perjantai 21. heinäkuuta 2017

Turussa Tall Ship Race 20 - 23.7.2017



Turussa on kesäaikana paljon tapahtumia, on joka kesäiset kesäteatteria, Paavo Nurmi gamesit, Paavo Nurmi Maraton, Ruisrock, Down by the Laituri, Aurafest, Musapiknik, ja säännöllisesti myös isojen purjelaivojen tapahtuma Tall  Ship Race, joka on Turussa 20 - 23.7.2017 Aurajoen rannalla.


Tapahtuma-alueella on kojuja, josta saa ruokaa, ja matkamuistoja, lisäksi taisi olla kuntosalitoiminnan esittelyä, ja tatuointipaikkaa.

Ihmisiä oli jo aamusta


Tarjolla on virallisen ohjelman lisäksi epävirallista, tässä on brasilialaisen Cisne Brancon miehistön esiintymistä Korppolaismäeltä kuvattuna. (Ääni videossa on huono tuulen vuoksi).

Tall Ship Racen taloudellisia vaikutuksia on alleviivattu alueen medioissa. Vuonna 2009 arveltiin, että vaikutus oli yritysten "myyntiin" 20 miljoonaa, koskee luultavasti ravintoloita ja hotelleja ja kauppoja. Osa hyödystä menee tietenkin kojuille, joista moni on muualta. Menoina tulee tapahtumapaikan järjestäminen, fasiliteetit ja turvallisuus. Tapahtumalla on monia sponsoreita.

Asukkaille tämä tietää pientä epämukavuutta liikennejärjestelyistä johtuen, mutta Turun elinvoima vaatii näitä tapahtumia, ja mukava on kun on meininkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)