perjantai 24. toukokuuta 2013

Ranking-listat pakollisista yo-kirjoituksista kevät 2013


YO-rankingit alkavat vuodelta 2013, Hesari julkaisi omansa täällä. Tämä lista on minusta hyvä, sillä se rankkaa vain pakolliset aineet, eli kirjoitettavien aineiden määrä (eikä laatu) ei vaikuta. Vuoden 2014 osalta juttu on täällä. Vuoden 2015 osalta täällä.

Listan ykkönen keväällä 2013 on Helsingin Ressu, jonka lukion pakollisten puoltoäänien keskiarvo on 23,87 ja listan viimeinen on sijalla 448 Vaasan lyseon lukion aikuislinja.

Minusta tuloksiin vaikuttaa kirjoitettavien abiturienttien määrä, eli mitä enemmän abiturientteja kirjoittaa sen vähemmän sattuma vaikuttaa. Helsingin ressu ja muut kärkilukiot kuten Turun Luostarivuori ovat vuosi toisensa jälkeen kärkipäässä.

Toinen asia on keskiarvo, jolla lukioon on siirrytty. Ressulla ja Turun ykkösellä Luostarivuoren lukiolla se lienee suurimmalla osalla ollut yli 9, eli peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo on ollut yli 9, monella jopa yli 9,5 osalla lähemmäs kymppiä. Tosin lukio kestää kolme vuotta ja on eri koulu, mutta kyllä lähes kympin keskiarvo ilmentää kiinnostusta, halua ja kykyä oppia uutta.

Ilta- ja aikuislukioissa vaikuttaa minusta myös se, että siellä voivat kirjoittaa myös ammattikoulussa kaksoistutkintoa suorittavat, eli lähinnä kirjoittavat vain lukiosta, opetus järjestetään muualla ja ammattikoulussa suoritetaan ammatillinen perustutkinto. Aikuislukioissa kirjoittavat siis aikuiset, jotka voivat olla töissä päivisin, tai sellaiset, jotka ovat keskeyttäneet päivälukiossa ja aloittavat uudestaan.

Koska asun Turussa aineistosta poimin Turun tiedot

Sija Lukio yo,kpl ka
5 Luostarivuoren lukio 110 22,07
13 Turun Klassikon lukio 97 20,73
14 Puolalanmäen lukio 129 20,57
24 Katedralskolan i Åbo 97 20,03
115 TSYK 163 17,99
160 Turun normaalikoulu 69 17,52
233 Juhana Herttuan lukio 84 16,98
241 Turun lyseon lukio 94 16,95
259 Kerttulin lukio 145 16,83
410 Turun iltalukio 110 15,07

Turun lähiseuden lukioita
sija Lukio kunta kpl ääniä
106. Naantalin lukio Naantali 111 18,13
177. Suomen kristillinen yhteiskoulu Kaarina 14 17,36
179. Kaarinan lukio Kaarina 101 17,35
212. Raision lukio Raisio 136 17,11
257. Elisenvaaran lukio Pöytyä 37 16,84

Lähde Helsingin Sanomat, ja yle.fi, poimittu tiedot, otettu kotikunta pois, ja muutettu yläotsikoita.

Puoltoääniä saa laudaturista 7, eximiasta 6, magnasta 5, cum laudesta 4, lubenterista 3, ja approbaturista 2
eli abban ylioppilas saisi puoltoääniä 10, ja neljän L:n ylioppilas (LLLL) saisi 28 puoltoääniä, eli listan ykkösen eli Helsingin Ressun miltei 24:n puoltoäänen keskiarvo on aivan huikea tulos.
***

Ilta- ja aikuislukioita poimin, mutta en listaa niitä tähän kaikkia, katsokaa Hesarin hyvää aineistoa, mutta listaan tähän joitain. Tiedän, että Turun iltalukion kautta kirjoittaa paljon esim. Turun ammatti-instituutin oppilaita, joilla on oma kaksoistutkintoryhmä, eli he suorittavat kaksi tutkintoa. Minusta Ilta- ja aikuislukiot ovat olosuhteisiin nähden hyviä kouluja ja tulokset ovat hyviä, ja hienoa, että tällainen mahdollisuus on.

Sija ilta tai aikuis -lukio yo,kpl ka
51 Lauttakylän lukion aikuislinja 1 19
114 Savonlinnan aikuislukio 5 18




264 Eiran aikuislukio 156 16,78
282 Keravan lukio ja aikuislukio 181 16,65
303 Keravan lukio ja aikuislukio, aikuisten koulutus 10 16,5




403 Tampereen aikuislukio 186 15,2
409 Lyseon lukion aikuislinja 43 15,07
410 Turun iltalukio 110 15,07
411 Helsingin aikuislukio 60 15,05
448 Vaasan lyseon lukion aikuislinja 5 12
Lauttakylä on ykkösenä ilta- tai aikuislukioista, mutta vain yksi ylioppilas. Eiran aikuislukiossa, Tampereen aikuislukiossa ja Turun iltalukiossa on yli 100 ylioppilasta, minusta ihan hyvä tulos. Listan viimeinen on Vaasan lyseon lukion aikuislinja, mutta minusta viisi ylioppilasta puoltoäänikeskiarvolla 12 on loistava tulos, monelle aikuiselle lakki on tärkeämpi kuin puoltoäänet.

Hesari on pöyhinyt tulokset kotikunnittain. Hienoa työtä täällä.
Valtimo neljällä ylioppilaalla oli kärjessä 21,25, eli puoltoääniä oli yhteensä 85 pakollisissa, Säkylä oli kakkonen  31 kpl ja ka 19,87. Turku oli 29:s 238:sta kunnasta. Turulla ylioppilaita oli 1098 ja puoltoäänien keskiarvo oli 18,48.

Tässä Turun lähikuntien tilastoja.
sija Kunta yo äänet
29 Turku 1098 18,48
46 Nousiainen 74 17,92
39 Naantali 111 18,13
117 Kaarina 129 17,17
126 Raisio 136 17,11
213 Lieto 89 16,02
***
Paraisten lukion lakkautusuhasta kirjoitettiin Turun Sanomissa 29.5.2013. Paraisten lukio on sijalla 208 ja kirjoittajia oli 27 vastaava ruotsalainen lukio on sijalla 95  ja kirjoittajia 56, Paimiossa on myös lukio sijalla 84, ylioppilaita 2013 67 ja ranki 84, joskin Kaarinan lukiot ovat lähempänä.

84 Paimion lukio Paimio 67 18,55
95 Pargas svenska gymnasium Parainen 56 18,38
208 Paraisten lukio Länsi-Turunmaa 27 17,15
***
Hangö Gymnasium on "paras", jos otetaan huomioon oppilaiden lähtötaso (ilmeisesti peruskoulun keskiarvo).
Turun lukioista Katedralskolan on sijalla 11, ja Luostarivuori sijalla 38, Pargas svenska gymnasium sijalla 34 ja Paraisten lukio sijalla 40, Kaarinan lukio on sijalla 86. Sadan listaa, jossa lähtötaso huomioitu, olen analysoinut vielä täällä.
Tässä pistää merkille, että ruotsinkieliset koulut ovat "aika hyviä", maallikkona tulee mieleen, että ruotsinkielisiin lukioihin otetaan pääosin ruotsinkielisiä, ja jos ammatillisista koulutusta ei ole, varsin alhaisella keskiarvolla eli miltei kaikki  pääsevät lukioon, osa lukiolaisista on kuitenkin kaksikielisiä, miten tämä vaikuttaa, en tiedä. Toisaalta tulokset voivat olla siksi hyviä, koska mainitut lukiot ovat ehkä vaan niin hyviä ja tulokset nousevat. 
***
Toisaalta jos tulee lukioon kympin keskiarvolla, ei voi parantaa, jos keskiarvo on alle 7 on enemmän parannettavaa.
***
Keskiarvorajat 2013, alin keskiarvo, jolla on päässyt lukioon Turussa ja lähiseudulla
Lukio
Puolalanmäki 8,92 (yleislinja)
Luostarivuori 8,77
Turun klassinen lukio 8,33
Kerttuli 8,25 (TK linja 8,21)
TSYK 8,18 (luonnontiede)
TSYK 7,83 (yleis), merilinja 7,56
Turun Lyseon lukio 7,58
Katedralskolan i Åbo 7,38
---
Elisenvaaran lukio 7,38
Halikon luokio 7,38
Kaarinan lukio 7,46
Kimitö Gymnasium 7,00
Kosken lukio 7,00
Laitilan lukio 6,83
Liedon lukio 7,00
Mynämäen lukio 7,00
Naantalin lukio 7,33
Nousiaisten lukio 7,33
Paimion lukio 7,00
Paraisten lukio 6,83
Pargas svenska gymnasium 7,00
Perniön lukio 7,00
Raision lukio 7,17
Salon lukio 7,08
Uudenkaupungin lukio 7,08

Tämähän ei kerro muuta kuin alimman keskiarvon, ylimmän keskiarvon voi lukea netissäkin olevista Koulutaraporteista, ja monissa kouluissa ylin keskiarvon 10,00 eli kaikista aineista on 10.

Esimerkki vuodelta 2012, nämä kirjoittavat vuonna 2015 keväällä pääosin
Helsingin Suomalainen yhteiskoulu, siellä on neljä eri linjaa, joissa kaikissa korkein keskiarvo on tasan 10.00 ja alin keskiarvo on 
Lukion A-englannin kielen linja 9,67
Lukion A-ranskan kielen linja 9,00
Lukion A-saksa kielen linja 9,00
Lukion A-venäjän kielen linja 8,50

Voidaaanko päätellä, että isojen kaupunkien lukioihin on imua, ja niihin on vaikea päästä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)