tiistai 29. toukokuuta 2018

Föllärit ovat parasta pitkään aikaan



Turun kaupunkipyörät föllärit ovat parasta pitkään aikaa Turun keskustan kehittämisessä ja liikenteessä.




Pyörää voi käyttää linja-autokortilla eli Fölikortilla, joka rekisteröidään, tai puhelinnumerolla


Asemia on kolmisenkymmentä Turun keskusta-alueella.


Aurajoenrannalla on molemmin puolin, myös yliopistoalueella on asema, ja asemia.


Ongelmaksi tulee pian se, että asema on tyhjä. YO-kylän asema on ollut joskus tyhjä, tässä on palauttamani pyörä, asema oli sitä ennen tyhjä.


Asemalla on ohjeet vuokrata pyörä, ja kartta muista asemista, johon pyörä pitää jättää.


Asemia on jopa kävelykadulla, Stocmannin vieressä, se on ihan keskustaa.



Myös vanhan Postitalon edessä, missä on Telian konttori.

Olen käyttänyt nyt päivittäin jopa kuusi ajomatkaa, minulla on sangen liikkuva työ, ja asioin kirjastossa ja keskustassa. Jätän nykyisin auton laitakaupungille (tai käytän omaa polkupyörää). Minulla on kypärä mukana, jota käytän ajaessa. Tämä on hyvä juttu ja nopein tapa liikkua keskusta-alueella.

26.6.2018 tuli tosin ylimääräinen maksu Föllärin käyttämisestä. Jostain syystä palauttamani Fölläri ei ollut palautunut.


24.10.2018 Föllärit ovat talvikäytössä, ja renkaissa on nastat.


2.5.2019 Vuosi Fölläri-käyttöä takana, ja uusi Fölläri-vuosi edessä.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Göteborgin julkinen liikenne kiinnostaa Turussa



Göteborg on Ruotsin toiseksi suurin kaupunki asukasluvultaan, ja Turun ystävyyskaupunki.

Turun kaupunginhallitus aikoo tutustua Göteborgin liikennejärjestelyihin ja segregaation ehkäsyratkaisuihin, joihin viime kesänä itse sain tutustua aivan oma-aloitteisesti ja omilla rahoilla.


Tulin Göteborgiin sunnuntai-aamupäivällä MTR:n junalla Tukholmasta Göteborgin Centralstationille. Lähdin Göteborgista tiistai-iltapäivällä niin ikään MTR:n junalla. Ruotsissa rautateillä on kilpailua.


Göteborgissa liikennöivät raitiovaunut, jotka Turusta poistettiin jo 1970-luvun alussa


Keskustan raitiovaunut vievät aika paljon tilaa ajoradalta.


Vaunut ovat hienoja ulkoa, mutta "raitiovaunuja sisältä" eli kuten Helsingissäkin.


Kaupungissa on myös sähköbusseja ja haitaribusseja

Turun kaupunginhallitus tutustuu myös segregaation ehkäisyyn. Göteborgin lähiöissä on ollut lehtitietojen mukaan ampumatapauksia, ja jengisotia. Göteborgin keskusta on siisti, siellä pystyy kävelemään, juoksemaan ja pyöräilemään. Göteborgissa on myös ns. kaupunkipyöriä, joita voi ajaa.


Lähiöt ovat lehtitietojen mukaan ajoittain levottomia, mutta kyllä keskustassakin aamulla oli yhden kultasepän liikkeen ikkunaa oli joko moukaroitu tai ammuttu, asia ei minulle selvinnyt.

Syyskuussa kirjamessujen aikaan, oli levottomuuksia joidenkin marssien vuoksi.

Göteborg on huomattavasti suurempi kaupunki kuin Turku, siellä asuu puolisen miljoonaa asukasta ja suur-Göteborgissa asuu miltei miljoona ihmistä, joten liikenneratkaisutkin ovat toisenlaisia.

Kaupunginhallitus on matkalla kaksi päivää, itse olin kolme. 

Oma kokemukseni kaupungista oli positiivinen, joskin olin keskusta-alueella, tosin myös iltaisin. Rautatieasemalla varoitettiin taskuvarkaista. En käynyt ravintoloissa, söin hostellissa parina päivänä aamupalan, ja loput ruuat ostin kaupoista ja kävin McDonaldsilla. Kävin kerran juomassa kahvit,  asioin lisäksi Pressbyronin kioskilla, kirjakaupoissa, ja NK:n tavaratalossa. Ruotsilla pärjäsin kohtalaisen hyvin, eli en joutunut puhumaan englantia.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Vem vet Mest jatkuu, juontaja vaihtui



VEM VET MEST -tietokilpailu loppui Richard Olssonin isännöimänä Suomessa 18.5.2018. Jaksossa kahdeksan kilpailijaa kilpailevat kolme erää. Kolmannessa erässä on jäljellä vain kolme kilpailijaa, josta selviää voittaja.


Syksyllä 2018 Johan Wester aloitti juontamisen ja tuomaroinnin lauantaisin klo 19:45 SVT:ssä, jakso tulee tekstitettynä Yke FST:ltä. Jakson voittaja saa 10 000 kruunua.
Vad heter den finska motsvarigheten till Systembolaget (vastaaja tiesi Alko)

Ensimmäisellä kierroksella palaa kaikilla kahdeksalla kilpailijalla kolme lamppua (finaalissa semifinaalin voittajilla neljä), kysymyksiä esitetään vuorotellen kolmen kierroksen verran, jos ei tiedä, niin lamppu sammuu. Seuraavaksi siirrytään kakkososaan. Jos osaa vastata juontajan kysymykseen oikein, saa valita seuraavan kysymykseen vastaajan. Jos kysymykseen ei tiedä oikeaa vastausta, sammuu yksi lamppu. Kun lamput ovat sammuneet, loppuu peli.

Kolmanteen vaiheeseen selviää Westerin aikana kaksi kilpailijaa. Jokaisella palaa yksi lamppu. Ensimmäinen kysymys esitetään. Painetaan nappia, jos tiedetään. Oikeasta vastauksesta saa toisen lampun. Sitten tulee seuraava kysymys, se voi ottaa tai siirtää tarkoitus on itse oikein vastaamalla tai toisen väärin vastaamalla saada uusi lamppu, kun viisi lamppua palaa, pääsee finaaliin, jossa on kaksi. Sitten esitetään kysymys, jos tietää saa 10pistettä ja vastausvuoro säilyy, jos ei tiedä kilpailija saa 10 pistettä ja vastausvuoron.

Minusta sarja on erinomainen ja seurannut sitä sekä SVT1:llä että YleFemillä. Varsinkin SVT:n tekstittämätön versio on hyvää kielenhuoltoa. SVT:llä saa ruotsinkielisen tekstin tekstitv:n sivulta 199. Yle areenassa, jaksot ovat kuukauden verran katsottavissa.

Jakso kestää puoli tuntia. Toivotaan että lisäkausia on tulossa. Ohjelmasta on tehty ainakin 10 kautta, ja tämä oli jakso 1687:s

SVT:llä syksyn 2018 finaalit käytiin ja voittaja selvisi, saraja jatkui 2019 sekä keväällä että syksyllä.

SVT1 lauantaisin kl 19.45 (Suomen aikaaa ja uusinta sunnintaina klo 6.15 siis aamulla)..

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Walesin Mark J. Williamsille kolmas Snookerin maailmanmestaruus

Walesin Mark J. Williams saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa Snookerin MM-kisoissa 2018, aiemmat ovat vuosilta 2000 ja 2003.

Finaali , paras 35:stä eli  18 voittoa vaaditaan
Mark J William, Wales -  John Higgins, Skotlanti  18 - 16. Williams johti freimeissä ottelun ajan, mutta Higgins teki isoja breikkejä. 17 - 15 tilanteessa Williams teki 63 breikin, mutta hutiloi, ja Higgins tyhjensi pöydän ja voitti 65:n breikillä. Higginsillä on neljä maailmanmestaruutta vuosilta 1998, 2007, 2009 ja 2011. Williams voitti semifinaalissa Barry Hawkinsin, neljännesfinaaleissa Ali Carterin, joka pudotti Ronnie O'Sullivanin. Higgins voitti semeissä Kyren Wilsonin, ja neljännesfinaaleissa Judd Trumpin 13 -12.

Williams on syntynyt vuonna 1975 ja oli voittohetkellä 45-vuotias, ja Higgins on myös 1975-ikäluokkaa, mutta täyttää 45 vuotta vasta toukokuun puolenvälin jälkeen.

*****
Maailmanmestareita (olen poiminut eri tilastoista, nämä ovat epävirallisia)
2018 Mark Williams (kolmas mestaruus)
2017 Mark Selby (kolmas mestaruus)
2016 Mark Selby
2015 Stuart Bingham (ensimmäinen mestaruus)
2014 Mark Selby
2013 Ronnie O'Sullivan (viides mestaruus)
2012 Ronnie O'Sullivan
2011 John Higgins (neljäs mestaruus)
2010 Neil Robertson (ensimmäinen mestaruus)
2009 John Higgins
2008 Ronnie O'Sullivan
2007 John Higgins
2006 Graeme Dott (ensimmäinen mestaruus)
2005 Shaun Murphy (ensimmäinen mestaruus)
2004 Ronnie O'Sullivan
2003 Mark Williams
2002 Peter Ebdon (ensimmäinen mestaruus)
2001 Ronnie O'Sullivan
2000 Mark Williams
1999 Stephen Hendry (seitsemäs maailmanmestaruus)
1998 John Higgins
1997 Ken Doherty (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1996 Stephen Hendry
1995 Stephen Hendry
1994 Stephen Hendry
1993 Stephen Hendry
1992 Stephen Hendry
1991 John Parrot (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1990 Stephen Hendry
1989  Steve Davis (kuudes maailmanmestaruus)
1988 Steve Davis
1987 Steve Davis
1986 Joe Johnson
1985 Dennis Taylor
1984 Steve Davis
1983 Steve Davis
1982 Alex Higgins
1981 Steve Davis
1980 Cliff Thornbum (ainoa mestaruus, kanadalainen pelaaja)
1979 Terry Griffits (ainoa mestaruutensa)
1978 Ray Reardon (6 mestaruutta)
1977 John Spencer
1976 Ray Reardon
1975 Ray Reardon
1974 Ray Reardon
1973 Ray Reardon
1972 Alex Higgins
1971 John Spencer
1970 Ray Reardon
1969 John Spencer

Tätä aiemminkin on pelattu ...

maanantai 7. toukokuuta 2018

Syvälahden kirjasto aloittaa, Hirvensalon kirjasto lopettaa



Hirvensalon kirjasto lopettaa 14.5, ja ovet sulkeutuvat lopullisesti. Syvälahden kirjasto aloittaa vasta elokuussa 2018, kirjasto ei minusta ole toimiva, bloggaus TÄÄLLÄ

Syvälahden koulun seinässä lukee Syvälahden kirjasto ja nuorisotila. Onko kirjasto siis  samassa tilassa kuin nuorisotila?

Tämä on kyllä sitä uutta ajattelua, jota en ymmärrä.


Hirvensalon kirjasto oli toimiva ja sijaitsi  Wäinö Aaltosen koulun vieressä.

Hyvä, että kirjasto säilyy jossain muodossa, mutta tuskin käyn tässä uudessa kirjastossa. Haen lainat pääkirjastosta.


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Föli-fillarin käyttöönotto takkuli mutta nyt toimii


Kokemuksia (edit 21.7.2019, kirjoitettu 2.5.2018)
Rekisteröidyin Turun kaupungissa olevien Föli-fillarit kaupunkipyörän eli föllärikäyttäjäksi. Kun yritin saada fölläriä, systeemi ei toiminut, ei fölikortilla eikä puhelinnumeron ja salasanan yhdistelmällä. Osalla toimi föllärit, mutta osalla ei, lisäksi pyörän palautuksessa on ollut ongelmia.
Ne on korjattu ja 18.5.2018 minulla on jo viikon toiminut täysin moitteettomasti.
Edit: nyt toisena vuonna ongelmia ei ole ollut.


Fölipyörät ovat asemilla, josta ne voi ottaa ajoon.


Kortti laitetaan numeronäytön alle ja odotetaan. Näyttö ilmaisee, että pyörä on käytössä. Myös tunnuksilla voi ottaa pyörän.



Ajoluvan hankkimiseksi pitää ensiksi syöttää luottokorttitiedot, josta laskutetaan ylimääräiset ajot. Mistä tulee erillinen lasku, ja kuitti tulee sähköpostiin..

Suoraveloitus om voimassa kolme vuotta, mutta tässä ei ole ollut mitään ongelmaa ainakaan minulla.


Asemia on pääosin keskustassa, ja niissä on tämä asemakuva.

Lisäksi on selko-ohjeet.

Hinta
Edit 8.5.2018:
"Turun kaupunkipyörien kokonaisbudjetti kolmelle vuodelle on 3,2 miljoonaa euroa, sisältäen 300 kaupunkipyörän ja 34+3 aseman järjestelmän ylläpidon ja kehityksen ympärivuotisesti. Budjetti koostuu mainosrahoituksesta, käyttömaksuista, kaupungin rahoituksesta sekä CIVITAS ECCENTRIC – hankerahoituksesta. ". Lähde Turun kaupungin sivut 6.2.2018  täällä.
"Hankinnan kohteena on 300 kaupunkipyörää, niiden telineasemat sekä ylläpito. 34 kiinteää ja 3 siirrettävää telineasemaa sijoitetaan suunnitelman mukaan Kupittaalta satamaan. Kilpailutetun peruspaketin hankintahinta on noin 2,1 miljoonaa euroa kolmelta vuodelta.Lähde Turun kaupungin sivut 5.9.2017 täällä.
"Turun kaupunki ja paikalliskumppanit: 3 237 000 €, Aikataulu: 2016–2020". Lähde Civutas Eccentric sivut täällä.


Kokemuksia
Keskiviikko 2.5.2018 rekisteröin ja maksoin
Torstaina 3.5.2018 koitin neljästä paikasta pyörää, ei onnistunut
Perjantaina 4.5.2018 yritin saada Föli-fillaria käyttöön kolmesta uudesta paikasta, ei edelleenkään onnistunut, eikä mitään informaatiota tai edes valittelua ole tullut.
Lauantaina 5.5.2018 yritin saada pyörää Puutorilta, puhelinnumero hyväksyttiin ja salasanakin, mutta tuli teksti, että pyörä ei ole käytössä.
Sunnuntaina 6.5.2018 yritin saada pyörää Puutarhakadulta, puhelinnumero hyväksyttiin ja salasanakin, mutta tuli teksti, että pyörä ei ole käytössä.
Maanantaina 7.5. Soitin asiakaspalveluun, sähköpostiini vastattiin, ja lluvattiin aktivoida tunnus. En saanut pyörää, koska aktivointi ei pysynyt päällä. Tykistökadun föllari-asemalla oli kaksi muuta, jotka eivät saaneet föllaria. Turun kaupungin palaute palvelussa on samanlaisia tarinoita kuin minulla. Huolestuttavaa on se, että ongelmia ei ratkaista. Lisäksi on ilmoituksia siitä, että koko aseman pyörät ovat poissa käytöstä.
Tiistaina 8.5: Yritin pyörää klo 7:45 Tykistönkadulta, en saanut, eikä myöskään onnistunut Läntiseltä Rantakadulta illalla Förin kohdalla. En nähnyt tänään yhtään fölläriä liikenteessä näiden asemien lähellä. Mitään yhteydenottoa mistään ei ole tullut. Osa asemista on tyhjinä, ovatko pyörät huollossa?

Illalla yritin YO-kylässä ja sain heti pyörän, ja palautin sen luultavasti oikein. Pyörä oli aivan ajettava.
Keskiviikko 9.5: Turun Sanomien mukaan asemilla on ollut ongelmia palauttaa pyöriä, joista on aiheutunut "turhia sakkomaksuja", jotka TS:n mukaan on peruttu. Itse en saanut Föllaria taaskaan, yritin saada Kupittaanpuistolta, Tuomiokirkolta, ja Kiinanmyllynkadulta todella turhauttavaa, eikä kukaan muukaan saanut, huusi yhteysvirhettä.
Jos minulle tulee koko vuorokauden ajalta turha sakkomaksu, en suhtaudu siihen kovinkaan kevyesti.

Torstaina 10.5: Selailin somea, ja nyt on niin, että ihmisiltä on laskutettu sen mukaan rahaa. Varmasti on saatu peruttua. YO-kylässä huollettiin Fölipyöriä. Näin yhden Fölipyörän olevan ajossa lähellä TYKS:ä.
Perjantaina 11.5: Otin auton, mutta koitin kaupungilla Fölläriä. Kortti ei toiminut, mutta puhelinnumerolla (+salasanalla) sain pyörän.


Luultavasti palautus onnistui.
12.5 Lauantai: Ajoin YO-kylästä Puutorille, ja sieltä jonkin ajan kuluttua takaisin. Homma onnistui.

Tämän jälkeen olen joka päivä ajanut Fölipyörällä ja on onnistunut hyvin.


Pyörää saisi  käyttää 30 minuuttia ilman lisämaksua, jos toimisi. Päivämaksu on 5 euroa, viikko on 10 euroa, itse ostin koko vuoden ja se maksoi 40 euroa, ja on voimassa 30.4.2019 asti.  Ongelmia on ja niitä ei kaikkia olla ratkottu.