sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Victoria Tower hotelli on pohjoismaiden korkein


Tukholmassa sijaitseva Victoria Tower on peräti 34-kerroksinen hieno rakennus.

Victoria Tower sijaitsee Tukholman Kistassa, metro-asemalta (sininen linja) se on kävelymatkan päässä, matkaa on noin kilometri, joka päivällä on mukava, mutta yöllä "mukava".

Myös junalla pääsee hotelliin, hotelli on lähellä Tukholma - Uppsala -tietä, eli se on aika hyvällä paikalla, jos haluaa matkustaa taksilla.


Oma huoneeni oli 7-kerroksessa muistaakseni, ja näkymät ikkunasta oli tällaiset.



Hotellihuone oli siisti, ja sinä oli laminaattilattia, eli allergiaystävällinen, huone oli minusta aivan perushuone, mutta riittävän iso.


Kylpyhuone oli asiallisen siisti ja hyvin siivottu.



Suihku oli niin ikään siisti.
Respa oli alakerrassa (tietenkin) ja samoin aamupala, ei ole valokuvia siitä, mutta runsas aamiainen.

Palvelu oli minusta hyvää tai perus asiallista.

Koin kuitenkin saavani huonoa palvelua. Maksoin hotellin jo lokakuun lopussa, ja menin hotelliin heinäkuussa. He eivät ensin löytäneet varausta, jonka pystyin osoittamaan olevan jopa maksettu. Lopulta löytyi varaus, mutta  mitään anteeksipyyntöä en saanut.

Minua myös ärsytti se, että taksin tilaamisessa oli hieman hankaluuksia, ja lähtiessä minusta vinoiltiin suomalaisuudestani, vaikka  asioin aina ruotsiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)