maanantai 9. lokakuuta 2017

Teleks lähellä melkein iholla Turun Hunters Innissä



Teleks oli 'lähellä melkein iholla' Turun Hunter's Innissä  torstaina 5.10.2017.

Hunter's Innissä seurattiin sitä ennen Kookoo - TPS -jääkiekko-ottelua, jonka TPS voitti 4 - 1.

Teleks teki soundchekin erätauolla ja aloitti soittamisen kello 21:30


Tässä Retkahdus -biisi

Teleks heitti hyvän keikan tarinoiden ja soittaen vierähti parituntinen.

Bändin biisit ovat Pepe Johanssonin ja Markus Koskisen käsialaa.

Minulla on kolme Teleksin levyäkin, mutta he olivat kyllä vielä parempia livenä.

Esikoisalbumi Siipiä en nyt kotoa juuri nyt löytänyt, mutta siitä kuultiin Hiljaa virtaa Vantaa, joka oli yhtyeen läpimurtohitti, ja itsekin olen asunut Vantaalla.


Viimeinen sammuttaa valot -levyltä kuultiin ainakin Elämäni viimeinen elämäni rakkaus, jonka pätkää minusta soitetaan Satuhäät -tv-ohjelmassa. Tämän päivän sankaritkin kuultiin.


Taivas on täynnä -levyltä kuultiin  esimerkiksi Rakennuslaulu, joka sai ihmiset hyvälle tuulelle, vaikka edeltävä tarina kertoi ikävästä yllätyksestä.


Kotimatkalla -levyltä kuultiin montakin kappaletta


Hiipivä aamu oli niistä minusta erikoisen hyvä.


Teleksillä kuultiin biisejä, jotka ovat levyllä, mitä minulla ei ole, tai on julkaistu sen jälkeen esimerkiksi Tommy Taberman, ja Rollarit, joka ainakin on spotifyssä.


Yhtyeen tunnetuin biisi lienee kuitenkin Tuulilasin nurkkaan, jonka coveroi aikanaan Idolsista tuttu Kristiina Brask, ja jonka kertosäkeen otti Mikael Gabriel biisiinsä Kipua. Kipua -biisin taas esitti coverina Vain Elämää vitoskaudella Lauri Tähkä.

Hunters Innissä oli myös Anssi Kela, josta bloggasin NÄIN.


Hunter's Innissä jatkuu lauluharjoitukset, Dave Lindholm on 16.11.2017, ja Petra 14.12.2017 klo 21:30

Ulkopuolelta Hunter's Inn näyttää tältä, ja on Brahenkatu 3:ssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)