tiistai 3. kesäkuuta 2014

Turun Sanomien kulttuurisivut


Olen Turun Sanomien kestotilaaja. Turun Sanomat on lehti, jota aion tilata jatkossakin.

Turun Sanomissa kulttuurisivut olivat varsin runsaat vuonna 2011, jolloin Turku oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.  Nyt tarjonta on vähäisempää varsinkin maanantaisin, myös sunnuntain tarjonta on ollut niukempaa kuin ennen.

Päätin tarkastella asiaa "objektiivisesti"

Webbisivuilla on tarjonta 3.6.2014 on niukkaa, otsikkotasolla löytyy seuraava kattaus:
Annikin runofestivaali tutkii kirjallista iloa, lisäksi webbiselailijoita valistetaan siitä, että
"Taiteilija Stefan Lindforsin Symbiosis-teos tuotiin paikalleen merikeskus Forum Marinumin (Linnankatu 72) edustalle tiistaiaamuna. Tässä minua kummastuttaa, miksi Forum Marinumin osoite on laitettu, ehkä on helpompi löytää perille, minä tiedän missä se on ilman osoitettakin.
Lisäksi on otsikot Seikkisrockista ja Kate Perryn Helsingin keikasta ensi (2015?) keväällä! Kate Perry on ilmeisesti tärkein kulttuuri-ilmiö, koska se on kaikkein vähiten ajankohtainen.

Paperilehdistä keräsin arkipäivien kulttuurijuttuja ja liimasin niitä paperille, josta yläkuva on peräisin, osa on minun töherrystäni, Järvelän kirja sivuaa graffitteja.

Minusta osa kulttuurisivujen täytteestä on aivan rutiinijuttuja ja STT:n uutisia. Myös populaarikulttuuri on esillä kuten Aerosmithin keikka ja Godzillan 60-vuotispäivä.

Kirja-arviot olivat minusta keskinkertaisia. Töhryjä yhteiskunnan julkisivussa on juttu Jari Järvelän uutuusteoksesta Tyttö ja Pommi, jonka Kirsin kirjanurkka arvioi jo 7.5.2014 ja jonka keskusteluun osallistuin täällä. Tämä kirja-arvio sekä juttu Hilkka Ravilon teoksesta Terhi, Romaani elämästä ja rikoksesta ovat minusta osin juonivetoisia. Kirsin kirjanurkka sai keskusteluun mukaan jopa teoksen kirjailijan?

TFO:n (lienee Turun filharmoninen orkesteri)  konsertista on pikku arvio, mutta mitään muuta maata mullistavaa, ei arkipäivinä ole uutisoitu.

Analysoin kaksi sunnuntain lehteä 18.5.2014 ja 1.6.2014, sunnuntain 25.5.2014 Turun Sanomia en löytänyt enää kotoa.

Turun Sanomat Kulttuuri-osio 18.5.2014
Sivuilla 20 ja 21 on juttuja Fjodor Dostojevskin lauseiden tajusta, uudesta Karamazovin veljesten suomennoksesta ja Martti Anhavan käännöstaidosta, professori Pekka Pesosen venäläinen troikka -juttu on pitkä ja  siinä on herran vastauksia tai mielipiteitä Dostojevski-aiheisiin kysymyksiin.
Sivulla 22on otsikko Perhoset lehahtavat ulos pöytälaatikosta. Se on juttu Annika Dahlstenin litografioista, joissa on perhosia. Kuvassa näen myös pääkallon.
Samalla sivulla todetaan, että Ääni voi tuottaa fyysisen kokemuksen. Se on juttu TFO:n konsertista, ilmeisesti volyymi on ollut kovalla, suosittelen korvatulppia, jotka itse otan "kevyen ja raskaan musiikin" keikoille.
Sivulla 23 on Kalenteri-osiossa juttu Timo Parvelasta: Opettajan työtahti jatkuu kirjailijana. Parvela on täyttänyt 50-vuotta 19.5.2014. Onnittelut hänelle.

Turun Sanomat Kulttuuri-osio 1.6.2014
Sivulla 20 on juttu minulle tuntemattomasta näyttelijästä Risto Saanilasta. Koko sivun jutun lopussa selviää, että Saanilan päätös olla näyttelemättä, pysyy. Kunnioittakaamme tätä päätöstä.
Sivulla 21 on taas miltei koko sivun juttu Aerosmithistä, jota muistaakseni kuunneltiin lukioaikana 1970- luvun ja 1980-luvun vaihteessa. Huomattavaa, että Aerosmithistä oli toisen toimittajan juttu jo aiemmin.
Sivulla 21 on arvosteltu turkulaisen Reijo Mäen uusin opus, Cowboy. Juoni on paalutettu tietyin väkäsin. Jutussa on Mäen kuva.
Lisäksi selviää, että Turun taidemuseossa on 14.9 asti Katarzyna Kozyran näyttely Summertale.
Kalenteri -sivulla on juttu Okko Pöyliö -nimisestä valmistuvasta kuvataiteilijasta.

*****
Emmateatterissa pyörivästa näytelmästä  Suomi Hulluu touhuu oli ennakkopuffijuttu aiemmin Turun Sanomissa. Sen jälkeen sama arvioitsija arvioi teoksen kliseiden kavalkadiksi (kuva on kahdesta eri jutusta).

Olisiko puffi-jutun voinut jättää pois? Puffijuttu oli sivun yläosassa ja paljon suurempi kuin itse kritiikki. Jutut olivat siis eri päivän lehdissä.
*****
29.10.2017 runsaat kolme vuotta on kulunut ja Turun Sanomat on edelleen tilauksessa.

Tänään on puhetta Turun kaupungin teatterin 1970-luvun Seitsemästä veljeksestä, kummastuttaa otsikointi Aika velikultia, Motto on Tuntemattiomasta sotilaasta, ei Seitsemästä veljeksestä.

27.10.2017 kulttuurisivut uhrasi koko sivun sen pohtimiseen, rakennetaanko uusi konzserttitalo, korjataanko vanha, ja ääneen pääsivät Turun filharmonisen orkesterin soittajat. Tietenkin he olivat sitä, mieltä, että remontti tarvitaan, ja osa oli sitä mieltä, että vanha konserttitalo remontoidaan kevyesti ja 'annetaan' konservatoriolle, ja tehdään uusi konserttitalo hämähäkkitontille.

24.10.2017 oli tarinaa konserttitalon remontista, jonka hintalapusta on ollut erilaisia tietoja, Turun sanomien mukaan luvut ovat vaihdelleet 33 - 60 miljoonan euron välillä. ITurun Sanomien kuvat olivat viereisestä Turun ammatti-instituutin koulutalosta.

Kummallista jutuissa on se minusta kritiikitön suhtautuminen kalliisiin remontteihin. Orkesteri ja teatteri vievät verorahoista miljoonia, joten kummastuttaa kovasti tämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)