perjantai 8. syyskuuta 2017

Anssi Kela akustisena Hunter's Innissä



Anssi Kela esiintyi akustisena Hunter's Innissä Turussa torstaina. Setlist oli hyvin pitkälti fanien toivoma, ja sisälsi ensimmäiseltä albumilta Kaksi sisarta, Mikan faijan BMW:n, Kissanpäivät ja Nummelan sekä Puistossa että Rouva Ruususen, jota Anssi täydensi vielä Petri Ruususella.

Toisen albumin avausraita Kipinöitä kuultiin kitaraversiona, ja tietenkin 1972.

Kolmosalbumilta kuultiin Jennifer Aniston, ja Älä mene pois, nelosalbumilta Aamu. Sanni-cover 2080-luvulla kuultiin, sekä levyttämätön loistava Murhaballadi, jota toivottiin hienon piirroksen voimin. Murhaballadi on ylhäällä.

Myöhemmästä tuotannosta kuultiin luonnollisesti Levoton tyttö, Nostalgiaa ja Piirrä minuun tie.


Seuraava single Rakkaus upottaa kuultiin, sekä tietenkin Pekka ja Susi hitti Karhun elämääMusta tuntuu multa on varsin uusi biisi, sekä single Milla.

Keikka kesti miltei kaksi tuntia ja oli kyllä parhaita Anssin keikkoja, veti vertoja Semifinaalin 2002 keikalle, ja oli minusta jopa parempi, Anssi on minusta nykyään rennompi.

Hunter's Inn oli loistava keikkapaikka, siellä esiintyy livenä moni hyvä artisti tai yhtye kuten Teleks, jonka esityksestä bloggasin NÄIN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)