lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tarvitaan raju "sisäinen devalvaatio"


Suomi euron mallimaa on Japanin ja Kreikan tiellä.

Velkaantumisvauhti on liian nopea. Elämme yli varojen. Verotulot eivät riitä julkiseen kulutukseemme. Yrityksiä menee konkurssiin, tuotantoa siirretään maasta pois, työttömyys kasvaa ja lomautukset jatkuvat. Julkisen sektorin koko on ryöstäytymässä hallinnastamme

Vaikka euro on kelluva valuutta, niin Suomelle kurssi on kiinteä. Valuuttapolitiikka ei auta viennistä riippuvaa Suomea. Koska Suomelle euron kurssi on kiinteä, emme voi harrastaa ekspansiivista finanssipolitiikkaa. Tai olemme harrastaneet, mutta vain me voimme maksaa vajeemme.

Suomessa on ollut markka-aikana devalvaatioita noin kymmenen vuoden välein tai useamminkin. On totuttu isoihin palkankorotuksiin, ja hintojen kohoamiseen. Palkat nousevat, hinnat nousevat ja taas palkat nousevat ja taas hinnat, kukaan ei tällä voita mitään. Ennen on devalvoitu, enää ei voida.

Sisäistä devalvaatiota yritettiin Kalevi Sorsan toimesta ennen 1990-luvun suurta lamaa - turhaan.

Pitäisikö yrittää uudestaan? Se ei onnistu, ongelma on liian suuri. Mutta Suomi on hinnoitellut itsensä ulos. Rakentanut liian suuren julkisen sektorin. On luvattu liikaa, toteutettu liikaa palveluja, otettu liikaa velkaa. On saatu varsinkin julkiselle sektorille liian suuria palkankorotuksia. Palkan ostovoima sen sijaan ei ole noussut vastaavasti, Suomessa on korkea hintataso verrattuna moneen muuhun euromaahan tai valtioon yleensä.

Etuudet on minusta kasvatettu liian suuriksi ja liian kattaviksi, palvelut on mitoitettu liian kalliksi verotuloihin nähden.

Budjettivajeita tai "hinnoitteluongelmia" ei enää hoideta valuuttapolitiikalla, omaa valuuttaa ei enää ole.

Mikä on Suomen tie?

Ainakin se on kivikkoinen.

Tarvitaan työmarkkinaratkaisuja, joiden etumerkki on negatiivinen, ei positiivinen. Tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan tukien ja palveluiden priorisointi. (en ole EK:n edustaja  olen suhteellisen köyhä kansalainen).

Uudella hallituksella on vaikeat valinnat.

Liikkumatila on ahdas, nousu on saatava käyntiin, talous on tasapainotettava,

Väestöpyramidi on epäedullinen, mutta eläkkeet on hoidettava.

Myös sadan miljardin euron velat on maksettava pois.

Näpertelyllä se ei onnistu.

Nyt tarvitaan johtajuutta, ja kuunnelkaa Niinistöä, sitä Sauli Niinistöä.

****
19.9.2015
Sipilä epäonnistui kahdesti työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa, ja yrittää nyt lakiteitse.
Lakitie on väärä tie, se vie, Suomen entistä ahtaammalle, nyt on AY-liike takajaloillaan.
En henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi otetaan 8 päivää kunnan ja valtion virkamiehiltä pois, se ei lisää työllisyyttä eikä alenna kustannuksia.
Virkamiehellä on virkavastuu, ja pienempi palkka kuin yksityisiltä.
Toinen ongelma on yötyön ja sunnuntaityön "alennus", se kirpaisee hoitajia, kätilöitä, palomiehiä ja poliiseja.
Parempi tie olisi ollut leikata lomarahaa puoleen, se koskee kaikkia, ja palauttaa arkipyhät viikonloppuun.
Minusta työnantajien on alettava myös kantaa vastuuta, nämä Sipilän pakkopaketit ovat vain virkamiesten ja työläisten laihalla kukkarolla, ei työnantajien, eikä maanviljelijöiden.

3.11.2015
Joku "nero" esitti, että kannattaa ottaa lisää velkaa, kun korko on alhainen. "Nero" ei ole ymmärtänyt, että jos (ja kun hyvin pian) luottoluokituksemme laskee, velanhoitokustannukset nousevat.

Sadan miljardin lainasta 1%-yksikköä on 1 miljardia, eli 10%-yksikköä on 10 miljardia vuodessa. Vanhatkin lainat joudutaan uudistamaan.

Nyt jopa Kela aikoo kokeilla perustulomallia, jossa jokainen saa 800 euroa tai 550 euroa rahaa ilman mitään vastiketta. Tämä vie lopulta velkaloukkuun. Tässä on bloggaus asiasta.

5.2.2016
Asiaa vatuloidaan vielä. Sipilän hallitus eli kolmeä ässää on saanut aikaa vain Sote-sopan, joka sekoittaa kaikkien kaupunkien toiminnan, kun Turustakin hyvin toimiva kaupunginsairaala ja kohtuullisesti toimiva TYKS poistuu. Parempi olisi minusta ollut, että Sote olisi jäänyt pihtisynnyttämättä ja hallitus olisi kaatunut. Luulin, että Stubbin hallitus olisi ollut huonoin hallitus koskaan, mutta Sipilä ainakin pääministerinä on minusta huonoin pääministeri sinä aikana, kun olen seurannut politiikkaa, joka alkoi aktiiivisemmin Miettusen vähemmistöhallituksesta vuonna 1976. Suomella on ollut sen jälkeen hyviä hallituksia esim. Lipposen ja Vanhasen ensimmäiset hallitukset, Koiviston hallitus 1979 - 1982. Minusta jopa Ahon hallitus oli parempi, sillä se sai käänteen aikaan akuutissa velka- ja valuuttatilanteessa.


30.3.2016 Perustulokokeilu?
Olli Kangas ja Ville-Veikko Pulkka on laatinit esityksen "Ideasta kokeiluun? - Esiselvitys perustulokokeilun vaihtoehdoista". Luin 30.3.2016 ilmestyneen tutkimuksen yhteenvedon ja suosituksen ja minusta ongelmat on tunnustettu, jotakin kaiketi esiselvityksen pohjalta kokeillaankin. Tässä lainaus yhteenvedosta: "Esiselvityksessä pohditaan puhtaan perustulon, osittaisen perustulon, negatiivisen tuloveron ja muiden mahdollisten mallien soveltuvuutta kokeiluun. Puhdas perustulo voisi korvata suuren osan tämän hetkisestä syyperusteisesta sosiaaliturvasta. Tästä johtuen etuuden tulisi olla huomattavan suuri. Malli olisi kuitenkin varsin kallis. Osittainen perustulo puolestaan yhtenäistäisi suuren osan nykyisiä perusturvaetuuksia ja ansiosidonnaiset etuudet jäisivät suurelta osalta ennalleen. Osittaista perustulomallia simuloidaan eri etuustasoilla ja eri asumiskustannuksilla kannustinvaikutusten selvittämiseksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)