi kahdeksanneksi. Vihreä paita jäi Chavezille, yhdistelmäkilpailun kärjessä on Dumoulin ja paras kiipijä on Omar Fraile.
Tinkoffin sivuilta päättelin, että ohittava moottoripyörä oli kaatanut Saganin.
Jussi Veikkanen jäi 20 minuuttia lisää, ja oli etapilla 171:s, kokonaistilanteessa hän on sijalla 160.

Etappi 10 ma 31.8 Valencia - Castellon 146.6. km
Etapilla kolmoskategorian nousu ja kakkoskategorian. Tätä etappia en nähnyt suorana vaan olen netin ja koosteen  varassa. Iso irtiotto (37 ajajaa). Bilbao vei ensimmäisen mäen, Erviti välikirin.


Etapin voitti Kristian Sbaragli, MTN Qhubekasta ennen John Degengolbia. FDJ:n Elissonde oli etapilla sangen aktiivinen ja oli hetken irtikin.
Yhteistilanne ei muuttunut Tom Dumoulin johtaa,  58 miestä tuli samalla ajalla maaliin kaikki kärkimiehet,  Jussi Veikkanen oli 172:s, kun 180 ajoi maaliin. Veikkanen on 162:s yhteistilanteessa ja jäänyt 1 h, 42 minuuttia ja55 sekuntia.
Vihreää paitaa johtaa Chaves, yhdistelmäkilapilua Dumoulin, Fraile mäkikilapilua, ja talleja SKY, Veikkasen talli FDJ on viimeisenä eli 22, mikä ei tarkoita huonoutta, vaan että kilpailu on kovaa. Keskeyttäneitä on paljon viimeisimmät Tejay van Gardenen, Nacer Bouhanni, Daniel Martin ja Caleb Ewan.


Huomenna on vapaapäivä. Luultavasti vapaapäivän jälkeinen ylösalas etappi on suuntaa antava, lisäksi pitkä aika-ajo ratkaisee. Kuten viimekin vuonna Etelä-Espanjassa on kuuma. Ylhäällä on Vuelta linkki sieltä pääse kisasivuille, kielen voi valita myös englanniksi. Vuelta 2015 on ollut hyvä kisa.

Ensimmäinen vapaapäivä 1.9

Etappi 11 ke 2.9 Andorra la Vella - Cortals d´Encamp 138 km
Kuva imuroitu Vueltan sivuilta

Raateleva vuorietappi Andorrassa, kuusi nousua, viisi laskua ja maali nousun päällä yli 2000 metrin korkeudessa, sekin vaikuttaa hapen saantiin. Tämä voi olla käänteentekevä etappi.
Chris Froome kaatui etapin alkuvaiheilla kaiteeseen ja Astana veti irti. Froome on noussut pääjoukkoon. Runsas irtiottoporukka on saalistellut mäkipisteitä. Mäkipaitaa pitävä Omar Freile on saanut kahdet ykköspisteet ja kahdet kakkospisteet. Kukaan yhteiskilpailun kärkimiehistä ei ole irtiottajien joukossa.

Astanan Mikel Landa Meana yrittää irtiottoa, iso irtiottoryhmä on hajoamassa, 43 km on jäljellä ja rajuista rajuin loppunousu on vielä kaukainen kangastus ja tuleva kauhistus.

Omar Freile on ykkönen mäkikirimaalissa. Punapaita Tom Dumoulinin porukka on jänyt nelisen minuuttia. Froome on jänyt 6 minuuttia. Froome on nyt huoltoautossa ja voi keskeyttää. Jussi Veikkanen on selostuksen mukaan keskeyttänyt.

Kaksi mäkeä ja 24 km jäljellä, porukka tiivistyy ja harventuu. Irtiottajista putoaa Omar Freile, Tom Dumoulin on seuraavassa ryhmässä vaikeuksissa ja Froome sinnittelee omaa tuskien tietä.

Vain viimeinen lasku ja nousu edessä. Froome on jäänyt 7 minuuttia ja Nairosta sekä Valverdestä sekä Dumoulinista 5 minuuttia.

Tinkoffin Paulinho joutui moottopyörän töytäisemöksi ja on sairaalassa tikattavana. Lopettaako koko talli kisan, kuten eräs tviitti "uhkaa"?

Mikel Landa yrittää irti viimeisessä mäessä. Dumoulin yrittää pitää punaista paitaa, Rodriguez ja Valverde sekä Quintana ovat vahvoja, mutta Aru spurttaa Landan perään. Muut taipuvat.

Astanan Mikel Landa voitti ja Fabio  Aru oli toinen. Astanan italialainen  Fabio Aru sai punaisen paidan. Joaquin Rodriguez on yhteistilanteessa toinen, ennen Tom Dumoulinia, joka  on kolmas ennen Tinkoffin Rafal Majkaa, eli jatkaako Tinkoff kisaa? Kärkikolmikko on 30 sekunnin sisällä ja Majkakin 1,5 minuttin päässä.

Päivän etapilla Skyn Ian Bosvell oli kolmas. Valverde  jäi 3:04, Quintana 4:19 ja Froome 8:41.

Erittäin jännittävä etappi.


Etappi 12 to 3.9  Escaldes-Engordany. Andorra - Lleida 173 km
Kakkoskategorian nousu, mutta myös paljon laskua.
Etappi käynnistyi ilman Chris Froomea, jolla lienee ongelmia jalassa ja keskeytti. Sen sijaan Tinkoff talli ajaa. Jussi Veikkanen keskeytti jo eilen.
Irtiotto ensimmäisessä rinteessä, jossa viisi ajajaa Bert Jan Lindeman, Jaco Venter, Miguel Angel Rubiano, Alexis Gougeard ja Maxime Bouet, juuri ennen kakkoskategorian mäkimaalia ero on 4:40.
Bouet voitti mäkikirin ennen Lindemania.
Päivän välikiri on loppupuolella ja maali on  myötäleen jälkeen. Nopein välikirissä oli Miguel Angel Rubiano, ennen Maxime Bouetia ja Jaco Venteriä. Jäljellä on 29 km, ja eroa on 2:20, luulen, että hatka saadaan kiinni ja saatiin aivan lopussa. Etappivoittaja oli Trekin Danny van Poppel. Van Poppel kärsi rengasrikon vain 12 km ennen maalia. Daryl Impey jäi toiseksi.
Paitatilanne ei muuttunut.

Etappi 13 pe 4.9  Calatayud - Tarazona 178 km
Nousut 3 heti perään 1 ja  vielä 3, lopussa alamäkeä, maaliin hienoinen nousu.
Etapilla on 23 ajajan irtiotto, noin nelisen minuuttia, parhaina yhteiskilpailussa Sicard (Europcar) ja Brambilla (Etixx Quick Step), jotkla ovat vain 6:41 ja 6:42 kärjestä, eli pääjoukko ehkä ajaa kiinni, mutta 23 ajajaa on paljon irtiotossa.

Lisäksi ylempänä oleva kuva kertoo seuraavien kolmen etapin profiilin. Voimiakin olisi säästettävä. Pawel Poljanski yrittää irti. Vain 32 kilometriä on jäljellä ja loppu on laskua.
Etappi päättyyi ja sen vei hieman irti ollut Lampren portugalilainen Nelson Oliveira, minuutin hänelle jäivät Cofidiksen ranskalainen Julien Simon, SKY:n irlantilanen Nicolas Roche. Tähdet tulivat maaliin 4:48 perässä.
Arulla on edelleen punainen paita, kärkipään tilanne on ennallaan, mutta irtioton Brambilla nousi yhdeksänneksi ja Sicard sijalle kymmenen.

Etappi 14 la 5.9 Vitoria - Alto Campoo. Fuente del Chivo 215 km
Loppu pääosin nousua varsinkin viimeiset kilometrit.
Etappi on käynnistynyt, ja tunti on ajettu ja viisi ajajaa, jotka ovat yli tunnin kärjestä, heistä parhaana Mikael Cherel, ranskalainen 185 cm ja 65 kg, ajaa A2GR La Mondiale tallissa. Kolmosrinnettä mennään ylös ja irtiottajat ovat repineet noin viiden minuutin kaulan, joka on kasvanut 8,5 minuuttiin, kun 3-mäki on takana. Irtiotto ei voi kestää, sillä viimeinen Alto Campo -nousu on ESP-kategorian nousu. No mitä vielä nousua poljetaan ja irtiotto pitää 9 minuutin verran, katsotaan miten käy. Mikel Cherel sai isot mäkipisteet eli ensin 3 p ja sitten 10 p, Quintero vei välikirin-. Viimeinen nousu oli sumun peittämä ja paljon irtiottoyrityksiä oli. DeMarchi ja Puccio näyttävät jaksavan, pääjoukko on viiden minuutin päässä. DeMarchi luultavasti voittaa ja pääjoukon vahvimmat ovat Aru ja Quintana.
BMC:n italialainen Alessandro DeMarchi voittaa etapin! SKY:n italialainen Salvatore Puccio on toinen jääden 21 sekuntia.
Tähdistä on paras Quintana jääden 3:32, Rodriguez 3:38, Chaves ja Aru jäävät 3:38 Majka 3:43 ja Dumoulin 3:58. Aru jatkaa punaisessa ja Rodriguez on toinen ja jäänyt vaivaiset 26 sekuntia. Mikel Landa veti Arulle, ja Aru minusta ja varsinkin Christian Selinin mukaan lähti liian aikaisi. Minusta Landa oli ollut valmis vetämään vielä paljon pitempään. Tämän jälkeen on vielä kaksi vuorietappia ennen välipäivää.


Etappi 15 su 6.9  Comillas - Sotres. Cabrales 175,8 km
Maali rankan ykköskategorian nousun päällä. Etapista on ajettu 80 km ja 1 h 47 minuuttia ja 9 ajajan irtiotto on kahden minuutin karkumatkalla, paras ajaja yhteistilanteessa on Zubeldia 33 minuuttia Arusta. Kakkoskategorian nousussa irtiotto jakaa pisteet, muut ovat kolmen minuutin päässä.

Tilanne on jännittävä Joaquin Rodriguez iski 800 metriä ennen maalia nousussa, ja voitti etapin ja on vain vaivaisen sekunnin päässä punapaita Fabio Arusta. Rafal Majka on jo kolmas, Dumoulin on neljäs sekunnin Majkasta. Voiko tiukempaa enää olla? Huominen ja pitkä aika-ajo ovat isossa roolissa.

Etappi 16 ma 7.9 Luarca - Ermita de Alba. Quirós 185 km
Mäkinen etappi  ja maali nousun päällä, yhteensä seitsemän mäkeä 3,2,3,2,2,1 ja ESP-kategorian nousut. Vasta ensimmäinen mäki takana ja 12 minuutin irtiotto, jossa kymmenen ajajaa, myös mäkikiripaitaa pitävä Omar Freile, joka napsi isoimmat pisteet eli 3 pistettä kolmoskategorian mäestä, nyt noustaan kakkoskategorian rinnettä, josta Freile kuittaa täydet pisteet ja nyt 63 pisteessä, seuraavalla 27 pistettä. Ja meni jatkuu seuraavissakin mäissä eli 3 ja 5 pistettä lisää eli kasassa on jo 71 pistettä. Pierre Roland on ollut joka mäessä kakkospisteillä, jäljellä on mäet kakkonen, ykkönen ja ESP, pääjoukko on 19 minuutin päässä. Irtiottoporukassa on (entinen) huippuajaja Trekin luxenburgilainen Frank Schleck, joka on 40 minuuttia kärjestä. Kolmanneksi viimeinen mäki ja Omar Freile saa taas isoimmat pisteet.
Ykköskategorian mäessä Frank Schleck ja Columbian Rodolfo Torres nykäisevät ja he saavat isoimmat mäkipisteet, Omar Freile saa kolmospisteet.
Viimeinen seinäjyrkkä alkaa ja Schleck ja Torres ovat yhdessä. Pääjoukko on 10 minuutin päässä. Astana vetää, Aru, Rodriguez, Majka, Dumoulin, Valverde ja Quintana ovat yhdessä.
Frank Schleck iskee 3 km ennen maalia, Torres on vaikeuksessa. Aru putoaa pääjoukon kärjestä puoliväliin.
Frank Schleck voittaa, Torres tulee toiseksi ja Moreno Moser kolmanneksi.
Aru on taistelemassa paidastaan, mutta Burrito Rodriguez yrittää irti. Tulevat peräkkäin maaliin, mutta paita vaihtoi omistajaa sekunin turvin. Tilanne siis ykkösenä ja punaisessa Rodriguez, sitten sekunnin päässä Aru, Majka 1:35 ja Dumoulin neljäntenä 1:51 jääneenä. Dumoulin voi yllättää aika-ajossa

Toinen vapaapäivä tiistaina 8.9
Huomenna ja lauantaina peli ratkeaa.
Tilanne 16/21
1. Joaquin Rodriguez, Espanja, Team Katusha 67 h 52 min 44 s
2. Fabio Aru, Italia, Astana +0.01
3. Rafal Majka, Puola Tinkoff-Saxo +1.35
4. Tom Dumoulin, Hollanti Giant-Alpecin +1.51
5. Mikel Nieve, Espanja SKY +2.32


Etappi 17 ke 9.9 Henkilökohtainen aika-ajo Burgosissa 38,7 km
Etapin profiili on tasainen. Neljä parasta on ennen aika-ajoa kahden minuutin sisällä, eli mikä panos on Majkalla ja Dumoulinilla, onko Burrito nopeampi Arua?
Aika-ajo on alkanut ja 64 ajajaa on maalissa, nopein on Tinkoff-Saxon puolalainen Maciej Podnar 47 minuuttia 5 sekuntia.



Punapaita Rodriguez starttaa 16:49, ilmeisesti Suomen aikaa 17:49.

13,5 km:n kohdalla 
1. Tom Dumoulin siisjohtaa 17,44
7. Bodnar +0,26
21 Fabio Aru +0,44
32. Rafal Majka +1.00
41. Joaquin Rodriguez +1.11

Maali
1. Tom Dumoulin 46.01
2. Maciej Bodnar +1:04
3. Alejandro Valverde 1:08

10 Fabio Aru +1:53
17. Rafal Majka +2:38
30. Joaquin Rodriguez 3:06

Tom Dumoulin nousi kärkeen.
Yhteistilanne
1. Tom Dumoulin 68 h 40 min 36 s
2. Fabio Aru +0:03
3. Joaquin Rodriquez +1:15
4. Rafal Majka +2:22
5. Nairo Quintana +2:53
6. Alejandro Valverde +3:15
7. Esteban Chaves +3:30

Etappi 18 to 10.9 Roa - Riaza 204 km
Nousuja kolme eli 3,3, ja ykköskategorian nousu, maaliin alamäkeä
Jännittävä ennakkoasetelma, yllä olevasta seitsikosta luulisi löytyvän voittajan..
Etapista on ajettu 42/204 km ja joukko ajaa yhdessä.
Kolmoskategorian mäessä on 25 ajajaa irti, mäen päällä oli ensin Angel Madrazo, joka oli ykkönen toisessakin mäessä. Ero pääjoukkoon on nyt 6 minuuttia, maaliin on 98 km.
Viimeinen nousu ja Nicolas Roche on ykkönen. Tähtien ryhmässä Aru on yritteliäin. Dumoulin joutuu pärjäämään ilman apuajajia.

SKY:n irlantilainen Nicolas Roche voitti, hän kukisti loppukirissä Zubeldian, Concalves jäi 18 sekuntia, tähdet tulivat maaliin yhtenä joukkona Valverden johdolla. Paitatilanne on ennallaan.

Etappi 19 pe 11.9 Medina del Campo - Ávila 185,8 km
Kaksi nousua 3 ja 2 maaliin nousua. Tässä voi tulla muutaman sekunnin eroja.
Etapi on käynnistynyt 31 kilometriä ajettu ja irti 26 miestä, joista paras on sijalla 19, SKY:stä on mukana Christian Kness.. Kymmenen minuuttia on eroa. 155 km:ä jäljellä. Irtiotto on yli 15 minuutin karkumatkalla ja vain 20 km on jäljellä. Gougeard yrittää irtiottajista irti ja onnistuu, sillä ero on kasvanut 39 sekuntiin ja 500 m on jäljellä. Tähdet taistelevat 16 minuutin päässä.
AG2R La Mondialen ranskalainen Alexis Gougegard voitti, 40 sekuntia  jäi Lampren portugalilainen Nelson Oliveira.
Tähdet tulevat Valverden vanavedessä, mutta Dumoulin iskee ja saa muutaman sekunnin eroa lisää Fabio Aruun.


Etappi 20 la 12.9 San Lorenzo de El Escorial - Cercedilla 175.8 km
Neljä vuorta kaikki ykköskategoriaa, maali alamäen jälkeen lievään ylämäkeen.
Jännittävä etappi tiedossa, josta ensimmäistä ykköskategorian mäkeä ajetaan, irtiotossa 11, joita jahtaa 29 ajajaa pääjoukko viiden minuutin päässä. Irtiotossa ajajat ovat yli tunnin jäljessä kärkeä, mutta pääjoukkoa 4 minuuttia edellä olevassa ryhmäss on Arroyo, Elissonde ja Sicard, jotka ovat kärjestä vain 14 minuuttia ja 19 ja 19 minuuttia.
Ensimmäinen mäki selätetty ja ykkönen siellä oli José Gonçalves.
Toisen "rinteen" ykkönen oli karkumatkalle lähtenyt Lampren Ruben Plaza.
Plaza on parin minuutin verran irti, kolmetusinaa miestä on kahden minuutin päässä, tähdet ovat 12 minuutin päässä. Kaksi nousua ja kaksi laskua jäljellä.
Viimeisessä nousussa on ratkaisun makua Aru johtaa Dumoulinia minuutilla.
Dumoulinin peli on pelattu. Majka ja Quintana lähtevät irti Arusta ja hänen kahdesta apuajajastaan sekä Rodriguezista. Majka on peräss 2:31 ja Quintana 3:02, heillä on 40 sekuntia johtoa, ja molemmilla yksi apuajaja. Dumoulin tippuu kuin kivi.
Ruben Plaza ajaa etappivoitosta, Aru koko kilpailun voitosta, Loppuosa etapista on alamäkeä tai tasaista.
Ruben Plaza voittaa etapin ja Astanan italialainen Fabio Aru voittaa vuonna 2015 Vueltan, Girossa 2015  hän oli toinen.

Etappi 21 su 13.9.15 Alcala de  Henares - Madrid, 98,8 km
Luultavasti enää vain ajelua paitsi välikiri ja kiri, sillä Valverde, Chaves ja jopa Dumolin voivat ohittaa Rodriguezin Vihreän paidan kilpailussa. Ajettu on 33 ja jäljellä on 65,8 ja porukka on yhdessä.
Ainoassa välikirissä Movistarin espanjalainen Alejandro Valverde sai 4 pistettä ja siirtyi kärkeen vihreänpaidan kilpailussa, seuraavat pisteet meni Movistarin apuajaille. Rodriguezin mahdollisuus on loppukirissä. Rodriguez vaihtaa takapyörän.
Etapin massakirissä voittaa John Degengolb, ennen Danny van Poppelia.
Aru voittaa Vueltan, Valverde vihreän paidan, Omar Freile pallopaidan, ja yhdistelmäkilpailun Rodriguez. Tallikilpailun voitti Movistar.

Vuelta 2015 oli erittäin jännittävä kilpailu

Kaudesta on jäljellä vielä MM-kisat.
***
Ranskan ympäriajosta 2015  bloggasin näin ja 2014 näin.
Italian ympäriajosta 2015 bloggasin näin.

Vueltan 2000-luvun voittajat (lähde englanninkielinen wikipedia)
2015 Fabio Aru
2014 Alberto Contador
2013 Chris Horner
2012 Alberto Contador
2011 Juan Jose Cobo
2010 Vincenzo Nibali
2009 Alejandro Valverde
2008  Alberto Contador
2007 Denis Mentsov
2006 Aleksandre Vinokurov
2005 Denis Mentsov
2004 Roberto Heras
2003 Roberto Heras
2002 Ángel Casero
2001 Aitor González
2000 Roberto Heras

Sveitsin Tony Rominger on voittanut Vueltan kolmesti peräkkäin (1992-1994)
Espanjan Roberto Heras on voittanut virallisen nykyisen kirjanpidon mukaan kolmesti (2000 ja 2003-2004)
Espanjan Alberto Contador on voittanut myös kolmesti (2008, 2012 ja 2014) 

Vuelta ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1935, voittaja oli belgialainen Gustaaf Deloor, joka voitti myös vuonna 1936. Vuosina 1941 ja 1942 ajettiin ja voittaja oli espanjalainen Julian Berrendero.  Kisa ajettiin vuonna 1945 ja voittaja oli espanjalainen Delio Rodriguez, Kisa poljettiin vuosina 1946-49, mutta ei ajettu vuonna 1949 ja 1950 voitti espanjalainen Emilio Rodriguez. Kisa oli tauolla vuoteen 1955 asti, jolloin voitti Jean Dotto. Sen jälkeen kisa on ajettu, ja suurpyöräilijä Eddy Merckx voitti 1973, Bernard Hinault voitti kahdesti 1978 ja 1983, Joop Zoetemelk voitti 1979, Sean Kelly voitti 1988, Alex Zulle on voittanut myös kahdesti kuten Jose Manuel Fuentekin, ketään voittajaa väheksymättä.
*****

Lokkien uimavuoro

Kuva otettu Kupittaan maauimalan kahluualtaasta, jossa pulikoivat aamuisin lokit.

perjantai 14. elokuuta 2015

Raakamaidosta raaka vastuu virkamiehille?


14.8.2015
Turun Sanomien mukaan "poliisi epäilee kolmea Turun kaupungin työntekijää Kuralan Kylämäen museoon liittyvässä ehec-tapauksessa. Jutusta puuttuu vielä yksittäisiä kuulusteluja ja asiantuntijalausuntoja. Jutun on tarkoitus siirtyä syyteharkintaan muutamassa viikossa"

Tästä voidaan siis päätellä, että epäiltynä on vain kaupungin vastaavat virkamiehet, mahdollisesti tarkastusviranomaiset (Syyttömyysolettama = Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä).

Turun Sanomien mukaan epäillyt rikokset ovat "törkeä vammantuottamus, virkavelvollisuuden rikkominen ja virkavelvollisuuden laiminlyönti".

27.1.2016
Turun Sanomissa oli Rebekka Härkösen juttu, että tutkinta on loppulausuntoja vailla valmis, ja juttu siirtyy syyttäjälle helmikuussa. Syyttäjä tekee joko syyttämättä jättämispäätöksen tai sitten asia etenee käräjäoikeuteen. (7.5.2016 asiasta ei ole kuulunut mitään, luultavasti enintään viisi vuotta voidaan asiaa pohtia ???)
TS:n mukaan "viisi alle kouluikäistä lasta sairastui Turussa vuoden 2012 kesäkuussa vakavaan ehec-infektioon. Kaksi lapsista joutui tehohoitoon ..."

28.5.2016
Mitään syytteitä ei tule, eli ilmeisesti asia on nyt loppuunkäsitelty.

*****
Törkeä vammantuottamus on määritelty Rikoslain 21 luvun 11§:ssä:
Jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Virkarikokset määritellään Rikoslain 40:ssä luvussa

9§ Virkavelvollisuuden rikkominen
Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittavavirkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

En ole juristi enkä siten löytänyt Virkavelvollisuuden laiminlyöntiä*, mutta sen sijaan 

10§ Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

Eli tässä vastuu sairastumista on pelkästään virkamiehillä. Ei siis maidon myyjällä, joka on ollut käsitykseni mukaan yrittäjä. Minusta (joka en ole siis juristi)  törkeä vammantuottamus vaatii varsin törkeää huolimattomuutta. Syyttääkö syyttäjä, ja tuomitseeko tuomioistuin jää nähtäväksi.

Minä olen kiinnostunut prosessista, sillä vaikka on esimerkiksi Elintarvikelaki ja erilaiset asetukset, ja "Oivat", niin ei millään viranomaisilla ole minusta resursseja 24/7 -valvontaan, eli minusta elintarvikkeen tai tässä tapauksessa raakamaidon myyjällä on oma vastuu. Olisiko tilamyynti pitänyt vain suoraan kieltää? Mikä vastuu on ostajalla? Yksi sairastuneista oli saanut maitoa siten, että ei tuntenut välttämättä maidon alkuperää, ja oli sen ikäinen, että varmaankaan tietäessään ei olisi osannut arvioida tiedon merkitystä.

*Laiminlyöntiä on kylläkin tarkasteltu esim. Laissa Kunnallisesta viranhaltijasta.

Se on 35§:n mukaan

"Viranhaltijasta johtuvat irtisanomisperusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole asiallinen ja painava. Tällaisena syynä voidaan pitää virkasuhteesta, laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään tehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan".

Historiaa
Alle olen kerännyt tietoa prosessista vuonna 2012.



Taustaa 27.6.2012
Kuralan kylämäessä on "EHEC-epäily" , ja aamulla ohi ajaessani oli tullut isot laput, joissa luki

"Museo on toistaiseksi kiinni EHEC-bakteeriepäilyn vuoksi"

Tilanteen oli aiheuttanut ennen juhannusta myyty raakamaitoerä. Kylämäessä olen nähnyt ihmisiä hakevan tilalta maitoa.

Kaksi lasta on lehtitietojen mukaan ollut sairaalahoidossa, toinen tehohoidossa.
***

29.6. TS:n mukaan "Kuralan Kylämäen ehec-tapaus on varmistunut", ja paikka on kiinni toistaiseksi. Aamulla lenkillä en nähnyt lehmiä ulkona, mutta en jäänyt tiirailemaan.
***
Lehtitietojen mukaan kyselytutkimuksilla selvitetään Kuralan Kylämäen navetan yhteyttä sairastumisiin. Lomakkeita lienee kaksi, toinen on maitoa ostaneille ja toinen tilalla käyneille. Kysely on luonnollisesti vapaaehtoinen ja käsitellään anonyymisti, tosin siinä kysytään ensimmäiseksi kuulemma oma nimi ja kaikki perheen jäsenten tiedot.
***
6.7.12 Kuralasta löytynyt "lisää" EHEC:ä. Tilalla ei saa käydä. Kuka oletti muuta? Itselle oli ainakin selvää, että bakteria olisi "läjissä" ja navetassa. Ikävä juttu. Eli onko joillakin lehmillä nyt EHEC? Miten jatkossa edetään?
***
7.7.12 Laitumet putsataan, tehdään sähköaidat, eläimet eristetään lajeittain ja ihmisistä (TS:n tieto). Eli voivat olla sitten ulkona

***
19.7.2012 Kuralan EHEC-kyltin vieressä on toinen kyltti ja puomi, jossa roikkui käsidesi.

20.7.12 TS:n mukaan lypsylehmät ovat  laitumella. (ei ilmeisesti yleisön nähtävissä, ei kosketeltavissa)


11.8.2012
Kurala on elokuun 2012 kiinni. TS:ssa oli asiasta uutinen, jossa todetaan "tila ei ole saanut puhtaita papereita" edelleen väliotsikoitiin "utarehygienia huolettaa", joskin tilalta todetaan lehmillä olleen yksilölliset lypsypyyhkeet.
.***
19.9.2012
Kuralan laitumet on kavennettu sähköpaimenin, ja joitain reittejä on tukittu, mutta lehmät ovat laitumella, ja tilalla pystyy jonkin verran liikkumaan. Navetan pihalla on maitotankki, joitain korjauksia on tekeillä, näkyy kauempaa, navetan pihalle ei pääse. Lehmät näkyy välistä asvalttitiellekin. "Jousiammuntapaikka" on auki
***
Tämän jälkeen lehmät häädettiin Kuralasta ja se tapahtui lopullisesti vuoden 2013 puolella.

Olen blogannut

Kuralassa on kivaa NÄIN
Kurala on kiinni? ja pysyy ja aukeaa ilman lehmiä NÄIN.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Daniel Goleman: Tunneäly työelämässä

Daniel Goleman: Tunneäly työelämässä, Working with Emotional Intelligence 1998, suomentanut Jaakko Kankaanpää, Otava 2012, sivumäärä 429.

Luin suhteellisen tuoreeltaan Golemanin teoksen Tunneäly työelämässä  eli heti sen Suomen ilmestymisvuonna eli 1999. Daniel Goleman (s.1946) on psykologian tohtori. Kirjassa on selkeä jako, ja paljon esimerkkejä ja tarinoita, joita on hyödyllistä lukea. Tunneäly on tosin jaettu niin moneen komponenttiin, että jossain vaiheessa alkaa puuduttaa, kuinka moneen tekijään pitää kiinnittää huomiota. Toisaalta eri ammateissa tarvitaan usein erilaisia tunneälytaitoja, esimerkiksi myynnissä rehellinen kuunteleminen on tärkeää, mutta myös suostuttelu on keskeistä, tämä ei kuitenkaan tarkoita roinan myymistä väkisin asiakkaalle.

Seuraavaksi kirjaan ajatuksia, mitä lukuprosessissa minulla nousi mieleen, tämä on suodattimen kautta referointia, kirjan alkuosilta.

Rehtoreilla pitää olla USA:ssa teoksen mukaan kyky hankkia palautetta opettajilta ja oppilailta. Suomessa on ainakin keskeistä luoda kouluun hyvä henki ja toimia koululakien mukaan ja kunnioittaa oppilaiden perusoikeuksia. Rehtorin ei Suomessa tarvitse verkostoitua vanhempien kanssa siksi, että vanhemmat lahjoittaisivat kouluun rahaa. Kotien kanssa pitää olla yhteistyössä lapsen oppimisen ja kasvattamisen "varmistamiseksi", lisäksi huoltajayhteistyö on mainittu jo laissa.

Daniel Golemanin teoksen ja tunneälytutkimuksen lähtökohta on havainto, että pelkkä älykkyys(osamäärä) ei riitä menestykseen työelämässä, vaan tarvitaan tunneälykkyyttä. Tämä on minusta amerikkalainen ajatus, Suomessa vaaditaan paljolti tietty koulutus, ja jos on "hyvä tyyppi" se parantaa mahdollisuuksia. Amerikassa minusta liikaa luotetaan ÄÖ-testeihin.

Goleman perustelee kaikkea yleensä tulosten kannalta, että tunneäly on tärkeää, "kovia tuloksia pehmeillä kyvyillä". Rekrytoinnin ja työpaikan vaihtajien kustannukset ovat suuria, tämäkin korostaa kuulemma tunneälyn tärkeyttä. Amerikassa on työntekijän irtisanominen helpompaa kuin Suomessa.

Golemanin mukaan tunneälyä voi kehittää, ja se myös yleensä iän myötä kehittyy eikä tunneäly ole synnynnäinen ominaisuus, osa voi tosin olla synnynnäistä esimerkiksi temperamentti. Tunneäly on toisenlaista älykkyyttä eli miten pystyy hallitsemaan itseään, miten pystyy yhteistyöhön, miten osaa
johtaa muita. Tunnetaidot ovat Golemanin mukaan erityisen tärkeitä johtajilla, koska pitää saada muut työskentelemään tehokkaasti. Epäonnistumisista tulee organisaatioon katkeruutta ja viivästyksiä. Epäonnistujilla ovat huonot ihmissuhdetaidot, itsekuri on puutteellinen, he ovat tylyjä ja jäykkiä sekä ylimielisiä, eivätkä solmi suhteita muihin. Sen sijaan onnistujat kuuntelevat ja viestivät suullisesti enemmän, he kohtaavat takaiskuja luovasti  ja kestävät vaikeuksia paremmin. Työssä menestymisen edellytyksiä ovat lisäksi itsekuri, itsevarmuus, motivoituminen, ammattitaito, ja varsinkin halu edetä uralla eli motivaatio, tämä takaa todennäköisemmin tehokkaan työn organisaation jäsenenä. Tunneäly ei tarkoita, että oltaisiin aina mukavia. Organisaation ohuus korostaa tunneälyn tärkeyttä

Ylläoleva nousi esille alkuluvussa Tietotaidon tuolla puolen, kakkosluku on nimeltään Sisäinen säätely

Goleman korostaa, että vaistot ovat tärkeitä. Teoksessa on jaettu tunneäly tekijöihin ja ne on edelleen jaettu osiin, esimerkiksi Itsearviointi on jaettu osiin sivulla 81.
Käsitys omista rajoista ja vahvoista puolista
*tuntevat omat vahvat ja heikot puolet
*miettivät tekojaan ja pystyvät ottamaan opikseen kokemuksista
*ovat avoimia rehelliselle palautteelle, uusille näkökulmille, jatkuvalle oppimiselle ja itsensä kehittämiselle
*pystyvät näkemään itsensä humoristisesti ja muutenkin uudessa valossa

Minusta tämä on hyvin selkeää ja uskottavaa, kuten myös kirjassa oleva toteamus, "Hyvät johtajat oppivat virheistään, huonot eivät", sama minusta pätee kaikkiin, on järkevää ottaa opikseen virheistä, jos pitää muuttua, kannattaa muuttua.

Vaistoihin liittyy monesti vaistomaiset reaktiot, Goleman kehottaa rauhallisuuteen, ja ottaa monia esimerkkejä, siitä kun mantelitumake saa ihmisestä yliotteen. Hän avaa tilannetta Mike Tysonin ja Evander Holyfieldin otteluun, jossa Tyson puri Holyfieldiä korvaan. Golemanin mukaan mantelitumake sai yliotteen, joka johtui ehkä edellisen ottelun puskemistilanteesta. Suomessa Mikael Saarinen puhuu teoksessaan Tunne Älysi, älyä tuntevasi vastaavasta ilmiöstä luolamiehen reaktiosta eli "taistele tai pakene".

Impulssien on hyvä oppia hallitsemaan. Kirjassa on vaahtokarkki-keissi, lapset, jotka pystyivät siirtämään haluaan ottaa yksi vaahtokarkki heti ja saada näin enemmän vaahtokarkkeja myöhemmin pärjäsivät elämässään monella mittarilla paremmin kuin ne lapset, jotka ottivat heti yhden vaahtokarkin. Goleman korostaa, että öykkärit eivät menesty (joskus minusta kuitenkin on tuntunut, että monet öykkärit menestyvät ja kovaäänisimmät ja röyhkeimmät saavat eniten, mutta ehkä USA:ssa näin ei ole).  Tunteita ei saa silti padota vaan kuunnella ja hyödyntää.

Itsehallintaan Golemanin mukaan kuuluvat itsekuri, luotettavuus, tunnollisuus, joustavuus ja innovatiivisuus. Tässä minusta vaaditaan ihmiseltä varsin paljon. Mielialojen hallinta on tärkeää, eli ei kannata kilahtaa mitättömistä asioista. Ei kannata kiukutella töissä ja pitkästyä, tylsistäkin töistä voi oppia. Motivaatio ja oma halua ovat todella tärkeitä.

Luotettavuuden yksi ulottuvuus on että toimii myös moraalisesti oikein, tottakai lupaukset täytyy pitää, mutta lisäksi moraalisesti.

Golemanin teoksessa tulee liukuhihnalta uusia tunneälyvaatimuksia: innovatiivisuus, joustavuus, kunnianhimo, sitoutuminen ...

Muistan, että ensimmäiselläkin lukukerralla nämä alkoivat puuduttaa. Maallikko ymmärtää, että nämä ovat osittain ristiriitaisia, kuinka flow:ssä itseään toteuttava kunnianhimoinen työlleen omistautunut henkilö on samaan aikaan joustava, vaistoilla eteenpäin luotaava sosiaalinen ja empaattinen täydellisen itsekurin vallassa oleva superihminen, joka on sinut tunteidensa kanssa, eikä kiellä mitään tunteitaan, eikä ole impulsiivinen? Haluan nähdä sen supersuorittajan, joka jaksaa tätä koko työuran.

Goleman jatkaa litaniaansa, hänen mukaansa pyrkyrit eivät sitoudu, eivätkä erakot, tästä olen samaa mieltä. Hänen mukaansa erakot voivat kuitenkin käyttää väärin yrityksen edustustiliä???? Suomessa edustustilin käyttöoikeus on onneksi ainakin harvalla ja valitulla, eikä ehkä juuri sillä erakolla, ja yksinkö hän edustaisi? Suomessa monessa yrityksessä on menokuri vallalla.

Aloitekyky ja optimismi, niistä Goleman paljon kirjoittaa, USA:ssa rajaseutujen yltiöoptimismi on kovassa kurssissa, samanlainen ei muualla maailmassa ole aivan niin suosittua. Suomessakin enemmän pikkupessimistiä arvostetaan kuin taivaanrannan ruusunpunaiseksi maalaavaa.

Kolmas luku on Ihmistaidot, siinä selviää, että muiden ymmärtäminen on tärkeää. Empatia on ihmisen sosiaalinen tutka. Tarkka korva on empatian ydin. Empatiaan käytännössä kuuluu, ettei myydä asiakkaalle tarpeettomia tuotteita, tästä olen samaa mieltä, mutta varsinkin provisiopalkalla myyjät juuri helposti "pakkomyyvät". Goleman varoittaa, että valheellisella empatialla voidaan ratsastaa, tätä minustakin tapahtuu.

Empatian valtasuhteita Goleman avaa minusta yllättävästi, pomot eivät niin kiinnostuneita alaisten tunteista kuin päinvastoin. Minusta suomalaisessa työelämässä alaiset valittavat yllättävän paljon, eivätkä esimiehet. Minusta varsin yleistä on haukkua ja osoittaa sormella huonoa ja tehotonta ja kovakorvaista johtoa, ja puhua työntekijöiden masennuksesta, unihäiriöistä esimiestuen puuttumisesta, siitä, että alaisia ei kuunnella. Minusta vasta viimeaikoina on alettu puhua esimiestyön tärkeydestä ja työelämän oikeasta johtamisesta, tai Pekka Järvinen on kyllä profiloitunut asiassa. Minusta työpaikalla on yleistä, että alaiset puhuvat pahaa pomoista ja syyllistävät heitä työssäjaksamisesta, mutta ei päin vastoin. Niillä työpaikoilla missä olen ollut töissä, alaisia ei ole syyllistetty esimiehen huonosta olosta. Minusta Suomessa on hyvä henkilöstö, hyviä työntekijöitä ja hyviä esimiehiä. Goleman puhuu imartelevista alaisista ja ylimielisistä esimiehistä. Jos työpaikka on kuten Pekka Järvinen visoi, kaikki asiat sujuvat hyvin. Kukaan ei ole ylimielinen, kenenkään ei tarvitse mielistellä.

Goleman mainitsee, että stereotypiat ovat haitallisia, niitäkään ei ole ollut niissä työyhteisöissä kuin minä olen ollut, tasa-arvoon on ainakin pyritty

Goleman tarkastelee myös johtajan tunneälyominaisuuksia, olisi hyvä kehittää muita, johtaa hyvin, olla palvelualtis, kyky vaikuttaa muihin, hallita ristiriitoja, olla muutosvalmis, ja omata strategista suunnittelukykyä.

Tunteet tarttuvat. Tätä teoksessa käsitellään paljon. Johtajan pitää antaa tarmoa, luoda hyvä ilmapiiri. Golemanin mukaan muutos lähtee ylhäältä. Minusta muutos voi ainakin Suomessa lähteä myös alhaalta tai keskeltä riippuen työpaikan hierakiasta ja joustavuudesta. Omalla esimerkillä on myös suuri vaikutus, pitäisi olla samalla aaltopituudella kuin työyhteisö.

Suomessa on puhuttu jämäkästä johtajuudesta, ja Väinö Koskelan johtamistavasta. Goleman kirjoittaa hieman eri lailla, eli "kova voi olla vaan ei kusipää" ja "muutoksissa on säilytettävä alaisten luottamus" sekä "mukavat kaverit pärjäävät", lisäksi mainitaan, että haitalliseen käytökseen pitää puuttua. Onneksi Suomessa on Väinö Linnan Tuntematon sotilas, josta koskelat, kariluomat ja lammiot selventävät asian. Mutta USA:ssa on jotain muuta. Ronald Reagan oli USA:ssa suuri presidentti, ja Suomessa hieman vinoon katsottu. Golemanin mukaan Ronald Reagan käytti paljon ilmeitä vaaliväittelyssä Walter Mondalea vastaan, ja oli hyvä A-luokan esiintyjä. Suomessa puhuttiin Reaganista B-elokuvien tähtenä, vaikka Reagan selvisi presidenttikaudesta minusta mallikkaasti. Goleman puhuu empaattisesta jämäkkyydestä (on minusta Väinö Koskela) sekä siitä, että raaka valanhimo täytyy pitää kurissa. Minusta suomalaisessa kulttuurissa pyrkyreistä ei pidetä.

Uusi oppimismalli -luvussa Goleman toteaa, että tunnetaitojen oppiminen vaatii enemmän kuin pelkän tiedon oppiminen. Goleman varoittaa (minusta aiheellisesti) turhasta koulutuksesta, eli vaikuttaako koulutus, onko työntekijällä ylipäätään motivaatiota kouluttautua. Pitäisi arvioida työ ja työntekijä, minusta Suomessa on paljon näitä osaamisen arviointeja ja kehityskeskustelut ja  työn vaativuuden arviointeja ja työsuorituksen arviointeja. Goleman korostaa motivoinnin tärkeyttä ja pitää estää paluu vanhaan.

Kirjan loppuosa on nimeltään Tunneälykäs organisaatio. Goleman tarkastelee tiimejä. Tämä on kirjoitettu 1990-luvun lopussa, joten Suomessa on paljon tutkittu tiimitaitoja ja tiimityötä. Golemanin mukaan psykologinen yhteys olisi tärkeämpää tiimityössä kuin fyysinen läheisyys, mikä minusta voi pitää paikkaansa. Goleman on minusta oivaltanut, että tiimityön edellytyksiä ovat avoimuus, yhteishenki, positiivisen palautteen antaminen, luottamus ja empatia. Tiimissä tarvitaan "liimaihmisiä", sellaisia, jotka pitävät ryhmää koossa, tiimiyttävät sen. Golemanin mukaan tiimin johtaja olisi isän ja äidin roolissa, itse en näe sitä aivan näin, esimies voi olla, mutta ei välttämättä ainakaan pikkutiimin vetäjä. Suomi on avoin ja hyvä maa. Minusta Suomessa uskalletaan nostaa kissa pöydälle ja sanoa epäkohdat. Golemanin tekstistä päättelen, että tuolloin USA:ssa välttämättä ei aina näin ole.

Daniel Golemanin teos Tunneäly työelämässä on varsinkin alkuosiltaan varsin kiintoisaa ja opettavaista luettavaa. Luultavasti tätä on muokattu työelämän muuttuessa nykyistä tilannetta vastaavaksi. Käytännön esimerkit ovat aina hauskoja lukea, joskin niitä on varmasti pelkistetty.

tiistai 4. elokuuta 2015

Miki Toikkanen, Noora Kananen: Blog by the book, Blogiopas


Blogiopas, Blog by the book, kirjoittaneet Miki Toikkanen ja Noora Kananen, Tammi 2014, sivumäärä 120.

Blogioppaan takana ovat kirjan etulierin mukaan "muotivalokuvaaja ja bloggaaja Miki Toikkanen sekä media-alan opiskelija Noora Kananen ..." Kansikuva kuvaa  minusta hyvin kirjan tyyliä. Kirjasta runsaat puolet on blogien ja bloggaajien esittelyä. Kaiken kaikkiaan hyvä paketti kohderyhmälleen.

Esipuheen mukaan: "Halusimme mukaan kattavan otoksen suomalaisia bloggaajia ja kertomuksia blogin pitämisen maailmasta ..."

Bloggaajia on teoksessa esitelty kaiken kaikkiaan 17, ja luulen, että he eivät ole "otos". Kaikki ovat nuoria, vain yksi on nuori mies, muut ovat naisia, jotka ovat useasti joko opiskelijoita tai myyjiä. Melkein kaikki blogit ovat tavalla tai toisella lifestyle-blogeja, joissa on muotia, vaatetusta ja meikkaamista ja blogeissa on luultavasti paljon valokuvia, kuten kirjassakin.

Olen itse alkanut bloggaamaan loppuvuodesta 2008. Olen karsinut juttuja, ja tällä hetkellä vanhin juttu on tammikuulta 2011 (Sailaksen uusin lista). Vuosi 2011 on yleisin kirjan esimerkkiblogin aloitusvuosi, muutama blogi oli vuodelta 2007 ja 2008, osa blogeista oli vuosilta 2012 ja 2013, mikä hämmästytti, sillä kirja oli kirjoitettu vuonna 2013. Kävin blogit läpi 4.8.2015, samana päivänä oli päivittynyt viisi blogia, viikon sisällä kolme, kuukauden sisällä viisi, yli kuukausi mutta alle vuoden sisällä oli päivittynyt kolme blogia, yksi blogi oli päivittynyt yli vuosi sitten eli 27.4.2014.

Blogiopas -kirjaa minusta pitääkin tarkastella siten, että se on tarkoitettu nuorille lifestyle-blogia aloitteleville tai kirjoittaville nuorille. Tälle kohderyhmälle teoksessa on paljon hyviä ohjeita valokuvaamisesta, ulkoasusta, kommentoinnista ja mikä ei ole ehkä järkevää toimintaa. Tästä varmasti uudet bloggarit saavat potkua blogin aloittamiseen.

Blogiopas -kirjassa on siis paljon kuvia nuorista naisista muotivaatteissa ja hempeitä värejä on käytetty kuvituksessa. En ole koskaan lukenut tällaisia lifestyleblogeja, vaikka lukulistallani on korkeatasoinen Assyyrologin lifestyle blogi, joka keskittyy kirjoihin ja "arkeologiaan", luen oman mielenkiintoni kautta aika paljon blogeja, kuten oikeudellisia kysymyksiä käsitteleviä blogeja, kuten Virolainen ja Kemppinen joskus voin lukea politikkojen blogeja kuten Osmo Soininvaaran blogia, luen toisinaan kirjablogeja Jokken ja Kirsin kirjanurkka ja Marjatan kirjaelämyksiä, ja eräitä urheilu ja harrasteblogeja sekä koulutusta käsitteleviä blogeja.

Minusta blogioppaassa käsitellyt blogit eivät olleet siis kattava otos blogimaailmasta, tai ei ainakaan edustava otos, joka kuvaisi blogimaailmaa. Otoksen määritelmään kuuluu satunnainen valinta, eli kyse on varmastikin jollakin muulla tavoin valituista blogeista.

Blogioppaassa on minusta selitetty riittävästi visuaalista toteutusta, ja bloggaamisen aloittamista ja lopettamista, eli minusta on hyvä tapa ilmoittaa, kun lopettaa bloggaamisen ja silloin minusta kannattaa lisäksi pohtia poistaako kaiken materiaalin. Sen sijaan alaikäisyyden merkitystä ei ole minusta juurikaan avattu. Alle 15-vuotias ei ole edes rikosoikeudellisesti vastuussa, minusta bloggaajan olisi hyvä olla ainakin yli 15-vuotta, mielellään täysikäinen. Teoksessa on toteamus: "Alaikäisen tulee ilmoittaa vanhemmilleen ... ". Minusta alaikäisen ei varmaankaan kannata liian nuorena perustaa blogia. Toisaalta myös alaikäisellä on ilmaisuvapaus, joka toisaalta tuo myös vastuun. Tarkkoja henkilötietoja minusta ei kannata ilmoittaa, kuten kirjastakin erittäin hyvin ilmenee, rikostapauksessa pystytään blogin pitäjä löytämään. Identiteetin paljastamisesta voi olla muutakin haittaa (mutta vaikkapa politikoille hyötyä).

Ihmettelin paljon tekstiä "sponsorien hankinnasta", onko se bloggaamisessa tärkeää, minulle ei. Kirjassa on mallikirjekin. Lisäksi lukee "bloggaajat suostuvat harvoin kertomaan omasta sponsoritoiminnasta ulkopuoliselle". Tämä kumotaan piilomainontakohdassa, sillä piilomainonta on kielletty. Blogien piilomainontaa olen pohtinut täällä. Varsinkin alaikäiset pitää suojata piilomainonnalta.

Myös saaduista tavaroista pitäisi ilmoittaa verottajalle, se käy oppaasta ilmi. Olen itse pohtinut bloggarien verotuskysymystä täällä.

Sivuilla 45-46 on tekstiä kuvien tekijänoikeuksista, alkuperäinen teksti on korvattu kaksipuolisella irtosivulla.

Sivulla 46 mainitaan, että "nyrkkisääntönä on ettei kenestäkään saa ladata kuvia tai henkilökohtaista tietoa nettiin ilman lupaa", tätä perustellaan "toisten toivetta ja yksityisyyttä täytyy kunnioittaa". Täytyy tosiaan, sillä perustuslain 10§ takaa yksityisyyden suojan, ja kenenkään kuvaa ei saa julkaista ilman asianomaisen kirjallista lupaa. Minusta julkaisu ilman suostumusta on siis laitonta. Alkuperäinen teksti on aiheellisesti korvattu. Yksityiselämän kunniottamistakin toki kirjassa painotetaan, mutta minusta ei riittävästi, sillä jo pelkästään harrastukset ovat arkaluonteisia tietoja, joita ei saa julkaista ilman asianomaisen lupaa. Alkuperäiseen tekstiin oli jäänyt esimerkiksi lause "jos otat tunnelmakuvan puistossa ja kuvaan eksyy muutama herrasmies, saat julkaista kuvan". Vastaus on minusta että ei saa, sillä kuva (voi) sisältää henkilötietoja ja mahdollisesti arkaluonteisia tietoja esimerkiksi harrastuksesta, eli ilman kirjallista lupaa kuvaa ei saa julkaista, korjaussivu on siis tarpeen.

Korjatun sivun 45 lopussa on minusta hyvä huomio sitaattioikeudesta, joka lause päättyy sanoihin "toisen bloggaajan sanoja voi käyttää, jos noudattaa Tekijänoikeuslain sitaattipykälää:". Olen pohtinut sitaattia oppilaiden plagiointi-keskustelussa näin.

Blogiopas tuomitsee hienosti kaikenlaisen häiriköinnin, ja mainitsee, että väkivallan ihannointi, uhkailua ja muu on kielletty, eikä tällainen toiminta kuulu sitä paitsi  "bloggaamiseen".

Minusta on hyvä, että kunnianloukkaustakin käsitellään. Se "linkitetään" myös liiketoimintaan. Minusta olisi kannattanut laajentaa määritelmää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseenkin. Se ja kunnianloukkaus määritetään Rikoslain 24 luvussa. Tässä on hyvä muistaa sananvapausnäkökulma, mikä tulee ilmi sekä 8§:ssä että 9 §:ssä.

****
Rikoslaki 24 luku
8 §  Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

9 § Kunnianloukkaus

Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
***

Kaiken kaikkiaan Blogiopas on hyvä opas nuorille, jotka aloittavat bloggaamisen. Myös minulle tekisi varmasti hyvää panostaa sekä valokuviin että ulkoasuun. Itselleni ne eivät ole keskeisiä. Kirjoitan blogiin sellaisista asioista, jotka itseäni kiinnostavat. Tämä kirja oli kiinnostava.

Minusta yksi hyvä pointti kirjassa oli yllä olevan lisäksi:
"Blogissa moni pyrkii tietynlainen täydellisyyteen" s.33

Tämä on minusta ongelma, blogataan liian täydellisesti, annetaan hieno kuva, joka on lopulta huono kuva, jos heijastuma on väärä. Ehkä tämä heijastuma Blogioppastakin on väärä, sillä pääpaino oli bloggaajaesittelyissä, joita en kommentoinut, koska ne sisältävät juuri henkilötietoja, mutta joita voi kirjasta lukea.

Kirjaa on myynnissä ainakin verkkokirjakaupoissa.

maanantai 3. elokuuta 2015

Hirvensalon Arola rakentuu, suunnistusmaasto poistuu


Hirvensalon Arolaan on tehty kaava ja taloja ja teitä rakennetaan. Tämä on uusin tielinjaus, josta tuli pyörätie Arolaan.

ja näkyy suunnistuskartan aivan eteläpäädyssä entisen tanssilavan vieressä.

Punaisella olen merkinnyt asutuksen, joka on noussut aivan viimeaikoina.

Kaava on lainvoimainen ja rakentaminen on asiallista, ja hienoa, että ihmisille saadaan kunnon koteja.

Suunnistuskäyttö metsälle, joka oli ennen varsin laajaa, on hiipumaan päin, sillä rakennuksia ja teitä varmasti on tulossa vieläkin lisää. Osa alueesta kuului ennen valtiolle, mutta kun IT-rykmentti "lakkautettiin" maat vaihdettiin. Metsää käytettiin sieni- ja marjametsänä, suunnistettiin, ja kukkuloilla oli ennen (ja ehkä vieläkin) softausharjoituksia ja toimintaa, entisissä IT-asemissa.


Yllä vastaava opaskartan "pala"

Tässä kuvia Arolaan rakennetusta paikasta

Kyltti

Kerrostalo

Tässä jatketaan pyörätietä metsän puolelta, luultavasti päättyy yläkuvan tien kohtaan, eli tulee toinen vaihtoehtoinen kulkureitti, joka asukkaille on varmasti tervetullutta. Tämä on valmis, mutta siis vain kevyelle liikenteelle.


Tässä yksi linja, jonka päässä pilkottaa taloja.


Talot ovat modernia mallia, mitä Hirvensalossa nyt rakennetaan