Deekoon dilemmat sisältää minua kiinnostavia havaintoja maailmasta. Yhteystieto deekoo331 (at) gmail (piste) com Kuvat on itse skannattuja tai otettu digikamerallani. (joskus myös tv-lähetyksestä)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikaraitiotie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikaraitiotie. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Tilaa kaikissa Turun keskustan parkkihalleissa, mitä autoja varten rakennetaan Toriparkki?
Turun Toriparkki liikahtaa pian eteenpäin, sillä KHO on hylännyt valitukset. Valmista voi olla jo vuonna 2017, ellei vastuusto josain uudessa äänestyksessä kaada hanketta.
Suhtauden asiaan avoimesti, ihmettelen vain kahta asiaa
1. Liikennejärjestelyjä Turun keskustassa
*Linnankatu on laitettu toisesta päästä kiinni juuri Torin puolelta
*Eerikinkatu on henkilöautoilta osittain suljettu, juuri Torin kohdalta, kuten Aurakatukin torin kohdalta, minusta läpiajo on sallittu vain Kauppiaskadulta
*Yliopistonkatu on muutaman korttelin matkalla kävelykatuna, kuten Kristiinankadun pää
2. Parkkipaikkojen tarvetta
Kävelin tänään keskustan parkkihallit läpi kello 12.15-12.45 ja kuvasin parkkihallit
*Yläkuvan Louhessa, jonka sisäänmeno on Läntisellä pitkälläkadulla oli tilaa
Louhesta pääsee ulos Stockmanin eteen mutta myös kauppatorille, molemmat ovat Yliopistonkadulla
Uloskäynnistä maisemat ovat torille tällaiset. Torilla (kuvassa) pysäköidyt autot ovat pääosin luultavasti torimyyjien, eli heitä varten toriparkkia ei tehdä. Jos toriparkki tehtäisiin torin yläpuolikin uudistettaisiin, eli torikauppa ei silloin kukoista.
Kuvan Wiklundin takana on kaksi parkkialuetta toinen on maan alla ja toinen on päällä
Molemmissa oli tilaa. Parkkialueet ovat Brahenkadulla. Julian parkkihalli on myös Brahenkadulla,
sielläkin oli tilaa, myös Puutorin parkkiluolassa Brahenkadulla oli tilanne samanlainen
eli auton olisi saanut parkkiin.
Kävelykadun pätkä on Yliopistonkadulla, se alkaa Kivikukkaron talosta, missä on nyt City-Anttila
ja parkkihalli, jossa oli tilaa. Yliopistonkadulta risteää Kristiinankatu, joka on alkuun kävelykatuna, mutta heti sen jälkeen on kaksi parkkihallia Stockmanin parkkihalli,
jossa oli tilaa sekä vastapäätä P-Centrum (Valintatalon paikalla oli ennen Centrum)
P-Centrumissakin oli tilaa.
Eskelin parkkihalli toimii nykyisin vain autopaikan vuokranneiden parkkihallina.
Turun kaupungin keskustan kartassa parkkihallit sijoittuvat näin, kartasta puuttuu Wiklundin parkkihalli ja siinä ei ole Louhen ulostuloja Torin lähellä. Olen analysoinut tilannetta myös täällä Toriparkin ajosuunnitelmien suhteen.
Mitä itse odottaisin kuntalaisena, olisi kokonaissuunnitelma keskustan osalta. Minusta, jos (ja kun) Toriparkki rakennetaan, pitää olla sinne ja sieltä pois täysin vapaa ajomahdollisuus. Nyt on katuja osittain kiinni ja yksisuuntaisia katuja on muutamia. Keskustan vetovoima on minusta hiipunut, mutta minusta se ei ole johtunut parkkipaikkojen puutteesta vaan enemmänkin liikennejärjestelyistä. Ihmiset äänestävät kaasupolkimella pois keskustasta. Itse menen usein keskustaan pyörällä ja tein valokuvauslenkin kävellen. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että perheen ruokaostokset painavat ja ne on vietävä henkilöautolla kotiin. Minusta on naiivia uskoa, että sulkemalla keskusta henkilöautoliikenteeltä kaupat menestyisivät. Lapsiperheet ostavat jo nyt ruokansa kauppakeskuksista Skanssista ja Myllystä sekä isoista Marketeista kuten Länsikeskuksen Citymarketista tai Kupittaan Citymarketista, jossa itsekin nykyisin käyn autolla ruokaostoksilla muutaman kerran viikossa.
Pikaraitiotietä vastustan sen korkean hinnan vuoksi, esimerkiksi tässä bloggauksessa.
Pikaraitiotie ei minun mielestäni pysty ratkaisemaan liikenneongelmia, se minusta ei mahdu olemassaoleviin katuihin eikä poista bussilikennettä eikä varsinkaan yksityisautoilua. Jatkuvat siltatyöt ja tien avaamiset estävät liikennettä, loputkit autot kaikkoavat keskustasta. Kuva on Helsingin Mannerheimintieltä, missä on kolmet raiotiotiekiskot ja autolla ajaminen hankalaa.
Mitä autoja varten rakennetaan Toriparkki?
Luuloni on, että parkkipaikat, ne harvat ja loputkin poistetaan katujen varsilta, se taas vaikuttaa pikkukauppojen myyntiin ja kannattavuuteen, eli voin ilmoittaa, että itse en vie autoani mihinkään parkkihalliin keskustassa, mielummin olen menemättä keskustaan. Tähän on tullut lisävalaistusta, eli suunnitelmissa on vähentää tai lopettaa kadunvarsipysäköinti.
Toisaalta ihmetyttää kaikenlainen asioiden pyörittely ja vaikeuttaminen, Suomessa mennään alaspäin, joten nyt kannattaisi kaikkien miettiä, miten saadaan lisää verotuloja ja karsittua menoja. Pian tavallisilla ihmisillä ei ole edes varaa autoon, eikä ruokaostoksiin, kun valtion velan ja kuntien velan maksut oikeasti alkavat. Valtuusto käsittelee uudestaan ja uudestaan asiaa ja kaavaa.
23.9.2014
Minusta demokratiaan kuuluu enemmistövalta. Koska toriparkki on hyväksytty, ja valitukset hylätty, niin Toriparkki pitää rakentaa. Kohta parkkia ei enää tarvita, kun ei ole kauppojakaan. Minusta pitää mennä eteenpäin ei jumittaa asioita. Itse kyllä vastustan parkkihalleja, enkä aio viedä autoani parkkiin.
17.11.2014
Yhden äänen enemmistöllä Toriparkin kaava etenee jatkoon. Onnea enemmistölle, sen mukaan mennään. Itse kannatan yksityisen hankkeen yksityistä rahoitusta, enkä vie autoa en Toriparkkiin, enkä Louheen enkä Puutoriin parkkiin. Keskustan kaupoissa voin käydä.
11.2.2015
Kyltit ovat ilmestyneet torille
***
Toriparkista olen blogannut aiemmin NÄIN.
Torikauppa ollut NÄIN hiljaista marraskuussa 2014
torstai 10. toukokuuta 2012
Pikaraitiotie Turkuun, ei kai sentään?
Kuva on Turusta Tuomiokirkkosillalta, jossa varmaankin on joskus ollut raitiotiekiskot 1970-luvun alkupuolelle asti, jolloin Turku luopui raitiovaunuista.
Nyt uuden suunnitelman ja Turun Sanomien mukaan "(Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko) Virtasen karkea arvio on, että ensimmäisen linjan rakentaminen voisi maksaa suunnilleen 150 miljoonaa euroa. Jos nyt esitetty rahoituslinja toteutuu, Turun kontolle voisi jäädä sata miljoonaa ja valtion noin 50 miljoonaa".
--
Rahaa menee, mutta nyt pitäisi ajatella myös, missä autot sitten liikkuvat. Sirkkalankatu on ollut jo luultavasti toista kuukautta auki (KUVA OTETTU 29.5.2013) ja osin liikenteeltä kiinni ja keskellä katua on kaivanto johon laitetaan putkia joko kaukolämpö tai kaukokylmäputkia, mutta poinnti on se, että Sirkkalankatua ja Kellonsoittajankatua pitkin on "hieman" hankala ajaa autolla ja myös pyörällä.
Mihin raitiokiskot rakennetaan? Nyt jo autot ovat sumpussa, ja 1800-luvun ruutukaavoitetut ja mitoitetut kadut tuntuvat jo nyt kovin ahtailta, ovat jo busseillekin ahtaita, mutta Helsingissä raitiovaunut kulkevat tien keskellä, tämä olisi minusta aika hankalasti toteutettavissa nyky kaduilla. Linja-autoista ei päästä, koska raitiolinjat kattavat vain osan lähiliikenteestä, ja kaukoliikenteestä ei yhtään.
---
6.11.2012
Pikaraitiosuunnitelmat tulivat, ja Hirvensaloonkin oltaisiin linjaa vetämässä. Minusta herää kysymys, mihin mahtuvat raiteet. Toinen on, se, että jos linja vedetään vain sillan yli slalommäen kohdalle, miten hoidetaan muu joukkoliikenne Hirvensalon muihin paikkoihin, Satavaan ja Kakskertaan,
Miten tämä kaikki rakennetaan, maksetaan?
Alakuva on Hirvensalon siltaa edeltävästä risteyksestä.
Yhden sillan vuoksi Hirvensalosta tuleva liikenne on jo nyt puuroa, puuro sakenee jos raitovaunut vievät yhden tai kaksi kaistaa..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)