maanantai 25. huhtikuuta 2011

The Bold and the Beautiful -sarjan alku



Kauniit ja Rohkeat eli The Bold and the Beautiful sarja jatkuu ja jatkuu, en ole sarjaa miltei 15 vuoteen edes nähnytkään, mutta tässä alku huumorin silmin nähtynä, seurasin sitä kiinnostuneena.

Kauniit ja Rohkeat oli miltei ensimmäinen tällainen jokapäiväinen sarja, Dallas, Dynastia ja Falcon Crest tulivat vain kerran viikossa. Sarjan liepeillä oli monia faniristeilyjä, kun sarjan näyttelijät tulivat Suomeen

The Bold and the Beautiful alkoi USA:ssa 23.3 1987. Pohjana The Young and the Restless -sarja, molemmat ovat CBS:n sarjoja. Suomessa Kaunarit alkoi sarja pyöriä alkuvuodesta 1992, ja heti se sai noin  miljoonaa katsojaa. Y and R pyörii Suomessa kesästä 1998 alkaen, 1994 jaksoista alkaen, Y&R oli USA:ssa pyörinyt 70-luvulta alkaen.

Sarjan lähtökohta oli seuraava.
Forresterit olivat rikkaita, heillä oli menestyvä muotitalo. Loganit olivat köyhiä, mutta ahkeria.

Forresterin perheen koostumus oli seuraava: Eric Forrester (John McCook), vaimonaan Stephanie (Susan Flannery), ja 4 lasta; Ridge (Ronn Moss), Thorne (Clayton Norcross), Kristen (Teri Ann Linn), ja Felicia, jota ei aivan alussa näytety, lisäksi oli kuollut Angela. Forresterit pyörittivät Forresterin muotitaloa. Rikkaisiin kuuluin Bill Spencer, joka oli kustannusjohtaja, lapsenaan hänellä oli Caroline, Amerikan viimeinen impi. Ridgen ja Carolinen piti mennä naimisiin, mutta häät peruuntuivat, kun morsian pyörtyi. Pyörtymiseen vaikutti se, että Caroline sai isältään tietää, että Ridge oli viettänyt Margon kanssa laatuaikaa hotellihuoneessa.

Loganit olivat köyhiä. Loganin isän Steven kytkin oli noussut, alemmuuskompleksin vuoksi, koska Beth-äiti oli antanut laatuaikaa itse Forresterin Ericille. Beth-äiti näytteli aluksi Judith Baldwin,  vanhinta poikaa ja isähahmoa Stormia Ethan Wayne, joka on John Waynen poika, Brookea Katherine Kelly Lang, Donnaa Carrie Mitchum, joka on Robert Mitchumin lapsenlapsi, ja Katieta Nancy Sloan. Perhe oli erittäin yritteliäs. Beth Logan oli pitopalvelussa, rahaa oli vähän ja ongelmiakin oli. Kun hän näki Ericin syövän Bethin tarjoamaa ruokaa, tulivat muistot mieleen. Lapset olivat töissä baarissa. Arkipäiväiset olivat ongelmat: Katiella oli finnejä, Donnan ne olivat myöhässä, kun oli ollut poikakaveri Markin kanssa, vaikkei hääkellot olletkaan soineet. Katien poikafrendi Rocco rakastui Donnaan. Tulipa ensimmäinen kolmiodraama. Tuhmat jenginuoret pahoinpitelivät Loganin mummon, kun Donnaa kiinnosti vastakkaisen sukupuolen edustaja.

Storm Logan oli ottanut perheen "isän roolin" eikä naismaailmassa oikein käynyt flaksi. Kristeniä, Alex Simpsonia ja Tayloria tapaili, muttei viuhka käynyt.

Donna tarvitsi rahaa ja päätyi arveluttaviin kuviin, voi sitä itkua, kun kuvat julkaistiin. Ottivat kostoksi Bill Spenceristä kuvan Nicholas Prestonin kanssa.

Sarjan alussa keskeistä oli Ericin vanha ihastus Beth Logania kohtaan, ja Stephanien vihastus siitä. Loganin tyttöteinit finneineen ja poikakavereineen, mummoineen, olivat käsittelyssä. sitten käsiteltiin prinssejä, prinsessoja, keksintöjä ja psykiatriasia ongelmia. Forresterit ja Spencerit olivat ökyrikkaita. Studiokuvaa oli alkuun paljon.



Kauniiden ja Rohkeiden vakiokaartia olivat Caroline, jota näytteli Joanna Johnsson,sekä Ridge, jota näytteli Ronn Moss. Vasemmalla on alkuperäinen Thorne ja oikealla uusi Thorne. Ridgen ja Thornen luonteet olivat vastakkaiset ja yleensä heillä oli riitaa.

Sarjan suosio oli Suomessa suuri ja Ridgen näyttelijä Ronn Moss rahdattiin Suomeen kuten Carolinen näytteljä Joanna Johnsonkin ja kyllä fanit tykästyivät.





Loganit sikaköyhiä, kaikkien oli pakko käydä töissä, kuvas jaksosta 19 (jaksot puolituntisia)

Caroline Spencer
Caroline Spencer Bill Spencerin tytär kuoli sarjassa leukemiaan. Carolinen oli hetken naimisissa Ridgen, ainoan rakkautensa, noin puoli vuotta onnea kesti. Carolinen ensimmäiset häät menivät piloille isän ottamien kuvien takia. Deacon oli Carolinelle ilkeä. Caroline joutui ensin avioon nynny-Thornen kanssa. Tästä seurasi, että Ridge oli rouva Thorne Forresterin kanssa. Carolinen elämä sitten meni aivan läskiksi, kun äitikin kuoli ja kaksoissisar pöllittin, kaksoissisar kirjoitettiin sarjaan myöhemmin..

Ridge ja Caroline

Ridge ja Caroline olivat pari, mutta Ridgen hurvittelu Alex Simpsonin (oli muuten nainen) kanssa kaatoi häät tai siis jalat Carolinen alta, kun pappa-Spencer näytti kuvia.
Carolinesta ja Brookesta tuli ystäviä. Caroline muutti hotelliin. Thorne, Ridgen nynny-veli sai narrattua Carolinen kanssa naimisiin pimitettyään Carolineapois Ridgen silmistä. Brooke pölli vielä yhden kirjeen, jossa oli kaikki Ridgen sydänveri.

Ridgelle Brooke oli raskaana, mutta Brooken keskenmenon jälkeen Ridge nai "herrasmiehenä" Carolinen, tämä vain taustana muuten niin selvälle juonelle. Brooke pakeni Pariisiin, Brooken haki Pariisista pois Ridgen isä Eric, joka sai Brooken kanssa Rickin ja Bridgetin, vaikka isyydestä oli jonkin verran epäselvyyksiä, kuin myöhemmin Ridgenkin. Minusta sarjassa alkuun Ridgen ja Brooken välinen suhde oli moottori, joka pyöritti sarjaa eteenpäin.

Jake vai Zach? Kumpi saa Felician?
Tätäkin asiaa vatkattiin viikkotolkulla. Zach kai lopulta sai . Zach on mukava kaveri hyppii autojen eteen ja aika huono ryhti ja perheasiatkin ovat "hyvässä" kunnossa.

Tennistä Thorne/Macy/Jake-kolmiodraama
Sarjaan tuli alkuvaiheissa Spectran muotihuone, joka varasti kaavoja. Clarke oli heillä aika ajoin suunnittelijana ja oli tekemisissä Sally Spectran kanssa ja saivat lapsenkin. Macy oli Sallyn aikuinen lapsi. Thorne ja Macy seurustelivat ja menivät naimisiin, mutta Macy harrasti Jaken kanssa muutakin kuin tennistä eikä Jaken ja Felician kanssa homma sujunut. Tätäkin asiaa vatkattiin kuukausitolkulla.

Kolhitut eli Stephanie ja Ruth Ann
Ericin ja Stephanien välit katkesivat ja Eric lähentyi Brooken kanssa. Stephanien muisti meni, kun Eric jätti hänet, siis ensimmäisen kerran jättöjä lienee jo n-kertaa. Syrjäytyneeksi kadulle vaan oli Stephanien osa. Kavereina tumma Ruth Ann ja köyhä Adam. Hauskaa oli niin kauan kun sitä kesti. Loppu hyvin, kun Ruth Annin aviomies otti vaimonsa takaisin ja Sally onki Stephanien kadulta ja kiltti Adam sai pari kertaa käydä syömässä Marian ruokia Forresterilla.

Vetskari kiinni?
Stephanie oli Jessican huoltaja, jota Dylan heilasteli ja vielä Forresterilla. Tuli oikeudenkäynti, jossa asiaa vatkattiin taas pitkät tovit.... Dylan oli 20v ja Jessica 17 v, mutta arvaatkaa mitä tapahtui, kun Jessican äiti (noin 37 -47 v) tuli kuvioon. Stephanie töppäsi Ericin veljen tyttären Jessican kanssa myös Ei kannattaisi tunkea nenäänsä joka asiaan. Sitähän matriarkka vieläkin opettelee sitä läksyä?

Stephanien tempaus
Stephanie naitti Clarken ja Kristenin. Stephanie luuli, että Kristenille eivät miehet kelpaa. Mick Savage oli tapaillut Kristeniä Nykissä, että kiintiö oli miesrintamalla tullut joksikin aikaa täyteen. Clarke saattoi Margon raskaaksi, mutta meni naimisiin Kristenin kanssa, joten soppahan oli valmis. Clarke meni Sallylle töihin, saattoi sitten Sallynkin raskaaksi.

Eric ja Stephanie eroavat
Eric tapaili Bethiä collegessa ja olivat avioitumassa Stephanie hankkiutui raskaaksi, joten ... Tässä oli kuitenkin siemenet avioeroon Ericin ja Stephanien välillä. Ja oliko Brroken lapsi kuitenkaan Ericin?

Kadonnut kaksonen
Caroline kuoli leukemiaan, mutta Karen, kadonnut toinen kaksonen, löytyi Blaken toimesta. Tyttö oli otettu jo synnytyssairaalasta Billiltä. Karen seurusteli mm. Thornen ja Connorin kanssa.

Äiti ja tytär
Anthony seurusteli Sallyn kanssa. Anthony seurusteli Macyn Sallyn tyttären kanssa. Sally havaitsi, joten ... Tätä kopioidessani en kyllä muista lainkaan kuka Anthony on, mutta varmaankin tämä tapahtui.

Kolmiodraama, (niitähän on koko ajan)
Stephanie ja Eric olivat giftiksessä 30 v, kun Eric halusi eron. Eric oli ensin rakastunut nuoruuden muusaansa Bethiin mutta meni naimisiin tämän tyttären Brooken kanssa, jonka oli jättänyt Ericin Ridge-poika.
Ridge ja Brooke olivat labrassa ja Stephanie videoi tätä, homma kerrottiin Ericille ja Stephanie toivoi, että Eric menisi uudestaan hänen kanssaan naimisiin. Turha luulo. Toisen kerran Ridgen ollessa Brooken kanssa labrassa tapahtui räjähdys, jolloin Ridgeltä meni näkö. Brookehan keksi jonkun keksinnön, joka teki hänet taloudellisesti riippumattaomaksi Forrestereista. Rahat ja omaisuudet lienevät vaihtaneet seuraavan 15 vuoden aikana useasti omistajaa.

Stephanie treffeili Jack Hamiltonin (Taylorin, Ridgen 3. vaimon isän) kanssa ja Steph oli ollut myös köyhän Adamin kanssa. Sairaanhoitaja mieleltään järkkyvä Sheila kuitenkin hurmasi Ericin, joten ...
Sheila yritti tulla raskaaksi, apurina mm. Connor Davis, mutta Eric oli steriloinut itsensä, joten ...

Sheilan tempauksia osa 129
Sheila nai Jamesin monien mutkien kautta ja sai ansaitut vihat päälleen Maggie ja kumppanit ovat kuumana, joutuu laitoksiin ja James saa kenkää psykiatrin hommistaan. Sheila ampuu Stephanieta ja lähtee sarjasta, tai osuu Amberiin.

Felicia Forrester
Felicia oli "nahkatakkipunkkari" (minusta aika kesy). Oli duunissa ensin Forresterilla mutta sitten Spectralla eikä isä pitänyt. Luontohommaa Felicia puuhasteli, joka ei myynyt. Seurusteli Jaken ja Zachin kanssa ja häipyi Zachin kanssa.

Taylor Hayes-Forrester
Taylor synnytti Ridgelle pojan Thomasin, että silleen. Jostain kuulin, että jossain vaiheessa olisi tulleet vielä kaksostytötkin? Taylorhan häipyi sarjasta jonnekin pois, ja taisi olla kampaajanakin?

Ridgen naiset
Ridge on nynnyjen nynny, oikea mamman poika. Ridge ei pysty päättämään kenen kanssa oikein haluaa olla. Ridge oli Taylorin ja Thomasin kanssa, jätti Brooken ja lapset kuin nallit kalliolle, Bridgethän katosikin hiukaksi aikaa. Harrastanut ennenkin ao. naisten kanssa "enttententtenteelikamentten-hubailua". Taylor oli jossain vaiheessa aika kiinnostunut hypnoosityökaveristaan Piercestä.

Amber

Amber odottaa vauvaa, isä on Rick ? vai kenties CJ ?
Seurustelee tumman Raymondinkin kanssa. Nyt taas Rickin kanssa. Sai melkein keskenmenon, kun Sheila heilui Coltin kanssa. Rick menee naimisiin Amberin kanssa.
Amber saa lapsen, joka kuolee, olisi ollut ilmeisesti Rickin, eikä Raymondin. Saa lapsen laitokselta ja Raymondilla on hivenen heikko olo.
________________________________________
Lähde: CBS:n www-sivut, BB:n fanisivut, amerikkalaiset soapsivut Weicompin www-sivut, omat tulkinnat MTV 3:n B&B-sarjasta noin 1992-1996 (suomessa esitetyt jaksot).

--
Mietin pitkään laitanko tämän hupimielisen analyysin tänne, mutta minusta tässä oli kuitenkin jotain, jonka takaa pilkottaa jotain hauskan olennaista sarjan alusta, joka ilmestyy piakkoin DVD:nä, eli voi katsoa, kuinka luotettavia on muistelot. Sarja muuttui kun suosiota maailmalla tuli. Sarjassa jo alkuun oli tärkeä lähikuvat, niitä lisättiin, mutta puitteet muotoutuivat todella prameiksi alun varsin studiopainoitteiten kuvien jälkeen.... ja sarja jatkuu, mutta 4.4.13 Brookelle niin rakas Ridge poistui sarjasta ...

Kokonaisuutena ottaen sarjan juoni katsottuna on sekava, mutta näin kerrottuna liian sekava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)