Ylellä nähty yhdeksän osainen
Au pairit Australiassa on minun mielestäni ollut yksi viime aikojen parhaita tosi-tv-sarjoja. Sarja on vielä Yle-areenassa lisäksi sitä näytetään Ruotsissa SVT1:llä.
Sarjan idea on hyvin yksinkertainen, Australian Sydneyhyn matkasivat Suomesta
Henrietta, Susa ja
Isabella ja sarjan kakkososassa
Juho. Ideana on toimia perheissä au paireina, eli hoitaa lapsia ja kotia, mutta ilman palkkaa. Itse asiassa mennä toisen perheeseen, hoitaa toisen lapsia, ja mennä maahan, jossa puhutaan vain englantia, on valtava haaste ja seikkailu, ja niin se myös tässä sarjassa oli. Toki tosi-tv:ssä voidaan alleviivata, muuttaa tapahtumajärjestystä, mutta seikkailua ja draamaa oli tässä sarjassa, enemmän kuin minusta muissa au pair -kausissa ja monessa näytellyssä sarjassa.
Isabella vaihtoi isäntäperhettä kahdesti,
Susa vaihtoi perhettä kerran,
Henrietta lopetti au pairina kokonaan ja muutti
Isabellan toisen host-isän luo,
Juho oli samassa perheessä koko ajan.
On hienoa, että nuorena toteutetaan unelmia, ja uskalletaan lähteä maapallon toiselle puolelle vieraaseen maahan. On selvä, että kaikki ei suju kuin on suunnitellut.
Isabella, joka oli 18-vuotias herttainen uskovainen tyttö, joutui ensin perheeseen, jossa oli varsin vaativa äiti. Sen jälkeen hän meni perheeseen, jossa oli yksinhuoltajaisä, sarjan mukaan lasten erossa ollut äiti ei pitänyt siitä, että lapsia hoitaisi au pair, kun lapset ovat isällä. Isabella vaihtoi sitten maalle mukavaan lapsiperheeseen, jossa oli paljon eläimiä.
Susa oli aluksi perheessä, jossa oli neljä lasta. Vaihto tuli jonkin ajan kuluttua. Seutukunta oli rauhatonta, ja Susan vaihtaessa perhettä, hänellä oli vaikeuksia alivuokralaisena olossa. Susan 'toinen perhe' oli yrittäjäperhe, jonne Susa jäi vielä ohjelman päätyttyä.
Henrietta oli hyvässä kodissa, jossa oli kaksi lasta. Hän koki vapauttaan rajoitettavan, ja etsi töitä.
Henrietta muutti Isabellan host-isän luo. Epäilemättä he olivat ainakin ystäviä. Tässä ollaan ravintolassa. (SVT1:n lähetyksestä ottamaa valokuvaa olen pienentänyt, jotta hahmoja ei tunnistettaisi).
Juho teki ruokaa, ja oli nuorehkon leskiäidin luona, jolla oli 13-vuotias tyttö. Juho pärjäsi kaikin puolin hyvin ja kokkaili varsin paljon.
Draamaa sen sijaan oli paljon ja rakennettiin. Susa ja Henrietta oli monta kertaa sanojen vaihdossa, tai minusta lähinnä Rääkkylästä kotoisin oleva Henrietta ripitti 18-vuotiasta Lappeenrannasta kotoisin olevaa itseään nuorempaa Susaa, joka ei antanut periksi. Isabella taas toivoi ja rukoilikin sen puolesta, että kaikilla olisi hauskaa ja oltaisiin väleissä. Lopulta myös Juho saa kuraa niskaansa, kun oli Susalle ihmetellyt draaman määrää tai sitä, että au pair -ajan jälkeen tuskin paljon nähdään. Au paurien kotioloistaan Suomessa ei puhuta, vaikka lähtö näytetään. Susa ei juurikaan kehu kotikaupunkiaan Lappeenrantaa.
Koska on kyse oikeista ihmisistä ja todellisista perheistä ja heidän lapsistaan, en viitsi kirjata tapahtumia, mutta niitä todella oli.
Kannattaa katsoa vähintään
Yle-Areenasta. Minusta tämä sarja kertoo paljon myös elämästä Sydneyssä. Minusta Sydeneyssä lapsilla tuskin on subjektiivista päivähoito-oikeutta, eikä yhteiskunta tarjoa niin paljon palveluja kuin Suomessa, tuskin ollenkaan. Kuitenkin ihmiset ovat onnellisia ja iloisia. Tietenkin kaikissa maissa ja systeemeissä on välinputoajat ja syrjäytyjät, niin Australiassa, mutta myös Suomessa. Sama tuli ilmi myös ohjelmassa Au pairit Kanadassa, missä au pairit kyyditsivät lapsia kouluun, koska ei ollut ilmaista koulukyytiä.
Au pairit suuntasivat myös Los Angelesiin
NÄIN.
