Kuudes tuotantokausi
Kutoskausi on viimeinen, mikä esitettiin NBC:llä, siirtyi ABC:lle, kaudessa on 22 osaa, laitan tähän jatkossa vain kiinnostavimmat havainnot kutoskaudesta, tulee TV 5:llä toukokuussa 2013.
1-2. The
Witness Killings: osa 1 – 2
Kaksiosaisessa jaksossa The Witness Killings Ben saapuu
kotikaupunkiinsa Mount Harlaniin (?), missä on tapahtunut merkillinen ampumatapaus menneisyydessä.
Poikakolmikko näki miehen luoti selässä, tatuointi kädessä. Kun poliisi tulee
paikalle, ruumista ei löydy. Kaupungin 200-vuotispäivien aikana yksi pojista kirjailija Noel Ferguson murhataan
Russ Gifford pidätetään, motiiviksi esitetään Pam Arnoldia, joka on Russin exä ja seurustelee nyt Noelin kanssa.
Menneisyyden mätäpaiseet pitää avata, Noel tonki likasankoja kirjaansa varten ja nyt Benin pitää seuloa siitä totuus
Ben on
paikkakunnalla Julien kanssa. Suhde tuntuu läheiseltä, mutta platoniselta? Matlock joutuu kirjoittelemaan toistuvasti rahan ruinaajille
"pikku" shekkejä. Myös vanhan pusukaveri Lucyn veljelle. Ammoin kuolleella miehellä on tatuointi. Conrad
selvittää tatuoinnin ja menneisyyden haamuille saadaan selvyys, ja konnat kuriin. Juttu voitetaan ja Ben tekee
sovinnon pikkukaupungin väen kanssa.
Jaksossa Lucy Lewisiä näyttelee Kathleen Freeman (1919 - 2001), joka on esiintynyt mm. Blues Brother 2000:ssa, ja monissa Jerry Lewis -filmeissä. Hän on ollut mukana myös vuoden 1958 Kärpänen -filmissä.
Tatuointistudiolla tatuoi Marty Jensen, jota näytteli M.C Gainey, joka oli Lostissa Othersien Tom Friendly, iso mies, jolla alkuun oli irtoparta, ja kaveri oli jonkun näköinen poliisi tai vartija.
Syyllistä esittää Alan Fudge, joka esiintyi kolmessa eri roolissa Matlockissa yhteensä viidessä jaksossa.
Elsie-täti on suvun matriarkka ja toivottaa Benin ja sinisissä olevan Julien takaisin. Lopussa Lucy sanoo, että ei olisi viihtynyt Benin kanssa, ja mainitsee eräitä piirteitä esim. hotdoggien syönti. Ben on myös saita aivan jakson alussa hän riitelee oikeudessa rikkinäisestä jääkaapista, jonka oli ostanut 67$:lla ja 48 centillä.
3. The
Strangler
Jaksossa Patricia Downey joutuu kuristetuksi. Kuristaja selviää katsojalle heti, on psykopaatti Jeffrey Spidell, joka on Matlockin "stalkkeri" eli stalkkeri on strangleri. Patricia Downeyn yhtiökumppania Matlockin tilinpitäjää Leo Kasabiania epäillään, on ollut riitoja Patricia Downeyn kanssa, jota muuten näyttelee Katherine Cannon, joka on ollut viidessä Matlock-jaksossa, ja näytellyt Beverly Hills 90210:ssä 40 kertaa. Matlock joutuu siis sarjamurhaajan kohteeksi, jonka tähtäimessä ovat juristit, omat opinnot ovat jääneet kesken, ja hän toimi mainosalalla. Spidel tulee Matlockin taloon polttelemaan sikariaan, mutta Conrad ja poliisit saavat miehen kiinni. Lopullisen todisteen Ben saa autovuokraamosta, hän
narauttaa kaverin luottokortin avulla.
Jaksossa myös McArdle touhuaa Matlockin asunnossa, Conrad tutkii yksityisesti ja poliisina Bob Brooks ja Cooksey on tuomarina
4. The
Nightmare
The Nightmare jaksossa Ben on matkalla, ja lyö päänsä villin
lännen kulissikaupungissa, ja kokee tajuttomana villin lännen
seikkailun, jossa Conrad on syytettynä sheriffin murhasta, ja Michelle on
kapakkatyttönä, Julie on majatalon pitäjänä ja Bob on baarijuoppona. Michelle on unessa syyllinen ja tarina jää kesken kun Ben herää. Tarinan merkityksen näen siinä, että Andy Griffith show oli juuri Lännen sarja. Don Knotts, joka sarjassa oli, ei ollut tässä jaksossa.
5. The
Marriage Counselor
Jakso on tyypillinen, mutta hyvä Matlock- jakso. Siinä Fletcher- kliniikan avioliittoterapeutti tohtori Harding Fletcher
antaa muutakin kuin neuvoja parin naisosapuolille. Alan Courning myy Matlockille vakuutuksia. Kun Alan menee kotiin, hänen vaimonsa Laura Courning on vaateitta ja jää kiinni. Tämän jälkeen Harding Fletcher ammutaan, ja Alan Courningia syytetään.
Ben ja Conrad
tutkivat asiaa, ja kolmea naista eli Laura Corningia, Ginny Morellia ja Claudette Hetziä on syytä epäillä. He ovat käyneet terapiassa. Matlock ei keksi syyllistä ennen kuin loppupuolella saa ahaa-elämyksen,
näkee valokuvan, jossa on kassakaappi. Kassakaappi on ollut kuitenkin erään
naisen kotona. Matlock tuo kassakaapin oikeussaliin. Hän hiostaa naisia
vuorotellen. Kassakaapin siirtämisessä hän osoittaa, että tarvitaan kolme naista
siirtämään kaappi, he ovat antaneet toisilleen alibin seminaarin aikana. Motiivina on se, että he ovat saaneet tietää, että
terapeutti on käyttänyt heitä kaikkia kolmea hyväkseen. Kassakaapissa on ollut papereita. Varsin tyypillinen jakso. Kim
Johnson Ulrich oli Laura Corningina jaksossa, ja esiintyi jaksossa The
Magigian. Claudette Hertziä esitti tumma Mary-Margaret Humes, joka esiintyi
myös jaksossa The Personal Trainer, ja esintyi myös myöhemmässä jaksossa The
Legacy. Natalija Nogulich esitti tässä jaksossa tohtori Barbara Reilkiniä ja Lovelorn -jaksossa Marjorie Mannersia. Eli myös samat näyttelijät esittävät eri osia usein Matlockeissa.
6. The Dame
The Dame -jakso tuo Matlockin nuoruusmuistoja. Isä Charlie
Matlock, autokorjaamon omistaja ja autokorjaaja, päätteli uhrin auton
perusteella, että Henry Mayfield ei kuollut auto-onnettomuudessa, vaan
murhattiin. Hän myös myötävaikuttaa sekä vaimon että tämän rakastajan
kiinniottoon, päättelee ja osoittaa tupakasta, silmälaseista, penkin asennosta
syyllisyyden. Ben on tällöin oikiksessa, ja murhattu mies kustansi osan
opinnoista, tässä vesitetään jaksoa the Reunion, jossa Ben selittää olleensa
töissä, ja opiskelleensa vanhempana.
Muistot palaavat mieleen jakson alussa lounaalla,
kun nainen läpsäyttää Benin kasvoihin. Ben ja Julie ovat pariskuntana
lounaalla. Kutoskaudella he ovat kuin pari. Jakson juoni muistuttaa paljon
filmiä Huuma, mutta myös nainen yrityksistään huolimatta jää kiinni. Richard
Burgi esittää pianisti-häntäheikin Roger Stratfordin osaa, kaveri on tuttu sarjasta 24
ensimmäiseltä kaudelta esitti Alan York/
Kevin Carroll, oli kaveri, joka kidnappasi valehenkilöllisyyden avulla Kim
Bauerin, mutta kuoli. Kaveri esiintyi myös Karl Mayerina Täydellisissä naisissa, jossa oli Susan Mayerin (Teri Hatcherin) ex-mies. Jakson toinen vierailija eli näyttelijä Sheree J Williams esiintyi Dallasissa April Stevensin roolissa viitisen vuotta. Hän esiintyi myös Texas ranger -sarjassa, jossa oli myös Conradin näyttelijä eli Clarence Gilyard jr. Sheree J. Williams on jakson keskushenkilö nuori rouva Claire Mayfield. Kiitos vanhemman Matlockin nainen jää kiinni yhdessä rakastajansa Rogerin kanssa. Miltei koko jakso on mustavalkoinen, hyvä jakso kaiken kaikkiaan.

7-8 . The
Suspect: Part 1-2
The Suspect -jakson alussa on
miamivicemäinen tunnelma, missä isä Walter Padilla (suomalaisissa teksteissä Padia) syyttää Sonny-nimistä miestä tyttärensä yliannostuksesta ja kuolemasta diskossa. Sonny on veloissa. Padilla pidätetään kun Sonny kuoli ja Matlock määrätään puolustusasianajajaksi, kun oli puolustamassa nörttiä, joka murtautui yliopiston tietojärjestelmään.
Matlock saa toimeksiannon puolustaa samaan aikaan toista syytettyä nuorta hehkeää leskeä Roxanne Windemaieria. Hänen epäillään antaneen vanhalle aviomiehelleen insuliinia ja penisilliiniä, jolle uhri on allerginen ja uhri kuoli. Roxanne hurmaa Matlockin. Roxanne on
syytön miehensä murhaan, ex-vaimo sen sijaan ei ole. Roxanne on sen sijaan syyllinen mistä ei syytetty eli Sonnyn murhaan. Matlock joutuu todistamaan,
ettei ole saanut tietoja toimeksiantonsa aikana. Palkkioshekin hän lahjoittaa
hyväntekeväisyysjärjestölle Padian tyttären nimissä. Roxanne Windemaieria näyttelee Brynn Thayer, joka näytteli kuudennen kauden lopussa ja siitä eteenpäin Matlockin toista tytärtä Leanne McIntyreä. Jaksossa Conrad nostetaan automagneetin kanssa yläilmoihin, ja hän joutuu hyppäämään alas autosta. Conrad ei ole omassa autossaan, joka on kuvan punainen auto, Ben on saanut paremman auton vasemmalla. Jaksojen välissä ei alkunäyttöä eikä loppunäyttöä. Michelle esiintyi, Julie ei. Michelen vaatetus on housuvoittoista, avauspuoliskolla hänellä on jopa farmarit ja skottiruutuinen paita. Jaksossa Matlockilla on hiiriä asunnossaan, hiirenloukut laukeavat pääosin Benin sormille.
9. The Defense
The Defence -jaksossa on kyse siitä onko isän surma murha
vai itsepuolustusta: Daniel Hayes ampuu isänsä Frank Hayesin, jotta hän ei pääse äitiinsä käsiksi. Minusta ei kovin hyvä jakso, jossa syyttäjä Connolly karjuu ja ihmiset
käyttäytyvät huonosti. Tuomarina on Martin Alden, jota näyttelee Alexander
Zale, joka piipahti sivuosassa sarjassa 24:ssa. Alden tuomaroi Matlockissa 10 kertaa,
joista tämä oli viides. Suomessa tästä olisi tullut tuomio, sillä hätävarjelu,
pakkotila ja itsepuolustus tulkitaan varsin toisin. Ratkaisevaa on Frankin äidin todistus. Erään todistajan nimi on Blessing. Daniel Hayesia esitti Daniel Kaufman, joka esiintyi Matlockissa vielä jaksossa vuonna 1993 (jaksoa ei liene näyetty Suomessa), Kaufman on myös ääninäyttelijä, ja ollut tv-sarjassa Stuart Littlen äänenä
.
10. The Game Show
The Game Show -jaksossa päästään visailuohjelmien kulissien
taakse, miten tehdään ohjelmaa, taukoineen. Visailuohjelman ahne tuottaja Larry Fisher, joka
potkii ankkurin pois, murhataan ankkurin omenan kuorimaveitsellä, sähkökatkon
aikana. Murhattua miestä esittää Arthur Rosenburg, joka esiintyi kolmannen ja
viimeisen kerran sarjassa, oli esim. syyttäjä/syyllinen jaksossa kalastaja. Syytettynä on visailuankkuri Dennis Blakea esitti Peter Haskell, joka esitti aiemmin
myös senaattori Peter Dolania. Myös visailuohjelmien katsojalukujen alenemasta
puhuttiin, ja ohjelmassa huijattiin. Michelle menee kilpailemaan ja Michelle olisi voittanut koko kilpailun,
mutta lavastuksen vuoksi, oli pakko jättää vastaamatta. Murhan motiivi on tiukka alihintainen sopimus, josta murhaaja halusi irti. Hän lisäksi hankki lisätienestiä myymällä vastauksia kysymyksiin. Syyllistä Kari Summersia esitti Dana Sparks, joka esiintyi Viinitila Falcon Crestissä loppukausilla 58 kertaa Victoria Gioberti Stavrosina. Falcon Crestin päätähtihän oli Ronald Reaganin ex vaimo Jane Wyman, joka esitti Angela Channingia 228 kertaa,
11. The Foursome
The Foursome -jaksossa Ben häviää jutun, mutta neiti
Richmond-niminen apulaissyyttäjä oli muokannut aineistoa, ja lopulta oikea
syyllinen löytyi. Neiti Richmondin pätemistarve tuli ilmi jo takuukäsittelyssä, takuut olivat 2 miljoonaa dollaria. Herra Cooksey oli takuuoikeudenkäynnin tuomari ja laittoi
syytetyn 24 h:ksi vankilaan, eli rauhoitti oikeussalin.
Itse jutussa miljonääriä Ellis Blakea syytetään tyttärensä liepeillä olleen mailapoikana elantoaan ansaitsevan Jeff Holdenin murhasta. Miljonääri on kyyninen ja vinoilee ympärillään oleville. Julie on kuitenkin Benin tukena.
12-13. The
Picture: osat 1-2.
The Picture -jaksoissa Ben "auttaa ongelmallista
serkkuaan" Diana Huntingtonia ja tutustuu kuvanmuokkaukseen. Dianan entinen aviomies Jack ihmettelee gallerian kuvaa, joka on väärennetty. Hän käy galleriassa ja näkee väärennettyjä 50$:n seteleitä (luulee, että on taulu), hänet murhataan lenkillä. Diane pidätetään, koska yliajanut auto oli hänen, ja hän oli käynyt uhkailemassa entistä siippaansa, ja tämän uutta naisystävää. Valokuva oli väärennetty aiempaa murhaa varten. Jaksoissa on monia sivupolkuja. Richard Lerner (John Harkins) yksi rahanväärentäjistä on
lopulta syyllinen, mielenkiintoista John Harkins oli jaksoissa The Thief 1-2 kolikkojen
keräilijä Michael Koskoff, joka oli syytetty, joka oli syytön. Näyttelijät kiertävät monissa
osissa eri rooleissa. Alden heilutti nuijaa oikeussalissa.
14-15 The Outcast: osat
1-2
The Outcast -jaksoissa (jaksojen välissä ei lopputekstiä) Ben Matlock unohtelee asioita, ja päättää jäädä eläkkeelle, hän lähtee matkalle ja vie Ramon Comoneres nimisen siirtotyöläisen Oak Kreek nimiseen paikkaan. Matlock menee tapaamaan tilalle Ramonia, mutta hän on kuollut onnettomuudessa, ruumis näytetään, oli ajanut traktorilla ja pudonnut terien joukkoon. Ben alkaa kysellä, mutta vastauksia ei tule. Hänen autonsa kiilataan tieltä. Suomessa jakso päättyy tähän, mutta ei tule lopputekstejä eikä seuraavassa jaksossa alkutekstejä. Kysymys on rahan pesusta, rahaa lähetetään ruumisarkussa.
Matlockin motellihuone on tutkittu ja usea paikkakuntalainen on mukana juonessa. Conrad menee farmille töihin, hän näkee rahaa, ja pakenee, paikan poliisi ampuu Conradia, ja yrittää lavastaa Matlockin, joka lukitsee petollisen poliisin alaslaskettavalla sängyllä. Paikkakuntalaiset Matlockin avustuksella ottavat konnat kiinni.
Michelle ja Julie pitävät eläkejuhlat Benille. Juhliin tulee Frank, jota Matlock puolusti. Frank oli hävinnyt juttunsa, ja Ben lupaa hoitaa valituksen. Eläkesuunnitelmat
jäävät siis haaveeksi, kuin pitkälti myös suunniteltu kalareissukin. Lopputekstien aikana ei tule kuvia jaksosta vaan Benin kalastusta näytetään.
16. The Big Payoff
The Bif Payoff -jaksossa Ben maalauttaa taloaan, kaverilla,
jonka taidot viittaavat enemmän muusikon uraan. Michelle edustaa murhasta
syytettyä mainosten ohjaajaa Peter Angelia, jota jaksossa ei juuri näy. Jakson
tähti on vakuutusetsivä Max Sugarman. "Sokerimies" saa vaimonsa Grace Harker Maitlandin portailta alas tönäisseen aviomiehen Richard Harkerin ja hänen veljensä kiinni. Veljekset tekivät tepposet päästäkseen eroon naisesta, uhkasi avioerolla, kun tapasi miehensä mallin kanssa sängystä, lisäksi Richard tyrkkäsi vaimonsa portailta alas vakuutuskorvauksen toivossa, jonka takia Max Sugarman asiaa penkoo. Sokerimiestä esittää Max Alexander, joka nettilähteiden mukaan oli tuolloin stand up -koomikko. Jaksossa Ben
ei osallistu tutkimuksiin eikä oikeussalissakaan olla.
17. The Abduction
Ben Matlock ja Michelle Thomas ovat Los Angelesissa lakimiestapaamisessa. Michelellä on heinänuha. LA:ssa lakimies Harry Travis (Kenneth Kimmins, joka näytteli myös jaksossa Black Widow) joutuu vaikeuksiin pomonsa rikollisjohtaja Jay Cutlerin kanssa. Hänen pitää tavata Ben, mutta hänet yliajetaan parkkialueella, ja Michelle kidnapataan.
Jakson idea on saada Michelle vapautettua, ja Conradkin pyydetään apuun. Michellen olinpaikka selviää kahdesti vapautusta edeltää Michellen aivastus. Jakso on varsin toiminnallinen ja eräs poliisi on paha, ja myös todistajaohjelmassa oleva mafian kirjuri on petollinen. Ben herättää huomiota tarjoamalla pieniä kolikoita juomarahaksi, ensin 10 centin kolikko ja sitten neljännesdollarin. Rose Ballouta etsiskeltäessä Ben ja Conrad joutuvat strippiluolaan, jossa kaikilla on vaatteet päällä. Rose Ballou viittaa tien risteykseen ei henkilöön.
18. Mr.
Awesome
Mr. Awesome -jaksossa tuomari Richard
Cooksey eli Richard Newton oli sarjassa viimeisen kerran ja puolensataa kertaa
hän kopautteli nuijaa, ja pyyteli Matlockia antamaan todisteita. Jaksossa hänet
ikuistetaan myös "sarjakuvaan" kuten usea muukin jakson päähenkilö,
myös Matlock, joka saa kuvaansa vielä oikeudenviitan. Syyttäjä Lloyd Burgess esiintyy myös viimeisen kerran, Burgess näyttelijänään Michael Durrell oli mukana 22 jaksossa.
Jimmy Johnson syytetyn poika, yksitoistavuotias tenava piirtää sarjakuvia, ja hänen piirustuksestaan
Ben saa lopullisen todisteen, tai vihjeen siihen. Mr Awesome on pojan
sarjakuva, jonka esikuva on lihaksikas Walt Thomas äidin työkaveri ravintolasta. Mr Awesome hallitsee myös
"sithisalamien" teon, monilla muillakin on taikavoimia. Rikoksessa
käytetäänkin sähkölamautinta ja isoa kukkaruukkua.
Syytettynä murhasta on siis yksinhuoltaja Ann Johnson, jonka
"poikaystävä" Dwayne Meeks on murhattu. Conrad tuntee Annin ja käy rodeobaarissa koittamassa taitojaan sähköhevosella. Syyllinen löytyy "rodeotytöstä" Cissy Lockwoodista (Bonnie Burrough), joka palaa
seitsemännen kauden jaksossa The Revenge -kosto. Tämä oli erinomainen jakso.
Jaksojen juonikuviot alkavat muistuttavaa enemmän elokuvia, varsinkin pitkissä kaksiosaisissa jaksoissa.
19-20. The
Evening News: osat 1-2
The Evening News -jaksoissa Doug Levitt lavastaa oman
murhansa "palkkaamalla" pummin kaksoisolennokseen, ja on käyttänyt
hammaslääkärissä. Jakso liittyy uutismaailmaan, ja syyllinen Doug Levitt on tiedossa koko
ajan ja saadaan kiinni.
Jakso käynnistyy Matlockin haastattelulla, jossa Billy Finley -nimiselle toimittajalle on annettu vääriä tietoja ja hänet nolataan. Sama toistuu poliitikon lehdistötilaisuudessa. Kolmannessakin tapauksessa on levitetty uutisankka, jonka avulla liikemies Addleson tienaa miljoonia, kyse on maakaupoista. Addlesonista on kytkös Levittiin. Levittin touhuissa on mukana uutisankkuri (uutisankkuri) Diane Becker, jonka Levitt saattaa ensimmäisen osan lopussa ikuiseen uneen.
Matlock saa liikennesakon, koska hän ei ole huomannut STOP-merkkiä, joka muutaman oksan peitossa. Hän yrittää todistaa näkyvyyden olevan huonoa, ja pyytää Conradia videoimaan, jolloin Conrad kaatuu, videokamera menee rikki, Matlockin kengät menevät mutaan, puku repeää, auton ovi rikkoutuu ja lopulta oikeudessa sakko tuplaantuu.
Todisteita kerätään eri tavoin, Conrad soluttautuu jengiin, joka terrorisoi asukkaita, jotta taloja myytäisiin, kyseessä on motiiveihin liittyvä kiinteistöhuijaus ja vilpillä ansainta.
Nuijan varressa varsinaisessa oikeussalissa on tuomari Cynthia Justin, jota
näyttelee Aneta Corsault, joka esiintyi seitsemästi, ja viidesti tuomarina ja
kahdesti muussa osassa. Matlock todistaa Levittin syylliseksi murhiin.
21-22. The Assassination: osat 1-2 Suomessa, jaksojen välissä ei alku eikä lopputekstejä
The Assassination -jaksossa tapahtumia riittää.
Willow Springisin pormestari ammutaan ja murhan takana
oletetaan olevan salaliitto, sillä harrastelijan videonauhassa näkyy kummallisesti käyttäytyvä mies, lisäksi murhaajalta (tai mies jolla oli ase) ei löytynyt rahaa. Asiaa tutkimaan on nimetty tutkijakomissio ns. Brodskyn komissio, jonka erästä jäsentä eli Elleriä syytetään ensin käpälöinnistä ja sitten murhasta. Eller on tuomari, joka laittaa jakson alkupuolella Ben Matlockin putkaan. Putkasta Benin hakee pois Matlockin toinen tytär Leanne. Kotiinpaluujuhlissa on koko Benin porukka läsnä: Michelle, Conrad, Julie, Les Calhoun ja Conrad ja lisäksi siis Leanne, vain sarjasta jääneet Charlene, Cassie ja Tyler puuttuvat. Jaksossa on vanhoja tuttuja Lydia Lewania esittää Siskokset jaksossa ollut Diane Behrens, Daniel Roebuck piipahtaa syyttäjänä Ederiä vastaan. Ederiä näyttelee Veljekset jakson päähenkilöä näytellyt Kristoffer Tabori.
Jaksossa on salaliiton ainekset. Ensin Eder on syytettynä, sitten Brodskylle näytetään kuvaa, missä Eder suutelee hänen vaimoaan. Brodsky ampuu vaimoaan. Vaimo on kuitenkin kuollut, murhattu syanidilla ja murhasta syytetään uudestaan Ederiä. Ederiä alkaa puolustaa Leanne, koska Ben kieltäytyy. Benin ja tyttären välillä on toraa. Matlockien asuntoon asennetaan mikrofonit. Salaliitto todella oli olemassa ja Conrad kertoo Benille begoniapenkin vieressä, että taloa salakuunnellaan. Conrad etsii kytkentöjä aikuisviihdefilmistudioltakin. Leanne (Leigh Ann käännöksessä) joutuu puolestaan oikeuden halventamisesta kolmeksi vuorokaudeksi vankilaan. Leanne ja Ben sopivat riitansa. Ben kuulustelee pari epäiltyä ja salaliitto selviää, ja Eder vapautuu. Tosin Eder ja poliisipäällikkö Young ovat tahollaan syyllisiä joihinkin muihin rötöksiin.
Kuudes kausi päättyi.
*****
Michelle Thomas jää kuudennen kauden päätteeksi pois. Tilalle tulee Matlockin (toinen) tytär Leanne Macintyre (Brynn Thayer). Brynn Thayreilla on 38 credittiä, esiintyi kerran Roxanne Windemerenä (joka palkkasi Benin, mutta oli syyllinen toiseen murhaan), ja 37 credittiä on tyttärenä, myös kuudennen kauden lopussa.