sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuulennot Turun Sanomien otsikkojen valossa


Kuulennot olivat 1960-luvulla aikansa mediatapahtuma.

Bloggauksessa on Turun Sanomien otsikointia "avaruuden valloituksesta ja kuulennoista".

Synnyin itse 1962 ja menin vasta kouluun syyskuun alussa vuonna 1969, joten en osannut lukea (sanomalehtiä) kuulentojen aikana.

TV-uutisista kyllä tiesin, että kahdeskymmenes heinäkuuta 1969 ihminen oli astunut kuun kamaralle. Juri Gagarinin uroteko ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa jäi kokematta vuonna 1961, mutta muut kuuohjelmat muistan, joskin aikuiset enemmän siitä innostuivat.

Tämä Bloggaus on kooste Turun Sanomien lehtileikkeistä 1960-luvulta, juttuja ei ole signeerattu, mutta copyright on Turun Sanomilla.

I Neuvostoliittolainen Juri Gagarin kiersi maapallon avaruuskapselissa 12.4.1961.

12.4 1961 Ihminen kävi avaruudessa ... Koko Moskova tanssi Yläkuva Turun Sanomien uutisesta.
Uutisen vieressä pikku-uutinen, jonka mukaan USA on lisännyt apuaan Laosin hallituksen joukoille. Laos on Vietnamin rajanaapuri.

Keskiviikkona klo 16 kuultiin nauhalta Moskovan radiossa Gagarinin lauseet avaruudesta.
Kennedy onnitteli lehden mukaan avaruuslennon johdosta Neuvostoliittoa.


13.4.1961 Ihminen kävi avaruudessa Neuvostoliiton avaruusalus kiersi maan 302-175 kmn etäisyydellä 89 minuutissa,  Majuri Juri Aleksejevitch Gagarin 27-vuotias lentäjä on ensimmäinen ihminen, joka koskaan on kiertänyt ...

II Yhdysvaltalainen Apollo 8 oli ensimmäinen alus, joka kiersi kuun ympäri jouluaaton ja joulupäivän välillä jouluna 1967


Lauantaina 21.12.1967
SUURI SEIKKAILU ON ALKAMASSA: Lähtöön enää vain muutamia tunteja.
Turun Sanomille kirjoittaa Cape Kennedystä Ulf Nilsson. Tietokone huolehtii jutun mukaan lähtölaskennasta. Uhkiakin kerrotaan olevan "Typpisaastetta happitankeissa" ja todetaan, että "pelastusalusta ei ole".

23.12.1968 Menomatka puolessa Suunta täsmällinen

Maanantaina 23.12.1968
Vatsatauti iski Apollon miehiin. Frank Bormanilla oireita aasialaisesta influenssasta. Turun Sanomien jutun mukaan, jonka lähde lienee UPI astronautit ovat rokotettu "aasialaista" vastaan, mutta ovat hieman pahoinvoivia ja nauttivat lääkkeitä. Paavikin on jutun mukaan rukoillut astronauttien puolesta.
Menomatka on TS:n mukaan puolessa välissä, suunta täsmällinen

Apollo 8 24.12.1968 kiertää kuun. NL toivotti onnea

27.12.1968 Se onnistui Apollo 8 kiersi kuun: Frank Borman, James Lowell ja William Anders kiersivät kymmenesti kuun

27.12.1968 Apollo lentää kuin unelma

27.12 SE ONNISTU, SE ONNISTUI: Apollo 8 kiersi harmaan kuun ja Vauhdilla alamäkeä kohti vanhaa hyvää maapalloa.

28.12.1968 pääsivulla otsikko IHMINEN NÄKI JA VOITTI, Apollo 8-lennolla kaikki sujui lähes täydellisesti

28.12.1968 Tulipallo pehmeästi alas Tyyneen mereen, seikkailu päivästä päivään

29.12.1968 NL harmissaan vaikka ei sitä tunnustakaan

29.12.1968 Kunnostautunut Apollo-miehistö ehkä ensimmäisenä myös kuuhun ja USA valmistautunut myös laskeutumiseen.


III Kuuhun yhdysvaltainen Apollo 11 saapui 20.7.1969 ja Neil Armstrong astui kuun pinnalle 21.7.1969, myös "Buzz" Aldrin käveli kuussa

Kuulentoa seurataan sekä TV:stä että muilta "aitiopaikoilta"
Arvioilta 592 miljoonaan ihmistä tulee seuraamaan 40 maassa suoraa tv-lähetystä ilmoittaa EBU, NL:n sotalaivoja on kolme 120 km:n päässä Floridan rannikosta seuraamassa Apollo 11:n lähtöä

16.7.1969 lähtölaskentaa: Neil Armstrong, Michael Collins ja Edwin Aldrin ovat valmiina

Myös arvostelua kuuluu: mustat sanoivat rahojen (31 miljoonaa) olevan tarpeellisia myös Yhdysvaltain nälkää näkevien ongelmiin

OTSIKOITA:
16.7.1969 Kuutauti ei ole poissa laskuista

17.7.1969 Apollo toteuttaa ihmisen unelman

18.7.1969 Apollo korjasi radan ja ohitti puolimatkan

19.7.1969 Apua ei tule jos moottori ei käynnisty

19.7.1969 Kuumiehet nukkuivat aamulla liian kauan

20.7.1969 Ihminen laskeutuu tänään kuuhun

21.7.1969 Ihminen kuussa Lasku onnistui hyvin

22.7.1969 Matkalla kotiin: Kotka nousi turvallisesti kuun pinnalta


23.7. Apollon tietokone esitti vaarallisen vastalauseen   ... mutta Neil A. Armstrong, joka otti kuualus Kotkan ohjauksen tietokoneelta ohjasi aluksen turvalliseen laskuun ja historian lehdille

25.7.1969 Jälleen kotona Kuun valtaajat onnellisesti maanpinnalla

Perjantai 25.7.1969
Suuri riemu - paljon onnitteluja, Moskova onnitteli nopeasti. Samalla sivulla kerrotaan, että presidentti Nixon otti vastaan astronautit tukialus Hornetilla.
Turun Sanomissa on myös juttu siitä, että Buzz Aldrin ja Neil Armstrong joutuivat viikon karanteeniin, kuumateriaali laitettiin albiinohiirten kanssa samaan tilaan, jotta voitiin tarkailla onko mikrobeja.

26.7.1969 Kuun palasia vartioidaan kuin aarteita

Filatelistit kiistelevät siitä, mikä oli kuun kamaralle astumisen kellon lyömä sunnuntaina 21.56 vai maanantaina 2.56. Maailma ei minusta ole muuttunut, aina joku spekuloi jollakin.
***

 Lisäksi on juttu Turun Sanomissa  "Avaruuden valloituksen 12 vuotta". Omin sanoin juttu menee näin

Vuonna 1957: Sputnik 1 oli ensimmäinen satelliitti, ja Sputnik 2:ssa avaruuteen meni Laika-koira, (luultavasti ei tullut takaisin).

Vuonna 1958 USA:n ensimmäinen Explorer, Neuvostoliitto lähetti Sputnik 3:n

Vuonna 1959 NL:n Lunik 2 törmäsi kuun pintaan, ja Lunik 3 kuvasi kuun toista puolta

Vuonna 1961 Gagarinin kiersi maapallon Lunikissa

Vuonna 1962 John Glenn kiersi ensimmäisenä amerikkalaisena maapallon, (Glenn oli minusta politiikassa myöhemmin)

Vuonna 1963 ensimmäinen nainen neuvostoliittolainen Valentina Tereshkova kävi avaruudessa

Vuonna 1964 Ranger 7 vei kuuhun tv-kameroita (syöksyi kuuhun)

Vuonna 1965 USA:n Mariner 4 suunnattiin Marsiin.

Vuonna 1966 NL:n Luna 9 laskeutui kuuhun

Vuonna 1967 usalaisia astronautteja menehtyi kuten yksi neuvostoliittolainen astronautti.

---
Vuonna 1968 Kuu kierrettiin (Apollo 8) jutut yllä

Vuonna 1969 Kuussa käveltiin (yllä)

***
Kuuohjelma oli yksi ns. Kylmän sodan aikaisia kilpajuoksuja.

Kuukilvan lopputulos wikipedian mukaan oli

USA- NL 12 -0

Apollo-ohjelman mukaisia lentoja oli WSOY-faktan mukaan 11, joista miehitettyjä kuukävelyjä sisältäneitä lentoja olivat Apollo-lennot 11,12,14,15,16 ja 17, eli  Eugene German ja Harrison Schmitt kävivät kuussa "viimeksi" 11.12.1972, mutta Neuvostoliiton kuuohjelma epäonnistui. Neuvostoliitto rakensi MIR-avaruusaseman, minne kosmonautit lensivät suhteellisen pitkäksi aikaa. MIR-avaruusasema ei toimi enää.

Neuvostoliitto hävisi kilpajuoksun kuuhun ja tavallaan koko kylmän sodan, sillä Reagan kehitti Tähtien sota puolustusjärjestelmän 1980-luvulla ja NL hajosi sisäisesti ja kokonaan vuonna 1991 ja maan talous ei ollut erityisen hyvässä kunnossa. Reagania pidettiin joiden suomalaispiirien mukaan B-luokan näyttelijänä, mutta hän oli A-luokan presidentti, joka valittiin jatkokaudelle.

Kuulennot  ovat historiaa, tosin Kiina on uutistietojen mukaan suunnittelemassa kuuohjelmaa ja aikoo lähettää kuuhun luotaimen, miten ohjelma etenee jää nähtäväksi? Kiinassa kootaan kännyköitä ja täppäreitä, ja minulla on esimerkiksi kiinalaiset Huawei kännykkä ja täppäri (on tosin Nokia 701:kin).

Avaruussukkulat tulivat kuuohjelman  jälkeen ensi lennot olivat vuonna 1981, pahin onnettomuus tapahtui vuonna 1986.

Nykyisin panostetaan myös miehittämättömiin Mars-lentoihin ja laukaistaan muitakin avaruusluotaimia sekä kansainvälinen avaruusasema.

***
Turun Sanomissa on ollut maanantaisin sivulla 2 laadukas toimittaja Veli Junttilan katsaus 50 vuoden takaisin tapahtumiin, jota jatkaa toimittaja Jukka Saarinen. Turun Sanomien silmin ja vuonna 2019 heinäkuussa Neil Armstrong laskeutuu yliöpalstalle sivulle 2. Lehtiä ja kirjoja kannattaa tilata ja ostaa, se tavara joka lopulta jää nettiin, ei ole kattava katsaus, ja se helposti poistuu, lehdet ja kirjat jäävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)