sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Hirvensalon hiihtokeskus

 


Hirvensalon hiihtokeskus on lähellä Syvälahden koulua ja K-Marketia.


Hirvensalon hiihtokeskuksella tarkoitetaan oikeastaan Slalommäkeä, jossa on nykyisin viisi rinnettä. Laskettelurinne näytti maaliskuussa 2025 tältä. Talvi oli lumeton, mutta koska rinnettä pystyttiin lumettamaan, pystyttiin mäessä laskettelemaan.


Tässä vastaava kuva joulukuun lopulta 2024.

Hirvensalon slalomrinne avattiin vuonna 1964, ja alkuun hissejä oli vain yksi. Käytössä oli  jyrkin mäki rinne 1, josta lasketteli muiden muassa nopeuslaskulegenda Kalevi Häkkinen (1928-2017).

Hirvensalon Toijaisissa  oli 1950-luvulla puinen mäkihyppypaikka. Nykyisin siitä on vain muisto ja joitain lautoja. Kakskerran Nunnavuoressa oli mäki meren jäälle.

Mäkitouhua pyörittää vuonna 1962 perustettu Turun Slalom. Ilmeisesti Turun kaupunki muistaa yhdistystä avustuksilla ja omistaa osan rakennelmista, mutta slalom-bisnes on seuran harteilla. talvi 2023-2024 oli hyvä, talvi 2024-2025 olki vähäluminen tai oikeastaan lumeton.

Lumitykkejä saatiin 1967 ja kakkosrinne otettiin käyttöön 1968.

Mäki laajeni, ja puita kaadettiin. Nyt on yhteensä 4 rinnettä ja pulkkamäki.

Kesäisin oli mäkiautoja, joille oli tehty asvalttitiet. Mäkiautobisnes loppui.



Rinteeltä näkee Turun kaupunkiin, Upea paikka.

Upea paikka myös kesällä, 


Kesällä porukka kävelee sauvoilla hissilinjaa ylös. 

Kesällä mäki on kuin niitty, eli paljon kukkivia kasveja ja hyönteisiä etenkin perhosia ja myös lintuja. Ikävä kyllä Mäkeen on levinnyt komea lupiini, joka haitallisena vieraslajina syrjäyttää muita niittykasveja.

Lähteet:
Aamuset-lehti 9.1.2019 /Heikki Möttönen
TuSLan webbisivut
Turun kaupungin liikuntalautakunnan päätös 22.10.2024, jossa historiatietona lukee seuraavasti: "Turun kaupunginhallitus on 18.6.2018 § 254 päättänyt, että Hirvensalon laskettelukeskuksen toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti. Liikuntalautakunta on 23.10.2018 § 97 linjannut toimenpiteet kehittämisen edistämiseksi käytännössä. Päätöksissä jaetaan vastuut Turun kaupungin liikuntapalvelujen ja Turun Slalomseura ry:n toimintojen osalta laskettelukeskuksen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Turun kaupunki otti 1.1.2019 alkaen vastuulleen Hirvensalon laskettelurinteen alueen kiinteistöjen vuokra-, ylläpito- ja korjauskulut. Kiinteistöt siirtyivät kaupungin liikuntapalveluiden sisäisiin vuokriin. Kaupungin tilapalvelut vastaa ylläpito- ja korjaustöistä. Kaupungin investoima laskettelukeskuksen huoltohallin sekä rinnevalaistuksen rakennusurakka käynnistyi kesällä 2023 ja valmistui alkuvuodesta 2024.

Turun Osuuskauppa (TOK) on tehnyt aloitteen, jonka mukaan: "Hirvensalon laskettelurinteen viereen voi nousta monitoimirakennus, jossa on kaupan ja kahvilan lisäksi tiloja liikuntapalveluille".

"Innovaatiokumppanuusehdotuksen mukaan Turun Osuuskauppa rakentaisi Hirvensaloon uuden monitoimirakennuksen, johon liittyisi lisäksi uudet kuntoportaat, paviljonki ja hulevesiallas, jota voitaisiin käyttää lumetusveden keräämiseksi. Jotta kumppanuutta voidaan edistää, on Turun Osuuskaupan tuotava kehityssuunnitelma kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vuoden 2026 loppuun mennessä".

TOK  pohtii, josko Hirvensaloon tulisi ensimmäinen S-Market, nyt S-Market on noin 1,5 kilometrin päässä Majakkarannassa Hirvensalon osuuskaupan ensimmäinen market. 
TOK tekisi mäkeen myös kuntoportaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)