Pentti Linkola: Unelma paremmasta maailmasta, Into 2015, julkaistu ensimmäisen kerran 1971 (WSOY) sivumäärä 210.
Pentti Linkolan (s. 5.12. 1932) kokoelmassa on 23 kirjoitusta, ne henkivät 1960-lukua ja oikeastaan yllättävästikin sodanvastaisuutta, ja jonkinlaista optimismia, mikä ei ehkä Pentti Linkolan ajatuksissa myöhemmin korostu.
Tässä bloggauksessa peilaan kirjoitusten ajatuksia nykypäivään, en silloiseen aikaan. Linkola on ollut jo tuolloin huolissaan, siitä että kirjoja luetaan vähemmän, ilmiö, joka television ja internetin myötä on yleistynyt.
Tuolloin 1960-luvun alussa oli ongelmana kilpavarustelu, ei vielä maapallon lämpeneminen. Kuitenkin Pentti Linkola arvosteli jo tuolloin turpeen nostoa, metsien hakkaamista, ja kaivosraiskioita. Argumenttina oli luonnon kauneus ja monimuotoisuus, sekä luonnon hiljaisuus. Linkola arvostelee kaupungistumista, ja maalta pakoa, aineellisen vaurauden perässä juoksua, ja elämän fyysisistä helppoutta, muissa jutuissa hän toteaa ylensyönnin lisääntyvän, ja arvelee nykyelämän lisäävän liikennekuolemia. Linkola suosittaa patikkamatkoja luonnossa.
Tosiaan suonkuivatus teki Linkolan onnettomaksi, jo 1960-luvun alussa.
Linkola arvostelee kesämökkislummeja, rantaan rakentamista, ja sitä että kesämökit ovat suurimmaksi osaksi tyhjillään. Linkola arvostelee myös ihmisiä, jotka nahkanojatuoleistaan käsin kantavat huolta tekojärvistä, ja kuitenkin elävät elämää, jossa tarvitaan lisää energiaa.
Teoksen päättojuttu on puhe 50-vuotiaalle isänmaalle 1967. Linkla maalaa tummalla pensselillä, hän pohtii lisääntyviä tulosvaatimuksia, mutta myös väestönkasvua, tai sen haitallisuutta.
Muistan Linkolan monet tv-haastattelut 1980-luvulla ja 1990-luvulla. Yhden asian muistan oikein hyvin, sen kun hän kertoi, että ratkaisevat virheet on jo tehty, ja olemme viipeen päällä.
Osallistun tällä Jokken hiilidioksidihaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)