maanantai 3. kesäkuuta 2019

Au pairit Havaijilla



Ennakko
Au pairit Havaijilla, alkaa Yle TV2:ssä tänään maanantaina 3.6.2019 klo 21 kahdella jaksolla, mutta jaksot ovat ilmestyneet Yle-areenaan jo 29.5.2019. Syyskuussa 2020 sarja tulee Ruotsin SVT2:lta.

Havaijille lähti Suomesta neljä au pairia, kuvasta vasemmalta oikealle:

Annika on 21-vuotias asuu Tampereella, hän ei ole ollut koskaan ulkomailla. Hänen isäntäperheessään on kuusi lasta. Daniel Anthony ja Alohi ovat uusioperhe, ja asuvat luomufarmilla, jossa on sikoja sekä villiintyneitä sikoja.

Talvikki on 19-vuotias ja asuu Helsingissä, hänen isäntäperhe on havaijilais-libanonilainen. Wendy ja Youssef, ja heillä on ravintola ja tietenkin lapsia.

Emma on 19-vuotias ja on kotoisin Vantaalta. Emma menee au pairiksi yo- kirjoitusten jälkeen, Emma on ruotsinkielinen, mutta puhuu suomea.

Amma on 23-vuotias  ja asuu Tampereella, mutta kotoisin Joensuusta. Hän  opiskelee, Ammalla ei ole mainittavaa lastenhoitokokemusta, mutta isäntäperheessä on kolme lasta, ja vanhemmat Brandon ja Crystal.

Aloha, eli ensimmäisessa jaksossa Annika, Talvikki ja Amma tapaavat lentokentällä ja lentävät yhdessä Havaijille. He yöpyvät hulppeassa hotellissa. Annika suuntaa maalle, sikafarmille. Hän on kauhuissaan.

Jakso 2 Missä menee kurin rajat?
Annikan farmielämä on liian karua, jo neljän tunnin päästä hän itkee, ja perheen isä tokaisee, että 94 päivää jäljellä. Farmi on murju ja lapsia kohdellaan raisusti, ja lapset ovat rajattomia. Vanhemmilla on iltabileitä pilven merkeissä, ja kämppä on mullin mallin.
Amma menee perheeseen, jonka äiti Crystal on Ruotsissa käymässä, ja  perheen isä Sheldon asettaa tiukkoja rajoja. Seinällä killuu kyltti Wild and Free. Mutta Amma ei saa tuoda kavereita taloon, ja rajoja on, kuten töitä ja tehtäviä.
Talvikki on yksin hotellissa, ja jumppailee. Annika tulee skumppailemaan Talvikin kanssa hotellille. Tinderistä etsiskellään seuraa, ja Annika päättää vaihtaa perhettä. Talvikki menee perheeseensä, jossa on lisäksi koiria. Talvikki ei syö lihaa, joka ei ole välittynyt perheelle. Lisäksi Talvikille oli yllätys, että kotiintuloaika on klo 22.

Jakso 3 Onks toi äiti ihan kunnossa
Emma on kirjoittanut ja suuntaa Havaijille, ja menee yksinhuoltajaperheeseen. Alyssa on muotisuunnittelija ja äiti. Alyssalla on kaksi lasta, hän kikattaa paljon ja lapset ovat villejä. Hän kertoo lähtevänsä New Yorkiin. Emman pitäisi katsoa koiran perään matkan ajan eli 10 päivää. Äiti näyttää myös tverkkaustaitojaan.
Talvikin perheen lapset käyvät kotikoulua. Yhtä lasta koulukiusattiin, koska näytti aasialaiselta
Annika on lähtenyt perheestä ja haluaisi saada seuraa muista au paireista enemmän. Annika menee seuraavaan haastatteluun. Monica ja Sean ottavat Annikan, perheellä on lapsia.
Emma näkee muut au pairit. Annika haluaisi bilettää enemmän kuin muut ja bilettääkin

Jakso 4 Mä oon löytänyt mun elämäni miehen
Jakso pui illanviettoa. Kaksi tummaa tyttöä ja kaksi vaaleaa. Amma ja Talvikki ovat rauhallisempia, kuin Annika ja Emma, jotka ovat "jatkoilla".
Talvikin perhe tekee vapaaehtoistyötä kilpikonnien parissa.
Emma tutkii asuntoa, ja näkee ötököitä. Ei osaa nukkua yksin, pelkää. Perhe jatkaa Japaniin. Emma lähtee, ja jättää koiran (ihan perheen luvalla)!
Annikka aloittaa uudessa perheessä. Väittää, että perheen isä on koskettanut tätä kylkeen.
Amman perheen äiti Crystal saapuu vauvan kanssa.
Mira pelaa rantalentistä, tahto on suurempaa kuin taito. Sen jälkeen biletetään, ja Annika löytää miehen, joka kehuu tämän ulkonäköä. Annika on otettu.

Jakso  5 Yks teki oharit ja toiset puhuu paskaa
Emma hakee paikkaa, johon pääseekin, mutta saa oireita, joutuu sairaalaan, ja lähtee perheestä.
Amma puhuu kotiintuloajasta perheessään.
Annika on kutsunut Blaken grillijuhliin, mutta Blake ei tule. Minusta isäntäperhe hoiti tilanteen hyvin.
Au pairien telttareissu on riitaisa. Talvikki kertoo, että muut tytöt ovat puhuneet Emmasta ja Amma moittii Talvikkia kielimisestä.

Jakso 6 Eiks vaan voi pyytää anteeks
Telttadraamaa selvitellään. Ratsastetaan rannalla.  Emma hakee paikkaa. Perhe, jonka äiti on Lorraine, palkkaa hänet. Äidillä on vaatteiden kotimyyntiä. Emma auttaa vaatteicden kuvaamisessa ja tubetuksessa.
Amma puhuu lappalaisista yliopiston kirjakerhossa ja  ja häntä nolottaa. Halloweenia juhlitaan. Annika valittaa perheelle kommunikoinnista,

Jakso 7 OMG, heittääks ne mut nyt ulos?
Amma vie porukan taidemuseoon. Emma laittaa homman läskiksi, ja läskiksi menee myös uudessa perheessä. Emma vitsailee perheen äidille shoppailusta, ja perheen äiti heittää hänet pois. Emma jättää tunteellisen kirjeen. Äiti soittaa Emmalle, eli Emman vaatteiden kuvaus ja youtubetus jatkuu. Äiti ostaa vaatteita halvalla ja myy kalliilla.
Ammalla on rantaseuraa Kinta-nimisestä miehestä.
Talvikki on kiintynyt perheensä 11-vuotiaaseen tyttöön. Perheen lapset käyvät Annikan tuntemalla sikafarmilla.

Jakso 8 Nolointa mitä ikinä oon tehny
Viikonloppureissu  Mauille, Maui on yksi Havaijin saarista, ja luonnossa kuljetaan ja putouksen alla uidaan. Ennen matkaa Annika ja Emman välit ovat rakoilleet viihteellä ollessaan, ja  Annikan ja Emman välejä selvitellään, ja kiistoja ratkotaan. Au pairit uivat merenneitopyrstön kanssa (on nolointa?) Sitten he menevät selvänäkijälle, Amma ei usko ennustuksia, mutta Annika paremmin. Amma mussuttaa asiasta. Emma ei saa kuulla ennustuksia, ilman välirepliikkejä.

Jakso 9 Siistii otetaanko uusiks?
Jäähyväiset. Talvikki on kotiutunut perheeseen hyvin, ja iso ikävä on molemmin puolinen. Talvikki on tehnyt hienoa au pair työtä, hän on kyllä esimerkillinen nuori ja ihminen.
Talvikki hyppäsi tandemhypyn ja Emmakin. Emma on päässyt ylioppilaaksi ja perhe pitää hänelle kekkerit, johon aupairit ja Talvikin perhe osallistuu.
Amma on rauhallinen ja jättää myös jäähyväiset.
Annika pohtii, miksi perhe ei halua hänen pinaattikeittoaan. Mutta on varmaan pitänyt perheestä.
Emma lentää Australiaan. Amma hyvästelee perheen, he ovat tyytyväisiä Ammaan. Amma mdenee kotikotiin eli Joensuuhun.
Talvikin ottaa vastaan Suomessa poikaystävä, sisko Annikan.
Yle-areenassa sarja on  täällä

***
Au pairit ovat olleet jo aiemmin USA:ssa, eli Los Angelesissa, jonne suuntasivat Judith, Henna, Janita ja  Mira, joka oli myös Lontoossa au pairina. Janita lähti kesken kauden pois. Lisäksi Au pairit olivat Miamissa, jonne menivät jane, Joona, Matleena ja Neea.

Paras kausi minusta oli Au pairit Australiassa. Au pair Juhon mielestä kolmikko Isabella, Mira ja Susa aiheuttivat liiaksi draamaa Australiassa, ja sitä tosiaan ohjelmassa oli.

Au pairit olivat myös Kanadassa, jossa olivat Roni, Mona, Sanna ja Vanessa, kun Sanna palasi Suomeen tuli tilalle Johanna.Avauskaudella au pairina oltiin Lontoossa. Lontoossa lapsia hoitivat Anna, Hilla, Mira ja Jasmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)