lauantai 19. toukokuuta 2012

Loppuvuoden lapset luusereitako? Ei kai sentään!


Olen marraskuun alussa syntynyt, pienikokoinen, joskin pian viisikymppinen.

Turun Sanomien Extrassa on muutaman sivun juttu otsikolla "Joulukuusta pisin matka menestykseen".

Tämä on huomattu etenkin ikäkausiurheilussa, missä juniorijoukkueet kootaan kalenterivuoden mukaan. Jos lapsi on seitsenvuotias (oletus yksi karkausvuosi) on lapsi 2556 päivää vanha, tällöin joulukuun viimeisenä päivänä syntynyt 364 päivää nuorempi kuin tammikuun ensimmäisenä syntynyt  lapsi ja on 14% nuorempi, ja tammikuussa syntynyt on 17% vanhempi kuin joulukuussa syntynyt. Kyse on siis melko isosta ikäerosta. Kymmenvuotiaalla ero on 10% ja kaksikymmenvuotiaalla 5%, mutta tällöin marginaalitkin ovat pienempiä.

Artikkelin mukaan NHL:n kymmenen parhaan pistemiehen syntymäajat osuvat alkuvuoteen esim. Wayne Gretzkyn 26.1.61 ja Mark Messierin 18.1.1961. Ruotsalaistutkimus väittää loppuvuoden lapsilla olevan enemmän ADHD-oireita kuin alkuvuonna syntyneillä koulua aloitettaessa.

Itse olen kummastellut intoa aloittaa koulua ennen seitsemän vuoden ikää. Esikoulua en käynyt, eikä kai kukaan vuonna 1968, mutta lapseni kävivät esikoulun ja pidin sitä ainakin tiedollisesti turhana, ehkä hyöty on sosiaalinen, lapset oppivat istumaan ja keskittymään, paitsi ne loppuvuoden lapset, joilla on niitä ADHD-oireita? Ehkä näitä lapsia pitäisi tukea? Yleensähän lasta rangaistaan, ja vanhemmilta kysytään, miksi "se lapsi" on niin levoton?

Sekä omat kokemukset että aikuisena näkemäni junioriurheilujutut puoltavat iän merkitystä menestykseen. Puolella vuodella tai vuodella on merkitystä, mitä pienemmistä junioreista on kyse. Koon merkitys heijastuu voimaan, kuntoon, iän merkitys vaikuttaa koordinaatioon. Koska hyviä peluutetaan ja kehutaan, itseluottamus kasvaa, syntyy positiivinen kierre. Iso syrjäyttää pienen, vanhempi nuoremman. Pienimmällä puolestaan kierre on päinvastainen, joka voi päättyä lopettamiseen. Paitsi niillä, joilla on sisua pysyä mukana vaikka on heittopussi. Poikkeuksiakin on, ei kannata luovuttaa, esimerkiksi Saku Koivu on syntynyt 23.11., (joka tuskin on ollut heittopussi, mutta joka tapauksessa nuorempi, koska kesällä ei ole jäätä ero jääkiekossa on merkittävä).

Koulussa varsinkin loppuvuonna syntyneet pojat ovat siis heikoimmassa asemassa, tätä ei juurikaan oteta huomioon. Pojilla ongelmia voi tulla myös mieleiseen lukioon tai ammatilliseen kouluun  pääsyssä, jos murrosikä osuu kriittiseen aikaan numeroiden saamisen kannalta. Tytöt yleensä pääsevät jatko-opintoihin. Tytöt ovat kielellisesti poikien keskitasoa edellä, mutta myöhemmin matematiikassa pojat pärjäävät tytöille. Keskiarvot ovat isoja massoja koskevia tilastoja, yksilötasolla voi kuka tahansa menestyä, se kannattaa muistaa. Kannattaa aina yrittää.

Junioriurheilu otetaan minusta turhan vakavasti alle 12-vuotiaiden kanssa, ja koulun käynti alle 14-vuotiaiden kanssa. Peruskoulussa jauhetaan samat asiat joka vuosi esimerkiksi 1m = 100 cm, 1l = 10 dl = 1 dm3, opetetaan joka vuosi alkaen kolmosluokalta.

Mitä aiemmin aletaan prässääminen, sitä mahdollisemmaksi tulee loppuunpalaminen ennen opiskelu-uran tai urheilu-uran tärkeitä hetkiä. Tärkeää on oma suoritus, ja olla kiinnostunut asioista.

Jokainen voi miettiä, onko tärkeää olla paras alakoulun ykkösluokalla, vai professorin viran täytössä.
Piirikunnallisista saa helposti lusikan, mutta maailmanmestaruuskisoissakin on mukava voittaa. Tosin ykkösluokalla menestyminen noteerataan aidommin, viran täyttö voi aiheuttaa kateuttakin. Piirikunnallisissa kilpailuissa tunnelma voi olla tosi lämmin, ja on oikein, että sinnekin tähdätään. Urheilun pitäisi olla hauskaa, ja luultavasti sen on hauskempaa piirikunnallisissa.

Ajatelkaa lapsen koulu-uraa, ensin esikoulu, sitten ala-koulu, jossa tärkeintä on oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, yläkoulu, lukion, korkeakoulu ja työhaastattelut tai jatko-opinnot, tai ammatillinen koulutus, työt, erikoisammattitukinto, tai ammattikorkeakoulu ... pitkä on taival, ja jos alkutaipaleella lähtee innostus, niin voi uupua matkallajo ennen työelämää, jossa pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta.

Myös muiden "vähemmistöjen" asioista ollaan huolissaan. Olen pitänyt vasenkätisiä älykkäinä, ja oletan heidän olevan älykkäämpiä tai yhtä älykkäitä kuin oikeakätiset, nyrkkeilyssä, keilailussa ja tenniksessä on hyötyä vasenkätisyydestä, tai ei ole ainakaan haittaa.

Mutta maailma on suunniteltu oikeakätisille. Kirjoittamisesta alkaen kaikki on outoa. Lehtitietojen mukaan tämä heijastuu heidän elämään. Ostin talvitakin, jossa oli vetoketju toisinpäin, ja oli siinä opetelemista, samoin kun mursin teini-iässä oikean käden, niin oli pakko opetella kirjoittamaan ja toimimaan vasemmalla kädellä.

Jokainen on jossain asiassa vähemmistössä, erilainen kuin muut, siinä pitää vaan sinnitellä, niin kuin itse loppuvuoden lapsena. Ikäkausiurheilussa en pärjännyt, mutta liikunnan kipinä ei ole koskaan ehkä roihunnut, mutta ei ole sammunutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)