Pitää kirjablogata. Voitin kirjantilan 1X2-visasta oheisen teoksen, kirjailija on oikeastaan elokuvaohjaaja ja ohjannut esimerkiksi Fu??ing Åmalin, joka kertoi pikkukaupungin tyttöjen (ja poikien) pahoinvoinnista, ja itsensä löytämisestä, rosoisen hyvä lyhyehkö filmi, jonka olen katsonut muutaman kerran.
Teos on pojan tilitystä isästään tai siitä suhteesta, joka oli jotenkin vajaa ja vihamielinen? Alussa poika menee sairaalaan tapaamaan isäänsä mukanaan shakkilauta. Isä on poissa, kuollut, peliä ei pelata. Teoksen kannessa lienee valkoinen shakkikuningas nurin ja musta lähetti pystyssä. Shakki on kirjassa teemana, sillä entisistä mestareista mainitaan amerikkalainen Bobby Fisher (1943 - 2008), joka oli mestari ennen Anatoli Karpovia. Fisher voitti tittelin Reykjavikissa Spasskilta, mutta menetti sen. Anatoli Karpov oli mestari vuosina 1975-1985, mutta menetti sen toiselle neuvostoliittolaiselle shakkimestarille Bakussa 1963 syntyneelle Garri Kasparoville, jonka työ shakin popularisoinnissa on ollut merkittävä.
Itse en pelannut shakkia nuorena vaan tammea. Myöhemmin tuleva appiukkoni oli innokas shakin pelaaja, ja haastoi otteluihin, jossa olin pitkään ottavana osapuolena. Aloin lukea shakkikirjoja, perehdyin avauksiin ja kokonaisiin peleihin ja seurasin Eero Raasteen Hesarin ja iltiksen shakkipalstaa. Ymmärsin pelin jujun, kehityin, pelit muuttuivat tasaisemmiksi, ja pystyin pääsemään ensin tasapeleihin ja sitten jopa voittoihin, oma pelaamisen taso on sellainen, että voittoasemassakin saatan syyllistyä hätiköityyn siirtoon, eli pelini taso ailahtelee. Shakki on minusta eri peli kun lauta on täynnä nappuloita, tai loppupelissä kun jäljellä on muutamia sotilaita ja kuningas. Shakkia en ole sittemmin seurannut, mutta olen pelannut muutamia kertoja perheenjäsenten kanssa vuodessa ja joskus katsonut pelejä esim. tekstitv:ltä. Oma pelaamiseni on heikon harrastelijan tasoa, mutta ymmärrän pelin idean.....
Teos on pojan tajunnanvirtaa. Lyhyitä lauseita, poukkoilevia ajatuksia, mutta jotenkin mielenkiintoisia, mutta ei kaikki, aika paljon peilataan tunnettujen kuolleiden kautta (JFK, Marilyn Monroe, Anna Nicole Smith), monologisesta dialogista esimerkki sivulta 45
Nallen, jonka rinnassa ovat minun nimikirjaimeni.
Aikaa odottaa
Veitsi odottaa. Kaksi kyntiilää odottaa
Kaivo kryptassa
Viemäri, johon isän veri huuhdotaan.
Yksi hius jää kiinni.
Yksi ainoa hius.
Yksi ainoa puu
Se taipuu minua kohti
Valitsin tämän, sillä siinä ei ole kirosanoja, kuten sivun 46 vastaavassa monologissa. Monet monologit ovat suorastaan maanisia, ajatukset pomppivat, on muistoa, huomiota, on tavoitettu rikkinäisen pojan ajatuksenjuoksu.
Moodysson kuvaa joitain yksittäisiä tavaroita ja kauppoja nimeltä, mutta miljöön tai henkilön kuvausta on vähemmän. Shakki-painotteisuus näkyy miltei koko ajan: saksalainen Adolf Anderssen, vuodelta 1851 mainitaan muutamasti, Spasski, Kramnik, Anand, Karpov, mutta Kasparov montakin kertaa, ja mainitaan hänen nimen muutoksensa Weinsteinista Kasparoviksi. Yleisin mainittu shakkimestari on 1972-1975 mestari Bobby Fisher, jonka outo käytös on puhututtanut. Minua kummastutti, miksi Fisher on niin tärkeä teoksen teeman kannalta tai ainakin kirjoittajalle. Kirjailija ja kirjan minä ei ole voinut muistaa Fisherin kautta 1972-1975 kovin hyvin, on itse syntynyt vuonna 1969. Kirjan väite on, että Fisher ei olisi tuntenut isäänsä (tai että äiti ei olisi kertonut), tuntuu myös epäilyttävältä. Wikipedian mukaan hänen isänsä on kuitenkin tunnettu fyysikko, vaikka kuoli, kun Bobby oli nuori. En itse muista Fisheristä muuta kuin otsikot, kun hän ”luopui” mestaruudesta, ottelusta ei päästy sopimukseen, asia oli iso Kylmän sodan aikaan, Fisher on ollut ensimmäinen ja ainoa jenkkimestari, paremmin muistan suuren ottelun Kasparov vastaan Karpov, vuonna 1985 vaadittiin 12 pistettä voittoon, ja Kasparov tällöin voitti 13-11. Kasparov hallitsi tämän jälkeen turnauksiakin, ja Karpov oli mukana, pelasi monia muitakin Nigel Short, ex-neuvostoliittolainen Kortšnoi, mutta tilanne muuttui 1991 Neuvostoliiton hajottua. Shakkia en sen koommin ole seurannut, mutta naisista unkaritar Judit Polgár pelasi muistini mukaan jopa miesten sarjoissa hyvällä menestyksellä
Kirjassa shakkiteema on jatkuva ja toistuva. Päähenkilö käy jatkuvia otteluita, useimmin netissä, ja käy Kramnikin ja Anandin ottelussakin. Shakkiteema ei johda mihinkään.
Shakin peluuta käsitellään filmissä Salainen agentti 007 Istanbulissa, missä shakkinero Kronsteen ei saa siirrettyä nerouttaan shakkilaudan ulkopuolelle ja himoittu salakoodin lukija jää saamatta.
Isän ajan teemat eivät mitkään muutkaan johda mihinkään, esimerkiksi julkisteema: Marilyn Monroe, Rihanna, Kate Moss, äiti Teresan käsittely tuntui myös turhalta, minusta hän oli katolinen albaani, joka toimi Kalkuttassa, en oikein saanut linkkiä teokseen, kuten en monessa muussakin kohdassa, tämän vuoksi en kirjabloggaa, en ymmärrä tällaisia teoksia
Kirjassa kuvattaneen yksinäisen pojan sirpaleista mieltä, ja pahaa oloa, teksti on paikoin liian kummaa minulle. Lyhyitä lauseita, kaikenlaista ruumiinavausdokumentteja, kummia webbisaitteja, omituisia matkoja, kummia ajatuksia, muutaman sanan lauseita sivu sivunkin perästä, sitten tuotemerkkejä, tai julkkisten nimiä, luultavasti tekijän lahjat ovat enemmän vielä elokuvapuolella. Onko ihmisellä oikeasti näin paha olla? Siis kirjan minällä?
Isäkään ei vaikuta kovinkaan normaalilta, eronnut matemaatikko, joka yrittää todistaa, että nolla on mahdottomuus ja että yksi miinus yksi on eri suuri kuin nolla ja siis teoksen sanoin ”uppoutui nollaan”
Minusta kaikki teoksen juonen rimpsunpätkät jäävät kesken.
En pitänyt kirjasta, mutta yritän siitä löytää kaksi mielenkiintoista pointtia.
Urheilijalegendoja oli mainittu kymmenkunta, ja yksi niistä oli Lasse Viren, ei siis Paavo Nurmea.
Ainakin kahdesti mainitaan Sarajevon olympiakisojen 1984 viidenkympin voittaja Thomas Wassberg, tämä oli ruotsalaisille tärkeä, koska hän kukisti saman maan Gunde Svanin. Ei siis mainittu sadasosan sekunnin voittoa Juha Miedosta 1980 Lake Placidissa. Sarajevon kisathan olivat Marja-Liisa Hämäläisen kisat, hän voitti kolme kultaa.
Teosta kuvaavat adjektiivit: tasapainoton, maaninen, masentunut, outo ja sirpaleinen.
Itseriittoinen_Sekava_Älytön_Nykivä
Avuton_Iloton_Kulahtanut_Ajankuva
= ISÄN AIKA
Lopuksi: uskon vielä että 1 – 1 = 0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)