lauantai 19. maaliskuuta 2016

Maksukortin kopioijat iskivät



Ilta-Sanomien mukaan ABC-asemalla on ollut maksukortin kopiointilaite ja kamera, kuvat otin tänään 19.3, asemalla ei ollut informaatiota tilanteesta.


Ilta-Sanomien mukaan osoite on Ispoistenpuistotie 1, eli asema, josta haen aina bensaa, myös tällä viikolla. Myös Liedon ST-asemalla oli kopiointia harrastettu.


Tällainen on paikka (punainen nuoli), missä on ollut kamera, nyt ei ollut


Tämä on paikka, mihin kortti laitetaan.siis oikealla, ja vasemmalla näppäimistö, mitä kuvataan.

Tässä kuvassa on normaalikuntoiset laitteet, niin kuin muutkin kuvat.

Minusta tämä ei ole mukavaa. Jos ihmisen kortti kopioidaan ja käytetään  kopiokorttia ja  rahat viedään, on siitä erityisen paljon haittaa. Luultavasti kiinnijääneet selviävät niin kuin Suomessa kaikesta enintään ehdollisella vankeudella.

Toivon, että rahat ei keneltäkään lähde, mutta ihminen ei voi myöskään suojautua millään, pankkitili on nyky-Suomessa pakollinen "paha". Miltei kaikki bensa-asemat toimivat automaatilla, tällä asemalla on kaksi automaattia, jossa toisessa voi maksaa setelilläkin.

Korostan, että olen tyytyväinen ABC-asemaan enkä aio vaihtaa paikkaa. Tämän aseman vieressä on R-kioski ja parkissa on Jakelupalvelun autoja, lisäksi Karmat KY:n autokorjaamo on "vieressä", eli yöllä asennus on tehty, mutta tuskin silloin kun aamun lehtiä on jaettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)