Giro 2018 eli pyöräilyn ympäriajo poljettiin toukokuussa 2018,
matka alkoi Jerusalemista ja päättyi Roomaan,
hyvin symboliset kaupungit. Giro päättyi minusta hyvin yllättävästi eli
yhteiskilpailun voitti SKY:n britti Chris Froome, joka saavutti
roosapaidan vasta kolmanneksi viimeisenä ajopäivänä. Ympäriajo tuntui menevät
toiselle britille Simon Yatesille tai viime vuoden voittajalle
Hollannin Tom Dumoulinille. Froome teki 80 km:n soolon vuoristossa kolmanneksi viimeisellä etapilla perjantaina, ja piti pintansa viimeisellä vuorietapilla lauantaina ja tuli voittajana sunnuntaina maaliin.
Froome voitti kokonaiskilpailun ja on hallitseva mestari kaikissa
ympäriajoissa, aiemmin tähän ovat pystyneet Eddy Mercx ja Bernault
Hinault. Froome voitti myös mäkikirikilpailun. Nuorten kilpailun voitti Miguel
Angel Lopez Moreno Astanasta ja Kolumbiasta.
Voiton yksi ratkaisutekijä oli
SKY-tallin vahva joukkue: Poels, Henao, Kirienka, Elisond,.de la Cruz, Knees,
Puccio ja tietenkin Froome, sekä Froomen rohkeus lähteä etapilla 19 yksin irti
80 km ennen maalia. Elia Viviani voitti kirikilpailun Sam Bennett tuli
toiseksi ja voitti neljä etappia, ja myös päätösetapin, Viviani voitti myös
neljä etappia, Froome voitti kaksi etappia.
Yhteiskilpailu 21/21
1. Chris
Froome, SKY, Britannia +89 h 02 min 39 s
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,46“
3. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia
+4.57" (nuorten kilpailun johtaja)
4. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, +
5,44" (nuorten kilpailun toinen)
5. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +8,03"
6. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja
+11,50"
Kirikilpailu 21/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 341 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 282 p
3. Davide Ballerini ANS, Italia
147 p.
Mäkipaita 21/21
1. Chris Froome, SKY, Britannia 125 p.
1. Chris Froome, SKY, Britannia 125 p.
2. Giolio Ciccione, BRD,
Italia 108 p.
Sadas ensimmäinen pyöräilyn Italian ympäriajo eli Giro d'Italia 2018 alkoi Jerusalemista ja päättyy Roomaan
Jerusalemista lähdettiin 4.5.2018
Italian sadannessa ympäriajossa vuonna 2017 voitti Tom Dumoulin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, ja hän sai roosapaidan takaisin viimeisen päivän aika-ajossa Nairo Quintanalta, Vincezo Nibali oli kolmas ja Thibaut Pinot neljäs. Pistekilpailun voitti Fernando Gaviria 325 pisteellä ja mäkikilpailun Mikel Landa 224 pisteellä. Valkoinen paita oli Bob Jungelsin, toiseksi jäi Adam Yates. Movistar voitti joukkuekilpailun.
Kisa alkoi perjantaina toukokuun neljäs Jerusalemista, ja
kisaa ajetaan kolme ensimmäistä päivää Israelissa ja kisa päättyy sunnuntaina
27.5.2018 Roomaan. Yhteiskilpailun johtaja kantaa rosapaitaa. Reittipituus on
3562,9 km, etappeja on 21, joista kaksi on henkilökohtaista aika-ajoa, kuusi on
raskasta vuorietappia, kuusi muuta on raskasta etappia tai mäkisiä ja seitsemän
on "normaaleja" etappeja kirimiehille.
Jerusalemista lähdettiin 4.5.2018
Rohan Dennis BMC:stä on nyt
pinkissä
Italian sadannessa ympäriajossa vuonna 2017 voitti Tom Dumoulin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, ja hän sai roosapaidan takaisin viimeisen päivän aika-ajossa Nairo Quintanalta, Vincezo Nibali oli kolmas ja Thibaut Pinot neljäs. Pistekilpailun voitti Fernando Gaviria 325 pisteellä ja mäkikilpailun Mikel Landa 224 pisteellä. Valkoinen paita oli Bob Jungelsin, toiseksi jäi Adam Yates. Movistar voitti joukkuekilpailun.
Tallit ovat tutut Astana, Bahrain
Merida, BMC, SKY, Lotto Soudal, Movistar, QuickStep, Scott, Dimension Data,
Katusha, Lotto NL, Sunweb, Trek Segafredo, AG2R La Mondiale, mutta myös Israel
Cycling Academy.
Kesällä 2017 Ranskan ympäriajon ja Espanjan ympäriajon voitti SKY:n britti Chris Froome. Froome on starttiviivalla, ja apukuskina on vahva Wouter Pouls, Sunwebissä ajaa vime vuoden voittaja Tom Dumoulin, UAE:ssa ajaa aina yllätysvalmis Fabio Aru, Astanassa kovimmat lienevät Lopez Moreno ja Tanel Kangert. Bahrainissa ajaa Domenico Pozzovivo, Lotto NL:ssa ajaa Robert Gesink, Katushassa ajaa aika-ajaja Tony Martin, Simon Yates tähdittää Mitchelton-Scottia, jossa ajavat myös Esteban Chaves, Mikel Nieve, Roman Kreuziker, Jack Haig, Sam Bewley, Chris Juul-Jensen ja Svein Tuft.
1. Perjantaina 4.5: Jerusalemissa 9,7 km, henkilökohtainen aika-ajo
2. Lauantaina 5.5 Haifa - Tel Aviv 167 km
3. Sunnuntai 6.5 Be'er Sheva - Eilat 229 km
4. Tiistaina 8.5: Catania - Caltagirone 198 km
Rohan Dennis BMC:stä johtaa 12:04, kun huiput ovat matkalla. Tom
Dumoulin on matkalla ja tasoissa ollaan väliaikapisteessä, mutta Tom
Dumoulin saa roosapaidan, koska ajaa 12:02, Froome jää 37 sekuntia ja on
21:s, vedonlyöjien kakkossuosikki (TD:n jälkeen) Astanan kolumbialainen Miguel
Angel Lopez Moreno jää 56 sekuntia ja on 61:s.
2. Lauantaina 5.5 Haifa - Tel Aviv 167 km
Ballerini ja Lars Ytting Bak ovat
irti, myöhemmin mukaan tulee vielä Boivin mutta vain
30 sekuntia irtiottoon tuli vielä kanadalinen, mutta etappi päättyi pääjoukon
massakiriin. Elia Viviane voittaa etapin
loppukirissä ennen Jakub Mareckoa. Rohan
Dennis pukeutuu pinkkipaitaan, koska sai välikiristä 3
hyvityssekuntia, Tom Dumoulin on jäänyt sekunnin,
Froome on 20:s jäänyt 38 sekuntia.
3. Sunnuntai 6.5 Be'er Sheva - Eilat 229 km
Etappi kulkee kuivien maiden läpi,
kun Eilatiin ajetaan, ja miltei kuuden minuutin irtiotto, jossa ovat Frapporti,
Barbin sekä Boivin. Etappi on 229, ja pian 100 km on ajettu... Elia Viviani vie
toisen etapin peräkkäin, hän kukistaa kirissä Sacha Modolo.Elia Viviani johtaa
pistekilpailua ja Rohan Dennis on pinkkipaidassa, Enrico Barbin on
mäkipaidassa.
Maanantaina 7.5: Vapaapäivä
Seuraavaksi siirrytään Sisiliaan,
jossa ajetaan kolme etappia, ensimmäinen tiistaina 8.5.
Yhteiskilpailu
1. Dennis Rohan, BMC, Aus 9 h 05’
30”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti
+0,01“
3. Jose Porgoncalves, Katusha 0,13“
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia
130 p
2. Sacha Modolo, EFD, Italia
3. Jakub Marecko, Italia 53 p
Mäkipaita
1. Enrico Barbin, Italia 5 p.
2. Marco Frapporti
Italia3 p.
3. Guillaumeica Boivin, Kanada 3 p.
4. Tiistaina 8.5: Catania - Caltagirone 198 km
Siirrytty Italiaan Sisiliaan,
mäkinen etappi, ja taas irtiotto, jossa mukana mäkipisteiden toivossa Barbin ja
Frapporti, se ajetaan kiinni. Loppu pusketaan ylämäkeen, Valerio Contin isku
ajetaan kiinni ja nopein kirissä on Lotto Soudalin belgialainen Tim Wellens.
Simon Yates sai huipuista saman ajan, kuin Wellens, muu kärkiporukka jäi neljä
sekuntia, Rohan Dennis jatkaa pinkissä.
Yhteiskilpailu 4/21
1. Dennis Rohan, BMC, Aus 14 h 23’
08”
2.
Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,01“
3.
Simon Yates, MTS 0,17“
Sprinttikilpailu ei muutoksia
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia
130 p
Mäkipaita
1. Enrico Barbin, Italia 11 p.
2.
Marco Frapporti Italia 7 p.
5. Keskiviikko 9. 5 Agrigento -
Santa Ninfa 152 km, mäkinen etappi
Sisiliassa, mäkinen etappi, ja taas
irtiotto, jossa mukana Vendrame, Didier, Mullen ja Zhupa. Ylä- ja alamäkiä on
jäljellä 25 km ja etumatkaa on parisen minuuttia. Andrea Vendrame nykäisee, ja
kun 20 km maaliin, on ero pääjoukkoon 1 minuuttia, en usko että riittää. 10 km
jäljellä ja johto pitää. Pääjoukossa kolari, johon jumittuu Bahrain Meridan
Pozzovivo. Vendrame johtaa mutta kun 5 km on jäljellä pääjoukko on vain 10
sekunnin päässä, ja 3 km ennen maalia ajetaan kiinni.
Ylämäkeen pusketaan, ja etapin
voittaa Lotto NL:n italialainen Enrico Battaglin toiseksi kirii Giovanni
Visconti.
Yhteiskilpailu 5/21
1. Dennis Rohan, BMC, Aus 18 h 29’
41”
2.
Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,01“
3.
Simon Yates, MTS 0,17“
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia
131 p
2. Sacha Modolo, EFD, Italia 55 p
3. Jakub Marecko, Italia 53 p
Mäkipaita
1. Enrico Barbin, Italia 11 p.
2.
Marco Frapporti Italia 7 p.
3.
Ryan Mullen, Irlanti 6 p.
6. Torstai 10.5: Caltanisetta - Etna, 163 km keskivaikea vuorietappi
Etnan
huipulle käy pyöräilijöiden tie, vielä on pienempiä mäkiä edessä kärkiryhmä on
noin kolme minuuttia edellä Rohan Dennisin ryhmää. Dennis voi muutenkin
menettää paitansa,Etnalle noustaan aina 1736 m merenpinnasta, kun lähtöpaikka
on 580 m, kohta on nousu alkamassa, tilanne vaihtelee MTS:n kolumbialainen
Esteban Chavez hyökkää, mutta saman tallin Simon Yates saa hänet kiinni, ja
antaa Chavezin voittaa. Yates saa pinkin paidan. Pinot jää Yatesista, mutta
tulee kolmanneksi ennen Pozzovivoa, Arua, Dumoulinia, ja Froomea. Rohan Dennis
jää selvästi. Tom Dumoulin on yhteistilanteessa toinen ja Esteban Chavez
kolmas. Chavezilla on mäkipaita
Yhteiskilpailu 6/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 22 h
46’ 03”
2.
Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,16“
3.
Esteban Chavez, MTS, Kolumbia +0,26“
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia
131 p
2. Sacha Modolo, EFD, Italia 55 p
3. Jakub Marecko, Italia 53 p
Mäkipaita
1. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia
35 p.
2.Simon
Yates, MTS, Britannia 18 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 12 p.
7. Perjantai 11.5: Pizzo - Praia a Mare 208 km
Kalabriassa ajettiin.
Kolmen miehen irtiotto, joka ajettiin kiinni.
Italian Davide Ballerine yritti
sinnitellä, mutta ajettiin helposti kiinni. Boran irlantilainen Sam Bennett
voitti kirissä Elia Vivianin. Paitatilanne ei muuttunut.
Yhteiskilpailu 7/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 26 h
31’ 30”
2.
Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,16“
3.
Esteban Chavez, MTS, Kolumbia +0,26“
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia
178 p
2. Sam Bennett, BOH Irlanti 100 p
3. Sacha Modolo, EFD, Italia 73 p
Mäkipaita
1.
Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 35 p.
2.Simon
Yates, MTS, Britannia 18 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 12 p.
8. Lauantai 12.5: Praia a Mare - Montevergine di Mercogliano, 209 km, päättyy pitkään nousuun, vuorietappi
Profiili kopioitu Giron sivuilta, loppu on pelkkää nousua.
Seitsemän miehen ja viiden minuutin irtiotto, kun 60 km on ajettu, irtiotossa esim David Villella ja Jan Polanc. Irtiotto on vielä neljän miehen kokoinen, kun 4 kilometria maaliin. Froome kaatuu sateen kastelemalla tiellä. Joukkue hilaa häntä takaisin pääjoukkoon ja SKY vetää jonkin aikaa, mutta sitten lähtee nuortenkilpailun ykkönen MOvistarin Richard Carapaz Ecuadorista, Davide Formolo on toinen ja Thibaut Pinot kolmas. Yates oli viides, jäi voittajasta 7 sekuntia (ja bonussekunnit) eli Yates jatkaa pinkissä.
Yhteiskilpailu 8/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 31 h 43’ 12”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,16“
3. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 0,26“
Mäkipaita
1. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 35 p.
2. Simon Yates, MTS, Britannia 20 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 18 p.
9. Sunnuntai 13.5: Pesco Sannita - Gran Sasso d'Italia, 225 km, päättyy pitkään nousuun, vuorietappi
Noin puolet ajettu, ja iso irtiotto, noin 7 minuuttia, mukana tuttuja hatkamiehiä mm. Ballerini. Yatesin talli Mitchelton-Scott tekee työt pääjoukon kärjessä. Viimeistä vuorta kiivetään, irtiottojen rippeitä edessä, kärjessä Masnada, sitten Board, Yates ja muut huiput kärkkyvät vain 2 minuutin päässä, tosin matkaa on alle 5 km, mutta raatelevaa rinnettä, jossa eroja syntyy. Froome tippuu ja sippaa ja jää lopulta yli minuutin kärjestä.
Kärkimiehistä vikkelin on Simon Yates, joka repii eroa lisää Tom Dumouliniin 12 sekuntia ja hyvityssekunnit. Ero kasvaa Chaveziin ja Pinot'hon hyvityssekuntien vuoksi. Yates jatkaa pinkissä- Huomenna on lepopäivä.
Maanantai 14.5 vapaapäivä
Nuorten kilpailua johtaa Richard Carapaz 37 h 38 min ja 35 s
10. Tiistai 15.5: Penne - Gualdo Tadino, 239 km, mäkiä, laskuvoittoista
Frapportti kärjessä ja miehiä irti. Frapporti on irti 2 min 30 sek, mutta jo ensiimmäisessä nousussa sipannut Esteban Chaves on pudonnut peräti 9 min 9 sek, ajaa Vivianin ja Meinthesin kanssa. Tilanne kärjessä muuttuu, on alamäkivoittoista, nyt johtaa Mohoric ja Villella on myös kärkikahinoissa.. Chavezin asema on huono. Jäljellä 7 km Mohoric ja Denz ajavat kärjessä.
Slovenialainen Matej Mohoric voittaa kirin, saksalainen Nico Denz on toinen, ja Sam Bennett kirii kolmanneksi pääryhmän mukana, jääden 34 sekuntia kärkikaksikosta. Yates pitää paitansa, mutta Chavez putoaa kärkipaikoilta oli etapilla 135:5 jääden 25 minuuttia 25 sekuntia, ja kisa on pilalla. Yates pitää paitansa, mutta Chavez putoaa kärkipaikoilta on nyt sijalla 39:s. Yatesilla on mäkipaita
Yhteiskilpailu 9/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 37 h 37’ 15”
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 0,32“
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 0,32“
3. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,38“
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +0,45"
5. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +0,57"
5. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +0,57"
Mäkipaita
1. Simon Yates, MTS, Britannia 55 p
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia 178 p
2. Sam Bennett, BOH Irlanti 100 p
3. Sacha Modolo, EFD, Italia 73 p
3. Sacha Modolo, EFD, Italia 73 p
Nuorten kilpailua johtaa Richard Carapaz 37 h 38 min ja 35 s
10. Tiistai 15.5: Penne - Gualdo Tadino, 239 km, mäkiä, laskuvoittoista
Frapportti kärjessä ja miehiä irti. Frapporti on irti 2 min 30 sek, mutta jo ensiimmäisessä nousussa sipannut Esteban Chaves on pudonnut peräti 9 min 9 sek, ajaa Vivianin ja Meinthesin kanssa. Tilanne kärjessä muuttuu, on alamäkivoittoista, nyt johtaa Mohoric ja Villella on myös kärkikahinoissa.. Chavezin asema on huono. Jäljellä 7 km Mohoric ja Denz ajavat kärjessä.
Slovenialainen Matej Mohoric voittaa kirin, saksalainen Nico Denz on toinen, ja Sam Bennett kirii kolmanneksi pääryhmän mukana, jääden 34 sekuntia kärkikaksikosta. Yates pitää paitansa, mutta Chavez putoaa kärkipaikoilta oli etapilla 135:5 jääden 25 minuuttia 25 sekuntia, ja kisa on pilalla. Yates pitää paitansa, mutta Chavez putoaa kärkipaikoilta on nyt sijalla 39:s. Yatesilla on mäkipaita
Yhteiskilpailu 10/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 43 h 42’ 38”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,41“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,41“
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +0,48"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,00"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,00"
Epävirallinen tarkastan tämä Yates sai 3 hyvityssekuntia.
Mäkipaita 10/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 55 p.
2.Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
Sprinttikilpailu
1. Elia Viviani, QuickStep, Italia 178 p
2. Sam Bennett, BOH Irlanti 112 p
3. Davide Ballerini, ANS, Italia 87 p
3. Davide Ballerini, ANS, Italia 87 p
11. Keskiviikko 16.5: Assisi - Osimo 156 km, mäkiä, laskuvoittoistaEnsimmäinen mäki on pian ajettu, ja kärjessä on Luis Leon Sanchez ja Alexandro de Marchi, roosapaidan ryhmä on vajaan kahden minuutin päässä. Toisen mäkikirin vie Fausto Masnadaa, ennen Mirco Maestria, sitten seuraavat de Marchi ja Luis Leon Sanchez, roosapaidan ryhmä ajaa kolmen minuutun päässä, loppuetappi yllättää. Simon Yates nimittäin voittaa ennen Tom Dumoulinia, joka jää kaksi sekuntia. Thibaut Pinot jää 7 sekuntia on seitsemäs.
Yhteiskilpailu 11/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 47 h 08’ 21”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +1.04"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,18"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,18"
Mäkipaita 10/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 55 p.
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
12. Torstai 17.5: Osimo -Imola, 214 km tasaista
Yates on siis pinkissä. Tasamaaetappi, ja parin minuutin irtiotto, jossa ovat italialaiset Frapporti, Maestri, Senni, ja Mosca ja Albaniasta Zhupa. Sataa ja tie on märkä, iskut ajetaan Imolan moottoriradalla kiinni, viimeinen Mohoricin ja Betancurin.
Irlannin Sam Bennett Borasta voittaa toisen etappinsa. Danny Van Poppel on toinen. Paitatilanne ei muuttunut. Yatesilla pinkki ja mäkipaita, Vivianilla kiripaita ja Carapazilla nuorten paita.
Yhteiskilpailu 12/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 51 h 57’ 55”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +1.04"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,18"
Kirikilpailu 12/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 184 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 162 p
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,18"
Kirikilpailu 12/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 184 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 162 p
Mäkipaita 12/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 58 p.
2.Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
13. Perjantai 18.5: Ferrara -Nervesa della Battaglia , 180 km tasaista
Irtiotto, jossa mukana taas albanialainen Zhuba, ero on 3 minuuttia 30 sekuntia pääjoukkoa. Massakiriin päädyttiin ja Elia Viviani on ylivoimainen, kolmas etappivoitto hänelle, Sam Bennett oli toinen ja Danny van Poppel kolmas, paitatilanne ei siis millään osilla muuttunut.

Yhteiskilpailu 13/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 55 h 54’ 20”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,47“
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +1.04"
4. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,18"
5. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 1,56" (nuorten kilpailun johtaja)
Kirikilpailu 13/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 237 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 197 p

Mäkipaita 13/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 58 p.
2.Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 36 p.
14. Lauantai 19.5: San Vito al Tagliamento - Monte Zoncoilan 186 km, vuorietappi-
Viimeinen nousu on hirvittävä
Sky-talli kävi pääjoukon kärjessä ennen ruokahuoltoaluetta, näytti voimansa, ja palasi kulisseihin. Viimeinen nousu on hirvittävä, ja sitä ajetaan, irtiotot ja irtiottajat on ajettu kiinni. Vuorollaan joku yrittää irti yllättäen mutta ei onnistu 5,5 km jäljellä. Tilanne elää, ja Froome yrittää irti ja johtaa, mutta mahtaako kestää? Yates kipuaa toisena, sitten Lopez ja vasta sitten Tom Dumoulin ja Thibaut Pinot, jäänyt Yatesista 17 sekuntia. Aru on jäänyt jo minuutin Yatesista, eli Yates on nyt vahvoilla.
Froome voittaa etapin ennen Yatesia, eli Yates vahvistaa johtoaan sekä yhteiskilpailussa, että mäkikisassa. Pozzovivo oli kolmas, Tom Dumoulin jäi Yatesista 31 sekuntia, ja bonussekunnit, Pinot vielä 5 sekuntia enemmän
3.Thibaut Pinot, GFC, Ranska 40 p.

Yhteiskilpailu 14/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 61 h 19’ 51”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +1,24“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +1,24“
3. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +1,37"
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +1.46"
5. Chris Froome, SKY, Britannia +3,10"
6. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumpia +3.42" (nuorten kilpailun johtaja) 7. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 3,56"

Kirikilpailu 14/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 237 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 197 p
3. Simon Yates, MTS, Britannia 98 p.
1. Elia Viviani, QST, Italia 237 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 197 p
3. Simon Yates, MTS, Britannia 98 p.
Mäkipaita 14/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 76 p.
2. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
15. Sunnuntai 20.5: Tolmezzo - Sappada, 176 km, vuorista
Yates ajaa pinkissä. Etapilla on viisi nousua, mutta ei eilisen kaltaista. On ajettu pian 60 km,ja alamäessä joukko pyöräiljöitä on 40 sekunnin karkumatkalla.... viimeisessä alamäessä Yates pääsee karkuun, häntä jahtaavat Dumoulin, Lopez, Pinot, Carapaz ja Pozzovivo 45 sekuntia jäljessä, Froome on jäänyt Yatesista 1:30, eli aika paljon. Viimeiseen ylämäkeen lähdetään näissä asetelmissa. Yatesin meno näyttää lentämiseltä. Yates voittaa etapin, Lopez Moreno tulee toiseksi ja Dumoulin tulee kolmanneksi, vaikka putosi jo siitäkin, mutta jää siis lisää 41 sekuntia, myös Pozzovivo, Pinot ja Carapaz saavat saman ajan. Froome on 17:s ja jää 1:32.
15. Sunnuntai 20.5: Tolmezzo - Sappada, 176 km, vuorista.
Yates pitää pinkkipaidan ja mäkipaidan. Yhteiskilpailussa vain Froome putoaa pari sijaa. Huomenna maanantaina on vapaapäivä. Tiistaina on pitkä aika-ajo. Veikkaan, että Simon Yates voittaa Giron 2018.
Yhteiskilpailu 15/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 65 h 57’ 37”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +2,11“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +2,11“
3. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +2,28"
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +2.37"
5. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumpia +4.27" (nuorten kilpailun johtaja)
6. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 4,47" (nuorten kilpailun toinen)
7. Chris Froome, SKY, Britannia +4,52"
Kirikilpailu 15/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 237 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 197 p
3- Simon Yates MTS, Britannia 113 p.

Mäkipaita 15/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 91 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
3.Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
Maanantai 21.5 vapaapäivä
16. Tiistai 22.5: Henkilökohtainen pitkä aika-ajo Trento - Rovereto 34,2 km
Yates on pinkissä ja johtaa Tom Dumoulin yli kahdella minuutilla, Duymoulin voi saada roosapaidan, mutta uskon, että Yates vie koko kisan 2018.
Tony Martin johtaa 40:14, Tony Martin on hyvä aika-ajossa, van Emden on jäänyt 13 sekuntia, ja Fabio Aru on maaliin tulijoista kolmantena. Rohan Dennis siirtyy kärkeen aika tasan 40 minuuttia. Froomella ei kulje kärkivauhtia, jää 35 sekuntia.
Simon Yates jää Tom Dumoulinille ensimmäisellä väliaikapisteellä vain parikymmentä sekuntia, eli Simon Yates pitää pinkin paidan. Rohan Dennis voittaa aika-ajon, Yates pitää pinkkipaitansa.
Aika-ajo
1. Rohan Dennis, BMC, Australia 40:00
2. Tony Martin Katusha, Saksa 40:14
3. Tom Dumoulin Sunweb, Hollanti 40:22

Yhteiskilpailu 16/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 66 h 39’ 14”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,56“
3. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +3,11"2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,56“
4. Chris Froome, SKY, Britannia +3,50"
5. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +4.19"
6. Rohan Dennis BMC, Australia +5.04"
7. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +5.37" (nuorten kilpailun johtaja)
8. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +6.02"
9. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 6,07" (nuorten kilpailun toinen)

17. Keskiviikko 23.5: Riva del Garda - Iseo, 155 km, tasamaa etappi
Irtiotto, jossa Skyn Woet Poels, Astanan Luis Leon Sanchez, Ben Hermans, sekä BMC:n Alessandro de Marchi. Matkaa maaliin on 45 km, ja etumatkaa on 1:30,eli ei ehkä kestä. Kiinnostavaa on se, että Tom Dumoulin hakeutui huoltoautolle,joten SKY, BMC, Astana ja Sunweb ei ainakaan halua pitää vauhtia pääjoukossa, nyt Lotto Jumbo ja Bora vetävät eron kiinni. Elia Viviani (237 kiripistettä) edustaa Quicksteppiä ja Sam Bennett (197 p.) Boraa, Danny van Poppel ajaa Lotto Jumboa. QST. Loppukiriä odotellessa, joka tulikin raekuuron kastelemalla tiellä, mutta Quickstep veti, ja Elia Viviani kiitti apuajajia, ja kiri ylivoimaiseen voittoon, Sam Bennett oli toinen, Niccolo Bonifazio oli kolmas ja Danny van Poppel neljäs. Simon Yates tuli pääjoukossa maaliin ja jatkaa pinkissä.

Yhteiskilpailu 17/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 69 h 59’ 11”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,56“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,56“
3. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +3,11"
4. Chris Froome, SKY, Britannia +3,50"
5. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +4.19"
6. Rohan Dennis BMC, Australia +5.04"
7. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +5.37" (nuorten kilpailun johtaja)
8. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +6.02"
9. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 6,07" (nuorten kilpailun toinen)
Kirikilpailu 17/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 290 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 232 p
3. Simon Yates MTS, Britannia 113 p.

Mäkipaita 17/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 91 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
3.Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
18. Torstai 24.5: Abbiategrasso - Prato Nevoso 196 km, vuorietappi
Irtiotto on peräti 14 minuutin luokkaa, ja matkaa maaliin 60 km, loppu on rankkaa. Pääjoukkoa kontrolloi Yatesin talli Mitchelton-Scott, jossa ajavat Esteban Chaves, Mikel Nieve, Roman Kreuziker, Jack Haig, Sam Bewley, Chris Juul-Jensen ja Svein Tuft.
Irtiotto kestää, noin 8 km jäljellä ja eroa 12 minuuttia rinnettä kivutaan Cattaneo ja Pfingsten, Schachmann yrittävät irti, Plaza jää 10 sekuntia, 30 sekuntia ovat jääneet Morkov, Kuznetsov, van Emden, Fonzi, Turrin, Van poppel on jäänyt oian pari minuuttia. Mitä tapahtuu huippujen kanssa, kuinka kovaa lopussa ajetaan, kuka avaa pellit ensimmäisenä.
Schachmann ja Cattaneo ovat irti, mutta kyttäävät, Plaza pääsee mukaan.Schachmann vie voiton.
Huiput iskevät vuorollaan Carapaz, Poels, sitten Dumoulin, jonka perään Yates, sitten Froome. Lopulta Pozzovivo, Dumoulin ja Froome tulevat maaliin samaan aikaan noin 11 minuuttia kärjen jälkeen. Yates putoaa, mutta koska isku oli alkanut niin myöhään niin Dumoulin sai vain 28 sekuntia kiinni, eli Yates on pinkissä.
Yhteiskilpailu 18/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 75 h 06’ 24”
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,28“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,28“
3. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +2,43"
4. Chris Froome, SKY, Britannia +3,22"
5. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +4.24"
6. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +4.54" (nuorten kilpailun johtaja)
7. Rohan Dennis BMC, Australia +5.09"
8. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +5.54"
9. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 5,59" (nuorten kilpailun toinen)
10. Patrick Konrad, BOH, Itävalta +7.05"
Kirikilpailu 18/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 290 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 232 p
3. Davide Ballerini ANS, Italia 119 p.

Mäkipaita 18/21
1. Simon Yates, MTS, Britannia 91 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
2. Giolio Ciccone, Bardiani CSF 52 p.
3. Esteban Chavez, MTS, Kolumbia 47 p
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
4. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 46 p.
19. Perjantai 25.5: Venaria Reale - Bardonecchia, 181 km, vuorietappi.
Huiput ovat irti, Froomella on kolme apuajajaa. Sitten kaksi ja Woet Poels vetää, sitten Kelly Elissonde SKY:stä vetää vimmatusti. Nyt tapahtuu kummia, 80 km ennen ruutulippua, kova SKY:n irtiotto, josta vielä Froome lähtee irti. Yates on noin 7 minuutin päässä, ja paita olisi menossa, kysymys kuuluu, riittävätkö voimat ja etumatka? Froome surraa ykkösenä, sitten on joukko, jossa Pozzovivo, Pinot, Dumoulin, Carapaz ... Yates on hieman yli 10 minuutin päässä, nyt on siitä kysymys, kuka jaksaa, ja kuka on mitoittanut voimansa oikein. Yatesin tilanne tuntuu pahalta, ainoa etu on se, että hänellä on joukkueen tuki takana, kenelläkään muulla kärkimiehellä ei ole apuajajia. Froome kestää ja pitää pintansa. Hän voittaa etapilla Carapazia noin kolmella minuutilla. Pinot pinnistää kolmanneksi, sitten Lopez ja Dumoulin on viides.
Froomelle roosapaita, Dumoulin toinen on jäänyt Froomesta vain 40 sekuntia, ja Pinot on kolmas ja jäänyt 4:17. Yates ei ole kymmenen parhaan joukossa, eikä ollut etapilla 30 joukossa.
Yates jäi Froomelle 38 minuuttia ja 51 sekuntia, ja putosi yhteistilanteessa sijalle 18 ja on jäljessä 35 minuuttia 42 sekuntia. Yatesin sija tänään oli 79, ja edellä olivat tallikaverit Kreuziker ja Nieve, eli olivat varmasti auttaneet kapteeninsa maaliin. Esteban Chavez sippasi aiemmin, onko jostain "taudista" kysymys, flunssa, vatsatauti tms, ero tuntuu hyvin suurelta. (Simon Yates voitti 2018 Vueltan bloggaus täällä)

Yhteiskilpailu 19/21
1. Chris Froome, SKY, Britannia +80 h 21 min 59 s
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,40“
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,40“
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska +4.17"
4. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +4.57" (nuorten kilpailun johtaja)
5. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 5,44" (nuorten kilpailun toinen)
6. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +8,03"
7. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +11,08"
Kirikilpailu 19/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 290 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 232 p
3. Davide Ballerini ANS, Italia 119 p.
4. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +4.57" (nuorten kilpailun johtaja)
5. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 5,44" (nuorten kilpailun toinen)
6. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +8,03"
7. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +11,08"
Kirikilpailu 19/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 290 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 232 p
3. Davide Ballerini ANS, Italia 119 p.
Mäkipaita 18/21
1. Chris Froome, SKY, Britannia 123 p.
2. Simon Yates, MTS, Britannia 91 p.
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 70 p
3. Thibaut Pinot, GFC, Ranska 70 p
20. Lauantaina 26.5: Susa - Breuil Cervinia 124 km, vuoretappi
Froome roosapaidan nappasi, kun Yates sippasi. Pystyykö Froome toiseen huippupäivään peräkkäin, jos ei Dumoulin voittaa. Yates ei kyllä kokonaiskilpailua voita.
Viimeistä rinnettä runtataan Nieve on ykkönen ja sitten Grosschartner irtiotosta. Huippujen ryhmä noin yhdeksän minuutin päässä, Dumoulinilla on yksi apuajaja, mutta yritykset eivät onnistu, ja Dumoulin itse on väsynein. Nieve ajaa Michelton-Scott tallissa. Tallipäällikkö on antanut Nievelle vapaat vetohommista. Nieve voittaa. Sitten Gesink runsaat kaksi minuuttia jääneenä. Runsaan viiden minuutin kuluttua tulee Froome ja Dumoulin yhdessä nipussa eli Froome pitää roosapaitansa. Tänään sippasi Thibaut Pinot.
Sunnuntaina ajetaan Roomassa, ja etappi on 115 km pitkä, jos ei tapahdu kummia Froome voittaa yhteiskilpailun.
21. Sunnuntai 27.5: Roomassa 115 km
Loppukirissä Sam Bennett voittaa Elia Vivianen, jolle vedettiin, mutta irlantilainen Boran Sam Bennett peesasi Viviania.
Huiput tulossa 10 minuutin päästä. Elia Viviani voitti kirikilpailun. Sky:n britti Chris Froome voittaa kokonaiskilpailun ja on hallitseva mestari kaikissa ympäriajoissa, aiemmin tähän ovat pystyneet Eddy Mercx ja Bernault Hinault. Froome voittaa mäkikirikilpailun. Nuorten kilpailun voittaa Miguel Angel Lopez Moreno Astanasta ja Kolumbiasta.
Voiton yksi ratkaisutekijä oli SKY-tallin vahva joukkue, Woet Poels, Henao, Kirienka, Elisond, De la Cruz, Knees, Puccio ja tietenkin Froomen rohkeus lähteä etapilla 19 yksin irti 80 km ennen maalia.
Lopputilanne 21/21
Yhteiskilpailu 21/21
1. Chris Froome, SKY, Britannia +89 h 02 min 39 s
2. Tom Dumoulin, Sunweb, Hollanti +0,46“
3. Miguel Angel Lopez Moreno, Astana, Kolumbia +4.57" (nuorten kilpailun johtaja)
4. Richard Carapaz, Movistar, Ecuador, + 5,44" (nuorten kilpailun toinen)
5. Domenico Pozzovivo, TBM, Italia +8,03"
6. Pello Bilbao Lopez de Armentia, Astana, Espanja +11,50"
Kirikilpailu 21/21
1. Elia Viviani, QST, Italia 341 p
2. Sam Bennett, Bora, Irlanti 282 p
3. Davide Ballerini ANS, Italia 147 p.
Mäkipaita 21/21
1. Chris Froome, SKY, Britannia 125 p.
2. Giolio Ciccione, BRD, Italia 108 p.
3. Simon Yates, MTS, Britannia 91 p.
2009 Dennis Menchov
2008 Alberto Contador

Giron voittajia
2019 Richard Carapaz
2018 Chris Froome
2017 Tom Dumoulin
2016 Vincenzo Nibali
2016 Vincenzo Nibali
2015 Alberto Contador
2014 Nairo Quintana
2013 Vincenzo Nibali
2012 Ryder Hesjedal
2011 Michele Scarponi
2010 Ivan Basso2009 Dennis Menchov
2008 Alberto Contador
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)