torstai 21. syyskuuta 2017

Hirvensalon Kukolasta loppui kaksi toimivaa bussilinjaa, asukkaat ymmällään


Turussa Hirvensalon Kukolan ihmiset järkyttyivät, kun talviaikatauluista ilmeni, että linjat 55 ja 56 eivät kulje enää Hirvensalon Kukolan kautta. Kyse on seudusta, jossa asuu lapsiperheitä ja siis koululaisia. Turun keskustaan, jonne on matkaa noin 7 km, kulkee linja-auto monesti vain kerran tunnissa. Kukolan tienpäähän ei edes nyt kulje yksikään linja-auto, eli Moikoisiin on matkaa miltei 2 km.

Samaan aikaan kun linja Kukolasta poistuu, Turun kaupunki 'kaataa' miljoonia Kaupunginteatterin rakennuksen ryntäyssopimukseen, teatterin vuosittaiseen avustukseen ja konserttitalon 60 miljoonan remonttia pohditaan.

Muualle puuhataan parannuksia linja-autovuoroihin, sillä Turun Sanomissa kerrottiin, että  "Kauppatorin ja Raision välille uusi bussilinja ruuhka-aikoja helpottamaan eli linja 7A ja muut linjat takaavat, että Raision keskustaan pääsee viiden minuutin välein".

Etsin Hirvensalon linjan 56 lopetuspäätöksen sekä 55 reitin muutospäätöksen tekopaikan ja perustelut ja ne kyllä kummastuttivat.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta: kokous 3.5.2017, ja asia on ollut Turun seudun joukkoliikenteen talviaikataulut 2017 - 2018:" Hirvensaloon Tammistontien varteen valmistuu toukokuun aikana linja-autojen kääntöpaikka. Tämän johdosta esitetään linjalle 55 reittimuutosta ja samassa yhteydessä linjan 56 lakkauttamista sekä sen vuorojen siirtämistä linjalle 55. Linjat 55 ja 56 ovat muodostaneet Hirvensalossa linjaparin, jotka ovat ajaneet rengasmaista linjaosuutta päinvastaisiin suuntiin. Tuo rengasmainen osuus on epäkäytännöllisenä tarkoitus purkaa. Linjan 55 uudeksi reitiksi esitetään: nykyinen reitti – Hirvensalonsilta – Kakskerrantie – Tammistontie – Haarlan kääntöpaikka, paluusuunnassa reitti päinvastoin. Muutos helpottaa aikataulusuunnittelua, kun linjalle saadaan normaali päätepysäkki myös Hirvensaloon. Vuorovälit säilyvät samanlaisina kuin aiemminkin, ja aikatauluihin tehdään kääntöpaikasta johtuvat minuuttimuutokset. Linjat 50, 51 ja 58 palvelevat edelleenkin linjoilta 55 ja 56 poisjäänyttä osuutta Kukolantie – Kyyrläntie – Majamäenkatu. Muutoksen kustannusvaikutukset ovat marginaaliset."

Eli päätöksessä mainitut linjat 50 ja 51 kiertävät koko Hirvensalon saaren eri suuntiin, linja 58 kulkee vain kolme kertaa päivässä.

Asioiden päättäminen menee minusta aika kauas asukkaista. Kokouksen läsnäolotiedosta selvisi, että kokouksen asioita  ja myös Turun Hirvensalon Kukolan linjoja käsittelivät jäseninä esimerkiksi tiedotuspäällikkö, lehtori, eläkeläinen, elektroniikkatyöntekijä, fil. kand, kuljetuspäällikkö, ympäristösuunnittelija, kaupungin hallituksen edustajana fil.yo sekä edustajana Ruskon kunnanjohtaja, esittelijänä joukkoliikennejohtaja, läsnä olivat myös sihteerinä johdon sihteeri, ja asiantuntijoina suunnittelupäällikkö sekä kehittämispäällikkö.  "Turun seudun joukkoliikenne Fölissä ovat mukana Turku, Kaarina, Raisio, Lieto, Naantali ja Rusko", siksi jäsenet ovat eri kunnista, etsin niin jäsenet ovat Turusta, Kaarinasta, Raisiosta, Liedosta, Naantalista ja Ruskolta. Mutta kauas on päätöksenteko Hirvensalosta mennyt koskien linjaa 55 ja 56.

Ihmetyttää kovasti se seikka, että mitä linja-auton kääntöpaikka Hirvensalossa vaikuttaa koko asiaan, luulisi sen vain helpottavan olemassa olevaa suunnittelua. Kakskerrantien varrella ei juurikaan asu ihmisiä, paitsi Haarlassa, josta 55 ja 56 jo nyt tulevat. Kakskerrantietä kulkevat vielä ainakin linjat 14 ja 15 ja jo entisen aikataulun mukaan 55 ja 56.


Tätä bloggausta parantelen ja päivittelen, ja tämä asia ruuhkauttaa edelleen työmatkaliikennettä Kukolassa, eli nekin, jotka ovat käyttäneet linja-autoa, siirtyvät yksityisautoiluun, joko henkilöautoon tai mopautoon, sillä töihin on pakko ehtiä kuin kouluunkin. Turun kaupungin palautepalveluun on ryöpsähtänyt asiasta palautetta, johon on vastattu vain, että otetaan huomioon, mutta milloin? Tuskin koskaan! Onko palautepalvelusta oikeasti jotain hyötyä? Luulen, että tässä asiassa ei, mutta korjaan jos korjataan linjat entiselleen.

2.11.2017, nyt palautepalvelusta on ollut hyötyä, sillä 56 aloitti uudella reitillä ja ajaa Kukolantietä, KIITOS! Asia on informoitu Fölin sivuilla ja päätetty  Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa. Asia TÄÄLLÄ.

Hirvensalon liikennepuurosta kirjoitin jo vuonna 2012 TÄÄLLÄ, ja toisen sillan tarpeesta tammikuussa 2016 TÄÄLLÄ.

****
Väestötietoja selvittelin:
Turku: Asukkaita: väestökatsaus 8/2017,  188 584,
Hirvensalo: asukkaita noin 9000. Kukolaan rakennetaan jatkuvasti ja asukasmäärä kasvaa.
Kaarina: Asukkaita: yli 32 000 (Kaarinan www-sivut), väestökatsaus 8/2017, 32 987.
Raisio: Asukkaita:  25 000 (kunnan www-sivut), väestökatsaus 8/2017, 24 340
Lieto: Asukkaita: 19 418 (kunnan www-sivut), väestökatsaus 8/2017 , 19 535
Naantali: Asukkaita: 19 068 (kunnan www-sivut), väestökatsaus 8/2017, 19 124
Rusko:  6108 asukasta (kunnan www-sivut), väestökatsaus 8/2017, 6211.

Hirvensaloon suunnitellaan 16 000 lisäasukasta. Silloin jumi on täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)