lauantai 5. syyskuuta 2015

Himos hässäkkää parkkialueella


Linkin Parkin konsertti oli onnistunut elämys 31.8.2015. Suurkiitos festivaalijärjestäjälle.

Järjestelyt menivät minusta hyvin ja katsojat olivat reipasta porukkaa, ja keikka oli erinomainen. Toin auton parkkialueelle noin kello 14 ja pääsin ensimmäiseen riviin, josta ajattelin, että on helppo lähteä pois. Ovet avattiin klo 16 ja lämppärit aloittivat klo 17 ja hieno pääkeikka alkoi kello 20.


Kun huikea keikka päättyi tilanne näytti jo sadan metrin päästä kuvan kaltaiselta. Parkkialue oli pimeä, jota halkovat autojen valonheittimet.

Autoja pursuaa pois alueelta, ja reippaat järjestäjät ohjaavat liikennettä. Ilmeisesti sekä Jämsä-Jyväskylä -tie oli sumpussa, ja myös Himoksen oma liikenneympyrä, sillä odottelimme parkkialueella miltei tunnin, ennen kuin edes käynnistin auton ja aloin jonottaa poispääsyä. Parkkialueella aika meni rattoisasti. Olin tutustunut eräisiin autokuntiin jo päivällä ja seurasin heidän railakasta toimintaansa. Lisäksi pakkasin auton, ja söimme eväät ja joimme, katsoimme kuvia ja kuuntelimme videoita (tämän latasin, video, jossa Breaking the Habitista minuutin verran)..

Ennakkoinfo
Päiväparkkimaksu 5 €, jolla voi pysäköidä seuraavaan päivään klo 12 saakka.

Tämä oli minusta  hatara tieto, sillä pysäköinti ohjattiin Slalommäkien viereen  kuoppaiselle niitylle

Pelto- tienvarsi- ja niittyparkit ovat minulle tuttu asia, sillä olen ahkera kuntosuunnistaja, ja olen ollut myös järjestämässä suunnistustapahtumia ja ollut partiotoiminnassa.

Tämä niitty olisi kannattanut ensinnäkin lanata ja niittää. Lisäksi osa autoista olisi kannattanut ohjata liikenneympyrän Jämsän puoleisille alueille. Jos ei ole sopivia parkkipaikkoja, niin niitä olisi pitänyt tehdä. Ajoimme itse Jämsään Säyryläntietä, ei Jyväskyläntietä, eli osa autoista olisi kannattanut ohjata parkkiin Säyryläntielle, ja pois Säyryläntietä, joka oli aivan tyhjä, sen sijaan Jyväskyläntie oli varmaan "tukossa".

Pohdin tätä itsekin, sillä kävimme edellisenä iltana paikalla. En lähtenyt leikkimään parkkeeramalla johonkin tien viereen luvatta (ei ollut pysäköintikieltomerkkiä). Luotan järjestäjiin, jotka minusta onnistuivat hyvin. Osa tulijoista jätti esim. suksivuokraamon eteen autonsa tai Himos Marketin parkkipaikalle, en tiedä saiko auton sieltä helposti pois, tuskin.

Paljonko autoja oli?
YLE:n Keski-Suomen uutisissa järjestäjä puhui, että ennakkoon oli myyty noin 8000 lippua. Monessa autossa oli jopa viisi henkeä useissa neljä, kolme tai kaksi. Yritän tällä osoittaa, että autoja ei ollut kuin satoja, ei ainakaan monia tuhansia ja puuro oli valmis. Osa katsojista hyppäsi Jämsän linja-autoon tai tilausbussiin tai taksiin, luultavasti osa yöpyi Himoksella hotellissa tai mökkikylässä.

Suunnistuskilpailussa on monesti sama tilanne, moni tulee autolla, ja yleensä pois lähdetään samaan aikaan.

Kaikki minusta sujui lopulta hienosti. Kun pääsimme Himoksen liikenneympyrästä ajoimme Säyryläntietä Hotelli Jämsään, jossa olimme myös edellisen yön.

Jos joku tätä lukee Himoksella (mitä vahvasti epäilen), niin pohtikaa Säyryläntien käyttöä parkkialueena ja ajoreittinä. Keikka kaiken kaikkiaan oli hyvin järjestetty, ja olimme varautuneet odottamaan kauemminkin pysäköintipaikalla.

Olin autolla 9.1.2016 Turun HK-areenalla  viemässä ja hakemassa Cheekin Alpha Omega konsertista pari kuulijaa. Liikenneruuhka varsinkin parkkiopaikalta oli aikamoinen.

Musen keikalla Hartwall-areenalta pääsi aika hyvin pois, ajattivat ramppeja välillä eri suuntiin.

Himokselle annan kuitenkin kiitettävän arvosanan, koska varsinkin turva- ja kokonaisjärjestelyt oli hyvin hoidettu. Vuonna 2016 paikalla esiintuu Nightwish. Toivottavasti liikenne sujuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)