Toimettomat on Sami Kieksin ohjaama ja käsikirjoittama viisiosainen dokumentti koronakeväästä 2020 kun Suomi sulkeutui. Se on nähtävissä Yle-Areenassa. Kokijoina on joukko ihmisiä, suurin osa nuoria parikymppisiä, mutta Lindan kautta tulee perheyrityksen talousvaikeudet koko perheen kannettavaksi.
Päähenkilöinä ovat Linda, Benjamin, Taisa sekä Veera ja Aaro.
Lindan perheellä on matkailualan yritys, jonka toiminta keskeytyy koronan vuoksi. Perheellä on paljon vastoinkäymisiä. Ainoa kevään positiivinen asia on se, että ratsastukseen ei korona vaikuta.
Benjamin asuu yksin, tai kissan kanssa. Kaiken ikävän lisäksi talossa on julkisivuremontti.
Taisalla meni ravintola-alan työt alta.
Veera ja Aaro asuvat yhdessä (tai Veeran asunnossa) Porissa. Näyttää siltä, että kesä 2020 on vapaa työstä (ja rahasta)
Dokumentissa on hyvin henkilökohtaisia asioita, joita en avaa tässä.
Jälkikäteen on hyvä, että dokumentti on tehty, sillä ihmiset ovat unohtaneet koronarajoitukset tai ovat halunneet unohtaa. Aika oli hyvin outoa ja jättänyt etenkin nuoriin syvät sisäiset haavat, jotka nyt ovat arvilla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)