Tyler Hamilton, Daniel Coyle: Voittoja ja valheita sekä Lance Armstrong: Ei ainoastaan pyöräilystä

Tyler Hamilton, Daniel Coyle: Voittoja ja valheita, Salattu elämäni pyöräilyn huipulla Otava Seven-pokkari 2014, alkuteoksen nimi The Secret Race - Inside the Hidden World of the Tour de France: Doping, Cover-ups and Winning at all Costs, suomentanut Pekka Tuomisto.

Kirja kertoo Tyler Hamiltonin näkökulmasta pyöräilyyn pesiytyneestä doping-ongelmasta. Pääpaino on Tylerin omassa tarinassa, mutta tarina sivuaa läheltä Lance Armstrongin tuhkimotarinaa: Lance voitti kivessyövän ja voitti Tour de Francen seitsemän kertaa. Lance lopetti uransa, mutta palasi todistaakseen olevansa puhdas. Eri organisaatiot yrittävät todistaa hänen käyttäneen systemaattisesti dopingia.

Lopulta Lance Armstrong on vastannut myöntävästi dopingin käyttöön Oprahin tv-showssa, hänen voittonsa on mitätöity.

Tyler Hamiltonin (s.1971) parhaat saavutukset ovat Ateenan 2004 olympiakisojen aika-ajon kultamitali, jonka on nyttemmin palauttanut. Hamilton kärysi vuonna 2004 veridopingista, oman ilmoituksensa mukaan verenvaihdosta. Sen sijaan Lance Armstrong ei ole koskaan virallisesti kärynnyt.

Tyler Hamilton oli vuonna 2002 Giro d'Italiassa toinen, isompi saavutus oli tulla ylipäätään maaliin. Hamilton kaatui kilpailun alussa ja pyöräili olkapää murtuneena. Hamiltonin kivun sietokyky oli suuri. Toisaalta Hamilton on altis kliiniselle masennukselle. Hamiltonilla on myös yksittäisten etappien voittoja, lisäksi hän oli Lance Armstrongin apuajaja.

Tämä kirja oli erinomainen. Luultavasti  Daniel Coyle on kirjannut Hamiltonin kertomat asiat. Tuloksena on kertomus siitä, miten entinen laskettelija vaihtaa pyöräilyyn ja haaveilee ammattilaisuudesta. Hamilton ajaa joitain kisoja ja etappeja hyvin. Hän saa sopimuksen US-Postaliin. Talli oli amerikkalainen. Huipputallit ovat kuitenkin Euroopassa. Tylerin mukaan hän aloitti kolmantena vuotena dopingin käytön. Ensin dopingia oli yksittäinen punainen muna eli testosteronia ja sitten valinta Touriin ja kuuri epoa päälle. Tylerin mukaan hän ajoi aiemmin paniagualla (pan y agua eli vedellä ja leivällä). Tyler kertoo avoimesti urastaan ja kertaa kilpailuja ja Tourin yksittäisiä etappeja. Muistan monta etappia, esimerkiksi tilanteen, jossa käsilaukku juuttui Lancen ohjaustankoon, ja Jan Ullrich herrasmiehenä odotti. Tässä tarina kerrotaan niin, että Tyler Hamilton olisi ajanut Ullrichin kiinni ja pyytänyt tätä odottamaan. Näin varmasti sitten tapahtui.

Minua on ihmetyttänyt USA:n liittovaltion useat laajamittaiset tutkimukset dopingia vastaan. Toisaalta on hyvä, että urheilua siivotaan puhtaaksi. Luultavasti tämä onnistuisi yhteisillä pelisäännöillä. Eikä niin, että vuosikymmenten ajan tutkitaan ja pöyhitään vanhoja tapahtumia ja vain joidenkin maiden urheilijoita tai vain yhtä urheilijaa. Olisiko syytä tutkia enemmän nykyisiä kilpailijoita. Kuten kirjassa ehdotetaan. pitäisi olla "totuuskomissio", kaikki saisivat tunnustaa ilman rangaistuksen pelkoa tietyn ajan kuluessa. Tanskalaiset pyöräilijät ovat tunnustaneetkin. Bjarne Riis voitti Tourin 1996, hän on myöhemmin tunnustanut kiellettyjen aineiden käytön. TV-ohjelma niin ikään tanskalaisesta Jesper Skibbystä on myös karmeaa katsottavaa. Kaveri myöntää käyttäneensä aineita miltei vuosikymmenen. Samassa ohjelmassa on klippi tanskalaisen Michael Rasmunssenin tunnustuksesta. Tämän sivun mukaan käytössä on ollut ainakin epoa ja veritankkausta.

Voittoja ja valheita -kirja kertoo minusta asiallisesti syyt dopingin käyttöön, rutiinit, salailut, syyllisyyden ja sen hautaamisen, käryjen minimoinnin ja selitykset. Tyler Hamilton aloitti dopingin käytön ennen kuin Lance Armstrong oli US Postal tallissa. Armstrong sairasti kivessyövän ja liittyi talliin vasta 1998 ja ensimmäinen Tourin voitto tuli vuonna 1999. Ihmetyttää Armstrongin sotkemiseen asiaan. Tyler oli ensin US-Postalissa, ja lähti tallista, omien sanojensa mukaan jouduttuaan ulkopuolelle.

Vuonna 1998 Tourin aikan löydettiin erään tallin huoltoautosta monia annoksia epoa ja testosteronia ja muita doping-aineita. Armstrong ei osallistunut Tourille vuonna 1998. Tyler oli muutamia vuosia Lancen apuajaja ja senkin jälkeen asui samassa talossa. Tyler luonnehtii paljon Lancea. Se ei ole mukavaa luettavaa. Lance on Tylerin mukaan varsin itsekeskeinen ja vaati muilta (ja itseltään) paljon. Hän myöskin asettaa itsensä ja bisneksensä etusijalle. Itse asiassa minusta varsin tyypillinen ihminen. Useimmat urheilijat ja voittajat ovat tällaisia. Pidän henkilökohtaisesti enemmän kirjoista, joissa luodataan itseä ja kerrotaan vain omasta dopingin käytöstä. Hamilton vaihtoi tallia oman kertomansa mukaan syystä, että ajautui törmäyskurssille Lancen kanssa. Aineiden käyttö ei kuitenkaan loppunut. Tyler kärysi verenvaihdosta kahdesti vuonna 2004. Toinen käry oli olympiakullan jälkeen. B-näytettä ei pystytty tutkimaan, joten Hamilton sai pitää kultansa, mutta tunnustusten jälkeen hän on palauttanut mitalinsa.

Tylerin teksti epon käytöstä ja verenvaihdosta on silmiä avaavaa. Ennen epo-testiä oli käytössä hematokriittitestit. Veren hematokriittiarvo piti olla alle 50. Epolla sitä saa kohotettua. Hamiltonilla (ja Skibbyllä) oli oma mittari, joten ennen testiä oli mahdollista laskea arvoa suolaliuoksella tai juomalla nestettä alentaa arvoa. Epoa pitää säilyttää kylmässä, kuten myöhemmin veripusseja, joita Tyler kävi ensin luovuttamassa, tankkaukset oli sovittu tiettyihin päiviin. Epoa Tyler nimittää Edgariksi. Se tulee Edgar Allan Poesta, Edgar alkoi olla lähes jokapäiväinen tuttava, sillä jos epoa annostelee mikropiikkeinä testit eivät havaitse sitä (tai silloiset testit). Verenvaihtotouhua Hamilton kutsuu BB:ksi.

En referoi systeemiä, salailua ja mahdollisia tekijöitä enemmän, mutta kiinnitän huomiota huippu-urheilijoiden masennukseen. Hamiltonin mukaan hän sairasti masennusta, kuten Skibbykin tv-ohjelman mukaan. Onko niin, että masennukseen taipuvaiset etsivät urheilusta hyvää oloa, he "rääkkäävät" itseään äärirajoille, vai altistaako raaka "tulos tai ulos" -elämä masennukselle, vai aiheuttaako dopingin kaksinaismoraali masennukseen. Minusta nimeenomaan tätä kuuluisi tutkia eikä ruoskia kiinnijääneitä urheilijoita ja epäillä niitä, jotka eivät ole jääneet kiinni. Floyd Landiksen syytökset Lancea vastaan alkoivat vasta oman testosteronikäryn jälkeen. Lance oli silloin jo lopettanut uransa.

Itse kannatan puhdasta urheilua. En kuitenkaan kannata jatkuvaa menneiden asioiden pöyhimistä ja jatkuvia uusia syytöksiä. Itse en ole ollut huippu-urheilija vain penkkiurheilija. Olen kuitenkin huomannut, että jo harrastelijatasolla voitontahto voi johtaa käyttämään kaikkia laillisia keinoja, mutta myös "huijaamaan".

Lance Armstrong: Ei ainoastaan pyöräilystä, Tammi 2002, alkuteos It's Not About the Bike, My Journey Back to life, kirjoittamiseen on osallistunut Sally Jenkins,  suomentaneet Paula Herranen ja Veli-Pekka Ketola.

Lancen kirja on tunteikas, se kertoo Lancen tarinan ensimmäiseen Tourin voittoon asti eli vuoteen 1999. Lance syntyi Texasissa, isä erosi Lancen Linda-äidistä. Isäpuoli adoptoi Lancen ja Lance sai häneltä sukunimen ja kuritusta. Lance alkoi harrastaa uintia, juoksua, pyöräilyä ja sitten triathlonia, josta siirtyi pyöräilijäksi. Lancen ensimmäinen meriitti oli Oslon MM-kisojen voitto vuonna 1993. Vuonna 1996 hän oli murtautumassa läpi ammattilaisena, mutta kivessyöpä oli viedä hengen. Tämä kirja kertoo karusti mutta kauniisti tästä taistelusta. Kuvat ovat todistamassa kovaa taistelua.

Se miksi luin kirjan uudestaan on Tyler Hamiltonin kirja. Tylerilla oli sopimus U.S Postal tallin kanssa, kun Lance sai sopimuksen sinne.

Tyler Hamilton kuvaa Postalin rahoittajan Thomas Weiselin ja Lance Armstrongin suhteen seuraavasti:  "He eivät tulleet toimeen keskenään, useimpien mielestä he olivat liian samanlaisia" s.37

Lance Armstrong taas toteaa vain. Sen (U.S Postal Service -tallin)  pääsijoittaja oli Thomas Weisel, rahamies San Franciscosta, vanha ystäväni ... s.209

Lance kuvaa paljon enemmän epävarmuuttaan paluussaan. Vuoden 1998 doping-skandaalin Lance kuittaa hyvin lyhyesti:
"Ranskan poliisi tutki joukkueiden autoja ja löysi kasoittain EPO:a ja anabolisia steroideja, Joukkueiden jäseniä heitettiin ranskalaisiin vankiloihin". s. 234

Tyler Hamilton sen sijaan kertoo kyse olleen Festinan huoltoautosta ja luettelee takavarikon ..."234 annosta EPO:a, 82 ampullia kasvuhormonia, 160 kapselia testosteronia ja niin edespöin (luultavasti ei kovin erilainen lasti kuin Postal tai muut talleista ottivat kisaan)" s.87

Armstorngin jatko sen sijaan on: "Doping on ikävä tosiasia pyöräilyssä... suhtautuvat .. kuin ydinaseisiin -jos mielii pysyä mukana niin niitä on oltava"

Kun Hamilton tunnustaa piikittävänsä EPO:a ja Armstrong toteaa "kemoterapiani jälkeen ajatus vieraan aineen ruiskuttamisesta kehooni oli erityisen vastenmielinen"

***
Tämä riittää vertailusta. Muistan monia doping-tapauksia ensimmäinen oli jääkiekon MM-kisoista 1974, jolloin suomalaisen maalivahdin näytteessä oli piristettä, minkä selitettiin olevan lähtöisin banaanin kuoriosista, käry oli tosiasia ja mitalitta jäätiin. Käänteen tekevä käry oli Kouheroisten kovan käry vuonna 1984 Los Angelesin olympiakisojen 10 000 metrin jälkeen. Hopea muuttui ihmettelyksi ja selvittämiseksi ja myöhemmin häpeäksi. Minä uskoin, että mies oli puhdas, kunnes puhuttiin Rotterdamin maratonin näytteestä, joka oli ollut positiiviinen.

Vuonna 1988 en enää puhtauteen uskonut, kun 100 metrin Soulin kultajuoksija jäi kiinni. Sen jälkeen käryjä ja selityksiä on tullut tasaiseen tahtiin. Uusi ilmiö on ollut laboratorioiden, lääkäreiden tutkimisten ja tunnusten kautta tulleet käryt esim. Balco-tapaus.

Suhtaudun ehkä eri tavalla käryihin kuin muut. En viitsinyt kirjata kärynneiden nimiä, en pyöräilijöitä enkä muita. Se on minusta väärin roikottaa näitä vuositolkulla. Pahiten tietenkin kärsivät puhtaat kilpakumppanit. Puhtaat urheilijat ovat menettäneet mahdollisuuden kilvoitella puhtaita urheilijoita vastaan. Pahempaa on, että kaikkia huippuja kuitenkin epäillään. Tyler Hamilton jäi kahdesti kiinni vuonna 2004 ja vielä kerran palattuaan yrttilääkkeestä. Floyd Landis, joka on myös todistanut, että Lance on käyttänyt dopingia jäi kiinni voittaessaan Tour de Francea.

Onko niin, että kun käryää, tunnustaa mielellään että muutkin käyttävät?

Ne, jotka ovat kokeneet urheilun kiihkon ja voiton nälän ja nähneet vippaskonsteja, he ymmärtävät, että urheilu on kisan aikana elämää suurempi asia, joidenkin psyyke muuttuu, on pakko voittaa millä lailla hyvänsä: ON PAKKO VOITTAA.

Minusta penkkiurheilijan ei kuulu tukea tätä voitto on pakko -mentaliteettia. Se, joka voittaa on siinä kilpailussa paras. Myös reilu peli on tärkeää, tärkeämpää kuin väärä voittaminen.Mutta nykyisin vain voitto on oikein, kaikki muu on väärin, myös käryäminen.

Minusta voittajien ylenpalttinen suitsuttaminenkin on väärin. Lopulta hekin ovat vain ihmisiä. Samoin häviämisestä ja käryämisestä on tehty hävettävää. Häviämisessä ei ole mitään hävettävää. Useimmat kilpailijat ottavat osaa, vain yksi voittaa kerrallaan. Viime kädessä jokaisen pitää urheilla omasta halustaan ei voittamisen pakosta.

Kirjat ovat molemmat äärimmäisen hyviä. Etapit ja edgarit on kuvattu kuten olisi itse vieressä katsomassa.