Kuinka suuria opetusryhmät ovat peruskoulussa?

Olen pidempään pohtinut kysymystä, jonka esitti myös yläkuvan Turun Sanomien 5.9 olleessa jutussa Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja professori Jouni Välijärvi.

Kuinka suuria opetusryhmät ovat todellisuudessa peruskoulussa?

Jos esimerkiksi alakoululuokka 1 C:llä on 22 opiskelijaa, mutta se jaetaan äidinkielessä ja matematiikassa kahteen ryhmään, todellinen opetusryhmäkoko on vähemmän kuin 22.

Tai yläkoululuokka 8F jaetaan äidinkielessä, matematiikassa, ruotsissa, englannissa, valinnaisissa kuten kotitaloudessa ja teknisissä töissä lisäksi poikien ja tyttöjen liikunnat järjestetään erikseen jotkut toiseen ryhmän yhdistäen jotkut yksikseen. Tiedän tapauksissa, jossa historian ja yhteiskuntaopin tunnit ovat jaettu. Uskonnon opetuksen järjestelytj ohtavat siihen, että ryhmät ovat pienempiä kuin virallinen luokkakoko, sillä on mahdollisuus valita ET ja jokaiselle uskontokunnalle järjestetään tiettyjen kriteerien täyttyessä oma ryhmä, jossa on sitten luonnollisesti monta oppilasta mahdollisesti eri kouluistakin.

Tällöin todellinen ryhmäkoko minusta pienenee ehkä paljonkin, kuten pienenee myös siinä tapauksessa, että osalla tunneista tietyt opiskelijat ovat erityisopettajan opetuksessa, osa on "resurssiopettajan" ryhmässä ja osa on sijoitettu toiseen koulutaloon pienryhmään. lisäksi oppilaille tarjotaan tukiopetusta ja erityisopetusta.

Pitäisikö laskea painotettu keskiarvo? Voisiko tulla vastaukseksi, että todellinen ryhmäkoko on alle 20 ehkä 16?

Kyseisessä tutkimuksessa Suomi oli tehokkuusvertailun kärjessä.

Mutta mitataanko opettajien palkat oikein ja mitataanko ryhmäkoot oikein?

Millä asiantuntemuksella ihmettelen?
En samalla kuin professori Välijärvi, mutta olen opettanut ammoisella yläasteella myöhemmin toisella ja korkea-asteella ja toiminut koulutuksen "hallintotehtävissä", ja olen selvittänyt eräiden nyky peruskoululuokkien jakotunnit eri aineissa.

Mitään systematiikkaa jakotunneissa ei ole vaan vaihtelee luultavasti kouluttain, vuosittain ja aineittain, mutta aina on jakotunteja isoilla ryhmillä.

Mikä merkitys tällä on resurssikeskustelussa?
Kun opiskelija siirtyy lukioon opetusryhmän koko voi olla jopa 40 tai ylikin. Harva opetusryhmä on alle 20. Lukio-opiskelijan valmiudet voivat olla varsin hyvät, mutta kaikki eivät pysty pääsemään näin isoissa ryhmissä hyviin tuloksiin, vaan kotiläksyjä tehdään kauan tai ei tehdä ja ei menestytä.

Lukiovertailuissa olen ihmetellyt lukioita, joissa ylioppilaskirjoittajia on alle 30. Mistä rahoista opetus maksetaan? Kuka rahoittaa pienet ryhmät? Ei kai pienet koulut voi saada "lisärahaa"?

Ammattikoulussa ryhmäkoot vaihtelevat aloittain ja kouluttain, mutta jos ammattia tukevissa yhteisissä aineissa kuten äidinkielessä, englannissa, ruotsissa ja matematiikassa ryhmän koko on 18, monesta opiskelijasta tämä tuntuu isolta, sillä peruskoulussa on ryhmäkoko voinut olla alle 15 tai jopa alle 10.

Miten ryhmäkoko vaikuttaa (omia havaintoja)?
Korkea-asteella olen luennoinut 250 hengelle, mutta pitänyt demoja samalla kurssilla yhdeksälle ryhmälle, eli demoissa teoreettinen ryhmäkoko (ja todellinenkin, koska demot olivat pakollisia) oli 27,8. Joissain ryhmissä oli 30 joissain 22. Jos ryhmässä on työrauha ja ryhmä osallistuu aktivisesti, iso ryhmä ei ole huonompi kuin pieni ryhmä.

Pieni ryhmä on minusta parempi, jos ryhmässä on henkilöitä, joilla ei ole opiskeluvalmiuksia tai -halua, koska pienessä ryhmässä on enemmän "aikaa", myös toiset oppilaat voivat selittää ja tukea. Monesti tämä jää opettajan harteille.

Peruskoulun alaluokilla pitäisi minusta olla alle 20 oppilaan ryhmiä. Pientä ryhmää esimerkiksi 16 oppilasta ei minusta tarvitse jakaa, jos luokassa ei ole integroitu erityisoppilaita. Minusta on hankala opettaa yksin 20 hengen ryhmää, jos viidellä on hojks, koska he juuri vaativat erityistukea. Niin isossa ryhmässä ei ole mahdollista sitä antaa. Jos luokassa on muutama erityistukea tarvitseva, se onnistuu hyvin varsinkin, jos opiskelijalla on motivaatiota istua kärsivällisesti tilanteessa, jossa hän ei pääse etenemään. Levottomuus luokassa leviää, eli opettajalta vaaditaan hyvää organisointitaitoa ja rauhallisuutta. Monesti opettaja joutuu miettimään eri ohjelman näille oppilaille.

Omana kouluaikanani pidin itse isosta ryhmästä, sillä siellä oli paljon kavereita. Iso hyvin toimiva ryhmä on varsin tehokas ja joustava. Itse kävin keskikoulun poikaluokassa, siellä oli aina kavereita. Tämän ryhmän tehokkuus ja joustavuus ei useinkaan suuntautunut oppimistavoitteisiin, mutta jos joku halusi opiskella, se oli mahdollista. Itse aloin lukea kokeisiin vasta keskikoulun neljännellä (peruskoulun 8 luokalla), peruskouluksi muuttuneen koulun yhdeksännellä luokalla tein läksyjäkin. Poika- ja tyttökouluista on luovuttu, itsekin kävin kansakoulun ja lukion luokassa, jossa oli tyttöjä ja poikia, tällä on tasapainottava vaikutus ja lisää tasa-arvoa. Turussa oli minusta 1970-luvun alussa kaksi poikaoppikoulua (Ressu Maariankadulla ja Klassikko Linnankadulla) ja kaksi tyttöoppikoulua (Luostarivuori ja Aurakadulla toinen), kaksi ruotsinkielistä oppikoulua ja loput olivat suomenkielisiä yhteiskouluja, joista yksi Norssi oli valtion harjoittelukoulu.