Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokemuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokemuksia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. heinäkuuta 2019

DBTL 2019 kokemuksia.





Kerron omista DBTL 2019 -kokemuksistani, yläkuvassa on paluun tehnyt Suurlähettiläät, joka esiintyi lauantaina eli päättöpäivänä, jolloin olin festareilla.

Down by the Laituri eli DBTL järjestettiin ensimmäisen kerran 1988 Aurajoen rannassa. Hiljalleen DBTL-festivaaleilla meni huonommin. Vuonna 2015 festarit siirtyi uusille omistajille, ja paikkana oli Hämähäkkitontti, ja sitten siirryttiin  Urheilupuiston yläkentälle.

Vuonna 2019 DBTL pidettiin Tuomiokirkkopuistossa (Brahenpuisto se on ehkä virallisesti). Lava oli Turun tuomiokirkon ja Akatemian talon (Hovioikeuden talon välissä). Sisäänpääsy festarialueelle oli lähellä Tuomiokirkkosiltaa. Kävijöitä oli kolmena päivänä yhteensä 25 000.

Ostin liput helmikuussa lauantaille 27.7.2019 hinta oli alennettuna 43 euroa, mutta normaalihinta päivältä oli noin 65 euroa, vipillä vielä enemmän. Vippejä oli kahdenlaisia normaali vippi ja ruokavippi, jolla sai syödä guormet-sapuskaa Rosteriravintola (teltassa?). Järjestelyt sujuivat, ja meno oli rentoa. Lipulla sai rannekkeen käteen, ja rannekkeella pääsi takaisin sisälle, jos poistui alueelta.

Artistikattaus oli hyvä, torstaina esiintyivät Eppu Normaali, Vesala Popeda, Bonnie Tyler ja Sanni, perjantaina Ressu Redford, Ellips, The Rasmus, Lauri Tähkä ja Raskasta iskelmää.

Lauantaina esiintyivät Vilperin perikunta, joka on turkulainen huumoribändi.




Michael Monroe myös nykyturkulainen heitti hyvä keikan.


Suurlähettiläät, esiintyi tauon jälkeen, bändillä on myös vahva turkulaistausta

Anssi Kela on Helsingistä, mutta keikkailee paljon ja Turussakin.

Neljä ruusua heitti energisen keikan

Juha Tapio päätti festarit nappikeikallaan.

Festarialue oli hyvä, kuten rannekesysteemikin. Yhdellä lavalla oli toiminta, hommat sujuivat ja oli  hyvät tauot. Ilma oli helteinen 32 astetta varjossa, alueella oli vesipisteitä, mistä sai ilmaiseksi vettä. Lisäksi ruokaa, ja juomaa myös kahvia sai ostaa, alueella oli narikka, vessoja ...

Juontajina festareilla olivat turkulaiset entiset sohvaperunat Osku ja Juhani. 
Koronan vuoksi 2020 festria ei ollut 2021 tunnelmia TÄÄLLÄ.


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Föli-fillarin käyttöönotto takkuli mutta nyt toimii


Kokemuksia (edit 21.7.2019, kirjoitettu 2.5.2018)
Rekisteröidyin Turun kaupungissa olevien Föli-fillarit kaupunkipyörän eli föllärikäyttäjäksi. Kun yritin saada fölläriä, systeemi ei toiminut, ei fölikortilla eikä puhelinnumeron ja salasanan yhdistelmällä. Osalla toimi föllärit, mutta osalla ei, lisäksi pyörän palautuksessa on ollut ongelmia.
Ne on korjattu ja 18.5.2018 minulla on jo viikon toiminut täysin moitteettomasti.
Edit: nyt toisena vuonna ongelmia ei ole ollut.


Fölipyörät ovat asemilla, josta ne voi ottaa ajoon.


Kortti laitetaan numeronäytön alle ja odotetaan. Näyttö ilmaisee, että pyörä on käytössä. Myös tunnuksilla voi ottaa pyörän.



Ajoluvan hankkimiseksi pitää ensiksi syöttää luottokorttitiedot, josta laskutetaan ylimääräiset ajot. Mistä tulee erillinen lasku, ja kuitti tulee sähköpostiin..

Suoraveloitus om voimassa kolme vuotta, mutta tässä ei ole ollut mitään ongelmaa ainakaan minulla.


Asemia on pääosin keskustassa, ja niissä on tämä asemakuva.

Lisäksi on selko-ohjeet.

Hinta
Edit 8.5.2018:
"Turun kaupunkipyörien kokonaisbudjetti kolmelle vuodelle on 3,2 miljoonaa euroa, sisältäen 300 kaupunkipyörän ja 34+3 aseman järjestelmän ylläpidon ja kehityksen ympärivuotisesti. Budjetti koostuu mainosrahoituksesta, käyttömaksuista, kaupungin rahoituksesta sekä CIVITAS ECCENTRIC – hankerahoituksesta. ". Lähde Turun kaupungin sivut 6.2.2018  täällä.
"Hankinnan kohteena on 300 kaupunkipyörää, niiden telineasemat sekä ylläpito. 34 kiinteää ja 3 siirrettävää telineasemaa sijoitetaan suunnitelman mukaan Kupittaalta satamaan. Kilpailutetun peruspaketin hankintahinta on noin 2,1 miljoonaa euroa kolmelta vuodelta.Lähde Turun kaupungin sivut 5.9.2017 täällä.
"Turun kaupunki ja paikalliskumppanit: 3 237 000 €, Aikataulu: 2016–2020". Lähde Civutas Eccentric sivut täällä.


Kokemuksia
Keskiviikko 2.5.2018 rekisteröin ja maksoin
Torstaina 3.5.2018 koitin neljästä paikasta pyörää, ei onnistunut
Perjantaina 4.5.2018 yritin saada Föli-fillaria käyttöön kolmesta uudesta paikasta, ei edelleenkään onnistunut, eikä mitään informaatiota tai edes valittelua ole tullut.
Lauantaina 5.5.2018 yritin saada pyörää Puutorilta, puhelinnumero hyväksyttiin ja salasanakin, mutta tuli teksti, että pyörä ei ole käytössä.
Sunnuntaina 6.5.2018 yritin saada pyörää Puutarhakadulta, puhelinnumero hyväksyttiin ja salasanakin, mutta tuli teksti, että pyörä ei ole käytössä.
Maanantaina 7.5. Soitin asiakaspalveluun, sähköpostiini vastattiin, ja lluvattiin aktivoida tunnus. En saanut pyörää, koska aktivointi ei pysynyt päällä. Tykistökadun föllari-asemalla oli kaksi muuta, jotka eivät saaneet föllaria. Turun kaupungin palaute palvelussa on samanlaisia tarinoita kuin minulla. Huolestuttavaa on se, että ongelmia ei ratkaista. Lisäksi on ilmoituksia siitä, että koko aseman pyörät ovat poissa käytöstä.
Tiistaina 8.5: Yritin pyörää klo 7:45 Tykistönkadulta, en saanut, eikä myöskään onnistunut Läntiseltä Rantakadulta illalla Förin kohdalla. En nähnyt tänään yhtään fölläriä liikenteessä näiden asemien lähellä. Mitään yhteydenottoa mistään ei ole tullut. Osa asemista on tyhjinä, ovatko pyörät huollossa?

Illalla yritin YO-kylässä ja sain heti pyörän, ja palautin sen luultavasti oikein. Pyörä oli aivan ajettava.
Keskiviikko 9.5: Turun Sanomien mukaan asemilla on ollut ongelmia palauttaa pyöriä, joista on aiheutunut "turhia sakkomaksuja", jotka TS:n mukaan on peruttu. Itse en saanut Föllaria taaskaan, yritin saada Kupittaanpuistolta, Tuomiokirkolta, ja Kiinanmyllynkadulta todella turhauttavaa, eikä kukaan muukaan saanut, huusi yhteysvirhettä.
Jos minulle tulee koko vuorokauden ajalta turha sakkomaksu, en suhtaudu siihen kovinkaan kevyesti.

Torstaina 10.5: Selailin somea, ja nyt on niin, että ihmisiltä on laskutettu sen mukaan rahaa. Varmasti on saatu peruttua. YO-kylässä huollettiin Fölipyöriä. Näin yhden Fölipyörän olevan ajossa lähellä TYKS:ä.
Perjantaina 11.5: Otin auton, mutta koitin kaupungilla Fölläriä. Kortti ei toiminut, mutta puhelinnumerolla (+salasanalla) sain pyörän.


Luultavasti palautus onnistui.
12.5 Lauantai: Ajoin YO-kylästä Puutorille, ja sieltä jonkin ajan kuluttua takaisin. Homma onnistui.

Tämän jälkeen olen joka päivä ajanut Fölipyörällä ja on onnistunut hyvin.


Pyörää saisi  käyttää 30 minuuttia ilman lisämaksua, jos toimisi. Päivämaksu on 5 euroa, viikko on 10 euroa, itse ostin koko vuoden ja se maksoi 40 euroa, ja on voimassa 30.4.2019 asti.  Ongelmia on ja niitä ei kaikkia olla ratkottu.

(Edit 20.12.2021 Fölläreiden taival Turun kaupunkipyörinä loppui 30.9.2021, ensi keväällä jatketaan uuden toimittajan kanssa, onko nimi #Fölläri jää nähtäväksi).

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kaisafest 2017 -kokemuksia ja pettymyksiä



Kaisafest 2017 oli tänä vuonna aurinkoinen ilmaltaan, mutta ei kokemuksena. Esiintyjiä ei tosin voinut valittaa. Pääesiintyjä oli Red Hot Chili Peppers, joka veti hyvän keikan, myös Hollywood Undead oli vedossa.

Kaisafest 2017 oli rankka kokemus, menin lauantaina 29.7.2017 kello 13:n jälkeen jonoon, kello 15:n jälkeen päästiin sisälle, ensimmäinen  lämppäri The Holy aloitti kello 16.

Jonotusta ei oltu organisoitu, vaan alueen ulkopuolelle valui ihmisiä, ja jonossa etuiltiin. Järkkärit pystyttivät narikkakoppia, mutta eivät puuttuneet porukan etuiluun. Sen sijaan pullonkerääjiä ajettiin pois, vaikka kyse ei ollut aidatusta alueesta.

Sisälle päästyään kaikki juoksivat, yleensä juokseminen on estetty.


The Holy oli ensimmäinen lämppäri ja on kotimainen erittäin soittotaitoinen bändi, jolla ei ollut vielä omaa fanikuntaa eturivissä.

Tässä pätkä youtubesta bändiä.


Toisena esiintyi toinen pääesiintyjä eli kova losilainen bändi Hollywood Undead, jolla oli omia faneja eturivissä. Todella kova setti


Bändillä oli kova asenne maskeilla ja ilman maskeja.

Fanit pyörähtivät lavalla.

Seuraavaksi esiintyi vanha kunnon Disco Ensemble, joka on pitkän linjan bändi, ja jolla on oma tyylinsä. Disco Ensemble lämppäröi Himoksella Linkin Parkia, nyt RHCP:ä.


Illan päätti Red Hot Chili Peppers, jonka setlist oli hyvä, ja menokin oli mallikasta.

Katsomossa kuvattiin keikkaa, mutta ainakin omassa katsomon osassa se  estettiin, olin yleisen puolen etukeskiosassa toisessa rivissä. Turvamies alkoi koputtaa minun kännykkäkättäni, ja käski lopettaa kuvaamisen. Luulin, että ongelma oli siinä, että olin nostanut kännykkää. Pari biisiä myöhemmin yritin ottaa uutta pätkää. Silloin käteeni tartuttiin. Kysyin, missä on ongelma. Järkkäri väitti, että bändiä ei saa kuvata. Mistään kuvauskiellosta ei oltu missään mainittu, eikä sitä mitenkään perusteltu. Sama järkkäri tarttui muidenkin käsiin ja esti kuvaamisen, mutta vain yleisellä puolella ei VIP-puolella.

Minua ei olisi haitannut kuvauskielto, jos se olisi ilmoitettu etukäteen, ja olisi koskenut kaikkia. Vip-puolella kuvattiin samaan aikaan samasta kohtaa jopa selfie-tikun päässä olevalla kameralla, vaikka selfietikku oli nimeenomaan kielletty. Selfietikulla kuvaamiseen ei siis puututtu, vaikka ehkä koko keikka kuvattiin. Enemmän minua haittasi järkkärin asenne ja se, että minuun tartutaan, ja kännykkääni aletaan koskemaan ja räyhäämään.

Jos olisin tiennyt, mitä tapahtuu, olisin mennyt joko VIP-puolelle ja tullut illalla myöhemmin, nyt lähdettiin Turusta klo 10, jonoon klo 13:30, sisälle klo 15:10. ja RHCP aloitti klo 21, eli pitkä päivä. Samana iltana Eppu Normaali oli Turussa DBTL:ssa, eli jos olisin tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin jäänyt Turkuun, olen nähnyt Eppu Normaalin keikalla viimeksi 1980-luvun lopussa.

Vielä enemmän minua ihmetyttää se, että reklamoin asiasta Eastway'tä (Eastway Live), ja asiallisesta palautteestani huolimatta, en ole saanut selvitystä, miksi kuvaaminen kiellettiin, ja miksi järjestysmies rikkoi fyysistä koskemattomuuttani. Olen laittanut aika monta viestiä. He perustelevat vastaamattomuuttaan sillä. että järkkärifirma ei muka vastaa.

Kokemus oli sen kaltainen, että en kyllä hirveän mielelläni enää mene Kaisafestiin, saa olla aika kovat bändit luokkaa Dire Straits (eivät kaiketi enää soita yhdessä).

Minua ei keikkaa odottaessa haittaa sade (esimerkiksi Ruotsissa olin kerran 10 tuntia sateessa), ei helle, mitä nyt oli, se sen sijaan haittaa, jos joku häiritsee pääesiintyjän soittaessa!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ruisrääkki 2017 ensimmäinen puolimaratonini


Juoksin Ruisrääkillä ensimmäisen puolimaratonin. Lähdössä oli Ville Viking kannustamassa, ja Suunto oli yksi sponsoreista juoksulle (ei tälle bloggarille, joka maksoi osallistumismaksun jo vuosi sitten). Harjoittelu on jäänyt töiden ja muiden asioiden vuoksi vähäiseksi. Pohdin matkan vaihtamista kympiksi, mutta olin yksin ilman kiirettä, niin ajattelin katsoa, mitä tapahtuu puolikkaan aikana.

Tavoitteeenani oli  vain juosta alusta alkaen 7 minuutin kilometrejä, lähteä viimeisestä rivistä ja juoda juoma-asemilla, joita oli neljä. Näin ollen bruttoloppuajaksi muodostuisi likipitäen 2:30.

Miten meni?
Lähdin viimeisten kanssa, lähtöpömpeliin meni noin minuutti, ja alkuun jouduin kävelemään ruuhkassa. Kilometrin kohdalla oli aika 7:45. Kaksi kilometriä taittui aikaan 14:25, olin saanut kaksi 2:30 jänistä kiinni. Heidän ympärillään oli porukkaa, joten jättäydyin taaemmaksi. Kolmannen kilometrin jälkeen aika oli 20:45, seuraavalla juoma-asemalla suoristin kengän kielen. Tämän jälkeen juoksin kaikki kilometrit alle 7 minuuttiin ja 2:30 -jänikset jäivät.  Puolen välin ruoka-aseman jälkeen jouduttiin pysähtymään vielä, kun ei opastettu oikeaan suuntaan, mutta kyse oli vain muutamista sekunneista.

Bruttoloppuaikani oli  2:21. Mitään simahdusta ei tapahtunut vaan olin hyvävoimainen, enkä ollut lainkaan edes hengästynyt. Välillä satoi, ainoa ongelma oli lätäköt ja liukkaat kohdat, missä oli mutaa tai lehtiä. Korjasin siis myös oikeaa kenkää ensimmäisellä juoma-asemalla, tuntui, että kengän kieli oli huonosti ja tuntui hiertymää jalkapöydässä.

Minulla oli huonon kunnon lisäksi vain kaksi ongelmaa:
-Ylipainoa on 10 kg, joka hidastaa vauhtia ja on reisilihaksille kovaa.

-Toinen oli se, että kesällä liian pienien nastarien takia kantapäästä kuoriutui iho suunnistaessa enkä voinut tulehduksen vuoksi juosta liki kuukauteen, ja sitten ensimmäisellä lenkillä pisti ampiainen sääreen, ja puremakohta on edelleen turvonnut ja ihottumalla. Pisin lenkki oli kesäkuussa kylläkin 13 km, ja 10,8  km  juoksin elokuun alun PNM-trailissa.

Etuna oli se, että ne harvat lenkit, joita ehdin juosta, olivat Hirvensalon mäkisessä maastossa joten Ruissalon pikkunousut olivat kevyempiä. Eikä ainakaan tullut ennakkoon mitään jalkavammoja. Jos lähtisin vielä puolikkaalle, harjoittelisin enemmän ja myös pidempiä lenkkejä, ja tavoite olisi alittaa 2 tuntia. Se tarkoittaisi ajasta pois 1 minuutti kilometriltä, joka vaatisi sen painonpudotuksen. Työ- ja elämätilanne vaikuttavat sellaisilta, että luultavasti painonpudotus ei tule onnistumaan, luulen että julkiset juoksut olivat nyt tässä. (alla syistä vielä enemmän).

Kokemuksia ja arviointia

Plussat


Parkkipaikka oli sorapohjainen ja toimi. Ruissalon sillan kupeesta oli bussikuljetus.
Järjestelyt ovat perusvarmat ja rutiinia on, eli kaikki peruutukset, numerolaput, ruoka- ja juomapisteet, ensiapu olivat kunnossa. Ruissalojuoksut  on hyvä massakisa.

Miinusta
Juoksin jälkijoukoissa, joten olivatko merkit tai opastajat lähteneet, mutta Kansanpuiston ruoka- ja juoma-aseman jälkeen oli hankaluuksia tietää minne oikein juostaan, muutama muu kohta olisi minusta vaatinut paremman merkkauksen, joko muovinauhalla tai ohjauksella.

Näin naisen yhden juoksevan yht' äkkiä ohi takki päällä ilman numerolappua, pian ohitin juoksijan ja takki oli poissa ja paidassa numerolappu, eli oliko kyse mahdollisesta oikaisusta? Reitillä ei ollut väliaikapisteitä. Numerolappu pitää olla koko ajan näkyvissä.

Kun laitoin tavarat ennen lähtöä vaatekarsinaan, ei ollut enää lainkaan muovikasseja jäljellä.

Kun tulin maaliin ja sain muovipussin johon laitettiin tomaatti, pari patukkaa, näkkilepää, juoma, sekä M&M- ja Viking Linen lahjakortti, kassissa oli sauma ratkennut ja tomaatti ja patukat putosivat.

Live-tuloksissa saa enimmillään vain 100 parasta. Jos etsii oman tuloksen, on ilmoitus, mikä oli sijoituksesi matkalla, sijoitus sukupuolen mukaan ja sijoitus sarjassa, olin oman sarjani viimeinen eli 21:s, eli ei kovin mairitteleva muistutus. Juoksin kilpaa oman keskinkertaisuuteni ja ylipainoni kanssa, en muita vastaan. Minä halusin testata, jaksanko juosta tässä kunnossa, en juossut, mutta hölköttelin.

Minusta juoksutapahtumissa on monenlaisia juoksijoita, mutta minusta loppujen lopuksi vain hyväkuntoisia arvostetaan. Tulin aika loppuvaiheissa maaliin, ja juhlat oli jo kauan sitten juhlittu. Ei ole kyse vain järjestäjistä, vaan muista osallistujista ja myös niistä, jotka vain katsovat tuloksia netistä. Olen saanut kuittailua huonoista tuloksistani jo aiemmin, nyt jo ennakkoon ja jälkikäteen. On kysytty, eikö kannattaisi laihduttaa. En aio laihduttaa, jos laihdun luontaisesti, se on hyvä, muuten olen tällainen.


Olen alkanut vältellä punkkien vuoksi Ruissalon saarta, olin pari kertaa ratamestarina kuntosuunnistuksissa siellä, ja oltiin monesti Ruissalossa suunnistamassa. Yhä enemmän alkoi tulla punkkeja matkaan, vaatteisiin, pesuhuoneeseen, nytkin yksi vipelsi lippiksessäni, ja oli sellainen pieni punainen, ei ruskea, mitä on myös paljon Ruissalossa.

Ruissalossa on karjaa ja paljon peuroja, minusta kantaa pitäisi pienentää, jotta punkkiongelmakin rauhottuisi. Asiasta en jaksa enempää murehtia, mutta kaiken saamani palautteen ja kannustuksen jälkeen, luulen että omat  juoksuni julkisesti on nyt juostu.

Edit 2025: 
Vuonna 2021 juoksin toisen kerran Ruisrääkin. Lähdin tekemään ennätystä, tuntui todella hyvältä 10 kilometrin jälkeen, jolloin nostin vauhtia, mutta 15 kilometrin kohdalla iski väsy. Nesteet eivät imeytyneet, joten jäin 2017 ajasta miltei kymmenen minuuttia.