Näytetään tekstit, joissa on tunniste snooker. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste snooker. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Walesin Mark J. Williamsille kolmas Snookerin maailmanmestaruus

Walesin Mark J. Williams saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa Snookerin MM-kisoissa 2018, aiemmat ovat vuosilta 2000 ja 2003.

Finaali , paras 35:stä eli  18 voittoa vaaditaan
Mark J William, Wales -  John Higgins, Skotlanti  18 - 16. Williams johti freimeissä ottelun ajan, mutta Higgins teki isoja breikkejä. 17 - 15 tilanteessa Williams teki 63 breikin, mutta hutiloi, ja Higgins tyhjensi pöydän ja voitti 65:n breikillä. Higginsillä on neljä maailmanmestaruutta vuosilta 1998, 2007, 2009 ja 2011. Williams voitti semifinaalissa Barry Hawkinsin, neljännesfinaaleissa Ali Carterin, joka pudotti Ronnie O'Sullivanin. Higgins voitti semeissä Kyren Wilsonin, ja neljännesfinaaleissa Judd Trumpin 13 -12.

Williams on syntynyt vuonna 1975 ja oli voittohetkellä 45-vuotias, ja Higgins on myös 1975-ikäluokkaa, mutta täyttää 45 vuotta vasta toukokuun puolenvälin jälkeen.

*****
Maailmanmestareita (olen poiminut eri tilastoista, nämä ovat epävirallisia)
2018 Mark Williams (kolmas mestaruus)
2017 Mark Selby (kolmas mestaruus)
2016 Mark Selby
2015 Stuart Bingham (ensimmäinen mestaruus)
2014 Mark Selby
2013 Ronnie O'Sullivan (viides mestaruus)
2012 Ronnie O'Sullivan
2011 John Higgins (neljäs mestaruus)
2010 Neil Robertson (ensimmäinen mestaruus)
2009 John Higgins
2008 Ronnie O'Sullivan
2007 John Higgins
2006 Graeme Dott (ensimmäinen mestaruus)
2005 Shaun Murphy (ensimmäinen mestaruus)
2004 Ronnie O'Sullivan
2003 Mark Williams
2002 Peter Ebdon (ensimmäinen mestaruus)
2001 Ronnie O'Sullivan
2000 Mark Williams
1999 Stephen Hendry (seitsemäs maailmanmestaruus)
1998 John Higgins
1997 Ken Doherty (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1996 Stephen Hendry
1995 Stephen Hendry
1994 Stephen Hendry
1993 Stephen Hendry
1992 Stephen Hendry
1991 John Parrot (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1990 Stephen Hendry
1989  Steve Davis (kuudes maailmanmestaruus)
1988 Steve Davis
1987 Steve Davis
1986 Joe Johnson
1985 Dennis Taylor
1984 Steve Davis
1983 Steve Davis
1982 Alex Higgins
1981 Steve Davis
1980 Cliff Thornbum (ainoa mestaruus, kanadalainen pelaaja)
1979 Terry Griffits (ainoa mestaruutensa)
1978 Ray Reardon (6 mestaruutta)
1977 John Spencer
1976 Ray Reardon
1975 Ray Reardon
1974 Ray Reardon
1973 Ray Reardon
1972 Alex Higgins
1971 John Spencer
1970 Ray Reardon
1969 John Spencer

Tätä aiemminkin on pelattu ...

torstai 6. huhtikuuta 2017

Snookerin MM-kisat 2017: Selbylle kolmas maailmanmestaruus


Englannin Mark Selby saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa, aiemmat ovat vuosilta 2014 ja 2016.

Finaali  paras 35:stä eli  18 voittoa vaaditaan
Mark Selby, Englanti  (1) -  John Higgins, Skotlanti  (6)
Selby oli alkuun häviöllä, mutta käänsi ottelun. Higginsillä on neljä maailmanmestaruutta vuosilta 1998, 2007, 2009 ja 2011. Vuonna 2007 Higgins voitti Selbyn finaalissa.

Ding Junhui pudotti neljännesvälierissä Ronnie O'Sullivanin, joka takoi ottelussa turnauksen korkeimman breikin 146. Selby pudotti Dingin semeissä.

Snookerin MM-kisat käytiin 15.4 - 1.5.2017, yläkuvassa Ronnie O'Sullivan voitti Gary Wilsonin ensimmäisellä kierroksella. Kuva on Eurosport 1:n lähetyksestä kymmenes freimi, johon Rocket takoi centuryn eli satasen sarjan.

Suurin ennakkosuosikki oli minusta Mark Selby, joka päihitti ykköskierroksella karsinnoista selvinneen Fergal O'Brienin 10 - 2. Kakkossijoitettu Judd Trump putosi jo ensimmäisellä kierroksella, Ding ja Higgins pelasivat myös erinomaisesti.

Rankingin 16 parasta pääsivät siis kisoihin suoraan, loput karsivat.
****
MM-kisojen kaavio
Ensimmäinen kierros, paras 19:stä eli 10 voittoa vaaditaan
1. Mark Selby, Englanti  - Fergal O'Brien, Irlanti 10 - 2
2. Judd Trump, Englanti -  Rory McLeod, Englanti, 8 - 10
3. Stuart Bingham, Englanti -  Peter Ebdon, Englanti,  10 - 5
4. Ding Junhui, Kiina - Zhou Yuelong, Kiina. 10 -5 
5. Shaun Murphy, Englanti -Yan Bingtao, Kiina, 10 - 8
6. John Higgins Skotlanti -  Martin Gould, Englanti 10 - 6
7. Barry Hawkins, Englanti - Tom Ford Englanti, 10 - 3
8. Marco Fu, Hong Kong - Luca Brecel Belgia 10 -9,  tilanne oli jo 2 -7, 
9. Neil Robertson Australia -  Noppon Saengkham, Thaimaa, 10 - 4.
10. Allister Carter Englanti - Graeme Dott, Skotlanti 7 -10
11. Mark Allen, Pohjois-Irlanti -  Jimmy Robertson, Englanti, 10 -8
12. Ronnie O'Sullivan, Englanti - Gary Wilson, Englanti 10-7
13. Liang Wenbo, Kiina - Stuart Carrington, Englanti 10 - 7
14. Kyren Wilson Englanti - David Grace, Englanti 10 -6
15. Anthony McGill, Skotlanti  - Stephen Maguire, Skotlanti 2 - 10
16. Ryan Day, Wales -  Xiao Guodong Kiina, 4 - 10

Toinen  kierros, paras 25:stä eli 13 voittoa vaaditaan
1. Mark Selby, Englanti  - Xiao Guodong, Kiina, 13 -6
3. Stuart Bingham, Englanti -  Kyren Wilson, Englanti, 10 - 13
4. Ding Junhui, Kiina - Liang Wenbo, Kiina, 13 - 12
5. Shaun Murphy Englanti - Ronnie O'Sullivan Englanti 7 - 13
6. John Higgins, Skotlanti - Mark Allen, Pohjois-Irlanti 13 - 9
7. Barry Hawkins Englanti - Graeme Dott, Skotlanti(29)  13 - 6
8.  Marco Fu  - Neil Robertson, Australia, 13 - 11
24. Stephen Maguire, Skotlanti - Rory McLeod, Englanti (54), 13- 3

Kolmas kierros eli neljännesvälierät, paras 25:stä eli 13 voittoa vaaditaan
Mark Selby, Englanti  (1) - Marco Fu, Hong Kong (8) 13 - 3
Ding Junhui, Kiina (4) - Ronnie O'Sullivan Englanti (12) 13 - 10
John Higgins, Skotlanti  (6)- Kyren Wilson, Englanti (14), 13 -6
Barry Hawkins Englanti (7) - Stephen Maguire, Skotlanti (24)  13 - 9

Semifinaalit , paras 33:stä eli  17 voittoa vaaditaan
Mark Selby, Englanti  (1) -Ding Junhui, Kiina (4), 17  - 15
John Higgins, Skotlanti  (6)- Barry Hawkins Englanti (7), 17 - 8

Finaali , paras 35:stä eli  18 voittoa vaaditaan
Mark Selby, Englanti  (1) -  John Higgins, Skotlanti  (6)

Reanne Evans kompastui matkalla Snookerin MM-kisoihin
Englantilainen 31-vuotias nais-snookeristi Reanne Evans otti yhden askeleen  Snookerin MM-kisoihin, kun hän voitti karsintojen ensimmäisellä kierroksella  Suomen Robin Hullin 10 -8.

Hull  taituroi vitosfreimiin 118:n breikin, mutta Evans vei ottelun voittaen 3 viimeistä freimiä ja ottelun.

Seuraava vastustaja Reannelle oli jo liikaa, sillä Walesin Lee Walker, voitti snooker-naisen 10 -6 karsintojen toisella kierroksella. Walker on rankingissa 89, kun Hull oli sijalla 57.

Naisten MM-kisoissa Reanne selviytyi semifinaaleihin asti, ja hävisi maailmanmestaruuden voittaneelle Hong Kongin Ng On Yeelle, joka hävisi miesten MM-kisojen karsinnan avauskierroksella Nigel Bondille 10 -1.

Peter Lines, joka kunnostautui seniorien MM-kisoissa pääsi myös karsintojen kakkoskierrokselle 10 - 9 voitolla Thepchaiya Un-Noohista, mutta hävisi niin ikään karsintojen toisella kierroksella Gary Wilsonille 10 - 7.

Karsinnoissa on kolmaskin kierros. Huippupelaajat eli maailmanlistan 16 parasta pääsevät turnaukseen rankingin perusteella. Mark Williams oli maailmanlistan 17, mutta hän hävisi karsintojen ratkaisukierroksella Stuart Carringtonille 10 -7.


maanantai 15. helmikuuta 2016

Robin Hull voitti ensimmäisen turnauksensa



Tässä youtubesta haastattelu uunituoreesta Coral Shoot- Outin voittajasta.Tämä on Snookerin pikapeli aikaa  kymmenen minuuttia, ja lyönteihin tietty aika.

Robin voitti Belgian Luca Brecelin loppuottelussa pistein 50 - 36.
Semifinaalissa kaatui Walesin Mark J Williams 62 - 41
Puolivälierissä  kaatui Walesin Ryan Day 78 - 7
Kolmannella kierroksella Robin voitti Englannin Ian Burnsin 49 - 21
Toisella kierroksella kaatui Englannin Judd Trump 70 - 6
Ensimmäisellä kierroksella Robin päihitti Graig Steadmanin 41 - 35

Joten ensimmäinen ottelu oli "kirein" numerollisesti.

Walesin avoimetkin käynnistyivät hyvin, hän pääsi tänään toiselle kierrokselle, tosin putosi 4-3 tappiolla Williamsille. Ronnie O'Sullivan voitti Walesissa 2016.

Youtubessa on myös Shoot Out -loppuottelu

Linkkasin sen tähän, eli katsokaa pienessä ruudussa tai mielummin palvelussa.

Robin Hull ehti jo kerran lopettaa ammattilaisuransa kertaalleen. Hienoa, että voitto vihdoin tuli, epäonnea on ollut jo riittämiin.

Kausi 2018 ei ole ollut niin hyvä. Robinilla on käsi tärissyt ja saanut diagnoosin, jännittämisestä ei ole kyse. Maailmanlistalla sijoitus on 78. (tai 61). Indian mastersiin Robin selvisi, kisa käydään helmikuussaa 2019.

torstai 3. joulukuuta 2015

Snookerin UK Championship 2015: Neil Robertson mestari



Vuoden 2015 Snookerin UK Championshipin finaalissa sunnuntaina 6.12 australialainen
Neil Robertson  voitti Kiinan Liang Wenbon freimein 10 - 5


Freimit:
71-40, 69-16, 0-110 (Liang Wenbon breikki 110), 106-6 (Neil Robertsonin breikki 106)
59-62, 151-0 (Neil Robertsonin breikki 147), 69-33, 0-86. Tauko, ja : 27-90 , 78-47 , 74-15, 1-78 70-35, 59-55, 62-9 (Lähde Snooker.org)

Yläkuvassa Robertson tutkii pallon sijainteja. Robertson pelasi varsin maltillisesti ja Higginsiäkin vastaan pohti eri mahdollisuuksia. (Kuvat otettu Eurosport 2:n lähetyksestä)
*****
Suomen Robin Hull pelasi kisoissa kolme ottelua

1-kierros: Robin Hull - Zhang Anda (Kiina) 6 - 4
2-kierros: Robin Hull - Barry Hawkins (Eng) 6 - 3
3-kerros: Luca Brecel (Belgia) - Robin Hull 6 - 2

Neljännellä kierroksella
Matthew Selt voitti Luca Brecelin, Marco Fu voitti Shaun Murphyn, Mark Selby voitti Dechawat Poomjaengin, ja David Grace voitti Peter Ebdonin.

Olen katsonut pääosin Higginsin otteluita, hän voitti Burnettin 6-4, kolmannella kierroksella kaatui Ali Carter. Higgins hävisi neljännesgfinaalissa  Neil Robertsonille. Higginsille tarjottiin mahdollisuuksia, mutta Robertson teki ensin 28, sitten 7, yhden ja 17 breikin. Higgins teki punaisen, mutta ei saanut vihreää sisään, ja Robertson teki vielä 20, ei saanut peruspunaista sisälle, mutta johto oli jo 72 eli musertava, joten Higgins tyytyi kättelemään.

Neljännesfinaaleissa
Liang Wenbo voitti Marco Fun 6 -5
Neil Robertson voitti John Higginsin 6 - 5.

David Grace voitti  Martin Gouldin 6 - 5 oltuaan jo 1 - 5 tappiolla 
Mark Selby voitti Matthew Seltin 6 - 1.

Semifinaalit
Liang Wenbo Kiina -  David Grace  Englanti 6 - 4
Grace häviää niukasti ensimmäisen freimin, lyö viimeisen pinkin ohi (2 palloa jäljellä), tilanne on nyt Gracelle 4 - 3, Grace on rankingissa 80 ja Liang 28. Liang vei kolme viimeistä freimiä ja voitti

Neil Robertson Australia  -  Mark Selby Englanti 6 - 0
Robertson vei ensimmäisen freimin  60 - 52. ja myös loput olivat tiukkoja  69-55, 78-26 , 73-20, 60-53, 58-44.

*****
Nämä ovat MM-kisojen jälkeen seuraavaksi suurimmat kisat.

Viime vuonna voitti kisat Ronnie O'Sullivan, joka ei tiettävästi osallistunut tänä vuonna, on tauolla. Neil Robertson voitti 2013 ja Mark Selby 2012. 6 - 0

Ronnie O'Sullivan voitti vuoden 2016 alkajaisiksi murskaavasti ns. Mastersin, joka on kutsukilpailu. Finaalissa hän löylytti Barry Hawkinsia 10 - 1. Semifinaalissa Ronnie kaatoi Stuart Binghamin 6- 3, ja puolivälierissä Mark Selbyn 6 -3.  Robertson putosi puolivälierissä Judd Trumpille, joka taas taipui semissä Barry Hawkinsille.

Robertson hävisi Walesin avointen loppuottelussa 2016 Ronnie O'Sullivanille 5 - 9. Ronnie voitti lopussa 7 freimia "putkeen".

lauantai 2. toukokuuta 2015

Snookerin MM-kisat 2015 Sheffieldissä: Bingham Mestari



Bingham on uusi Snookerin maailmanmestari

Sheffieldin Crucible teatterissa käytävässä finaalissa olivat vastakkain Shaun Murphy ja Stuart Bingham ja tilanne on ensimmäisen päivän jälkeen Murphylle 9 - 8. Maanantai alkoi Binghamin merkeissä, ensin tasoitus ja sitten Murphyn munauksen (peruspunainen ohi) jälkeen jo johtoon 10-9, Bingham istahti alkujaksolla kuskin paikalle ja johtaa ennen viimeistä jaksoa 14 - 11, ja tauolle Bigham lähti  15 - 14 johdossa, Murphy kavensi voittamalla freimit 28 ja 29 sekä tasoitti tauon jälkeen freimissä 30. Bingham vei seuraavan yli tunnin freimin tekemällä ikäviä snookereita ja johtaa 31 freimin jälkeen 16 - 15. Bingham meni menojaan maailmanmestariksi lukemin 18 - 15 eli yli tunnin freimi oli lopullinen käänne.

Sunnuntain tapahtumia
Murphy, vaikka ei hyvin pelannutkaan voitti kolme ensimmäistä framea ja Bingham kavensi tehden 105 pisteen breikin, pikku hiljaa Bingham on hivuttanut itseään lähelle ja nyt tilanne on tasan. Pelataan paras 35:stä eli 18 freimiä ensin saavuttanut pelaaja on maailmanmestari. Tilanne on Murphylle 8 - 5, katsotaan kumpi lähtee yötauolle johdossa. Murphy teki pari satasta, joista toinen taisi olla 121 freimi 11, ja lopuksi musta kikalla kulmaan. Bingham on sitkeä sissi, hän tulee aina rinnalle, mutta meneekö lopullisestu ohi selviää tänään maanantaina 4.5.2015 paikan päällä ja Eurosportilla, joka televisioi lähetyksen. Kuvat otettu tv-kuvasta. Peliä kuvataan monella kameralla, sillä kuvat vaihtuvat aina optimaaliseen. Peli on vuosien kuluessa parantunut, mutta myös televisiointi.

Hull ja semifinaalit
Valitettavasti Robin Hull joutui Murphyä vastaan ensimmäisellä varsinaisella kierroksella ja tulos oli Murphylle 10-3. Hullille tämä on tavallaan come back, sillä hän oli poissa pöydiltä. Robin Hull karsi kisoihin. Varsinaisessa kaaviossa on 32 pelaajaa ja ennen MM-kisoja Hullin ranking oli 64:n huonommalla puolella eli 68, Murphy oli 8:s ja Bingham 10:s ranking-listalla.

Hull oli kommentoimassa Eurosportilla semifinaaliotteluita, Aki Kauppinen selosti. Murphy voitti semifinaalissa  Barry Hawkinsin 17 - 9. Murphylla on ainoana semifinalistina jo maailmanmestaruus, eli hän hakee toista voittoaan. Vastaan asettuu loistavat kisat pelannut Stuart Bingham.

Toisessa semifinaalissa mittelivät voimiaan  Stuart Bingham ja Judd Trump. Bingham  oli hyvin keskittynyt ja voitti niukasti 17 - 16 Trumpin.  Trump voitti aiemmin Ding Junhuin ja Bingham kukisti Ronnie O'Sullivanin. Markit Selby ja Williams putosivat jo aiemmin, Williams hävisi avauskierroksella Matthew Stevensille ja Selby toisella kierroksella Anthony McGillille. Higgins hävisi Ding Junhuinille.


2016 kisat ovat olleet Ding Junhuinin ja Mark Selbyn voittokulkua, Mark Selby voitti toisen mestaruutensa freimein 18 - 14. Selby johti jo 6 - 0, 18 mutta Ding kiri monesti, muttei mennyt ohi.


Selbyn toimintaa viimeisessä freimissä. Selby mittailee ja valmistautuu aina huolellisesti lyönteihin. Hän on myös hyvä safety-pelaaja.

Ding joutui pelaamaan kolme ottelua ennen kuin pääsi 32 kaavioon, jossa Mark Selby luonnollisesti oli, koska oli pudonnut maailmanlistalla 16:n ulkopuolelle. Suomen Robin Hull pääsi näissä "esikarsinnoissa" toiselle kierrokselle, joka oli hyvä saavutus.
Itse MM-kisoissa Englannin  Mark Selby voitti semifinaalissa 17 -15 Hong Kongin Marco Fun  17- 15, Ding voitti semeissä Skotlannin Alan MacManuksen 17 -11. Ronnie O'Sullivan hävisi toisella kierroksella 13 - 12 Barry Hawkinsille, joka hävisi Fulle. Ding voitti Judd Trumpin toisella kierroksella 13 - 10 ja kolmannella kierroksella Ding nuiji Mark J Williamsin peräti 13 - 3.

*****
Maailmanmestareita (olen poiminut eri tilastoista nämä ovat epävirallisia)
2016 Mark Selby toinen mestaruus)
2015 Stuart Bingham (ensimmäinen mestaruus)
2014 Mark Selby
2013 Ronnie O'Sullivan (viides mestaruus)
2012 Ronnie O'Sullivan
2011 John Higgins (neljäs mestaruus)
2010 Neil Robertson (ensimmäinen mestaruus)
2009 John Higgins
2008 Ronnie O'Sullivan
2007 John Higgins
2006 Graeme Dott (ensimmäinen mestaruus)
2005 Shaun Murphy (ensimmäinen mestaruus)
2004 Ronnie O'Sullivan
2003 Mark Williams (toinen mestaruus)
2002 Peter Ebdon (ensimmäinen mestaruus)
2001 Ronnie O'Sullivan
2000 Mark Williams
1999 Stephen Hendry (seitsemäs maailmanmestaruus)
1998 John Higgins
1997 Ken Doherty (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1996 Stephen Hendry
1995 Stephen Hendry
1994 Stephen Hendry
1993 Stephen Hendry
1992 Stephen Hendry
1991 John Parrot (ensimmäinen maailmanmestaruus)
1990 Stephen Hendry
1989  Steve Davis (kuudes maailmanmestaruus)
1988 Steve Davis
1987 Steve Davis
1986 Joe Johnson
1985 Dennis Taylor
1984 Steve Davis
1983 Steve Davis
1982 Alex Higgins
1981 Steve Davis
1980 Cliff Thornbum (ainoa mestaruus, kanadalainen pelaaja)
1979 Terry Griffits (ainoa mestaruutensa)
1978 Ray Reardon (6 mestaruutta)
1977 John Spencer
1976 Ray Reardon
1975 Ray Reardon
1974 Ray Reardon
1973 Ray Reardon
1972 Alex Higgins
1971 John Spencer
1970 Ray Reardon
1969 John Spencer

Tätä aiemminkin on pelattu ...

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pakko-ero Eurosportista jäi lyhyeksi, kiitos Soneralle


Snooker jatkuu Sheffieldissä MM-kisoilla ja onneksi myös oma snookerin katsomiseni. Yhteyksissä oli alla kuvatunlainen ongelma. Hienoa Sonera, että Eurosport-sopimus jatkuu Giro d'Italia, pyöräilyn Italian ympäriajo alkaa toukokuussa.



Aprillipäivänä tuli Soneralta kuvan sisältöinen tekstiviesti. Eurosport -kanava on poistunut Soneran valikoimasta. Valitettavasti kyse ei ollut aprillipilasta, vaan neuvotteluiden kariutumisesta.

Meillä on Soneran kaapelitelevisioliittymä, eikä Eurosportia ilmeisesti voi suoraan ostaa talouteemme.

Eurosportilta jäävät vähäksi aikaa Snooker-turnaukset katsomatta, nyt juuri kun Robin Hull on nosteessa.


Snooker on hieno TV-laji. Aki Kauppinen on loistava selostaja.

Eniten huolestuttaa suuret pyöräilyn ympäriajot, Giro d'Italia 2015 -pyöräkilpailu alkaa 10.5 ja päättyy 31.5 Milanoon.

Tour de France 2015    alkaa Utrechtistä 4.7.2015 ja päättyy Pariisin Champs-Elyseelle 26.7.2015. Tour sisältää sisältää 7 vuoristoetappia.

Vuonna 2014 Le Tour aloitettiin Englannista. Kuvassa on Tourin draamaa ja traumaa: Contadorin kenkä kaatumisen jälkeen ennen keskeytystä. Oikealla kiritykki Mark Cavendish kaatui ja keskeytti. Myös Chris Froome joutui keskeyttämään. Kuvat olen ottanut Eurosportin lähetyksistä ja pienentänyt. Vincenzo Nibali oli tosi vahva, olisi varmasti voittanut ilman keskeytyksiäkin. Bloggaukseni viime vuoden Tourista on  täällä.

Vueltalla 2014 voitti tervehtynyt Alberto Contador, Chris Froome oli toinen, tässä kuvassa on lopullinen ratkaisu kypsymässä, Contador oli liekeissä, mitä punainen paitakin indikoi. Bloggaukseni on  täällä.

Itse pyöräkilpailuja jään kaipamaan, mutta myös yli-innokkaan Peter Selinin ja Christian Selinin loistavia selostuksia. Olen katsonut Eurosportilta kyseiset ympäriajot jo 1990-luvun alusta saakka. Tunnelmaa jään kaipaamaan.