keskiviikko 10. elokuuta 2011

Karelia 79




Karelia partiolaisten suurleiri pidettiin elokuun alussa 1979 Pielisen rannalla. Löysin leirivihkoni, joka kertoo minun olleen Niinivaaran alaleirillä.

Leirillä oli pääosin suomalaisia partiolaisia, mutta myös 20 muusta maasta, leiriläisiä oli vihon mukaan 9000. Ensimmäisen ja ainoa kerran olin partioleirillä, jossa oli myös tyttöjä, muuten oli vain poikia. Olin ollut kolkkapoikana Tammileirillä, jossa oli paljon partiolaisia, mutta tämä oli ainoa leiri vartioikäisenä, jolloin olin näin isolla leirillä.

Karelia-leirillä oli teemapäiviä, jotka kiersivät alaleireittäin, eli rakennettiin jotain, oli konsertteja, lasten päivä, ja vaellus Kolin rinteillä ja huipulle, sitten kierrettiin Pielinen (bussilla) ja käytiin Bomban talot ja muut, ja taisi leirillä konsertoida Mikko Alatalokin.

Aiemmista leireistä minulla oli paljon kokemusta, eli oli vain oma lippukunta tai kaikki Metsänkävijät, ja homma oli pienempää, fyysisempää ja enemmän ohjelmaa ja rakentamista.

Täällä oli rakennettu kaikki valmiiksi, etäisyydet olivat pidemmät, porukkaa oli ja ohjelmaa, mutta fyysisesti oli aika iisiä, paitsi päivittäinen kävely. Esimerkiksi Kolin vaellus oli lähinnä sunnuntaikävelyn luokkaa verrattuna aiemipiin leirivaelluksiin, jossa jouduttiin ainakin 11-12 vuotiaana todella paljon kovemmalla tai ainakin minä jouduin, lisäksi omalla leirillä vaelluksella yövyttiin laavulla rakovalkean lämmittäessä ja savuttaessa. Elokuussa yöt olivat usein jo aika kylmiä, eikä vaelluksella tainnut ollla makupussejakaan, ei oli joku ohut lämpöä heijastava peitto.

Mukava leiri kaiken kaikkiaan, mutta jos kaikki leirit olisivat olleet tällaisia ei olisi ehkä sykähdyttänyt. Hienoa oli se, että kaikki oli rakennettu ja suunniteltu, mutta siinä on myös sen heikkous, kaikki oli tosiaan valmiina.

Lisäksi suunnittelussa joudutaan aina ottamaan huomioon 9000 partiolaista 21 eri maasta :)

Uskon, että leirillä oli minuun kasvattava vaikutus, eli sillä tavoin se ajoi tarkoituksensa, enkä sen koommin ole ollutkaan Nurmeksessa, Joensuussa, enkä Pielisen rannalla, en Bombassa ...
--
2.3.12
Tämä juttu kertoo partioaikaani, tai osaa siitä. Luultavasti olen jäänyt partiopoika-tasolle. Yleensä yritän olla valmina, ja tehdä eteentulevat työt, ja jos tulee vastuksia, ratkoa ne. Itselleni on ollut vaikeata tajuta, että muut miettivät asioita enemmän ja tekevät joskus vähemmän.. (Lieneekö partioajoista jo liikaa kulunut, itsekin miettii jo asioita etukäteen, ja tekee sitten jos on pakko tai tekeminen on hauskaa :)

***
19.3.2013.
Löysin postikortin, lienee radioamatöörien kortti, skannaan kuvan tähän. Taajuudet eivät varmaankaan voimassa, enkä takaa enkä vastaa niistä. Kuva lienee Kolin rinteiltä.

1 kommentti:

  1. Hieno muisto. Toin bussilla partiolaisia Kurikasta, Korvenkävijät ja Vihurin tytöt. Italiasta asti oli linja-autolla tultu leirille. Jostain vielä löytyy valokuviakin. Lauri

    VastaaPoista

Roskapostin vuoksi kommenttien valvonta on päällä.
Kiitos kuitenkin, että kommentoit :)