sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Hirvensaloon toinen silta?



Hirvensaloon on pohdittu toista siltaa, jatkuvan ja pahenevan liikennepuuron vuoksi. Marraskuussa 2017 siltaa edelleen suunnitellaan, on suunnitelmissa. Siltaa kutsutaan nimellä Sorttamäen silta.

Yläkuvaan piirtelin mahdollisia sillan paikalla. Olin luullut, että keskimmäinen olisi mahdollinen, Luultavasti vain alimmat viivat musta ja punainen ovat mahdollisia, sillä Sorttamäen uimarannasta (Hirvensalon puolella eli kuvan läntisellä puolen) on puhuttu, joten silloin voisi olla mahdollista silta sieltä nykyiseen Soutu- ja melontakeskukseen (musta viiva)? Uittamolla puhutaankin Sorttamäen sillasta tai Sorttamäensillasta. Uittamolaisten mukaan silta ei auta, sillä kun Syvälahden koulurakennetaan lähelle olemassa olevaa siltaa Laskettelumäen viereen liikenne ei purkaannu Uittamolta. Eihän sieltä pääse kuin "ykköstielle" tai Kaarinaan, jos mennään keskustaan on vanha silta lyhyempi tie.

Olin viikonloppuna Ispoisten kallioilla (yläkuvan itäpuolella), ja sieltä on hienot näkymät.


Ymmärrän, että asukkaita harmittaa uusi silta. Näkymät ovat hienot. Luonto on tosin jo pilattu, kalliot ovat täynnä polkuja, nuotion paikkoja ja lasinsiruja. Rantaan on lyöty metallitolppia. Lisäksi alueella on uimaranta ja sen lähellä parkkipaikka. Soutu ja melontakeskuksen vieressä on parkkipaikka, ja lähikentällä on parkkialue ja bussin kääntöpaikka.


Toisaalta Hirvensalon luontokin saa väistyä jatkuvan rakentamisen tieltä. Asiasta käydään minusta hyödytöntä mielipidekirjoittelua. Eräässäkin ehdotettiin nelikaistaisuutta. Osassa tietä ja sillalla on jo nelikaistaisuus, ei auta, tarvitaan toinen silta, jos nykykaavoilla mennään. Tätä mieltä oli Turun kaupungin valtuuston enemmistö ainakin 29.5.2018. Olen itse yrittänyt vältää liikennepuuroa valitsemalla ajat jolloin autoilen, ruuhka-aikana pyöräilen, on ekologista.



Pahin liikennepuuro on aamuisin Hirvensalossa kenties Kukolantiellä. Muutama sata metriä Kukolantien ajamista aamuruuhkassa kestää 15-25 minuuttia. Valot puurouttivat lopullisesti aamuliikenteen, ja se, että koko ajan rakennetaan lisää.

Illoistenjärven rantaan rakennetaan näin.

Arolan metsäan rakennettiin näin.

Syvälahden koulun rakennus alkaa näin.

Hirvensalon väki suunnitelmien mukaan kolmikertaistuu näin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)