perjantai 3. tammikuuta 2020

Kakolan Funikulaari on yksi Turun taideteoksista



Kakolan Funikulaari on suuri vaunuhissi, joka vie ihmisiä Turun Linnankadulta Kakolanmäkeen, jonne pääsee myös portaita ja tietä pitkin.


Hissi on umpinainen, siihen mahtuu kymmeniä ihmisiä ja se kulkee kiskoilla.


Hississä ei ole erillistä kuljettajaa, vaan pääteasemalla ovet aukeavat.

Ulkoa näkyy Kakolan vankila, jota ympäröi muurit.

Kakolassa on turistikierroksia (ainakin vielä). Tarkoitus on tehdä asuntoja, ja ravintoloita.


Itse en ole ollut Kakolassa sisällä, mutta olen katsonut hienoja maisemia. Piippu lienee vedenpuhdistamin piippu. Tämä maisema on Patterinhakaan päin.

Toiselle puolen näkymät ovat näin hienot. Tuo piippu on Turku Energian fibonazzi-piippu


Funikulaarin on suunnitellut Pekka Vapaavuori, hinta oli alle 6 miljoonaa euroa, ja kuuluu alueen kehittämiseen. Käyttöönotto on takkuilut, mutta toimii nyt.

Turun kaupungin sivujen mukaan
"Radan pituus on 130 metriä ja korkeuseroa ala- ja yläaseman välillä on 30 metriä. Matka-aika yhteen suuntaan on noin yksi minuutti. Kyytiin pääsee molemmilta asemilta.

Funikulaarilla matkustaminen on maksutonta. Funikulaari on avoinna arkisin 04.30–01.00 sekä viikonloppuisin 5.00–24.00
 "

Siellä on ihan turvallista, ja on hälytysnappi, ja puhelimen kentät ovat tallessa.

Tässä vielä muutama vuosi sitten ottamiani kuvia Kakolanmäeltä hieman toisesta kohtaa.



Kakolan alue on yhdellä Turun kukkuloista.


Vankilatoiminta, joka alkoi 1800-luvulla, on päättynyt ja siirtynyt Saramäkeen.

Vankila-alueella on olult Keskusvankila, Lääninvankila ja vankimielisairaala.

Vankiloiden uuskäyttöä on mietitty, ja turistikierroksia entisessä vankilassa on tehty.

Alue on iso kallioalue, josta on hyvät näkymät, jota puut jonkin verran peittävät


Vankilasta lienee ollut vaikea karata, sillä kallioseinät ovat jyrkät ja tässäkin on iso ja syvä lammikko aidan alla


Joka sekin on nyt hieman peitossa


Lopuksi vain näkymiä alueelta ja


kalliolta


eri suuntiin.



Kakolan kallion sisällä toimii minusta nykyisin jäteveden puhdistamo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)