keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Presidentit Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Koivisto, Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Halonen ja Niinistö

Kun synnyin oli Urho Kaleva Kekkonen jo presidenttinä.
1956 hänet valittiin monen kiemuran kautta valitsijamiesvaalin kolmannen kierroksen äänin 151-149.

1962 Hongalla yritettiin kepittää Kekkonen, turhaan, UKK sai toisen kauden ja sitten synnyin ... ja

1968 vaaleista en muista mitään, mutta Virkkunen ja Vennamo olivat ehdolla, Kekkonen valittiin.

1974 hänet (Kekkonen) valittiin poikkeuslailla, kun kaikki isot puolueet suostuivat siihen ja ETYK saatiin pidettyä, olisihan se ETYK muutenkin ollut, tämä tarkoitti sitä, että demokratia oli jossain mielessä kriisissä.

1978 Kekkosvaalit jäivät ainoiksi, joita seurasin, tosin en ollut vielä silloin äänestysikäinen. Vastaehdokkaina olivat Ahti M Salonen (perustuslailliset), Eino Haikala (SKYP), Raino Westerholm (krist), ja Veikko Vennamo (SMP). Koska isot puolueet olivat Kekkosen takana, hänet valittiin jo ensimmäisellä valitsijamieskierroksella yli 200 valitsijamiehellä.

1978 vaaleihin liittyi koulun äidinkielen ainekin. Kirjoitukseni pääsanoma oli siinä, että Kekkonen on liian vanha, mutta haastajat eivät silti paini samassa sarjassa. Sain muutaman numeron tavallista huonomman aineestani loppukaneetilla ”istuvaa presidenttiä ei saa arvostella”.

No 1978 kausi jäi kesken, erokirjeeseen 26.10.1981. Ero myönnettiin "pikavauhtia" ja seuraavat vaalit olivat jo vuonna 1982. Näistä 1978 vaaleista muistan toisenkin yksityiskohdan. Puhuttiin paljon ”mustasta hevosesta”. Joku kavereista kysyi, mikä se on, niin eräs oikeistonuori epäili sen olevan joku ”kommunisti”.

Todellisuudessa presidentinvaali oli vuoteen 1994 asti valitsijamiesvaali, jossa valitut 300 valitsijamiestä valitsivat presidentin. Tilanne jo aikaansai paljon spekulaatioita ja mustan hevosen eli yllätysnimen esiin vetäminen oli pelin luonnetta. No 1978 vaaleissa ei mitään mustaa hevosta laukannut, vaan Kekkonen valittiin.

Kekkosen kausi jäi siis kesken ja uudet vaalit järjestettiin vuonna 1982 ja pääsin äänestämään presidentinvaaleissa, missä valitsijamiehet valitsivat Mauno Koiviston presidentiksi. Vaikka Johannes Virolainen oli keskustapuolueen ehdokas, moni pelkäsi (tai toivoi), että Ahti Karjalainen olisi ollut ehdokkaana tai mustana hevosena. AKK:ta eli Ahti Karjalaista ajettiin aika voimakkasti presidentiksi. Joka tapauksessa Manulle oli tilaus, olihan hän ollut pääministerinäkin parin otteeseen, vaikka kansanedustajuus puuttui. Koivisto oli parlamentarismin mies. Koivisto istui tuolloin pääministerinä, eikä eronnut, vaikka Kekkosen puolelta niin toivottiin. Koivistolla oli ministerikokemusta, ja hän oli Suomen Pankin pääjohtaja, mutta hän ei ollut koskaan kansanedustaja.

Seuraavat vaalit olivat 1988, jolloin alkoi Koiviston toinen kausi eli Manu valittiin uudelleen, koska Harri Holkeri muistaakseni suositti valitsijamiehilleen Koiviston tukemista jo vaalin alkuvaiheessa, kuin myös, jos oikein muistan, Kalevi Kivistön enemmistöläisvalisijamiehet tekivät vuonna 1982. Tällä tavalla Sorsa pelattiin ulos. 1970-luvulla pidettiin Kekkosen työn jatkajana Karjalaista ja myöhemmin Sorsaa. Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä, että näin oli, mutta 1970-luku oli suomettumisen ja taistolaisuuden aikaa sekä hyvässä että pahassa. Koiviston kausilla oli merkitystä, vaikka historiasta tiedämme, että maailma olisi muuttunut joka tapauksessa. Kekkonen oli ainakin yhden kauden liikaa, mutta oliko Koiviston toinen kausi liikaa, saa historioitsijat päättää, minusta ei.

Koiviston aikana presidentin kausia rajattiin kahdeksi, ja Koivisto päätti sen koskevan myös itseään. Samalla siirryttiin suoraan kaksivaiheiseen vaaliin.
Vuonna 1994 valittiin Martti Ahtisaari toisella kierroksella. Ennen vuotta 1994 mietittiin asettuuko Koivisto kolmannen kerran, mutta ei siis asettunut. Martti Ahtisaaren nimi oli jo muutamia vuosia aiemmin noussut gallupeissa pintaan. SDP:n avoimissa esivaaleissa hän ”syrjäytti” Kalevi Sorsan, pitkäaikaisen pääministerin ja ulkoministerin ehdokkaana. Vaikka Ahtisaari valittiin, ei vaali ollut mitenkään läpihuutojuttu. Ahtisaari YK-tehtävien vuoksi ei ollut lainkaan sisällä kotimaan politiikan kuvioissa, mikä varmasti oli hyväkin asia, koska maan talouslama oli varsin syvä, ja parlamentaarisesti päästiin laajapohjaisiin hallituksiin. Luulin itse, että joko Paavo Väyrynen tai Raimo Ilaskivi olisi päässyt toiselle kierrokselle, mutta Elisabeth Rehn teki kovan kampanjan, joka ei kuitenkaan ihan riittänyt presidentiksi asti, mutta toiselle kierrokselle kuitenkin. Elisabeth Rehn oli puolustusministeri.

Tarja Halonen valittiin vuonna 2000 ja uudestaan vielä 2006. Vuonna 2000 vaaleissa merkittävin siirto oli Sauli Niinistön kieltäytyminen. Riitta Uosukainen ei päässyt toiselle kierrokselle. Koska Martti Ahtisaari ei ollut ehdokkaana, kukaan kai ei ollut huomannut kysyä, oli Tarja Halonen SDP:n ehdokkaana. Luulen, että Halonen valittiin kahdesta syystä, jotka ei riipu hänen kannatuksestaan eikä puoluekannasta, eli ensiksi hänen vastaehdokkaansa Esko Aho oli ollut 4 vaikeaa vuotta pääministerinä. Toinen tekijä oli se, että Halonen oli nainen, ja haluttiin naispresidenttiä. 2006 vaalit piti olla Haloselle läpihuutojuttu, mutta "haloslaisten" lepsuiltua ensimmäisellä kierroksella, se meinasi kostautua, ja uskon, että Sauli Niinistö oli todella lähellä valintaa. Minusta Niinistön aika olisi ollut jo silloin.

Edellä mainittuja presidenttejä on arvosteltu esim. Kekkosta vallankäytöstä, Koivistoa jahkailusta, Ahtisaarta puutteellisesta kotimaan politiikan tuntemisesta, ja Halosta monestakin asiasta esim miinakysymyksestä, esim. takertumisesta valtaoikeuksiiin, mutta meillä on ollut hyvät presidentit. Koska uskon, että aikakausi valitsee presidentin. Kaikki ovat hoitaneet hommaa varmasti parhaaksi Suomen kansalle. Jokainen on ollut oman aikakautensa valittu henkilö, paras siihen saumaan. Usein valinta on voinut olla KYLLÄ jollekin, mutta myös EI jollekin toiselle aatteelle tai henkilölle. Eli vastaehdokas vaikuttaa myös toisen ehdokkaan kannatukseen.

Totta kai vuonna 1956 kun marginaali oli 151-149 olisi ollut toinen tie tallattavana. Myös 1981 olisi voitu valita Virolainen, Karjalainen (ei edes ehdolla), Kivistö, Holkeri, tai Jansson, mutta kansa halusi Koiviston. Vuonna 1988 ei ollut riittävästi tukea saavaa vastaehdokasta. 1994 Ahtisaari sai riittävästi ääniä. Olisiko Sorsa, jos olisi ollut ehdolla, tullut valituksi. Luulen, että Ahtisaari on nyt tyytyväinen, että ei ollut ehdolla enää vuonna 2000, koska hänellä on taskussa Rauhan Nobel. Uskon, että Niinistön momentum olisi ollut vuonna 2000 (ei asettunut ehdokkaaksi), se melkein oli sitten vuonna 2006, mutta äänet ratkaisevat. No nyt hän presidentti.

Varsinkin nyt, kun pääministerillä on suurin valta maassa, kaksi kuuden vuoden jaksoa tuntuu pitkiltä, eikä presidentti johda koko maata. Oikeastaan jo Koiviston kausilla siirryttiin koko vaalikauden hallituksiin, jolloin valta jo ilman perustuslain muutoksia valuu hallitukselle ja eduskunnalle. Kekkonen oli presidenttinä 25 vuotta, nyt SDP:n presidenttiehdokaasta tullut presidentti on ollut presidenttinä 30 vuotta, eli aikakaudet ovat pitkiä. Noin yleishuomiona voi sanoa, että liian pitkä aika jossakin vastuullisessa hommassa kuluttaa ja tulee kaikennäköistä lieveilmiötä, joka ei välttämättä ole hyväksi tehokkaan asioiden hoidon kannalta. Poikkeusoloissa se on varmasti hyvä, mutta ei tasavaltakaan yhtä miestä tai naista kaipaa, eli aina on löytynyt hyvät johtajat.

2012: Ehdokkaana Kokoomuksen Sauli Niinistö, vihreitten Pekka Haavisto, jotka pääsivät toiselle kierrokselle.

Kolmanneksi tuli Keskustan Paavo Väyrynen, Perussuomalaisten Timo Soini oli seuraava. Demarien Paavo Lipponen oli toinen Paavoista, perässään Vasemmistoliiton kaima Arhinmäki. Naisista niukasti enemmän sai Eva Biaudet, isommalla vaalibudjetilla kuin kd:n Sari Essayah.

Kuten aiemmista vaaleista tiedämme, että toisella kierroksella vaikuttaa ehdokkaan kannatus ja vastaehdokkaan vastustus. KANSA päättää demokratiassa!

--
5.2.2012

Niinistö sai 65 % ennakkoäänistä ja voittanee vaalit.

Itse uskon, että suurimmat syyt voittoon olivat, vaikka muuta varmasti väitetään, hänen juristin koulutus, yrittäjätausta oma lakifirma, kv-tehtävät sekä Euroopan investointipankissa että Kokoomuksen puheenjohtaja-aikana, ja se, että Niinistö oli käynyt armeijan ja RUK:n, lisäksi kaverilla on kovat näytöt niin kotimaassa kuin ulkomailla, ihmiset ovat nähnyt mikä mies Niinistö, ja mikä ei ole. Roikkuihan Sauli tsunamin aikana puhelinpylvässä ja joutui kokemaan kaamean tragedian myös kotimaassa, kun vaimo kuoli auto-onnettomuudessa.

Haaviston sanoma, minusta viimeisellä kampanjaviikolla, jäi saapumatta, ainoa oli Dalai Laman tapaaminen, jonka kai Haavisto on jo tehnytkin, mutta muut teot jäivät minulle hyvin epäselväksi. CV:t eivät ole yhteismitallisia, koska Niininistö on ollut pisimpään valtiovarainministerinä, lisäksi oikeusministerinä, ja tasavallan toiseksi tärkeimmässä työssä eli eduskunnan puhemiehenä, akateeminen loppututkinto ja monta muuta. Toisaalta ei tätä CV:llä valittu, vaan vaaleilla

Luultavasti Niinistö hoitaa presidentin tointa asiallisesti ja kansan tuella. Ylipäällikön tehtävät sujuvat, ja armahduksissa Niinistöllä on juristin koulutus taustanaan. Niinistöllä on kokemusta oman lakifirman kautta, ja varmasti ollut tuomioistuimissa. Toivottavasti uhrin asema myös huomioidaan, vaikka armahdus on aina subjektiivinen ja kohdistuu tuomittuun. Katsotaan, miten kunniamerkkejä jaetaan. Luultavasti Niinistö jakaa niitä maltilla, ärisi  eduskunnan puhemiehenä kaikille tasapuolisesti.

26.2.2015
Minusta Tarja Halonen oli  hyvin suvaitsevainen, ja suhteet Putiniin olivat lämpimät ja yhteistyö Venäjän kanssa sujui, Tosin maailmanpolitiikka oli tyven. Nyt Niinistöllä on aikamoinen tehtävä, minusta hän on selvinnyt hyvin, mitä ei minusta voi sanoa Sipilän hallituksen EU-politiikasta, eikä Sipilän hallituksesta ylipäätäänkään. Velkaongelma pitää taittaa, mutta lait pitää valmistella hyvin.

12.5.2017
Suruviesti: presidentti Mauno Koivisto on nukkunut pois. Maassa on suruliputus huomenna 13.5.2017. Vaikka Mauno Koivistoa syytettiin jahkailusta, hän oli myös sanomaan asioista. Hänen viisauksiaan, on se, että sanomisissa ei kannata tyhjentää kerralla koko pajatsoa. Lisäksi Neuvostoliiton hajotessa hän muistaakseni totesi, että ei kannata yllyttää ketään kulkemaan tietä, jota ei ole itse valmis kulkemaan. Nyt Niinistön aikana puhutaan, voiko Suomi antaa turvatakuita muille. Minusta ei voi, ja itsellekin  se on haasteellista. Viro on Naton jäsen, Suomi ei, eikä pidä ollakaan.

Itse olin Mauno Koivisto fani jo 1970-luvun lopulta alkaen, ja seurasin hänen sanomisiaan aika aktiivisesti. Hänen lehtisopulilauseensa on jäänyt elämään, eikä ole minusta ihan tuulesta temmattu.

Suomi saa olla kiitollinen Mauno Koivistolle, hän oli hyvä presidentti, ja minusta esimerkillinen ihminen. Häntähän yleisradion toimittajat muistaakseni hiillostivat varsinkin Harri Holkerin hallituksen aikana, myös armahduslinjaa aikanaan arvosteltiin. Myöhemmin on arvosteltu takertumista vahvaan markkaan ja inkeriläisten muuton jouduttamista ns. paluumuuttajina.

--

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)