sunnuntai 14. syyskuuta 2025

M/S Mystery -tv-sarja laivakatoamisista

 

M/S Mystery on Riku Rantalan kahdeksanosainen tv-sarja laivakatoamisista, joka näytetään Ylellä ja on Yle-areenassa. Ohjelma jatkaa Riku Rantalan podcastia. Riku Rantala on tutkinut  laivakatoamisia jo pidemmän aikaa, aineistoa on kerätty  jo pidemmän ajan. Sarjassa kerrotaan tapauksia, kuullaan  ihmisten havainnoista ja esitetään teorioita. 

(Postauksessa esiintyy henkilöiden etunimiä, jotka ovat muuallakin verkossa, kun sarjasta on kerrottu).

Jaksot
1. Pohjolan Las Vegas

Jaksossa 1 poraudutaan paimiolaisen 19-vuotiaan Nikun katoamiseen laivaristeilyllä Viking Isabellalla 16.6 - 17.6. 2006. Tapauksesta on dokumentti myös Ylen arkistossa.  Niku oli kaverien kanssa risteilyllä. Laivan valvontakameroissa näkyy Nikun seurassa kaksi  aasialaisnaista, jotka jäivät pois Tukholmassa. Niku ei valvontanauhojen mukaan poistunut Tukholmassa laivasta, eikä Nikun puhelinta eikä tilejä ole käytetty. Nikulla oli myös sanaharkka laivalla? Niku on julistettu kuoleeksi 2012. Omaisten ja äidin tuska on suuri.

2. Viimeinen kuulutus
Puoli vuotta Nikun katoamisen jälkeen Isabellalta katosi 18-vuotias Markus. Markuksen kanssa laivalla oli serkun perhe ja perheen au-pairin kanssa. Markus oli ollut rauhaton ja väitti painineensa turvamiehen kanssa. Katoaminen on selvittämättä.

3. Miesjahti alkaa
Rantala saa tekstiviestin, jossa erään naisen entinen kumppani oli "tunnustanut" heittäneensä ihmisen mereen. Jaksossa "kerrotaan" risteilystä, jossa Bestman katosi. Bestmanilla jäi puoliso ja lapsi. Asia on ratkaisematta.

4. Kirottu laiva 
Kirotuksi laivaksi nimetään Viking Sally, jossa 1987 surmattiin saksalainen nuorukainen ja hänen tyttöystävänsä oli henkitoreissaan, he yöpyivät kannella. Myöhemmin 2020 teosta syytettiin tanskalaista partiopoikaa, joka löysi uhrit. Näyttö ei riittänyt, eikä saatua tunnustusta hyväksytty, koska miehellä ei ollut oikeusavustajaa. Viking Sally upposi 1994, se oli ristitty uudestaan Estoniaksi.

5. Alamaailmasta vinkki palkkamurhaaja laivalla
Esitetään teoria väkivaltaisesta laivavartijasta. Kakkosjakson Markus oli astunut henkilökunnan tiloihin? Riku Rantala ei saa valvontanauhan kuvaa Rauman poliisilta. Ei todisteita, tämä on pelkkä teoria. 

6. Merenalainen joukkohauta
Airistolta löytyy 1994 kadonnut Ilpo Härmäläinen. Tutkija kertoo tapauksen lähtökohdat, ei siis pudonnut Ruotsin laivalta, vaan joutui henkirikoksen uhriksi. Olennaista on ruumiin löytyminen Airistolta. Sukellukset loppuivat, kun Härmäläisen ruumis löytyi.
Rantala kysyy, onko Airisto laivakatoamisten joukkohauta. Sukellukissa ei löytynyt kuin yksi muu ruumis, johon ei liittynyt rikosta.

7. Risteilysarjamurhaaja
Rantala puhuu psykologin kanssa profiloinnista. Kadonneet ovat nuoria miehiä. Pohditaan eri syitä kuolemiin. 

8. Emämoka ja muutama vesiperä
Tutkijan mukaan Airiston hotspotit on katsottu, ja ne olivat tyhjiä. Rantalan toimisto muuttaa. Tutkimuksista on tullut vesiperä, mutta vinkkipuhelin on  auki.

Ankea tv-sarja, mutta toivottavasti kuolemantapaukset selviäisivät. Omaisten taakka ja tuska ovat suuria.

Turun Henrikinkirkko

 


Turun Henrikinkirkko on hautausmaan lähistöllä Peltolantie 2:ssa Luolavuoren kaupunginosassa. 

Kirkko vihittiin käyttöön 1980, mutta sen suunnittelu alkoi jo 1960 luvulla, jolloin valmistui Pekka Pitkäsen suunnittelemat Hirvensalon ja Pallivahan kirkot, jotka ovat osittain purettu ja purkukunnossa. Tämän suunnitteli Pitkäsen lisäksi Ola Laiho ja Ilpo Raunio.