tiistai 14. joulukuuta 2021

Mun täytyy kävellä näin

 


Artisti Anssi Kela aloitti vuonna 2019 elämäkertakiertueen "Mun täytyy kävellä näin". Joulukuussa 2019 oli ensimmäiset "näytökset" Helsingissä Bio Rexissä, ja sitten suuremmissa kaupungeissa. Korona lopetti istunnot, mutta Anssi jatkoi esityksiä marras- ja joulukuussa 2021, paikkoina olivat Tampere, Kuopio, Jyväskylä, Oulu, Helsinki (Bio Rex) ja Seinäjoki. 

Olen nähnyt esityksen Bio Rexissä, Turun Logomossa, ja Tampereen teatterissa, ja se on loistava. Anssi pistää itsensä likoon, ja käy hyvin henkilökohtaisia asioita läpi. 

Näyttämö on kalustettu 1970- ja 1980-luvun tyyliin, nahkasohvilla, lankapuhelimella, puupaneloinnilla. Seinällä on valokuvia Anssista, ja Rock-yhteyeiden julisteita. Pöydällä on esineitä Darth Vader, KITT-auto, kulho, jossa on Vihreitä kuulia. Lisäksi näyttämöäälä on jalkalamppuja, Lisäksi on autoilijan kypärä.

Esityksen runkona toimii Anssi Kelan kappale Nummela, jonka säkeistöt käydään läpi, syntymä, lapsuus, maalle muutto. isän kuolema, ja avioliitto, kuten Nummelassa lauletaan, mutta koskettavaa on jatkossa, kun käydään läpi, mitä sitten tapahtui. (Tätä en paljasta, ainakaan ennen kuin tulee ilmoitus esitysten päättymisestä, mitä ei ole siis tullut)

Artisti on lavalla yksin, ja saa yleisön pysymään katseet vangittuina näyttämölle koko keston ajan eli 2,5 tuntia ilman väliaikaa. Esityksessä vaihtelevat soitto ja laulu, tarina, video, biisi, kunnes huikea loppu on käsillä.

Nummela kuullaan paloittain, ja ensimmäiseltä levyltä biisit Mikan faijan BMW ja Puistossa, akustisena. Monessa kappaleessa Anssi soittaa tai taputtaa pohjat ja syöttää luupperiin ja esittää kappaleita, joita on  mm. Maitohapoilla, Rock-Unelma, Uudet autot, Kasarin lapsi, Palava silta, ja Kaiken tarkoitus


Anssi haaveili bassosta ja basson soittamisesta, ja se on hänelle tärkeä soitin, tässä Anssi soittaa bassolla Kiitos ei.

Tämä postaus on kirjoitettu lähinnä itselle, täydennän tätä, jos elämänkertakiertue loppuu, jos se jatkuu, en kirjota paljastuksia.

Esitys ei ole keikka, ei stand uppia, eikä teatterimonologi, vaan kaikkia näitä ja paljon enemmän.

Tänään 15.12.2021 on toistaiseksi viimeinen esitys Seinäjoella, mutta jatkossa nähdään tuleeko näitä joskus lisää.

Päivitys 11.9.2023: Viimeiset esitykset olivat lokakuussa 2023, viimeinen esitys Tampereen Työväen teatterilta 31.10.2023 striimattiin Ruudussa. Katseluoikeus on koko marraskuun 2023.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)