Keijo Tahkokallio: Peruna kerrallaan

Keijo Tahkokallio: Peruna kerrallaan, Älyä tunteittesi taika, WSOY 1998, sivumäärä 183.

Keijo Tahkokallio on tunnettu psykologi, ja hän on kirjoittanut tätä ennen myönteisestä ajattelusta ja jännittämisestä. Peruna kerrallaan -nimi kerrotaan heti Lukijalle -osuudessa, eli jos haluaa kuoria ämpärillisen perunoita nopeasti, ainoa mahdollisuus on suoriutua siitä peruna kerrallaan, tämä on Tahkokallion äidiltään saama ohje, ja hyvä sellainen. Vertausta olisi voitu hyödyntää enemmänkin, mutta se kyllä nousee esiin kirjan myöhemmissä vaiheissa: "Jos valitset ämpärillisen perunoita, valitset ämpärillisen ahdistusta."

Luin tämän kirjan jo vuonna 2000, ja nyt uudestaan.

Kiinnostavaa oli, että kirjan alkuosassa kerrotaan sirpaloituvasta maailmasta, ja siitä, että koulussa se merkitsee, että oppilashuolto ja opettaminen eriytyvät, ja näin yhä enemmän on tapahtunut, ja oma lakikin on säädetty oppilas ja opiskelijahuollolle. Tahkokallio on nähnyt oikein, myös alati kasvavan valinnaisuuden  siirtävän vastuun kodeille ja oppilaille, mikä minunkaan mielestä ei ole pelkästään hyvä asia.

Kirjan motto on kuitenkin Älyä tunteittesi taika.

Järki ja tunteet ovat erilaisia, sen jo Jane Austen tajusi. Järki on loogista kyllä/ei -ajattelua, mutta järjellä ei voida ratkaista tunteiden ongelmaa, joka noudattaa kyllä-logiikkaa, tunteet ovat niiden kokijalle totta. Ymmärsin myös, että tunteet eivät (aina) selity järjellä, ja kuvittelu on tunteille samanarvoista kuin järki tai oikeat havainnot. "Mielikuvitus on näköaistimme sisäinen jatke" s.29. Tunteet ja uni ovat sellaisia, joita ei saa pyytämällä, niiden logiikka on toisenlaista. Tunteisiin vastataan tunteella, rohkeus, hyväksyminen, turvallisuus auttavat ahdistukseen ja pettymyksiin. Pelkoakaan ei voi käskeä pois, mutta pelon voi tunnistaa ja pelon hyväksyä.

Ei ole mitään 'järkeä' lähteä referoimaan asiantuntijan tekstiä, vaan nostan itseäni koskettaneita huomioita:

Tuolloin oli jo yleistynyt tapa, että vanhemmat kasvattavat lapsiaan niin, että pettymyksiä ei tulisi. Tahkokallio kuitenkin kirjoittaa, että vastoinkäymiset kasvattavat. Vanhempien pitää tietenkin suojata lapsia pahalta ja liian kamalilta asioilta, mutta ei pikku pettymyksiltä, jotka kuuluvat elämään. Jos tarkastellaan elämää koonaisuudessaan, se on sarka pettymyksiä ja rivi menetyksiä, ja useimmat ihmiset säilyttävät toimintakykynsä.

Postmodernin maailman harha on luulo, että inhimillinen kasvu syntyy hyvistä tunteista. Inhimillinen kasvu syntyy usein  pettymysten kautta. Ei myöskään liian negatiivisten tunteiden kautta". Lapsen pettymys kylläkin hyväksytään, mutta ei hyvitellä häntä, ja anneta mitä tämä haluaa. Lapsen ei myöskään tarvitse koko ajan tehdä jotain, "silloin kun ei ole mitään tekemistä ei tarvitse tehdä mitään". Tahkokallio kirjoittaa paljon isi-kielestä, eli tahtoisitko mennä päiväkotiin, mentäisiinkö ulos. Parempi on jos on syötävä, niin kutsua, tule syömään, nyt lähdetään.


Tahkokallio tarkastelee jäävuori-analyysiä, eli valitsemalla jonkun asian ja sen näkyvän osan, tulee mukana myös asian näkymätön osa. Jäävuoria on paljon, ei vain yhtä, yhden valinta on muiden valitsematta jättäminen.

Kirjan lukujen nimet ovat oivaltavia, kuten  Järki päättää tunteet säätää, tunteita ei voi päättää. Uupuminen voi tulla tunnevastarinnasta. Tahkokallio on varmastikin juossut 400 metriä, eli kiihdytyksen jälkeen juostaan pitkään rennosti, mutta lopussa pitää taistella maitohappoja vastaan. Parhain tulos on, jos pääsee flow-tilaan eli menee virtauksessa.

Kirjassa on paljon hyödyllistä, mitä on hyvä kokeilla itse, tai mennä sellaista jonnekin oppimaan, puhutaan rentoutusharjoituksista ja mielikuvaharjoitteista, ongelman ratkaisusta.

Ongleman ratkaisussa ongelma määritellään ensin konkreettisesti, yllättävää on minusta tarkastella ongelman hyviä puolia ja sitä, konkreettisesti, mitä tapahtuu jos ongelma pahenee. Ongelman ratkaisemiseksi kannattaa harjoitella visualisointia....

Tahkokallio pohtii viestinnän ongelmasta, jota ei ns. kahdella laatikolla, ja ristikkäisillä nuolilla voi ratkaista. Vuorovaikutuksessa kuullaan sanalliset  viestit, mutta läsnä ovat aina ei-sanalliset viestit. Tahkokallio esittää aktiivisen kuuntelun mallin, jossa otetaan huomioon toisen tunneviesti. Välille voi ajatella mukin, johon ongelmalliset tunteet laitetaan. Tahkokallio varoittaa juomasta tästä mukista. Minusta tässä on sama ajatus kuin Pekka Järvisen Tynnyrissä, johon esimies säilöö nämä asiat, joista voi myöhemmin kypsyä jotakin käyttökelpoista.  Minusta pidemmälle menevä sovellus on Harry Pottereissa oleva Dumbledoren ajatusseula, johon kerätään muistoja, joita voi tarkastella. Idea on toinen, mutta tässäkin on jotain samaa, ainakin niin, että toisen suoraa pahaa oloa ei kannata imeä omaan tunnejärjestelmään (en ole psykologi!).

Osaamattomuus aiheuttaa stressiä, ja uupumus yllättää, kun ei ehdi ei pysty.

Tahkokallio viittaa monesti Golemanin Tunneälyyn, olen lukenut vain Golemanin teoksen Tunneäly työelämässä-

Peruna kerrallaan on hyvä kirja, jota olen referoinut lähinnä itselleni.