perjantai 30. maaliskuuta 2018

Turku investoi itsensä liian velkaiseksi



Turku investoi itsensä velkaiseksi. Nyt kun telakka vetää laivatilauksia, ja Kupittaata rakennetaan halutaan kaikkea lisää. Julkinen taloustolkku on hävinnyt ja halutaan, että kaupunki investoisi sadoilla miljoonilla. Uusin on valtuuston myöntämä lahja satavuotiaalle Suomelle eli Historian museo, joka hyväksyttiin 52 -15 (minusta keskustasta ja vasemmistoliitosta löytyi vastustajat sekä Kossila että Mäenpää, kohtaan sisältyy monia asioita, ei pelkästään Historian museon hankesuunnitelman käynnistaminen, vaan myös  Turku 2029 rahaston -14,5 miljoonaa euroa .perustaminen).

Teatterin remonttiin paloi jo 20 miljoonaa euroa ylimääräistä. Kulttuuriväki haluaa uutta musiikkitaloa (hintalappu 150 miljoonaa, sille, että edelleen kasvatetaan soittajien määrää, on aivan tolkuton).

Turussa tarvittaisiin koulujen korjauksia, jotta parakkikouluista päästäisiin eroon. Lisäksi pitää ylläpitää vesijohto- ja viemäriverkostot, katurakennusta ja kaavoittaa tontteja asukkaille ja teollisuudelle, sekä palveluille ...

Joku unelmoi raitiovaunuista, hintalappu varmastikin 300 miljoonaa euroa. Kymmenen vuotta on liikenne sekaisin, ja velkarahalla kaikki.

Talousjohdolta on tullut tervetullut ja minun odottamani viesti. Velaksi ei kannata eikä voi investoida, muuten velkataakka on kriisikuntien tasolla.

Ihmettelen, mitä teatteri-investointi tuottaa, sillä 45 miljoonan euron korjauksen maksoivat veronmaksajat, ja korotetun vuokran maksavat veronmaksajat, tai osa aina lainataan. Raitiovaunu investointi on aivan tolkuton. Historian museota en ymmärrä alkuunkaan, johan Turussa on Turun Linna, Tuomiokirkko, Aboa vetus, Forum Marinum, ja Käsityöläismuseo, mitä Historian museo tuo uutta, vain ison laskun veronmaksajille.

Suomi oli 1990-luvun lamassa velkainen, mutta velat saatiin miltei hoideltua, mutta euroaikana on talousviisaus täydellisesti hävinnyt. Viimeiset kymmenen vuotta on eletty vain velaksi, mistään ei voida säästää, ja kaikki pitäisi olla aivan kaikille ilmaista. Kaikki haluavat hienompia tiloja, mutta verot eivät riitä edes menoihin. Kaikki investoinnit pitää rahoittaa velkarahalla. Kun investoinnit (teatteri, musiikkitalo, museot) eivät tuota mitään, velka jää tai oikeasti kasvaa.

Minusta tämä tulee korkojen noustessa johtamaan julkisen sektorin alasajoon, ja hyvinvointiyhteiskunnan loppumiseen. Vaihtoehtona olisi nyt laittaa rahahanat pienemmälle, ja politikkojen pitää ottaa tästä vastuu. Suomi on jo EU:n tarkkailulistalla, koska velka on yli 60% BKT:sta, jos Turku toteuttaa investointinsa, se luokitellaan kriisikunnaksi. Sellaista en veronmaksajana tahdo, joten ei rakenneta Historian museota, ei hankita raitiovaunuja eikä rakenneta musiikkitaloa. Maksetaan velat pois, pidetään huolta koulurakennuksista, vesijohdoista ja viemäreistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)