sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

James Bluntin keikalla

 


James Blunt esiintyi The Stars Beneath My Feet kiertueen konsertissa 5.6.2022 Vantaan Myyrmäerssä. Konsertin piti olla alkujaan Vantaan Myyrmäki-Stadionilla 7.6.2020, mutta koronan vuoksi konserttia siirrettiin ensin vuodella ja sitten toisella. Liput ostin jo 2019 ja kiertueenkin piti olla nimellä Once Upon a Mind Tour 2020. (editoin tätä vielä)

Olimme paikalla klo 12.30, ja tarkkailimme tilannetta, klo14 jälkeen jonoon. Tapahtumapaikka avautui klo 16.



Jonkin verran oli jonohässäkkää, kun oli Priority liput. Odoteltiin pari tuntia ja lämppäri suomalainen Younghearted esiintyi klo 18 - 19.Kello lähestyi 20:ä ja bändin jäseniä tuli lavalle ja musisointi alkoi.


Kello ei ollut lyönyt kahdeksaa,kun James Blunt singahti lavalle
ja ensimmäinen biisi oli Breathe, sitä seurasi Wiseman ja Carry You Home, jonka jälkeen Adrenaline. Sitten oli juttutuokin aika. Siinä käsiteltiin kahden vuoden viivästys, Korona, Lockdown ja anoppi.

Biisejä: The Greatest, Goodbye My Lover, High, Smoke Signals, I Really Want You, Love Under Pressure, Postcards, So Long Jimmy, Same Mistake.


Bluntilla on kaksi akustista kitaraa,mutta hän soittaa välillä "pianoa", kuten biisissä Monsters, joka saa osan yleisöstä itkemään.



Tunnelmasta toiseen, coverin Coz I Luv You-aikana Blunt nappaa kaasunaamarin, ja antaa yläfemmoja yleisölle, ja, vetää itsensä yleisön joukkoon ja  alkaa surfata yleisön käsien varassa.



Sitten laulatetaan yleisöä. You're Beautiful. Tämän jälkeen Stay the Night sekä OK. Sitten kiitokset yleisölle, ja takaosiin.

Encoressa kuultiin veilä kaksi biisiä



Bonfire Heart



1973

Upea keikka

*****

Levyjä

 

Tuorein on on tupla-CD The Stars Beneath My Feet (2004 - 2021), jossa on 30 biisiä. Tämä on kokoelma, jossa aiempien levyjen helmiä, kolmesta on live versio. Lisäksi on live-versio biisistä  Sladen biisistä Coz I luv you. Konsertin biisit ovat levyllä pois lukien Breathw, joka on levyllä  Levyssä on kiinnostavia päivämääriä. Blunt on syntynyt 1974, asunut Kyproksella, aloittanut pianotunnit kymmenvuotiaana. Blunt on ollut sotilaana eri tehtävissä. Vuonna  2004 on julkaissut ensimmäisen videon High, ja ensimmäinen albumi ulos. Vuonna 2005 tuli You're Beautiful single julkaistiin.



Once Upon a Mind -levy ulkaistiin lokakuussa 2019, sisältää 11 kappaletta suurimmat hitit Monsters ja The Greatest.


Afterlove julkaistiin maaliskuussa 2017. Levyllä on kokoelmalevylle päätynyt Bartender

Moonlanding lokakuussa 2013, sen biiseistä kuultiin Bonfire Heart ja Postcards. Luullakseni tuo avausbiisi Breathe on jollain Moonlandingin levyversioista, jota minulla ei ole. Minulla on vain perus-CD.

Some Kind of Trouble julkaistiin marraskuussa 2011, siitä kuultiin  Stay the Night.

All the Lost Souls julkaistiin syyskuussa 2007, siitä kuultiin Same Mistake ja  1973. Pidän kokonaisuutena tästä levystä eniten, joskin Moonlanding on miltei yhtä hyvä myös.

Back to Bed Bedlam julkaistiin lokakuussa 2004, siinä kuultiin luonnollisesti High, Wiseman, Goodbye My Lover, You're Beautiful.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)